Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tahdonvoiman käyttöohje

Kirjoitettu 28.05.16
Esseen kirjoittaja: Harri Mustonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tahdonvoiman käyttöohje
Kirjan kirjoittaja: Frank Martela
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Filosofian tutkija Frank Martelan kirja Tahdonvoiman käyttöohje kertoo mitä tahdonvoima on ja mistä siinä on kyse. Tahdonvoimaa pidetäänkin yhtenä ihmisen menestyksen tukipilareista niin työelämässä, sosiaalisessa elämässä, kuin vapaa-ajallakin.  Ihminen tarvitsee tahdonvoimaa vain silloin, kun hänellä on jokin ristiriita. Eli se on kykyä valita kahden halun väliltä. Martelan sanoin; ”Elämän perimmäinen kysymys onkin, miten pystyy tekemään elämässään niitä asioita, jotka ovat oikeita ja merkityksellisiä.” Miksi se sitten on ihmisille hyvin vaikeaa? Ensinnäkin tahdonvoima väsyy käytössä, asenteemme voi olla väärä, olemme omien rutiiniemme orjia ja ympäristössämme on liikaa ärsykkeitä. Kirja tarjoaakin siis 20 työkalua, joilla vahvistat omaa tahdonvoimaasi ja saat asioita enemmän aikaan.

Tahdonvoima

Tahdonvoima on siis kykyä sanoa EI hetken houkutuksille ja KYLLÄ pitkän tähtäimen tavoitteisiin.  Sen tehtävänä on siis valita kaikista mieleemme tulvivista impulsseistamme, ja impulsseja tulee ihmisille erittäin paljon. Tahdonvoima on kuin lihas, se voi siis väsyä kun sitä käyttää liikaa. Haasteena tässä on se, että sen varasto on pieni ja se kuluu nopeasti. Siksi kannattaakin alkaa kehittämään toimintasuunnitelmaa, minkä avulla sinun ei tarvitse koko ajan käyttää tahdonvoimasi pientä varastoa. Muuten sen väsyttyä olemme alttiimpia erilaisille viettelyksille.  Kuitenkin, ehkä tahdonvoimassa on enemmän kyse omasta asenteesta, kuin fyysisestä resurssista.

Vahvista tahdonvoimaa

Miten tätä tahdonvoimaa voidaan sitten ylläpitää? Se alkaa perusasioista, syö terveellisesti ja nuku riittävästi. Ihmisen verensokeritaso vaikuttaa tahdonvoimaan suuresti, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi työpäivän aikana. Älä keskity epäolennaisiin asioihin, vaan käytä tahdonvoimaasi niihin taisteluihin, millä on merkitystä. Eli sama aate kuin vaikuttamisenkehässä. Keskity vain niihin asioihin mihin pystyt itse vaikuttamaan. Muista myös levätä työpäivän aikana, sillä muuten tuottavuutemme kärsii ja löydämme itsemme selailemasta facebookkia. Tarkkaile siis päivän aikana, milloin pitää ladata omaa tahdonvoimaa ja pidä vaikka pienikin tauko.  Sekä keskity yhteen asiaan aina kerrallaan, sillä niin saat parhaat tulokset aikaan, kun onnistumat keskittämään voimat mahdollisimman tarkasti.

Oma tahdonvoimaa pitää siis ehdottomasti vahvistaa. Tunnistan itselläni, että ongelmia on oikeastaan kaikissa kohdissa, mitä mainitsin edellä. Olen kevään aikana huomannut, että esimerkiksi vähäinen uni, vähäinen vapaa-aika ja epäterveellinen ruoka ovat vaikuttaneet paljonkin arkeen. On ollut paljon alttiimpi näille houkutuksille, sekä se on näkynyt myös työn tuottavuudessa.

Oikeanlainen asenne

Puolet tahdonvoimasta on omasta asenteesta kiinni, eli omaan itseen ja omaan tekemiseen on uskottava. Seuraavaksi käsitellään viisi niksiä, mitkä auttavat saavuttamaan tavoitteita. Akatemiallakin on tullut tehtyä hommia, mihin ei itse todellisuudessa usko ja se on näkynyt myös lopputuloksessa. Siksi esimerkiksi koko tiimi on saatava uskomaan omaan tiimiyritykseensä, muuten tuloksia ei tule riittävästi.

  • Tee tai älä tee – älä melkein tee
  • Usko omaan tahdonvoimaasi, silloin pääset usein pisimmälle
  • Anna itsellesi epäonnistumiset anteeksi ja yritä uudelleen
  • Älä taistele omia tunteitasi vastaan, vaan hyväksy ne
  • Älä pakene tai taistele, vaan pysähdy ja suunnittele

Nämä viisi ohjetta ovat erinomaisille kaikille tiimiyrittäjille. Kaikki lähtee itsestä liikkeelle ja itsensä johtaminen on juuri se haastavin osuus.

Oikeiden tapojen rakentaminen

Ihminen on omien tapojensa orja. Joko haluat eroon jostakin tavasta esimerkiksi tupakoinnista, tai haluat juurruttaa jonkun uuden tavan omaan yrityskulttuuriinne. Ei -haasteet voi myös kätevästi kääntää kyllä haasteeksi. Esimerkiksi tämä tupakointi, voit päivittäin kieltää tupakan itseltäsi, tai voit päivittäin sanoa kyllä terveellisemmälle elämälle. On tutkittu, että esimerkiksi painonpudottajilla, ei kannata keskittyä ainoastaan kielteisiin asioihin vaan pyritään pitämään pääpaino niissä asioissa mitä saa tehdä.

Rutiinien muodostaminen on aina ollut vaikeaa ja vielä vaikeampaa on muodostaa rutiineja yritykselle. Kirjassa käydään läpi kuitenkin Mentaalijudon 5 perusliikettä (rutiinia vastaan taisteleminen, sisäänajo, parempi sisäänajo, uudelleensuuntaus, tarpeentyydytys myöhemmäksi) ja näitä tulen varmasti vilkaisemaan uudestaan ensi syksynäkin.  Myös tavoitteet tulisi olla yhä paremmin meidän ympäristössämme esillä ja niihin tulee keksiä parempia seurantatyylejä. Lisäksi heti syksyllä meidän tulee asettaa yksiselitteiset rajat tiimimme sisällä. Näin säästämme itseämme ja aikaamme, kun tilanteen rajat ovat jo ennakkoon selvillä.

Ympäristön muokkaaminen oikeaa toimintaa tukevaksi

Tehokas tapa saada oikeita asioita aikaan on pitää huolta siitä, että oma ympäristö ohjaa sinua toimintaan. Fyysinen toimintaympäristö on kaikki paikat missä oleskelet. Työpaikkasi, kotisi tai vaikka kadut mistä kuljet säännöllisesti. Ympäristö ohjaa toimintaamme enemmän, kuin huomaammekaan. Esimerkiksi ehkä siksi saan itse aina bussissa luettua paljon, koska toimintaympäristö ei tarjoa niin paljon ärsykkeitä. Ympäristö tarkoittaa myös sosiaalista ympäristöäsi, eli millaiset ihmiset ovat sinun lähettyvilläsi. Mihin he kannustavat ja mitä he paheksuvat?

Täytyy myöntää, että vaikka hakeudun ”tylsiin” ympäristöihin kirjoittamaan esseitä, on silti ärsykkeitä tarjolla. Pitäisi jättää myös puhelin aina kotiin ja lähteä muualle. Myös on ymmärrettävää, että kaikki eivät saa aina toimistolla töitä aikaiseksi, koska muut riehuvat ja mölyävät. Koska toimintasi on paljolti meitä ympäröivien ihmisten summa. Siksi myös esimerkiksi negatiivisuus on tärkeää kitkeä pois.

Pidin kirjasta, koska se oli kevyt luettavaksi. Se tarjosi paljon hyödyllisiä näkökulmia niin työelämään, kuin omaan vapaa-aikaankin. Tulen varmasti käyttämään jatkossa näitä yksinkertaisia neuvoja apunani omissa haasteissani ja tiimini haasteissa.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!