Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Taivas + Helvetti vol.2

Kirjoitettu 01.06.15
Esseen kirjoittaja: Samuli Lehto
Kirjapisteet: 2
Kirja: Taivas + Helvetti vol.2
Kirjan kirjoittaja: Karo Hämäläinen & Mika Mäkeläinen
Kategoriat: 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita

Taivas + Helvetti vol.2, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Kirjan tarkoitus lienee kannustaa lukijaansa tekemään niitä asioita mistä haaveilee. Olla oma itsensä ja uskaltaa tehdä unelmista totta. Kirjan tarinat ovat kaikki loistavia inspiraation lähteitä, vaikka osaa niistä varjostaa hieman surullisemmat tapahtumat. Yrittäjien elämänkerroista saa yleensäkin mukavasti potkua aina omaan tekemiseen, ja tarinat muistuttavat siitä, minkä tähden täällä ollaan. Tämänlaiset kirjat ovat hyviä muistuttamaan myös siitä, että haluamiensa tuloksien eteen pitää olla valmis näkemään vaivaa ja ottamaan vastaan takaiskuja, mutta koskaan ei saa lannistua.

Halusin olla… Ei, mä päätin, että jokin päivä olen maailman paras.”

Pekka Hyysalon tarina on mahdollisesti maailman paras tarina sinnikkyydestä ja päättäväisyydestä. Hyysalo on pitkän linjan freestyle hypyn harrastaja, ammattilaisurheilija, Suomen mestari. Huhtikuussa 2010 hänen elämänsä koki dramaattisen käänteen. Hän oli mukana tekemässä Hello-nimistä lyhytlasketteluelokuvaa, ja valmistautui tekemään viimeistä suoritustaan. Kesken ilmalennon tuli tuulenpuuska, joka pilasi hypyn, ja hän tuli poikittain alas. Seuraavat muistikuvat ovat kesäkuulta, ja kohtalo oli tyly. Oli ihme, että mies oli elossa. Kävelemään hän oppisi ehkä kahden vuoden kuluttua… Hän ei kuitenkaan jäänyt potemaan kohtaloaan, ja ennen joulua mies pystyi kävelemään jo 2500 askelta yhdellä kertaa. Se ei riittänyt. Vuonna 2012 hän osallistui Austria Open 2012 -nimiseen tapahtumaan lasketellen ympäriinsä ja valokuvaten kisailijoita. Siellä syntyi idea perustaa FightBack, jonka tavoitteena on tarjota muillekkin loukkaantuneille mahdollisuus hakea apua, fight back… Hyysalon oli tarkoitus tulla maailman parhaaksi freestyle hyppääjäksi, mikä ei toteutunut. Mutta hänestä tuli yksi maailman parhaista, ellei paras esimerkki sinnikkyydestä ja päättäväisyydestä.

Tarvitsin rohkeuden, uskalluksen lähteä eteenpäin.”

Nykyisin Heebo -nimisen rekrytointiyrityksen perustajana toimiva Susanna Rantanen eli varsin onnellista elämää ollessaan töissä Management Eventsin henkilöstöhallintotiimissä. Työssään hän sai tehdä vain sellaisia asioita, joista todella nautti, ja sai siitä hyvää palkkaa. Jotain silti puuttui. Ajatus yrittäjyydestä oli kytenyt sisällä jonkin aikaa, ja eräänä tapaninpäivän aamuna ajatus kirkastui. Hän päätti ryhtyä yrittäjäksi, hän haluaa murskata rekrytointibisneksen.. Hän vain yksinkertaisesti päätti toteuttaa unelmansa. Ruusuinen ei ole ollut Rantasenkaan tie. Kesällä 2013 Heebo oli kassakriisin partaalla, kahden viikon kuluttua rahat olisivat loppu ja firma konkurssissa. Toisin ajateltuna, vielä on kaksi viikkoa aikaa hankkia rahoitusta ja töitä. Hätätilanteista voi oppia todella paljon, jos ne osaa käsitellä oikein.

Yrittäjänä olen tehnyt kaikkea muuta kuin mitä osaan. Olen ollut 80-prosenttisesti epämukavuusalueella.” Selvää on, että yrittäjäksi ryhtymisessä on oltava valmis tekemään isoja uhrauksia ja mentävä epämukavuusalueelle. Sen sain itsekin huomata jo tiimiakatemialle tulemisen alkuvaiheessa, kun tehtiin asiakaskäyntejä, jotka kieltämättä tuntivat vain ahdistavilta tilanteilta kun ei ollut mitään aiempaa kokemusta asiasta. Yrittäjyys vaatii itsekkyyttä, mutta maksaako unelman tavoitteleminen liian kovan hinnan? Kysymys, jota varmasti moni yrittäjä joutuu puntaroimaan, mutta vastaus selviää vain kokeilemalla.

On merkityksellisempää tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa.”

Venuu:n perustajan Jasu Koposen tarina alkaa kertomuksella jääkiekkopelistä. Jasu ja ketjukaveri Aksu ovat läpiajossa kahdestaan. Jasulla on ilmeinen maalipaikka, mutta hän syöttää, ja Aksu tekee maalin. Moni olisi varmasti laukonut itse, mutta Jasu halusi tehdä maalin yhdessä. Minun on helppo samaistua tilanteeseen jääkiekkoilijana. Mielestäni maalintekoa parempi fiilis on se, kun voit auttaa kaveria tekemään maalin. Pystyn samaistumaan tilanteeseen myös toiselta kantilta. Olen porukassa usein aika hiljainen tyyppi, mikä mielletään usein niin, että tykkään tehdä asioita yksin. Näin ei kuitenkaan ole. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka ovat pitkälti kaltaisiani, jotta minuun saa enemmän ääntä. Mutta vaikka olen hiljainen, niin nautin aina enemmän yhdessä kuin yksin tekemisestä.

Venuu:n toimintaa kirkastaa rehellisyys. Venuu vuokraa tapahtumatiloja, ja laskuttaa kiinteän kuukausi- tai vuosimaksun sijaan palvelun kautta tulleen liikevaihdon perusteella. Todella jalo tapa ajatella asiakasta, ja Koponen korostaa että heille on alusta asti ollut tärkeää olla asiakkaan kanssa rehdisti samassa veneessä. Harmiksemme olemme saaneet jo ensimmäisen vuoden aikana todeta, että todellakaan kaikissa yrityksissä ei näin toimita. Tietysti jokainen yritys tavoittelee omaa etuaan, mutta usein tulosten jäätyä toivottua ohuemmiksi, on helppo ruveta syyttämään yhteistyökumppaneiden tehottomuutta. Tästäkin pari harmillista kokemusta tarttui ensimmäisen vuoden aikana.

Kirja on täynnä hyviä inspiroivia tarinoita, ja sitä voin suositella jokaiselle. Varsinkin silloin jos tarvitsee pientä potkua omaan tekemiseen, niin kuin varmaan jokainen joskus. Nämä yllämainitut tarinat halusin nostaa kuitenkin esille, sillä niissä korostuu paljon sellaisia arvoja ja taitoja, joita itse arvostan ja haluan myös itseltäni kehittää. Pekka Hyysalon sinnikkyys ja päättäväisyys, Susanna Rantasen uskallus, ja Jasu Koposen rehellisyys ja taito ajatella muita – ovat sellainen resepti, jolla uskon, että voi saavuttaa kovaksi keitetyn bisnesmiehen salat.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!