Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tarina

 

Mielestäni yksi loistava tai edes hyvä tarina peittoaa aina lukuisat myyntipuheet.

Tarinat tulevat sydämestä, eletystä elämästä, elämä on tarinaa syntymästä kuolemaan asti. Tarinoista ovat lähtöisin ihan kaikki myytit, historia, mitä ikinä on tapahtunut. Kuten historian etymologia englanniksi sanoo history= his story=hänen tarina.

Tarinoita on lähes aina siistiä kuunnella. Kaikki tarinat eivät aina pidä paikkansa ”kalajutut/tornarit”

Tarinat luokitellaan karkeasti kolmeen eri muotoon:

Faktoihin perustuva tarina=Todistusaineistoa että sisältävä tarina todella pitää paikkansa/se on tapahtunut

Fiktiivinen tarina=Tarina jonka tapahtumat eivät pidä paikkaansa vaan on itse keksitty

Faktaa ja fiktiota sisältävä tarina: Todenperäistä ja valheellista tietoa tarinassa.

  1. Herättääkö jokin asia tai tapahtuma tunteita? Saako se sinut yllättymään, kauhistumaan tai hymyilemään?
  2. Onko tapahtumassa henkilö, hahmo tai jokin muu selkeä toimija, johon voi samaistua?
  3. Herättikö tapahtuma tai asia visuaalisia mielikuvia?
  4. Voiko tapahtuman linkittää johonkin isompaan teemaan? Esim. toteuttaako joku omaleimaisella tavalla organisaation arvoja?
  5. Haluatko spontaanisti kertoa asian eteenpäin?
  6. Jäikö asia pyörimään mieleen pidemmäksi aikaa?
  7. Onko asiassa jokin kiinnostava yksityiskohta?

Jos tarinassa ilmenee jotain näistä, sitä voi luonnehtia hyväksi tarinaksi.

 

Tarinasta luotu

Kauko Röyhkän ja Juha Metson kirjoittama ”Et kuitenkaan usko…” ja jatko-osa  ”Et muuten tätäkään usko”, kirjat jotka luin esseetäni varten, kertovat tarinasta joka loi Ville Haapasalosta Venäjän kuuluisimman suomalaisen ja vuonna 2013 talouslehti Forbesin mukaan Venäjän kolmanneksi arvokkain kasvo. Ensimmäinen teos painottuu Villen kasvutarinasta millenian alkuun asti ja toinen osa kertoo 2000-luvun Venäjästä ja sen aikaisista seikkailuista.

Kun on luonut loistavan tarinan itsestään, nähtävästi se helpottaa paljonkin tuotteiden myymistä. Ville Haapasalo vaikuttaa myyneen itseään ja tuotteitaan häikäilemättömästi, eteenkin uusin alue valtaus elintarvike-alalla missä hän  muun muassa myy pakaste pelmeneitä ( perinteisiä georgialaisia jauhelihanyyttejä) pakkauksissa joissa hänen omat kasvonsa komeilevat. Ilman omia kertomuksiaan Georgialaisesta kulttuurista ja ruoasta reissultaan yms, ei Haapasalon pelmeneillä olisi niin suurta tarinaa kuin on.

”Ollessani kerran Siperiassa susien piirittämänä myrskyisenä yönä tajusin, että ne olivat päässeet jäljilleni, laukussani olleen jauhelihan tuoksun perusteella. Lihasta en halunnut luopua. Huomasin repussani olleen jauhopussin. Sateen vihmoessa, nokkelana poikana tein jauhoista ja vedestä taikinan, johon käärin lihan pieninä annoksina. Sudet hävittivät vainun ja pääsin pakoon. Yöllä iski kunnon pakkanen. Aamulla, kun lämpimikseni sulatin lunta, muistin repussani olevat jäätyneet lihanyytit. Paiskasin ne kiehuvaan veteen repustani löytämäni halkaistun sipulin, suolan, pippurin ja laakerilehden kera. Annoin kiehua hitaan kansanlaulun ajan. Söin. Herkullista. Nimesin nämä herkut pel’naneiksi, joka tarkoittaa osuvasti komin kielellä leipäkorvaa.”

Omien tuotteiden/palveluiden markkinoinnin kannalta kuuluisuudella ratsastaminen on todella tehokasta. Monet ihmiset haluavat ainakin edes maistaa tuotetta joka on jonkin julkisuudenhenkilön nimellä. Mitä tutumpi julkisuudenhenkilö on sitä laajemmalle mahdolliselle segmentillä ollaan ja mainosten toimivuus on vaikuttavampaa. Toisaalta taas hieman tuntemattomempia julkkiksia taidetaan käyttää enempi niche-tuottedein markkinoimiseen, koska tietyt julkkikset sopivat paremmin kohdeyleisön/ryhmän rakenteeseen. Kuten tässä tapauksessa Ville mainostaa omaa tuotettaan.

 

Alku

Ennen suurta menestystään Ville oli ”tavallinen” näyttelemisestä kiinnostunut hollolalainen lätkänpelaaja.

Meidän kaikkien tarina alkaa syntymisestä. Jotkin saavat elämänsä alussa huonommat kortit, mutta se ei kuitenkaan määritä kaikkea, vaan se miten ne kortit käyttää.

Ville Haapasalo on luonut itse kaiken menestyksensä nollasta.  Lähtölaukauksena oli kun kyseinen herra ei päässyt britteihin teatterikouluun vaan teki hypyn tuntemattomaan muuttamalla Venäjälle ja aloittamalla opiskelut ensimmäisenä ulkomaalaisena Pietarin teatterikoulussa.

Taatusti ollut suuri vaihe elämästä muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen tuiki tuntemattomaan ja vaaralliseen Pietariin. Henkisen ja fyysisen paineen alla oleva ajanjakso joka muutti Haapasalon elämän täysin. Voin osittain samaistua Villen muuttoon, koska oma muuttoni oli myös kauas synnyinseudultani, lähes 600km päähän Tornioon opiskelemaan 5 kuukaudeksi vuoden oppimäärän kunnes päädyin tiimiakatemialle. Voi olettaa että suurempi kulttuurinen shokki on kuitenkin Pietariin muutto vaikka sieltä Hollolaan onkin puolet lyhyempi matka kuin itselläni on kotiin.

 

Kärsimystä/ Epämukavuusalueella oppiminen

“I always tried to turn every disaster into an opportunity”- John D. Rockefeller

Olen samaa mieltä kyseisen pankkiirin fraasista. Kaikessa epäjärjestyksessä ja sekasorrossa lepää potentiaalia. Kuten isopappanikin toimi näin toisen maailmansodan aikaan, yhdistämällä liiketoimintansa sotatilaan, mutta ikävä kyllä joutui luovuttamaan autojaan sotaa varten ja niitä siellä myös menettikin.

Luita poikki, katkenneita hampaita, ynnä muuta kärsimystä, tekemistä ilman mitään rahallista menestystä seurasi Villelle ensimmäisinä Pietarissa asumisolo vuosina. Kyseinen sankari tuli, hakatuksi, ryöstetyksi ja huumatuksi pääosin sen takia, koska oli ulkomaalainen.. eikä siinä vielä kaikki hän teki köyhässä Pietarissa asumisolo aikana vaikka mitä muutakin outoa kuten hänen omien sanojensa mukaisesti monien päivien aikaista paastoamista kunnes omakuva alkoi pikku hiljaa muodostua.

Kuulostaa tosi hölmöltä lähteä hyiseen Venäjään missä Villellä ei alkuun todellakaan ollut lokoisat oltavat köyhyydessä, ja oli pakko kokeilla vegaaniutta, ihan kuin hän ei nähnyt tarpeeksi nälkää… En sinänsä näe ymmärrystä noille hulluille kokeiluille, kuulostaa aika raskaalta kidutukselta entiselle urheilijalle, joka suorastaan kuihtui.. Kuulemma ensimmäisellä lomalla Suomeen Haapasalon vanhemmat eivät olleet tunnistaa toistakymmentä kiloa laihtunutta poikaansa.

Kun tuota ajanjaksoa pohtii, toisaalta epämukavuus tuottikin aikamoisen kultakaivoksen oppimiselle. Tekihän tuollaiset elämänkokemukset Villestä aikamoisen sanavalmiin supliikkimiehen.

Nyt kun kyseisen kirjan on lukenut, niin kyllä huomaa mitä kaikkea epämukavuusalueella taistelu voi tuoda tullessaan. Epämukavuus ei ole pahaksi, mutta toisaalta kaikkea ei tarvitse sietää. Mielestäni epämukavuus on väistämätöntä edistykselle.

Liikaa mukavuusalueella olemista ei saisi olla elämässä, koska kehittyminen lepää ympäristöissä missä kaikki asiat ja enemmän täytyy itse tehdä itsensä eteen.

Jos jo lapsuudessa eletään kultalusikka suussa, ei se saa lapsia tavoittelemaan mitään vaan vain olettamaan että kaikki on valmiina ja mitään ei tarvitse kurotella. Kun minusta vanhempana tulee isä en todellakaan halua kasvattaa lapsistani mitään pullamössö penskoja, haluan että he oppivat ajatusmallin että hyvä tekeminen palkitsee.

Epämukavuusalueella oleminen on kyllä todella kasvattavaa, sen on todettu kasvattavan stressinsietokykyä, avaa uudenlaiselle oppimiselle ovet ja muovaa sinnikkyyttä eli resilienssiä. Resilienssin näkökulmasta ihmisellä on uskoa siihen, että hänellä täysi vaikutus omaan elämäänsä ja niihin tulkintoihin, joita hän vastoinkäymisistä muodostaa.

Hmm.. kuinkakohan moni nykyajan ihmisistä omaa kovaa resilienssiä, selviytymiskykyä/ suomalaisille paremmin tuttua sisua selviytyä niin henkisesti kuin fyysisesti mistä tahansa. Nykyisen kehityksenaikakautena voi havaita kuinka uusiavuttomaksi ihmiset ovat nykyään tulleet, kun monet eivät edes osaa kodintaitoja lampunvaihdosta ruoanlaittoon. Siihen nähden että elämä oli ennen paljon moni mutkaisempaa kun piti hankkia lähes kaikki kodinperustyöt.

 

Venäjä

Minulle Itänaapurimme Venäjä on aina ollut kiinnostava ja hieman mystinen maa. Venäjästä kerrotaan paljon pahaa sivistymättömänä kehityksestä jälkeenjääneenä valtiona. Joo, ei Venäjä ole kaikessa niin edistynyt kuin meillä länsimaissa.. Siitä huolimatta on itäisessä sukulaiskansassamme paljon eksoottista. Maantieteellisesti isoin valtio, täynnä lukuisia eri kansoja.

Inhoan suuresti suomalaisille juurtuneita stereotypioita Venäjästä/venäläisistä. Ajatellaan että idästä tulee aina vihollinen, venäläiset ovat ****päitä jne. Jos ajatellaan kauas historiaan ja Venäjän syntyyn, Venäjä on pääosin finno-ugrilaisten eli suomensukuisten ja slaavilaisten kansojen perustama. Mielestäni on aika hölmöä vihata kansaa jolla on niin läheiset juuret itselleen. Kirjasarjan tarinoiden mukaan Venäjä todellakin oli paljolti kehityksessä muita länsimaita jäljessä 1900 luvulla. Haluan tulevaisuudessa lähteä reissaamaan ainakin Pietariin ja Moskovaan, miksei myös syvemmälle Venäjään, tutustumaan naapurimaamme kulttuuriin.

 

Omakuva/itsensä brändäys

Ensimmäinen kirja painottaa vahvasti ihmisen henkilökuvan uudelleen rakentamista, ” Meidän opettajan tavoitteena oli rikkoa ihminen täysin ja kasata se sitten uudestaan.” -Ville.

Ville: Kuten sanottu, tää mun hahmo on luotu ja käsikirjoitettu roolihahmo. Mä itse vastaan siitä. Mä vastaan myös mokista mitä oon tehnyt.

Nykyään tunnettu pipopää Haapasalo oli hieman erilainen ennen 2000 lukua, kunnes hän keksi brändätä itseään ”pöljänä tavan kansanmiehenä”, johon ihmiset pystyvät helposti samaistumaan. Hän on ilmeisestikin matkailuohjelmista lähtien muodostanut kyseisen alter-egon.  Haapasalon mielestä pipopäinen juntin rooli toimi paljon paremmin lukuisissa matkailu dokumenteissaan Venäjällä. Onhan se totta, koska haastateltavat ovat huomattavasti vastaanottavaisempia persoonalle joka on heidän tasolla. Kokemuksia ei Haapasalolta voitu Venäjällä viedä.. Kokemuksia ihmiset loppujen lopuksi muistelevat vanhuksina toisilleen. Muistot tehdyistä asioista jäävät parhaiten mieleen. Tässä nykyisessä hetkessä olen hyvinkin kiinnostunut keräämään kokemuksia eri aloilta.

 

Luku 15.  Ihmisen arvo

Ville: Tästä  ei ole paljon puhuttu, mutta kiinalaiset rakentavat nelikaistaista moottoritietä Kiinasta Eurooppaan. Se menee samaa reittiä kuin vanha Silkkitie. Jopa Tadzikistanissa kiinalaiset rakentavat sitä tietä. Kun mä olin Tadzikistanissa, niin mä kysyin, miten se on mahdollista? Koska Venäjällä tadzikit ovat aina kaikkein halvinta työvoimaa. Mulle kerrottiin, mistä se johtuu. Kiinalaiset voittavat jokaisen tarjouskilvan, he ovat aina 30 prossaa halvempia kuin tadzikistanilaiset. Tämä taas johtuu siitä, etteivät kiinalaiset maksa työntekijöille palkkaa.¨

Kauko: Orjia?
Ville: Ne ovat perheiden toisia ja kolmansia lapsia, jotka ovat töissä siell. Ne lähetetään ulkomaille rakentamaan. Niiden perheet saavat siitä hyvästä säkin riisiä kuukaudessat. Omat perheet myyvät ne sinne.

Esseetä tehdessä huomaan jälleen asian että minä kuten monet muutkin suomalaiset olemme todella etuoikeutettuja, meillä on  ruokaa jääkaapissa, katto päämme päällä ja sänky jossa nukkua, niitä perusasioita pidetään niin itsestään selvinä. Selvitettyäni asiaa, lukuisat kiinalaiset kärsivä yhden lapsen politiikasta, koska jos kiinalainen tekee yhden lapsen lisäksi muita niin heidät pistetään pakko työhön.

 

Tarinankertoja/ Minusta parempi satusetä

Kuten kirjasarjan kirjailija Röyhkä alussa sanookin; ”Huomasin että Ville on hyvä jutunkertoja ja tästä tulee kirja joka kirjoittaa itse itsensä. Liike-elämässä monet suuret yritykset ja inspiroivat johtajat ovat erinomaisia tarinankertojia. Tarinankertojat osaavat yhdistää asioita, jakaa tunteita ja haavoittaa kuuntelijansa. Tarinan kerrontaa käytetään yleisimmin organisaation inspiroimiseen, vision asettamiseen, tärkeiden oppituntejen opettamiseen, kulttuurien ja arvojen määrittämiseen sekä selittämiseen kuka olet ja mitä mieltä olet.. Ennen vanhaa,  ennen kuin kirjoitustaito keksittiin  tarinankerronta oli kai ollut suuremmassa suosiossa, kaikki historia ja teot kulkivat suullisena tietoina tarinoiden muodossa. Ilmankos moni asia vääristyykin kun asia kiertää ja muuttaa vahingossa muotoaan.  Tarinoiden kertominen on ihmisiin koodattu tapa välittää tietoa, jo varhaisessa iässä ihminen sisäistää asiat paremmin tarinoiden kautta.

Olen huono julkinen puhuja/ esiintyjä, ja sitäkin enemmän huono improvisoija. Tästä johtuen olin jo oppimissopimukseen laittanut sen yhdeksi kehityksen kohteista. En koe puhujana olemista kovinkaan jännittäväksi tilanteeksi, lähinnä sellaiseksi missä koen paljon puutteita. Kun kyse on tarinoiden kertomisesta, sellainen ei oikein ole minunlaistani, kerron asiat sellaisenaan miten ne ovat. En ole sellainen persoona joka kertoo tapahtuneet asiat tarinoina.

 

Nämä molemmat elämänkerralliset kirjat Haapasalosta olivat todellakin lukemisen arvoiset, viihdyttävät ja myöskin kirjaimellisesti nimensä mukaiset. Tarinat olivat niin lennokkaita että helposti jää miettimään olivatko kaikki asiat todenperäisiä vai onko niitä hieman väritetty.. Kirjoja lukiessa ei ollut yhtäkään tylsää hetkeä. Näitä kirjojaa suorastaan ahmi purkista.

Nämä kirjat luettuani jäin pohtimaan tarinankerronnan tärkeyttä ja sen vaikutusta. Tarinankerronta on kuin lihas, se kehittyy harjoitellessa kokemusten myötä. Jospa minustakin vielä joskus tulee hyvä tarinankertoja!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!