Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tarinan valta

Kirjoitettu 13.01.21
Esseen kirjoittaja: Lasse Helminen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tarinan valta
Kirjan kirjoittaja: Juhana Torkkeli
Kategoriat: 1. Oppiminen, 6. Markkinointi, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tarinan valta

Brändi rakentuu tarinan ympärille. Tarinat herättävät kiinnostusta sekä tunteita. Lähdin lukemaan Juhana Torkin kirjoittamaa kirjaa Tarinan valta, koska koen tarinat ja sisältöjen tuottamisen omalla tavallaan haasteelliseksi minulle. Tyhjästä on usein hankala lähteä luomaan uutta, kun ei ole mitään mistä ottaa mallia. Avaan reflektiossa Sawaken tarinan kerrontaa markkinoinnissa.

 

Mitä tarinallistaminen on brändin rakentamisessa?

Tarinan päätehtävä on herättää tunteita ja tuntua niin merkitykselliseltä, että sitä halutaan kertoa eteenpäin. Tarinan vaikuttavuus perustuu samaistumiseen. Tarina herättää lukijassa tai kuulijassa empatiaa tarinan hahmoja kohtaan, minkä ansiosta hän voi tuntea samoja tunteita kuin he.

Tarinallistaminen tarkoittaa keinoja, joilla rakennetaan samaistumisen mahdollisuus. Tarinallistamista voi olla esimerkiksi elektroniikkamyyjän spiikki, kun hän sanoo: “Ajattelepa, kun tulet töistä kotiin ja uusi televisio odottaa sinua olohuoneessa. Pistät uuden television päälle ja heittäydyt sohvalle…” Tässä tuote, televisio tarinallistetaan arkiseksi nautiskeluhetkeksi. Tarinallistamista on myös esimerkiksi se, että yrityksen arvoista luodaan tarinoita, joissa nuo arvot näkyvät käytännössä.

Brändin tarinaytimen avulla brändin identiteetti muunnetaan tarinan elementeiksi, joista voidaan johtaa konkreettisia samastuttavia tarinoita. Tarinan pohjalta johdetaan kaikki viestinnässä käytetyt tarinat. Näitä ovat muun muassa markkinoinnin (esimerkiksi Facebook mainos) ja myynnin (esimerkiksi myyjän tarina, jolla hän saa asiakkaan samastumaan itseensä) tarinat, sisäisessä viestinnässä käytetyt tarinat (esimerkiksi koulutuksissa käytetyt) ja tiedotustarinat.

 

Sawaken tarina

Sawaken markkinoinnissa emme ole hyödyntäneet vielä paljoa tarinalla myyntiä tai brändäämistä. Olemme ainoastaan kertoneet nettisivuillamme Sawaken tarinan tiimin syntymisestä. Lisäksi Instagram sivuillamme osa tiimiyrittäjistämme on pitänyt oman päivän, jossa jokainen on tuonut omaa tarinaa elämästään esille Instagramin tarinat-osiossa. Nyt uutena Sawaken markkinointipäällikkönä yhtenä tavoitteenani on luoda Sawakelle tarinaydin. Esimerkiksi tämän kautta voisi tuoda tarinat osaksi palvelukuvauksia sekä markkinointia.

Haasteena on tarinallistaa meidän toimintaamme, koska se on niin moniulotteinen emmekä ole luoneet toiminnallemme arvoja. Me teemme video- ja valokuvauksia, tapahtumia, nettisivuja, digimarkkinointi sekä innovointia. Näistä alueista on vaikea saada kasaan tarinaydintä. Kirjaa lukiessani mietin, että voisi lähteä liikkeelle siitä, että olemme nuoria yrittäjiä. Lähteä rakentamaan tarinaydintä siitä, jonka jälkeen kaikessa viestinnässämme toisi sitä esiin. Tästä voi olla myös haittaa sillä nuori voi luoda ihmisille mielikuvan, että olemme kokemattomia, joka voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa ”halvempaa”. Toinen vaihtoehto voisi olla, että käymme läpi jossain treenissä Sawaken arvot, johon on helpompi luoda tarinaydin toiminnastamme riippumatta. Tarinan synnyttäminen on lopulta paljon moniulotteisempi ja syvällisempi luomisprosessi, jota tavallisesti voisi ajatella.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!