Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Teamwork

Kirjoitettu 27.01.13
Esseen kirjoittaja: K M
Kirjapisteet: 1
Kirja: Teamwork - Menestyksen askeleet ryhmätyössä
Kirjan kirjoittaja: Juhani Tamminen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Innomo on mielestäni tietynlaista pössistä vailla. Muutimme juuri yhteiskassamalliamme, koska tiimi ei ollut tyytyväinen alkuperäisen (100%) mallin toimivuuteen. Mielestäni on väärin tuomita äärimmäistä tiimihenkeä vaatinut ratkaisu, sillä emme ole ikinä edes yrittäneet kehittää tiimihenkeämme. Olen mielestäni yksi tiimimme suurimmista tsemppareista, mutta minäkään en ole kummoinen. Innomosta puuttuu sellainen ihminen, joka laittaa kaiken likoon tiimihengen vuoksi. Juhani Tamminen mainitsee, että tekemistään kohtaan pitää kasvattaa aito ylpeys. Kirjoitin lukiessani vihkooni: ”Kasvata aito ylpeys Innomosta”. Kun olemme keskenämme ja toisten silmissä oikeati ylpeitä itsestämme ja tekemisestämme alamme uskoa yhdessä tekemiseen. Sarkastiset vitsit epäonnistuneista projekteista eivät valitettavasti edesauta tätä.

 

Jotta voisimme olla ylpeitä, meidän täytyy olla itsevarmoja tekemisestämme. Juhani Tamminen käyttää näitä kolmea steppiä oman itseluottamuksensa kasvattamiseen, mutta mikseipä näitä voisi käyttää tiimitasollakin:

  1. Ole luotettava, se ruokkii itseluottamustasi
  2. Sitoudu erinomaisuuteen, kaikki tekeminen pitää olla niin hyvää kuin vain on mahdollista
  3. Huolehdi muista.

 

Tamminen kirjoittaa siitä, kuinka ihminen on ennen tottunut tekemään kaiken laumassa eli suuressa perheessä. Nykyihmisen ihanteena on olla mahdollisimman itsenäinen. Tällaisessa itsenäisyydessä on se ongelma, että ihminen ei kuulu mihinkään. Tiimityöskentely tuo ihmisen takaisin laumaelämän ääreen, mutta monelle tämä on vaikeaa, sillä meidät on nimenomaan kasvatettu mahdollisimman itsenäisiksi. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että jokaisella tiimin jäsenellä on oma roolinsa. Tämä ruokkii tiimityöskentelyä sekä itsenäisyyttä. Innomon roolit ovat alkaneet selkeytyä solutoiminnan vuoksi. Emme kuitenkaan ole vieläkään perillä toistemme vahvuuksista. Taustalla on vahvana myös se, että emme halua rajoittaa toistemme tekemisiä tiettyyn rooliin, koska haluamme mahdollistaa oppimisen monipuolisuuden.

 

Kovimpana koppina kirjasta jäi Lou Lamouriellolta lainattu ajatus siitä, että oikeassa tiimissä epäonnistumisen jälkeen syyttävä sormi osoitetaan itseä, ei kaveria kohti. Kun jokainen osaa tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti ei ole tarvetta syytellä muita. Jokainen käy ne asiat jokatapauksessa läpi. Tästä lähtien tavoitteenani on, että en edes omassa pääkopassani syytä epäonnistumisista ketään muuta kuin itseäni.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!