Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Teknologian kehitys – minnehän tässä päädytään?

Kirjoitettu 14.05.18
Esseen kirjoittaja: Otso Qvintus
Kirjapisteet: 3
Kirja: Reflektio kirjasta Teknoelämää 2035 – Miten teknologia muuttaa tulevaisuuttamme?
Kirjan kirjoittaja: Elina Hiltunen, Kari Hiltunen
Kategoriat: 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Teknologian kehitys on yhä vain nopeampaa. Kirja pureutuu uusiin teknologia- ja muiden alojen tulevaisuuteen ja siihen, mitä niiden saralla voi tapahtua lähivuosikymmeninä. En uskalla edes kuvitella, missä sadan vuoden päästä voidaan olla menossa. Onko koko maapalloa olemassa enää silloin? Nykypäivänä puhutaan siitä, että 2050 maapalloa ei nykyisellä kulutustahdilla tunnistaisi enää samaksi. Onko olemassa teknologiaa, mikä poistaisi ilmakehästä hiilidioksidia tai vähentäisi ilmaston lämpenemistä?

Kirjoittajat esittävät ison kasan ennusteita eri lähteiltä ja eri tieteenaloilta. Täytyy myöntää, että nämä ennusteet olivat sekä erittäin mielenkiintoisia että surkuhupaisia. Varsinkin avaruusennusteet tuntuvat hyvin kaukaisilta: vaikka ’’turistilennoista’’ avaruuteen on puhuttu, en jaksa uskoa, että vuoteen 2021 mennessä maailmassa olisi 13 000 vuosittaista avaruusturistia. Mahdollisuuksiahan on vaikka mihin, mutta minkä kaiken tuottamiseen maapallon resurssit riittävät?

Energiatuotannon tulevaisuus kiinnostaa itseäni oikeastaan hieman mutkan kautta: myydessäni sähköä pääsin painottamaan asiakkaille sitä, että kyllä uusiutuva energia on selkeästi parempi ratkaisu energiantuotantoon kuin fossiiliset polttoaineet. Näin minä ainakin olen ymmärtänyt. Eräs myyntiline tähän oli, ’’että uusiutuvan energian valinta on suurin ekoteko, minkä yksittäinen ihminen voi tehdä.’’ Mielestäni se pitää kyllä paikkansa, en nimittäin keksi omalle kohdalleni kovin montaa tehokkaampaa vaihtoehtoa. Mutta eivät kaikki ihmiset tähän todellakaan usko. ’’Mitä nyt yhden ihmisen valinnalla on väliä’’, oli hyvin yleinen vastaus. Totta sekin, ei yksi ihminen mitään vaikutusta saakaan aikaan. Tavoitteena pitäisikin olla sellaisen ilmapiirin luonti, että uusiutuva energiantuotanto on ainoa tapa pitää maapallo asuttavana paikkana. Mutta eiväthän valtion päämiehetkään tätä vielä osta, onhan uusiutuvan energian tuottaminen kalliimpaa kuin fossiilisilla polttoaineilla. Kuitenkin, onko todellisuudessa rahansäästö vai maapallon säästäminen tärkeämpää?

Älyllinen teknologia tekee myös yhä enemmän tuloaan. Onhan esimerkiksi Nokian ensimmäisestä julkaisusta matkapuhelimesta 30 vuoden takaa päästy jo huikean pitkälle. Nykyään puhelimemme osaavat kysyttäessä kertoa meille käytännössä mitä tahansa. Internet on niin pullollaan tietoa, että sitä ei osaa käsittää. On älykelloja, jotka voidaan linkata puhelimeen ja kellolla voidaan ohjata puhelimen toimintoja. Tulee mieleen kaikki scifi- ja tulevaisuusleffat, joissa hahmoilla edessään heijastettavia kuvioita, joita voi ohjata vain käsien liikkeillä. Mihinkähän tässä oikein päädytään? On todella hauska nähdä, missä kohtaa itseohjautuvuuden kehityskaarta mennään kahdenkymmenen vuoden päästä. Nykyään on kuitenkin itseohjautuvia autojakin. Sellainenkin tosin aiheutti Amerikassa ainakin yhden ihmisen kuoleman, joten ei tekoälyn käyttö vielä aivan aukotonta ole. Pitkällähän kehitys jo on, mutta edelleen tarvitaan myös aivan normaaleja ihmisaivoja ratkaisemaan näitä isoja kysymyksiä.

Loppujen lopuksi hyvin iso osa tulevaisuuden matkustusmahdollisuuksista, geenitutkimuksista, robottien toiminnasta ja kaikesta yhä älyllisemmästä teknologiasta ei ole normaalin ihmisen vaikutussektorin alla. Jos joskus on mahdollisuus rakentaa kirjassa mainittu tyhjiöputkijunayhteys esimerkiksi Pekingin ja New Yorkin välille, niin sitten se rakennetaan. En tiedä, olisiko joskus itse kannattanut perehtyä enemmän näihin ison kuvan teknologia- tai energia-asioihin. Eivät ne ikinä sinänsä kiinnostaneet. Kirjahan pistää kyllä ajattelemaan, koska on olemassa niin järkyttävä määrä tietoa, josta ei ymmärrä sitten hölkäsen pöläystä. Miten fuusioreaktio saataisiin toimimaan tehokkaasti? Miten älyrobotista saadaan luotua ihmisen paras ystävä? Voiko Marsissa asua joskus? Näihin kun rupeaisi itse keräämään perusteluja, niin vähiin ne jäisivät.

Yksinkertaisempaa teknologiaa on minulle ehkä hybridi tai kokonaan sähköllä toimiva auto. Ei ehkä teknologiana, mutta perusperiaatteen ymmärtämisenä: auto käyttää joko osittain tai kokonaan voimanlähteenään sähköä. Ovatko tulevaisuuden autot sitten kuitenkaan sähköllä kulkevia? Voisiko vedyllä kulkeva auto olla vieläkin ympäristöystävällisempi? Teslan kehittäjä Elon Musk on usein solvannut vetyautot surkeiksi, johtuen ehkä siitä, että hän uskoo vankkumattomasti omaan sähköllä kulkevaan autoonsa. Tämähän tässä tulevaisuuden pohtimisessa onkin hienoa ja vaikeaa: mitkä ovat kaikessa teollisuudessa ja kehityksessä ne parhaat ratkaisut, jotka sitten todellisuudessa mullistavat maailman? Onko meidän ruokamme lähitulevaisuudessa tehty laboratorioissa vai syömmekö nappeja, jotka sisältävät kaikki tarvittavat ravintoaineet? Mahdottomia kysymyksiä ja erilaisia skenaarioita ratkaisuiksi on miljoonia. Itse tykkäisin edelleen siitä, että saisin ajaa autolla, syödä normaalia ruokaa ja käydä mökillä kalassa. Suoraan sanottuna tulevaisuudesta ei jaksa hirveästi repiä stressiä. Kehityksen kelkassa pysyy kyllä sisällä, ja on mahdollista myös liikkua sitten ’’virran mukana.’’ Niin kuin vähintään 90 prosenttia ihmiskunnasta tekee tälläkin hetkellä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!