Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

The Greatest Movie Ever Sold

Kirjoitettu 08.01.18
Esseen kirjoittaja: Anne Palmu
Kirjapisteet: 1
Kirja: The Greatest Movie Ever Sold
Kirjan kirjoittaja: Morgan Spurlock
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Morgan Spurlockin ohjaama dokumentti kertoo tuotesijoittelusta tai kuten nykyään välillä ilmaistaan, tuotekumppanuudesta. Spurlock rahoitti dokumentin sponsoriyritysten tuilla.

Dokumentti oli mielenkiintoinen, mutta olisin ehkä odottanut vielä enemmän uutta ja yllättävää tietoa, jota tuli suhteellisen vähän. Dokumentissa haastateltiin elokuva- ja musiikkiteollisuuden ammattilaisia, sekä viestinnän ammattilaisia ja tutkijoita.

Dokumentissa käytiin brändimarkkinointia läpi askel askeleelta, alkaen oman brändin hahmottamisesta. Heti alkuun Morgan Spurlock kävi kirkastamassa omaa brändiään brändiasiantuntijalla ja tämän antaman kuvauksen perusteella lähdettiin kartoittamaan sopivia yhteistyökumppaneita sekä miettimään, mitä lisäarvoa yhteistyö voisi heille tarjota. Tämäkään ei varsinaisesti tuonut mitään uutta sitten Rajiksella käydyn markkinoinninkurssin. Sponsorisuhteen pitää olla molemminpuolinen, eli molempien täytyy hyötyä yhteistyöstä, jotta suhteessa olisi jotain järkeä. Esimerkkinä tulee mieleen artistien yhteisprojektit (ns. feattaaminen), joista molemmat artistit odottavat nostetta levymyynteihinsä; suosittu artisti ei ala tehdä hyväntekeväisyyttä vierailemalla laskusuhdanteessa olevan artistin musiikkivideolla. Mieleen tulee myös liike-elämään liittyvä kehotus hankkia ympärilleen itseä pätevämpiä ihmisiä. Kuinka näitä hankitaan, on sitten oma haasteensa. Miten saa ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa –kirjan opeilla voi olla asiaa edistävä vaikutus, mutta siitä enemmän toisessa reflektiossa.

Dokumentista kävi ilmi seikka, että mikäli haluaa tehdä elokuvaa/taidetta omilla ehdoilla, ei kannata hankkia sponsoreita. Mitä enemmän Spurlock sai järjestettyä maksettua tuotesijoittelua dokumentilleen, sitä enemmän dokumentille saneltiin ehtoja mitä siinä saatiin esittää ja miten ja mitä taas ei. ”Moraaliset ja taiteelliset dilemmat alkavat, kun avataan ovet brändiystävällisyydelle”, eräs haastateltava ilmaisi. Spurlockin dokumentti kuuluu tietysti ihan omaan luokkaansa, sen ideana kun oli saada koko budjetti kasaan pelkillä sponsoreilla. Uskoisin, että harvemmin elokuvapuolella sponsoreita haetaan ihan tässä mittakaavassa. Tämä on kuitenkin asia, jota varmasti jokainen liike-elämässä toimiva henkilö joutuu toisinaan pohtimaan. Mitä on valmis tekemään ennen kuin omat arvot vaarantuvat liiaksi. Itsekin olen asiaa ajatellut, enkä olisi innostunut esimerkiksi minkään moottoriurheilutapahtuman järjestämisestä, vaikka sen aiheuttamat pakokaasupäästöt olisivatkin olemattomat. Kyse on lähinnä periaatteista.

Mielenkiintoinen termi ”neuromarkkinointi”, tuli dokumentissa vastaan trailereiden yhteydessä. Mahdollisimman tehokasta traileria tehtäessä pitää löytää elokuvasta jonkinlainen emotionaalinen kohokohta, kohta joka herättää voimakkaita tunteita. Valittaessa vahvimpia tunteita herättäviä kohtia, voidaan käyttää hyväksi neuromarkkinointia, jolloin henkilön aivojen reaktioita seurataan valittujen kohtien aikana. Käytännössä kohderyhmään kuuluva asiakas siis pötköttää magneettikuvauslaitteessa samalla kun hänelle näytetään mainospätkiä. Kuulostaa aika hurjalle. Ja myös yllättävälle siinä mielessä, että onko todellakin niin, että koehenkilön sanallinen mielipide asiasta ei riitä, vaan pitää selvittää ”tiedostamattomat tunnereaktiot” magneettikuvauslaitteen avulla.

Markkinoinnin nurjaa puolta käsittelevässä puheenvuorossa tuotiin esiin mainosten tapaa esittää kuluttajan elämä/kuluttaja itse negatiivisessa valossa verrattuna tuotteen hankinnan jälkeiseen hetkeen. Tuote tai palvelu tekee mainosten mukaan kuluttajasta onnellisen, kauniin, ihaillun.. mitä ikinä kyseisen asiakaskohderyhmän arvellaankaan tavoittelevan. Mainosten antama kuva on tietenkin valheellinen, mutta mielikuvat juurtuvat silti yllättävänkin syvälle. Esimerkiksi eri automerkkien välisiä, todellisia laatueroja on vaikeaa tietää, mutta mielikuvissa erot ovat valtavia. Hän, joka ajaa vaikkapa Audilla, ei todellakaan aja Volkswagenilla. Suomeen tuli 2000-luvun alussa myyntiin edullinen Daewoo henkilöauto, joka oli amerikkalaisen GM:n (Opel, Chevrolet, Buick, Hummer..) 2001 ostama etelä-korealainen automerkki. Olin itse tuohon aikoihin autoliikkeessä töissä ja kyseinen auto ja sen eri korimallit tulivat sitä kautta tutuiksi. Suomalaiset olivat tottuneet Daewoohon kodinkonemerkkinä, eivätkä autot lähteneet liikkumaan. Daewoo hävisi aika pian ja merkki uudelleenbrändättiin Chevroletiksi. Korimallit ja niiden nimet pysyivät samoina, ainoastaan keulakoriste ja nimi auton perässä muuttuivat: Daewoo Matiz oli nyt Chevrolet Matiz. Näitä Etelä-Korean Chervoleteja näkyy edelleen katukuvassa. Tämä siis esimerkkinä mielikuvien voimasta.

Vastaus siihen, miksi ”tuotekumppanuutta” kaikesta huolimatta harrastetaan, on tietystikin päivänselvä: raha. Sponsori hakee brändilleen nostetta, sponsoroitava rahaa. Eräs kommentoija sanoi, että jos elokuvassa joka tapauksessa on auto, niin miksei valita saman tien sellaista, joka auttaa saavuttamaan budjetin. Vaikkakin se samalla saattaa rajata taiteellisia vapauksia. Itse en juurikaan välitä tuotesijoittelusta elokuvissa, se ei siis minua kiinnosta, mikäli tuote sopii kohtaukseen. Mainosmainen tuotesijoittelu pilaa elokuvan tunnelman ja saa katsojan tuntemaan että häntä pidetään typeränä.

Julkisuuden henkilöt hakevat lisäpotkua uralleen mainosyhteistyöstä, sillä vaikutelmalla on suuri merkitys nykyaikana. Kalliit autot, juomat, kellot ja korut = menestyvä vaikutelma. Dokumentissa eräs haastateltava sanoi mielenkiintoisesti, että nykyaikana kuuluisuuden ja uskottavuuden välillä on napanuora, joka voidaan tulkita myös niin, että näkyvyys tuo uskottavuutta. Tämä on varmasti osa syy miksi julkisuuden henkilöt, joilla varmasti on rahaa yllin kyllin, lähtevät mainoksiin. Toisaalta on vaikeaa kuvitella, että esimerkiksi Julia Robertsilta, joka esiintyy Lancomen mainoskasvona, puuttuisi uskottavuutta. Rahaa ei ainakaan. Ehkäpä viihdebisnes on niin vaativaa, että jopa Julia Robertsin täytyy nähdä jatkuvasti vaivaa brändinsä eteen, mene ja tiedä.

Dokkarissa kerrottiin mielenkiintoinen juttu: Sao Paolossa, Brasiliassa, ulkona mainostaminen on lailla kielletty, joten keskustan katukuvassa ei näy mainoksen mainosta. 2007 voimaan astuneella lailla haluttiin rajoittaa ”visuaalista saastetta”, jota kaupunki oli siihen asti ollut pullollaan. Googlasin kuvia Sao Paulosta ja näyttäähän se erikoiselta, kun miljoonakaupungissa rakennusten seinät, bussit ja taksit ovat mainoksista tyhjiä, eikä sähköisiä mainostauluja näy missään. Radikaalilta liikkeeltä tuntuu noin suurelle, 12 miljoonan asukkaan kaupungille. Ihailtavaa, sanoisin! Dokumentissa todettiin, että joka puolella alkaa olla niin paljon mainoksia, että kohta niitä on mahdollista välttää ainoastaan nukkuessaan.

Spurlockin dokumentti on avartava katsaus brändin rakentamisesta ja tuotekumppanuudesta, mutta erittäin hankalaa on sanoa, mitä siitä voisi ottaa käytäntöön näin niin kuin tiimiä silmällä pitäen. Vaikka dokkari oli huumorilla kuorrutettu, se sisälsi runsaasti markkinointiin kohdistuvaa kritiikkiä, joko suoraan esitettynä tai rivien välissä. Tästä syystä varsinaista markkinointiohjeistusta dokkari ei tarjonnut, pikemminkin ajatuksia siitä, miten ei haluaisi toimia.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!