Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

The power of habit

Kirjoitettu 22.05.18
Esseen kirjoittaja: Neea-Eveliina Mäkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: The power of habit
Kirjan kirjoittaja: Charles Duhigg
Kategoriat: 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen useasti yrittänyt muuttaa ”pahoja” tapojani tai jopa poistaa niitä kokonaan. Suurimmaksi osaksi, olen epäonnistunut surkeasti ja lannistunut hieman, mutta minulla on myös muutamia onnistuneita kokeiluja. Tiedostan, että osa tavoistani on paljon vahvempia, kuin toiset ja tämä varmasti vaikeuttaa jo pelkästään niistä luopumista. En ole kuitenkaan aiemmin ymmärtänyt logiikkaa tapakäyttäytymisen taustalla tai oikeita askelia tavoista eroon pääsemiseksi. Käytän tässä reflektointiapuna kahta tapaani, joista toisesta pääsin eroon ja toinen kummittelee edelleen, sekä käyn niiden pohjalta läpi asioita, joita tein oikein tai väärin.

 

Tapa 1

Nuorempana minulla oli tapana naksautella käsieni niveliä jatkuvasti, varsinkin keskittyessäni oheistekemisenä. Tavan harmillisuudesta ollaan kiistelty paljon, mutta en ota siihen nyt kantaa. Sen aiheuttama ääni kuitenkin häiritsi muita ja satunnaisesti nikamien naksahtaminen satutti minua. En tarkalleen muista, millainen tavanpoistoprosessi minulla oli, mutta muistan ympärilläni olevien ihmisten kannustaneet minua vahvasti lopettamaan ja yleistyvien nivelkipujen jälkeen halusin sitä itsekin. Koska muut tiedostivat tapani paremmin kuin minä, he huomauttivat minua, aina kun naksauttelin sormia, tällöin minun oli helppo lopettaa se ja tehdä jotain muuta. Jonkin ajan kuluttua sainkin onnistuneesti siirrettyä oheistoiminnan kohteen naksauttelusta, minkä tahansa pienen objektin pyörittelyyn. Nykyäänkin leikin usein kädessäni milloinkin olevalla asialla, yleensä hiuslenkillä tai kynällä.

 

Tapa 2

Jos voisi piirtää asteikon helpoille ja vaikeille tavoille, tämä tapa olisi minun asteikollani vaikeimmassa päässä. Olen yrittänyt irti siitä jo vuosia, ottaen huomioon, että se on syntynyt jo varhaislapsuudessani. Nykyään tämä tapa ei ole niin harmillinen, kuin ennen, koska pystyn järjellä jo hieman hillitsemään sitä, mutta haluaisin siitä joka tapauksessa eroon. Minulla on tapana ostaa itselleni kerran viikossa (yleensä viikonloppuna) karkkia. Voi kuulostaa viattomalta eikä mitenkään epätavalliselta, mutta se aiheuttaa minulle pakonomaisen tunteen kerran viikossa, jonka koen hallitsevan vähän liikaa elämääni. Olen valehdellut tästä asiasta itselleni jo vuosia. Olen väittänyt, että se on oma päätökseni ostaa karkkia vain kerran viikossa, ja että jos en tekisi niin, söisin sitä koko ajan. Juttuhan ei ihan ole näin. Olen hyvin, hyvin perso makealle ja sokeri on minulle ehkä voimakkain ulkoisen mielihyvän lähde. Haluaisin päästä tilaan, jossa minun ei oikeasti tarvitse ostaa karkkia, ellen oikeasti halua sitä. Eli oikeampi tarpeeni on oikeasti saada korvattua sokerin tuoma mielihyvä jollain muulla, vähän niin kuin tupakoinnin lopettamisessa.

En ole aiemmin ymmärtänyt, mikä stimulus minun tulee karsia ja olen lähestynyt tätä ”ongelmaa” aina väärältä kulmalta. Olen yrittänyt lopettaa karkin syönnin kokonaan. Olen yrittänyt korvata karkin ties millä asioilla, kuten: kuivatuilla hedelmillä, marjoilla, sipseillä (yllättävää kyllä, ei toimi ja todella hyvä ettei) limsalla. Olen aina luullut, että minun tulee korvata se ”palkinto”, jonka olen tottunut saamaan koulu tai työviikon jälkeen, mutta oikeasti minun tulee korvata mielihyvän tunne, jos haluan siitä eroon.

 

Jos nyt tässä vaiheessa käsitellään, mitä tavat ovat ja miksi jäämme niihin jumiin, niin on helpompi selittää, miksi osa tapojen muutosyrityksistä toimii paremmin, kuin toiset. Tavat ovat yksi aivojen tapa säästää energiaa. Kun ihminen toimii samalla kaavalla tarpeeksi usein, aivot automatisoivat sen ja ohjaavat toimintamme tiedostamattomaksi, näin meidän ei enää erikseen tarvitse ajatella sitä. Esimerkiksi kaupat käyttävät ihmisten tapakäyttäytymistä sairaasti hyväkseen. Ihmiset tiedostamattaan kiinnittävät huomionsa tiettyyn suuntaan ja tietyille korkeuksille, jolloin paraskatteisimmat tuotteet asetetaan juuri näihin kohtiin.

Tavat seuraavat tietynlaista ketjua. Ensin tulee vihje/merkki, kakkostapani kohdalla tämä on viikonloppu. Eli mikä tahansa ärsyke tai asia, joka laukaisee tavan alkamisen. Sen jälkeen tulee itse tapa, eli esimerkiksi se, että ostan karkkia ja syön ne. Tämän jälkeen tulee tavan addiktoivin osa, eli palkinto. Omalla kohdallani tämä on karkkien maku ja sokerin tuoma mielihyvä, mutta se voi olla mikä vain tavan päätteeksi jäävä tunne. Palkintotunne on se asia, joka tekee tavoista vaikeita päästää irti, koska usein jäämme himoitsemaan juuri tuota tunnetta ja tulemme pahalle päälle, jos emme saa sitä.

 

Helpoin tapa päästä tavoista eroon on lähteä korvaamaan sitä jollain toisella, joka aiheuttaa samanoloisen palkinnon tunteen. Olin enne sitä mieltä, että tavasta ei ole oikeasti päässyt irti, jos siihen on vain hankkinut korvikkeen, mutta se on väärä ajattelumalli. Harva asia toimii, jos sen lopettaa kylmiltään, siksi tavan tuottamia haluja on helpompi ensin uudelleenohjata, kuin taistella niitä vastaan. Tavasta eroon pääseminen vaatii uskoa itseensä, sekä tahdonvoimaa. Tahdonvoima on kuin lihas, joka rasittuu käytössä. Se kuitenkin rasittuu enemmän asioista, jotka tulevan jonkun toisen pyynnöstä, kuin asioista, jotka tulevat omasta tahdosta. Tästä syystä on tärkeää haluta itse eroon tietyistä tavoista.

Omalla kohdallani viikonloppukarkeista eroon pääseminen on ollut vaikeaa, koska se ei ole pelkästään tavan tuoma halu, josta tulee uudelleen ohjata/päästä eroon, vaan myös fysiologinen riippuvuus sokeria kohtaan. Sokeri on tutkitusti addiktoiva aine, siinä missä nikotiini ja huumeetkin. Niinpä olen nyt lähtenyt lähestymään ongelmaa toiselta kantilta. Olen tiedostetusti vähentänyt lisätyn sokerin syöntiäni. Toivon näin vähentäväni sokerin tarvettani ja himoani sitä kohtaan. Oikea ongelmani kuitenkin on sokerin tuoman mielihyvän uudelleenkanavointi. Nyt minun tulisi löytää, joku asia (syötävä asia olisi ensi alkuun helpompi), joka aiheuttaa minulle yhtä suurta mielihyvän tunnetta, kuin sokeri. Tämä on varmasti vaikein askel, koska en ole vielä löytänyt mitään, joka yltäisi lähellekään tuota tunnetta. Etsiminen ja kokeileminen ovat kuitenkin tärkeitä ja kärsivällisyyttä tulee olla. En oleta pääseväni tavasta eroon viikossa tai edes kuukaudessa, se on kuitenkin jatkunut lähemmäs 20 vuotta, mutta uskon vahvasti, että vielä joskus pääsen siihen tilaan, että minulla ei ole pakottavaa tarvetta ostaa karkkia viikonloppuna.

 

Olen koko ajan puhunut vanhoista tavoista ja niiden muovaamisesta. Kuitenkin uusia tapoja pystyy yhtä helposti/haastavasti luomaan, kuin vanhoja muuttamaan. Kun asiaa lähtee googlaamaan, tulee vastaan ohjeita siitä, kuinka omaksut tavan toistaessasi sitä 21, 35,45 kertaa tai 100 päivän ajan tai jotain vastaavaa. Osittain onkin kyse tietystä ajasta, koska aivoilla menee hetki muodostaa tiedostetusta tiedostamatonta ja vieläpä niin, että jää haluamaan tavan tuottamaa mitä tahansa mielihyvän tunnetta. Tarkkaa päivä/toisto määrää on kuitenkin mahdotonta sanoa, sillä tavan syntymiseen vaikuttaa vahvasti sen vaativuus (esim. vaihdatko kahvin teehen vai heräätkö joka aamu 3h aikaisemmin joogataksesi) ja sen tuoman mielihyvän suuruus. Kuitenkin avaimena on aloittaa pienillä teoilla. Jos tavoitteena on oikeasti herätä 3h aikaisemmin joogatakseen, tähän tapaan liittyy useita muitakin tapoja. Jotta pystyisi heräämään ajoissa, tulee mennä myös nukkumaan ajoissa. Jos ei ole ikinä joogannut, se tuntuu aluksi luonnottomalta, eikä välttämättä tuota hirveästi mielihyvää.

Mikä kuitenkin usein pitää uuden vuoden new year-new me toivomukset edes sen kuukauden kaksi hengissä, on alun motivaatio ja suorituksen mukanaan tuoma onnistumisen tunne. Onnistumisen tunteen tulee kuitenkin olla hyvin voimakas, jotta uudet tavat jäisivät päälle ilman älytöntä määrää itsekuria ja motivaatiota. Muutosta ja uusia tapoja tulee oikeasti palavasti haluta, jotta niihin pystyy. Motivaation kohteen tulee olla järkevästi linjassa ajan ja tavoitteiden kanssa, jotta epäonnistumisilta vältytään.

Helpoin, mutta myös radikaalein tapa luoda uusia tapoja on tehdä se kriisin kautta. Pieni kriiseily nostaa tunteita ja epäkohtia pintaan niin ihmisen, perheen kuin organisaation tasolla. Ne saavat ajattelemaan sitä, mikä meni pieleen ja miksi, sekä ne auttavat hahmottamaan, mikä oikeasti on tärkeää. Kriisin aiheuttamia tapamuunnoksia näkee ehkä eniten popularisoiduissa tv-ohjelmissa, joissa ylipainoiset ihmiset ovat juuri saaneet sydänkohtauksen tai kuulleet jotenkin muuten dramaattisesti lääkäriltään kuolevansa pian, elleivät tee jotain terveydelleen. Näissäkin tilanteissä (enemmän tai vähemmän autenttisesti) shokkiuutiset saavat ihmiset oikeasti ymmärtämään, että muutosta on tapahduttava. Huoli omaa terveyttä ja elämää kohtaan nostaa motivaation korkealle, näin itsekuria vaaditaan heti hieman vähemmän ja uusien tapojen omaksuminen sekä ylläpitäminen on helpompaa.

 

Tavat ottavat aina aikaa tapahtuakseen ja vielä enemmän aikaa, jotta niistä pääsee eroon. Mikään ei kuitenkaan ole tekemättömissä, jos motivaatio on kohdalla. Itsehillintä ja itsekuri ovat tärkeitä harjoiteltavia piirteitä elämässä. Tutkimukset osoittavat, että mitä aikaisemmin näitä piirteitä taitaa, sitä helpompi on menestyä tulevaisuudessa.

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!