Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tietoista dialogia

Kirjoitettu 24.05.15
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 3
Kirja: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito
Kirjan kirjoittaja: Willian Isaacs
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Vain muutaman kerran olemme Driimin kanssa päässeet siihen tilaan, että käymme dialogia, johon kaikki ovat uppoutuneet, ja parhaimmassa tapauksessa luomme uutta. Jokaisen sanomisia yhdistelemällä löytyykin se taustalla oleva kokonaisuus. Parhaimmillaan tämä oli nyt kevään synnytyksessä; tunne oli niin vahva, että jokaiselle meistä jäi hyvä olo, vaikka päivä olikin pitkä. Useammankin kerran tuntui, että todella loimme uutta tietoa.
Myös Learning Circuksella pidetyt treenit ovat iskostuneet jokaisen mieleen. Siellä jokainen tuntui kerrankin puhuvan suoraan mitä ajattelee ja saimme yhdessä oivalluksia.
Treenimmekin ovat usein kyllä hyviä, mutta dialogi ei ole yhtä sujuvaa. Miksi ei? Ja mitä voisimme tehdä sen parantamiseksi?

Ihan ensin on määriteltävä dialogi.

 

”Dialogi on keskustelua, jossa on ydin ja jossa ei valita puolta”

Keskusteluissa on tarkoitus päästä aina johonkin lopputulokseen. Keskusteluita käydään esimerkiksi palavereissa. Mutta dialogia pitäisi osata käydä avoimesti, keskustelulla on aihe ja ihmisillä mielipiteet, mutta ne voivat muuttua. Dialogin kuuluisi kantaa eteenpäin ja johtaa jonnekin vielä tuntemattomaan. Seuraavaksi sanotaankin:

 

Dialogin tavoitteena on saavuttaa uusi ymmärrys”

Tuollainen avoimuus meiltäkin varmaan usein puuttuu, avoimuus siihen, että treeneissä keskustelu voikin päätyä johonkin aivan muuhun lopputulokseen kuin mitä odotettiin. Uuden ymmärryksen saavuttaminen vaatisi myös jokaiselta nöyryyttä olemaan valmis peruuttamaan omista kannoistaan. Kirjassa kerrottiinkin eräästä tapauksesta: ”kun ihmiset lakkasivat keskittymästä omiin näkemyksiinsä ja mielipiteisiinsä, dialogi muuttui luovaksi.” Ideointitilanteissa kuten asiakassynnytyksissä lähdetään keskusteluun valmiiksi avoimella mielellä, koska silloin tiedetään jo valmiiksi, ettei kenelläkään ole suoraa vastausta asiaan vaan se pyritään löytämään yhdessä. Usein taas jos ollaan treeneissä ja puhutaan esimerkiksi investoinnista, on jokaisella valmiiksi mielipide asiaan, eikä tule ajatelleeksi, että voisi olla myös joku toinen vaihtoehto. Ehkä se on yksi haittatekijä, että meillä liian usein pyritään saamaan treenitilanteessa heti päätös aikaan. Hyvähän se on keskustelun lopuksi saada aikaan, ettei asia jää roikkumaan ilmaan, mutta se ei saisi olla päätavoite. Koska silloin jokainen on jo alussa asennoitunut päätökseen, ja kun keskustelu alkaa polveilla tulee turhautumisia. Mitenhän sitä oppisi menemään treenitilanteisiin avoimemmin?  Asioille pitäisi ainakin osata antaa enemmän aikaa, mutta kaikilla meillä on sitä arjessa rajallisesti. Vaikeaa tasapainoilua. Parasta ehkä on kuitenkin vain tiedostaa asiat, yrittää.

 

”Dialogi on vuoropuhelua, jossa ihmiset ajattelevat yhdessä”

Tähän uskon, että päästään myöhemmin. Nyt ollaan vielä oltu keskenämme liian vähän aikaa. Tunnelma on meillä jo aika harmonista, mutta vaikeissa tilanteissa jokainen kyllä suhtautuu asioihin yksilöinä. Tosin jos joku tiimin ulkopuolinen uhkaa tiimiä, silloin meistä tulee yksikkö. Jos esimerkiksi joku pölyttäjä sanoo kärkevän huomion meistä, muutumme yhtenäiseksi puolustuslinjaksi.
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että tämä vaatii aikaa. Täytyy totutella siihen, että emme olekaan yksin jokainen vastaamassa omasta tontistamme. Kun alamme kaikki olla sisällä tiimi-ajatuksessa, silloin yhdessä ajattelukin alkaa toimia. Sanoisin, että tämä on mystinen osa dialogia, salainen ainesosa.

 

Tiimiakatemia- kirjastakin tutut dialogin neljä pääperiaatetta olivat tärkeä osa kirjaa. Niiden pohjalle rakentuu kaikki muu.

 

Kuuntele

Tässä osiossa suurin oivallus tuli siitä, että kuuntelulla ei tarkoitetakaan vain toisten kuuntelua vaan myös itsensä kuuntelua. Kuinka pitää tarkkailla omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, jotta voi kuunnella toisia ”puhtaasti”. Ja totta kai on oleellista kuunnella toisia, mutta sitä ei voi tehdä jos ei ole keskittynyt. Tunnistan monesti itsestäni kärsimättömyyttä, joka tulee kuin hyökyaalto ja silloin en voi keskittyä ollenkaan siihen, mitä toiset sanovat. Se on rasittavaa. Toisten puhe muuttuu vain merkityksettömäksi kohinaksi, mitä se ei saisi koskaan olla. Pitäisi osata jotenkin hetkessä pysäyttää itsensä ja miettiä, mistä kärsimättömyys tai turhautuminen tulee. Ainakin kun on treenien vetäjä, ajan loppuminen tuskastuttaa monesti. Lisäksi joskus toisten kommentit tuntuvat turhilta, keskustelu ei etene mihinkään.
Isaacs sanoi kuuntelun yhteydessä hyvin, että osallistuminen on yksi dialogin periaatteista. Ensinhän osallistumisen käsittää puhumiseksi, mutta jos ei kuuntele, ei silloinkaan osallistu.
Meilläkin on monesti keskusteluja, joissa äänessä ovat vain muutamat ihmiset. Ollaan kuitenkin edistytty siinä, että silloin kysytään hiljaisten mielipiteitä. Tempaistaan heidätkin mukaan.
Yksi ongelma meille ratkaistavaksi on kuitenkin se, että monesti treeneihin suhtaudutaan jotenkin liian vakavasti. Silloin saattaa eristäytyä tilanteesta kokonaan. Sulkeutuu; ei puhu, muttei myöskään kuuntele.
Aikaisemminkin mainitsin ennakko-oletuksista ja ne vaikuttavat myös kuunteluun. Isaacs kirjoittaa, että muisti vaikuttaa kuunteluun. Jos esimerkiksi kohtaa jonkun epämiellyttävä ihmisen, suhtautuu häneen jo lähtökohtaisesti tietyllä tavalla. On vaikea suhtautua häneen avoimesti. Samalla tavalla tiimissä, joku voi jossain keskustelussa olla ”hankala” ja se iskostuu mieleen. Siitä eteenpäin tulee helposti kuultua kaikki henkilön puheet negatiivisesti. Sen poiskitkemisessä onkin työnsarkaa..
Pätee siis niin ihmisten kuin asioidenkin kohdalla: ”kun olemme päätyneet johonkin mielipiteeseen, etsimme vain todisteita sen oikeellisuudesta, vältämme kaikkea, mikä osoittaisi sen vääräksi.”

 

Kunnioita

Luku alkoi loistavasti kertomalla ’kunnioita’ sanan latinan kielisen sanan käännökset: katsoa uudestaan tai panna merkille. Ensinnäkin pahimpia asioita, joita voi toiselle tehdä niin keskustelutilanteessa kuin muutenkin on se, ettei häntä edes huomioi. Tiimin kesken se voi käydä vahingossakin, muut innostuvat niin etteivät enää näe ympärilleen. Silloin huomiotta jääneelle tulee olo, ettei suuta kannata edes avata. Niin ei saisi käydä. Treeneissä oikeanlainen dialogiympyrä auttaa tässä; kaikki näkevät toisensa, jolloin jonkun syrjään unohtaminen ei onnistu niin helposti. Toisten havainnoinnissa ja tilan antamisessa on meillä kuitenkin koko porukkana petrattavaa. Totta kai voisin joka kohtaan kirjoittaa, kuinka minun pitää parantaa tässä ja tässä, mutta vaikka kaikki lähteekin yksilötasolta, ei kukaan voi yksin korjata yhteisen dialogin ongelmia. Näihin on herättävä yhdessä, ja siinä ovat apuna muun muassa ristipölyttäjät. Ulkopuoliset näkevät paremmin, he eivät ole asioissa yhtä syvällä kuin me.
Toinen käännös katsoa uudelleen liittyy taaskin siihen, ettei tuomitse ihmistä heti yhden kerran pohjalta. Ja silloinkin kun toinen sanoo jotain mitä ei itse allekirjoita, pitäisi pyrkiä näkemään koko kuva: miksi toinen sanoo noin, mikä taustalla vaikuttaa. Itse tykkään kyllä ns. psykologisoida paljon, mutta teen sen yleensä vasta jälkikäteen. Kun saisikin itsensä rauhoitettua niin hyvin, että pystyisi pohtimaan jo heti tapahtumatilanteessa.
”Kunnioitus tarkoittaa toisten ihmisten rajojen huomioon ottamista.” Tässä mielestäni ollaan onnistuttu aika hyvin jo. Harvemmin meistä kukaan ärsyttää toista tahallaan, ylitä toisen rajoja. Miksi pitäisikään, koska ei se johda mihinkään. Sen verran alkaa jo tuntea toisia, että voi toimistolla suoraan kettuilla toisille. Luottamus on sen verran kohdillaan, että niihin osataan suhtautua vitseinä. Mutta edelleen palaan siihen, että pahimmillaan treeneissämme on niin virallisen kireä tunnelma, että helposti tuollaiset kommentit voisi ottaa vakavissaan, tai jopa niin, että heittäjä sanoo sen tarkoituksella pahasti. Usein silloin on kyllä koko tilanteessa taustalla jotain muuta. Kirjassa mainitaankin, että on ymmärrettävä, että keskustelut käydään aina eräänlaisessa säiliössä, jossa ilmapiiri vaikuttaa vahvasti keskusteluun. Myöhemmin kuitenkin todetaan, että kun opettelee sietämään jännitystä, se lisää kunnioitusta. Että kai sitä vaan jännittyneessä tilanteessa pitäisi vetää henkeä ja jatkaa taas rauhassa eteenpäin.

 

Odota

Dialogin yhteydessä puhuttavasta odottamisesta luulin, että se tarkoittaa sitä, että odottaa ennen kuin puhuu, ns. mieti kaksi kertaa mitä sanot. Ja kyllähän se sitäkin paljolti tarkoittaa, mutta lukiessani tulin ajatelleeksi, että se on toisaalta myös toisen odottamista. Odottaa rauhassa, että toinen saa sanottua sanottavansa. Tämä yhdistyy siis vahvasti kuunteluun. Tilannekin vaatii odottelua, sitä, että tutkii onko nyt edes tarpeellista sanoa sitä, mitä aikoo.
Toisaalta sitä kyllä täytyy tasapainoilla paljon sen kanssa sanooko heti kaiken, mitä mieleen tulee vai onko liian hiljaa ja ei sano mitään. Itse olen saanut eniten palautetta siitä, että minun pitäisi puhua enemmän. Tykkään tarkkailla tilanteita ehkä vähän liikaa ulkopuolelta. Pitäisi avata suutaan enemmän, ja olenkin siinä kehittynyt paljon akatemian aikana. Parhaimmillaan odotteluni kuitenkin johtaa siihen, että saan kiinni siitä oleellisimmasta asiasta ja kysyn siihen liittyen kysymyksiä. Yritän koota keskustelua.
Lisäksi olen joustava ihminen, eli mielipiteen muodostamisessa ainakin osaan odottaa. Se on usein myös toisia ärsyttävä piirre. ”Sano nyt!”, lausahdus on tullut kuultua kavereilta usein. Mutta en yleensä ole puolueeton siksi, etten uskaltaisi sanoa mielipidettäni, vaan siksi etten tiedä sitä vielä. Haluan pohtia sitä.

 

Puhu suoraan

Aika tuttu repliikki elämässä on ”no jos nyt ihan suoraan sanon niin..”. Miksi suoraa puhetta pitää alustaa, ikään kuin varoittaa, että nyt on tulossa jotain jyrkempää? Itsekin käytän monesti tuota lausetta, muuten tuntuu töksäytykseltä se, mitä aion sanoa. Isaacs sanoo kirjassaan, että ihmiset pelkäävät loukkaavansa toisia tai häiritsevänsä asioiden kulkua puhuessaan suoraan ja sen tunnistan itsestäni. Palautteen pohjalta olen pyrkinyt kehittämään itseäni tässä. Edelleenkin asettelen pitkään sanojani diplomaattisesti, mutta suuta olen alkanut avaamaan enemmän. Muissa ympäristöissä sujuu jo hyvin, mutta treenien kohdalla on kehitettävää. Varsinkin jos ei ole oman tiimin kesken. Isaacsin kirjan mukaan suoraan puhuminen vaatii muun muassa päättäväisyyttä sekä sitä, että uskoo itseensä ja omaan arvoonsa. Eli erästä palautetta ohjenuorana käyttäen ”lisää munaa peliin!”.
Myöhemmin kirjassa Isaacs puhuu myös rooleista ja ne tunnistan meidänkin tiimin keskusteluista. On jo tottunut siihen millä tavalla joku puhuu, joku kokoaa keskustelua, toinen tuo eri näkökulman, joku hankaa vastaan. Mutta kuitenkaan ei olla mielestäni urauduttu näihin rooleihin, vaan ne vaihtuvat aina tilanteesta riippuen.
 

Oikeastaan kaikkien neljän pääperiaatteen ongelmakohdissa auttaa tietoisuus. Vaatii kunnon aivotyötä ja keskittymistä, mutta niinhän se on. Kuuntele tietoisesti, niin ymmärrät, mitä toinen yrittää sanoa ja miksi itse reagoit, kuten reagoit. Näe toinen ihminen kunnolla ja ole tietoinen hänestä, niin voit kunnioittaa. Ole tietoinen tilanteesta koko ajan, niin osaat odottaa oikeaa hetkeä. Tiedosta se tunne, kun sinun on avattava suusi.

 

”Dialogi on tapa olla, suhtautumistapa”

 

 

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!