Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimiakatemia, Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi

Kirjoitettu 23.11.17
Esseen kirjoittaja: Anne Palmu
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiakatemia
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tartuin vasta neljäntenä kirjana ”Tiimiakatemia, Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi” –kirjaan ja lukiessani totesin, että se olisi ollut hyödyllistä lukea heti kun taival Tiimiakatemialla alkoi. Ongelma tuolloin oli se, että koko kirjapisteasiaa ei osannut ottaa niin tosissaan ja toiseksi kaikki Tiimiakatemia-kirjat olivat aikakin lailla lainassa.

Monenlaista uutta asiaa tuli kirjasta vastaan ja moni asia selventyi, kuten se, että meidän tosiaan oli tarkoitus rämpiä umpimetsässä ja kompastella hakkuuaukeilla To the Forest and Back –tapahtumassa. Eli tarkoitus ei ollut päästä mahdollisimman helposti ja nopeasti rastilta toiselle vaan rämpiminen ja sen tuoma väsymys oli ihan tavoiteltu tila. Väsyminen tuo ihmisistä esiin uusia piirteitä ja Kuusan metsiä samoillessamme ns. johtohahmot vaihtelivat sen perusteella, kuka kulloinkin oli parhaassa fyysisessä ja psyykkisessä vireessä. Nyt jälkeenpäin on mielenkiintoista oivaltaa, että henkilöt, jotka johtivat ryhmää metsäpoluilla, olivat Tupaswillalla niin poikki, että näytelmän ideoimiseen ei riittänyt enää energiaa. Siinä kohtaa henkilöt, jotka olivat metsässä olleet taka-alalla, ottivat ohjat käsiinsä ja kehittelivät meille loistavan juonen illan esitykseen! Näkisin siksi, että meillä aika hienoa johtamista Forest and Back:issä, vaikka yhteistä tiimiaikaa oli takana noin vuorokausi.

Väsyttäminen on luonnollinen tapa saada ihmiset paljastamaan todellisemmat minänsä ja rikkoa vieraskoreuden kuori. Myös hiljaisemmat saavat lopulta tilaa itselleen, kun kärkkäämmät väsähtävät. Kuitenkin nopeammin (ja ehkä fiksummin) tähän päästään, kun kunnioitetaan neljää hyvää dialogia koskevaa sääntöä: 1. Kuuntele, 2. Kunnioita, 3. Puhu sydämestäsi ja 4. Odota vuoroasi. Kohdasta 3 on myös versio ”3. Puhu suoraan”, mutta mielestäni siinä on aavistuksen negatiivisempi klangi. Puhu sydämestäsi kuulostaa positiiviselta ja neuvoo kertomaan aidosti, mitä ajattelee. Nämä dialogia koskevat säännöt ovat ehkä tärkeimpiä, elleivät ihan tärkeimmät Tiimiakatemialla oppimistani asioista tähän mennessä. ”Oppimistani” on ehkä vielä liian optimistinen ilmaisu, mutta ”kuulemistani” ainakin. Voin kyllä liioittelematta sanoa, että olen ajatellut asiaa ja kiinnittänyt huomiota siihen, etten keskeytä tai puhu päälle. ”2. Kunnioita” –kohdassa on vielä työstettävää, sillä välillä sitä vain odottaa omaa vuoroaan, jotta pääsee sanomaan asian, jonka on päättänyt, ilman että syventyy toisen puhujan sanomaan. Tarkoitan siis, että toisen sanoessa ”sininen on parempi” ja perustellessa kantansa, sitä ajattelee, että ”vihreäpäs” ja vain odottaa, että toinen lopettaa, jotta pääsee perustelemaan oman kantansa. Toista puhujaa aidosti kuuntelemalla ja arvostamalla, saattaisi jo hänen puheenvuoronsa aikana päätyä tulokseen, että ”totta, nyt kun sen noin ilmaiset, sininen on parempi!”. Sitä välillä ikään kuin jämähtää omaan mielipiteeseensä ja torjuu päinvastaiset.

Toisessa kohdassa Tiimiakatemia-kirjaa sivuttiin samaa aihealuetta toteamalla, että treeneissä (ja dialogissa ylipäätään) pitäisi pystyä puhumaan suoraan (eli kohta 3.), jotta kahvipöytäspekuloinnille ei jää tarvetta. Olen itsekin toisinaan miettinyt että, jääkö ”viivan toiselle puolelle” paljon asiaa vai olenko jo sanonut kaiken, ja jos en, niin miksi. Haastava juttu tämäkin, kohta 3 siis. Hankalinta on ehkä sanoa negatiivisia asioita, siis asioita, jotka vastustavat toisen asiaa. Tällä hetkellä on vielä hankalaa ulkoistaa eriäviä mielipiteitä niin, että todellakin vain asiat riitelisivät, eivät ihmiset. Vähällä riitelyllä olemme silti päässeet, onko se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä. Meidän tiimissä tuntuu kuitenkin olevan sillä tavalla positiivinen fiilis, että vaikka jotkut välillä väittelevätkin, seuraavassa hetkessä edellistä väittelyä ei enää muistella. Tullaan siis hyvin juttuun, vaikka keskustelu välillä kiristyykin.

Mielenkiintoinen virke, joka kirjassa luki oli ”Itsesääli on kuin roskaruokaa; ei kovin herkullista eikä terveellistä, mutta täyttää vatsan ja mielen.” Näkisin tämän lauseen tarkoittavan mm. sitä, että itsesäälillä pystyy blokkaamaan omaan itseen kohdistuvat pettymisen tunteet, sen että itse olisi toiminut jotenkin väärin ja samalla tulee blokanneeksi virheistä oppimisen ja kasvamisen mahdollisuuden. Samaan aiheeseen liittyen tuli vastaan toinen hyödyllinen virke ”Kun salama (=vastoinkäyminen) iskee, ei kannata — ottaa iisisti, vaan pitää tulla kunnolla vihaiseksi ja pettyneeksi ja palata työn pariin entistä vahvempana”. Itsesääli tavallaan suojelee mieltä pettymiseltä ja siirtää vastuun jollekin muulle osapuolelle. Rakentavampaa on raivota ja myöntää epäonnistuneensa ja ilman puhdistuttua kiivetä takaisin satulaan. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty, sillä tilanteet harvoin ovat joko tai, monesti sitä varmasti myöntää osallistuneensa epäonnistumiseen, mutta suurentelee muiden tekijöiden osuutta. Henkilökohtaisena esimerkkinä voisin mainita järkkäämämme hackathon-tapahtuman, jonka vaisuun lopputulokseen (17 osallistujaa aiotusta sadasta) haeskeltiin monenlaisia syitä. Suurin syy oli kuitenkin se, että työhön ryhdyttiin a) liian myöhään, b) liian löysästi ja vailla suuntaa sekä c) liian huonolla teoriapohjalla. Todellisia syitä eivät siis olleet a) oharit tehnyt opettaja, joka lupasi tuoda 40 opiskelijaa (meidän olisi silti pitänyt tuoda paikalle 100-40=60), b) opiskelijoiden/yritysten huono innostuminen (syy: markkinointitoistojen vähäinen määrä) tai c) epätietoisuus tapahtuman toteutuksesta (silti kukaan ei riittävästi etsinyt tietoa tai ottanut vastuuta). Hackathonin kohdallakin olisimme voineet vaipua (ja melkein vaivuimmekin) itsesääliin ja päättää, että tapahtuma ei onnistunut odotusten mukaisesti, koska opettaja x ei tuonut lupaamaansa opiskelijaryhmää paikalle tai koska opiskelijat/yritykset eivät vain halunneet osallistua. Tällä tavalla saisimme ohjattua syyn pois itsestämme, mutta samalla missaisimme elintärkeän mahdollisuuden oppia virheistämme. Hackathonista voimme oppia esimerkiksi sen, että mikäli vastuu osallistujien hankkimisesta on itsellä, ei tehtävää voi siirtää kolmannelle osapuolelle ilman minkäänlaista varasuunnitelmaa. Toiseksi opiskelijoiden/yritysten innostumattomuus on seuraus, ei syy. Opiskelijoilla kuten kaikilla muillakin asiakkailla on tietynlainen ”lepokitka”, jonka voi voittaa esimerkiksi toistamalla markkinointiviestiä riittävän useasti. Tätä toistomäärää ei saavutettu hackathonin kohdalla.

Kirjasta pisti silmään lause ”Kun miehellä on vasara kädessä, ongelmat näyttävät hänestä nauloilta”. Tämä on mielestäni loistava lause, sillä useilla meistä jokin ”lempilapsi”, jota mielellään tarjoaisi aina ratkaisuksi. Itselläni tämä on ehkä somemarkkinointi. Markkinoidaan somessa, niin kaikki ongelmat ratkeavat! Tiimin hyöty tulee ilmi tällaisissa tilanteissa, kun lempilapset ovat eri ihmisillä erilaisia ja väistämättäkin joudutaan vertailemaan niiden hyviä ja huonoja puolia. Kukaan ei tällöin saa ideaansa ns. ykkösellä läpi. Somemarkkinoinnista haluan vielä sanoa, että ymmärrän kyllä, että markkinointikanavat täytyy tehdä tavoiteltavan asiakassegmentin ehdoilla, ei sen mukaan mikä on in. Olisi periaatteessa vaan niin mukavaa, jos voisi aina ladata sisältöä instaan ja saada sillä myynti nousuun oli keissi mikä tahansa! I <3 Instagram.

Kiinnostuin Tiimiakatemia-kirjasta löytyvästä toteamuksesta, jonka mukaan ideat, jotka ovat ”vastasyntyneitä ja tuskin muotoutuneita”, ovat erityisen alttiita sammumiselle tiimin haavoittuvassa alkuvaiheessa. Sama pätee myös ideoihin, jotka ovat niin provosoivia, että ”niitä tuskin uskaltaa lausua ääneen”. Allekirjoitan edelliset virkkeet täysin. Tiimin alkuvaiheessa, jossa mekin vielä pyörimme, ideoita ei ehkä osata työstää tai erottaa toimivia osa-alueita vähemmän toimivista. Toisaalta myös itsekritiikki hillitsee esittämästä ideoita, joita ei ole loppuun asti pohtinut. Tässä vaiheessa ei vielä oivalleta tiimin voimaa yhteisenä ideahautomona, jolloin idearaakileet ovat juuri niitä, joita tiimin kanssa on hyvä lähteä pyörittelemään. Alkuvaiheessa pienikin vastustus muun tiimin puolelta saa ideat lentämään romukoppaan, kun myöhemmin tiimillä on enemmän opittuja valmiuksia kehittää ideoita yhdessä eteenpäin sekä yksittäisillä tiimiläisillä rohkeutta seisoa ideoiden takana. Sama kuvio pätee myös ”liian hulluihin” ideoihin, jotka alkuvaiheessa saatetaan lynkata, vaikka idea tai osa ideasta voisi olla hieman kehiteltynä versiona oikeinkin toimiva.

Tiimijohtajuutta käsittelevässä osiossa tykästyin Johannes Partasen ”kymmeneen kohtaan, jotka tiimiliiderin tulee aina muistaa”. Näistä kohdista tykästyin erityisesti viidenteen ja kymmenenteen. Nämä kuuluvat seuraavasti: V. Et voi johtaa muita, jollet osaa johtaa itseäsi sekä X. Kaverijohtajuus on aina esimerkkinä olemista. En oikein edes tiedä miksi pidin erityisesti näistä. Ehkä siksi et meidän vastavalittu tl kuuluu niihin ihmisiin tiimissämme, joilla on eniten kirjapisteitä, asiat kirjattuna kalenteriin tiptop ja muutenkin konseptit tuntuvat olevan järjestyksessä. Ehkä pidin noista kohdista myös siksi, että itse aina myöhästelen joka paikasta, enkä muillakaan sektoreilla hallitse kovin hyvin itseni johtamista. Olen tämän varmaan jollain tasolla tiedostanut ja siksi en ole koskaan himoinnut johtopaikkoja, vaikka niihin olisi ollut mahdollista hakeutua. Nuo Partasen lainit siis tukevat sitä, että tiimimme valitsi oikein ja että olen itsekin ollut oikeassa, kun en ole tuntenut vetoa johtopesteihin. Ainakaan tällä itseni johtamisen tasolla! Tietysti itsensä johtamista tarvitaan työelämässä väistämättä ja tehtävässä kuin tehtävässä, joten minun tulee ehdottomasti petrata sitä osa-aluetta. Ai miten aion sen tehdä? Hyvä kysymys. Merkkaamalla kalenteriin ja menemällä aikaisin nukkumaan, jotta jaksan herätä aikaisin. Ainakin.

Kyllä minäkin silti voin sanoa petranneeni! Olen nyt kahdesti suorittanut tämän Kon Mari –siivouspuuskan, jossa siis pähkinänkuoressa kerrottuna käydään jokainen (siis jokainen!) tavararyhmä yksitellen läpi ja pohditaan tuovatko kyseiset tavarat onnea. Jos tuovat, tavarat pidetään, jos eivät, tavarat hävitetään. Myimme kirpparilla varmasti peräkärryllisen vaatteita, astioita, dvd-levyjä, verhoja, leluja ja kaikkea muuta turhaa ja voin sanoa, että asuntomme on ollut siitä asti jatkuvasti melko siisti! Enää ei tarvitse seisottaa yllätysvieraita tuntia eteisessä, ennen kuin kehtaa kutsua heidät sisälle. Se minun haaveeni olikin, kun aloitin projektin: Halusin kotonamme olevan AINA niin siistiä, ettei tarvitsisi hävetä, jos joku poikkeaa yllättäen kylään. Mutta tästä voisin kirjoittaa ihan oman esseen.. Saakohan Kon Marista kirjapisteitä?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!