Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rekrypäällikön rooli on monenlaisia tehtäviä täynnä ja muun muassa kouluvierailut kuuluvat vahvasti asiaan.
Tammikuisena maanantaiaamuna Schildtin lukion abeille puhuessani tajusin, miten paljon olenkaan kerennyt saada aikaiseksi viimeisen kahden vuoden aikana. Muistan kuin itsekin olen ollut kuuntelemassa korkeakouluopiskelijoiden kertomuksia omista oppilaitoksistaan. En olisi silloin osannut edes kuvitella, että olisin auditoriossa esiintymässä. Ei olisi tullut kuuloonkaan. Inhosin lavalla olemista yli kaiken. Toisaalta olin aina haaveillut olevani kunnon show-nainen, joka ei pelkää mitään.
Vedettyäni esityksen koin tarvetta olla rauhassa ja miettiä, miten onkaan näin lyhyessä ajassa muuttunut. Miten minä pystyin tähän nyt? Olenko tulossa vanhaksi??
Olisinko minä ilman Tiimiakatemiaa? Miten juuri Tiimiakatemialla oleminen on vaikuttanut minuun niin vahvasti?
Vihdoin olen kokenut vapautta olla oma itseni ja rakentaa tervettä itsetuntoa. Viimein uskallan unelmoida, epäonnistua ja ennen kaikkea yrittää. Tietyllä tapaa harmittaa, että lukioikäisenä olin niin epävarma ja hauras. Harmittaa, että menneisyyden kokemukset ovat jarruttaneet normaalin nuoruuden elämistä.
On hullua ajatella, miten paljon olen päässyt elämässä eteenpäin parin vuoden aikana. En usko, että olisin näinkin rohkea ja onnellinen, jos en olisi akatemialle päätynyt. Letimin sanoin, Tiimiakatemia on varsin terapeuttinen kokemus.
Ennen lukiovierailua koin tarpeelliseksi itsekin ymmärtää syvällisesti, miten Tiimiakatemia kasvattaa pientä ihmistä rohkeaksi tiimiyrittäjäksi. Nappasinkin itse Letimin kirjoittaman kirjan ’’Tiimiakatemia, kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi’’ tulevan maanantain esitystä varten.

Kehitysvaiheet

”Disease Of Me”

Lehtonen käsittelee Pat Rileyn Tiimien kehitysvaiheita varsin mallikkaasti.

Rileyn kehitysvaiheita ovat:
-The Innocent Climb
-The Disease of Me
-The Core Covenant
-Thunderbolts
-The Choke
-The Breaktrough
-Complacency
-Mastery
-Panosten nostaminen
-Eteenpäin jatkaminen

Erityisesti eräs virke kohdasta ‘’The Disease of Me’’ kolahti syvästi;
’’Ei missään muualla tai millään muulla tavalla voi tiimissä toimimista harjoitella kuin Tiimiakatemialla. Koulussa olet ollut yksilöpelaaja jo kaksitoista vuotta. Miten voisit yhtäkkiä olla täydellinen tiimipelaaja?’’

Uskon, että ihmisten kanssa päivittäinen toimiminen on ollut yksi suurin osatekijä, joka on minuun ja omaan oppimiseeni vaikuttanut.
Kun kasvaa epävarmoissa olosuhteissa, syntyy tarve puolustaa itseään. Jatkuva puolustuskannalla eläminen ei kuitenkaan ole elämää ollenkaan. Yläasteella ja lukiossa oli vielä helppo työntää ihmiset pois turvallisen henkisen välimatkan päähän, eikä se ollut mikään ongelma. Lähimpiä ystäviäni mukaan laskematta minun oli tosi vaikea tehdä ryhmätöitä tai esiintyä luokan edessä. Oli tosi vaikea luottaa ihmisiin, koska oli nähnyt niin paljon pahaa.
Oma tiimi on ollut kultaakin kalliimpi työväline omien traumojen työstämiseksi. On ollut upeaa huomata, miten oma tiimi jaksaa kannustaa ja tukea vaikeissa tilanteissa.
Vaikka ensimmäinen vuosi oli hankala, koska en pystynyt sitoutumaan tai luottamaan ihmisiin, on tämä toinen vuosi ollut aivan erilainen.
Se, että on pystynyt rakentamaan luottamussuhteita, tekemään töitä yhdessä ja esiintymään turvalliselle yleisölle, on saanut uskoni ihmisiin takaisin raiteilleen. Kun oma pää on pahin vihollinen, on tärkeää että pystyy jakamaan asioita muille. Silloin huomaa, ettei ne omat luulot ja murheet ole yleensä todellisia.

Samassa kohdassa (The Disease of Me) kerrottiin myös oireista, joita tiimissä tulisi välttää ja hoitaa mahdollisimman pian. Tunnistan itseni erityisesti kohdasta 1. ja 2.
1. Krooninen aliarvostuksen tunne
2. Vainoharhaisuus siitä, ettei saa itselleen kuuluvaa osaa
3. Kiistoista ja klikeistä aiheutunut johtajuuden tyhjiö
4. Turhautumisen tunne myös tiimin menestyessä
5. Ponnistelu pelkästään oman tiimikaverin päihittämiseksi
6. Toisen pätevyyden paheksunta

 

”The Core Covenant”

Toinen virke, joka Rileyn vaiheita läpikäydessä kolahti;
’Jos sopimus tehdään positiivisella mielellä, se todella sitoo ihmiset kiinni toisiinsa ja luo hyvän perustan tiimityölle.’’

Koen, että kun aloin luottamaan tiimiini yhä entistä enemmän, aloin siirtyä spiraalin laidalta kohti ydintä. Enää elämä ei ollut yhtä höykytystä hurrikaanin laidalla, vaan rauhaa myrskyn keskellä. Luottamus luo harmoniaa.
Miten sitten saisi muut tiimiläiset ymmärtämään saman? Itse pääsin tilanteeseen kannustamisen ja positiivisen, jatkuvan palautteen kautta. Itselleni ei pomottaminen ja kiristäminen toimi, kuten ei varmasti monelle muullekaan. Motivaatio pitää saada sytytettyä tiimiläisen sisällä, eikä sytyttää itse tiimiläistä syyllisyyden roviolla.
En ole ollut Mahtiassa ainoa, jonka on vaikea sitoutua. Ymmärrän täysin, että tiimimme johtamiskulttuuri ei ole ihanteellinen, ja sitä on vaikea muuttaa yksin. Lähestymistapa ongelmiin ei ole ollut ratkaisukeskeinen. Jos jollakin ei ole ollut tarpeeksi tekemistä, ei keskitytä ratkaisemaan ongelman ydintä, vaan usein jäädään syyllistämään ja ristikuulustelemaan tiimiläistä.
Mielestäni tämä johtuu vain siitä, ettei tiimiläinen koe taistelevansa saman asian puolesta kuin muut.
Yhteinen aito visio puuttuu.

Mielestäni teimme virheen siinä, että annoimme pelkän tiimiliiderin pohjustaa tavoitteemme tulevalle vuodelle. Meidän olisi itse pitänyt tajuta, että se on yhteinen homma, ja että se olisi pitänyt tehdä ajoissa. Koin, että siihen oli todella vaikea samaistua. Sopimus tavoitteista ei oltu tehty positiivisella mielellä yhteisestä tahdosta.
Miten löytää oma pelipaikka, jos edes pelikenttä ei ole tuttu?
Lehtosen kirjaa lukiessani tajusin, että asia on hyvin usein niin, ettei asioista oikeasti keskustella. Pelätään konflikteja ja lytätyksi tulemista.
Tiimin yhteinen sopimus tavoitteista tulee rakentaa tiimiläisten omien tavoitteiden pohjalta, että se koskettaa kaikkia. Tiimi koostuu kumminkin loppujen lopuksi yksilöistä, jotka pitäisi saada ponnistelemaan kohti yhteistä päämäärää.

Jos joku muu asettaa riman, se helposti on joko liian matala tai liian korkea. Eikä kumpikaan ole hyvä. Liian matalalla oleva rima ei kehitä ja liian korkea synnyttää rimakauhua.
On utopinen ajatus, että kaikki tavoitteet sytyttäisivät kaikkia. Siksi pitääkin olla mukana tekemässä yhteisiä sopimuksia, että saisi oman äänensä kuuluviin. On paljon helpompi sopeutua yhteisiin tavoitteisiin, kun on vaikuttanut niiden haastavuuteen. Liian suuret tavoitteet lamaannuttavat ja tuntuvat etäisiltä. Tästä seuraava riittämättömyyden tunne voi taas lisätä kuulumattomuuden tunnetta, ja tiimiläinen alkaakin taas huidella tornadon reunalla. Kaikki on taas kaoottista, eikä mistään oikeen saada otetta.

 

Minä, kaverijohtaja

 

Kirja Tiimiakatemiasta selvensi käsitystäni siitä, mitä oikeastaan on kaverijohtaminen.
Kirjoitin oppimissopimukseeni, että haluan olla parempi tiimiläinen. Haluan olla luottokaveri ja kehittää itseäni niin, että voin opettaa myös muita.
Vaikka en ole tiimiliideri, se ei tarkoita sitä ettenkö olisi kaverijohtaja. Tuntuu, että olen päästänyt itseni siitä helpolla. Konfliktien vältteleminen on hetkellisesti helpompaa, mutta tuottaa ongelmia tulevaisuudessa. En ole oikein uskaltanut vaatia tiimiläisiltä tai tiimiliideriltä tarpeeksi. Olen aina ollut vähän liian kiltti, ja tässäkin tilanteessa pelkään pahoittavani jonkun mielen. Osaan ottaa palautetta erittäin hyvin vastaan, kiitos kilpaurheilutaustani. Mutta palautteen antaminen on vaikeaa, koska tiedän hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät sitä osaa vastaanottaa.
Minua on ärsyttänyt myös se, etten saa itse tarpeeksi palautetta. On vaikea luottaa ihmisiin, jotka eivät anna minkäänlaista suoraa palautetta.
En edes muista, milloin joku olisi kritisoinut minua, vaikka olisin tehnyt kuinka tyhmästi.

Oppimisen paikka meille kaikille. Niin kuin Partanen on aikoinaan tiimiliiderin ohjeisiin kirjoittanut, kaverijohtajana olet ihminen. Mielestäni se on erittäin voimakkaasti sanottu.
Kirja antaa loistavat suuntaviivat niin Tiimiakatemialla kuin elämässä muutenkin toimimiseen.

10 kohtaa, jotka liiderin tulee aina muistaa (Partanen & NJL, 2008)

1. Ole herkkä johdettavien tunnetiloille ja toimi niiden mukaisesti. Kaverijohtajana olet ihminen.
2. Ole johtajana aina läsnä ja tavoitettavissa sekä kuuntele aidosti.
3. Vain teoilla on merkitystä kaverijohtamisessa.
4. Kaverijohtamisen perustehtävä on oppivan organisaation johtaminen ja perustaito saada muut ponnistelemaan kohti yhteistä päämäärää.
5. Et voi johtaa muita, jollet osaa johtaa itseäsi.
6. Kaverijohtamisessa on tärkeää rakentaa kaikille tiimiyrityksessä pelipaikat ja keskittyä tiimiläisten vahvuuksiin. Tiiminrakentamisen taidot ovat ehdoton edellytys tiimiliiderin onnistumiselle.
7. Kaikki kaatuu johtamiseen ja johtaminen viestinnän puuttumiseen.
8. Kaverijohtajuus ei ole koskaan palkinto, sillä se on ansaittava joka päivä.
9. Kaverijohtajan tehtävä on luoda tiimiyritykseen hyvä yhteishenki ja positiivinen ajattelu yhdessä valmentajan kanssa.
10. Kaverijohtajuus on aina esimerkkinä olemista. Mihin kiinnität huomion, siihen muutkin kiinnittävät.

Jokainen tiimiläinen on kaverijohtaja, joka on vastuussa niin itsensä kuin muidenkin johtamisesta.