Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimivalmentajan parhaat työkalut

Kirjoitettu 17.02.18
Esseen kirjoittaja: Minna Saukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tiimivalmentajan parhaat työkalut
Kirjan kirjoittaja: Johannes Partanen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 5. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen lähdössä vajaan kuukauden päästä Peruun, Liman Tiimiakatemialle apuvalmentajaksi, ja valmistellessani projektiani aloin pohtimaan, millaista teoriatietoa voisin tarvita työskentelyni tueksi. Niinpä päädyin pyytämään kirjavinkkejä valmentajaltani, ja hän suositteli minulle Johannes Partasen Tiimivalmentajan parhaat työkalut -kirjaa. Omien sanojensa mukaan hän ei tavallisesti suosittele kirjaa tiimiyrittäjille, mutta koska Liman Tiimiakatemialla pyritään todella soveltamaan käytäntöön Johanneksen oppeja muun muassa Rakettimallista, on teorian tuntemisesta varmasti hyötyä apuvalmentajan pestissäni.

Täytyy sanoa, että vaikka kirja oli mielenkiintoinen, olisin varmasti saanut siitä enemmän irti jo olisin lukenut sen joko valmennusprojektini ollessa jo käynnissä tai sen jälkeen reflektoidessani projektin kulkua. Nimensä mukaisesti kirja on kokoelma työkaluja, joita sovelletaan Tiimiakatemialla tiimioppimisen tueksi. Tämän vuoksi kirjaa kannattaa mielestäni lukea niin, että pääsee soveltamaan sitä heti käytäntöön – eli etsiä työkaluja tekemisen tueksi. Kirjasta tekee kuitenkin mielenkiintoisen se, että olen itsekin vielä tiimiyrittäjä ja nyt kun takana on jo lähes kolme vuotta Tiimiakatemialla, oli hurjan mielenkiintoista päästä peilaamaan omaa matkaani akatemialla kirjan työkaluihin. Kirja myös auttoi hahmottamaan paremmin Tiimiakatemiamme (jonkun mielestä olemattomia) rakenteita.

Se mitä kirjasta olinkin jo alkanut soveltaa käytäntöön on esimotorola, projektin aloittamista helpotamaan tarkoitettu työkalu. Esimotorola koostuu kysymyksistä, joiden tarkoitus on auttaa hahmottamaan projektin osa-alueita ja oppimistavoitteita. Kysymysten muotoilu vaihtelee hieman lähteestä riippuen, mutta perimmäinen ajatus on kuitenkin aina sama.

 

Esimotorolan kysymykset Johannes Partasen Tiimivalmentajan parhaat työkalut -kirjan mukaan:

  1. Mitkä ovat tämän asiakasprojektin tavoitteet?

  2. Mitkä ovat tämän projektin hyödyt asiakkaalle ja mikä on asiakkaan rooli?

  3. Mitä teoriatietoa sovellamme tässä projektissa?

  4. Mitä osaamista ja taitoja tämän projektin toteuttaminen vaatii?

  5. Miten tämä projekti vie meidät kohti päämääräämme/visiotamme?

 

Partasen kirja innoitti minua pureutumaan uudestaan esimotorolan tynkään, jota olin jo aiemmin työstänyt valmennusprojektistani, ja julkaisemaan teille täydennetyn version esimotorolastani. Tässä se siis tulee:

 

Esimotorola case Perú

  1. Projektin tavoitteet
  • Tiimivalmentaminen/valmentava johtaminen
    • Haluan oppia, kuinka voin auttaa valmennettaviani löytämään todellisen motivaation itsestään ja sen avulla pääsemään kiinni tekemiseen.
    • Uskon että monet tiimivalmentajan taidot ovat täysin sovellettavissa myös johtamiseen, mutta haluan oppia aidosti tunnistamaan valmentajan ja johtajan roolit toisistaan: kuinka valmennan ilman että ohjailen/johdan liikaa valmennettaviani? Missä vaiheessa ylipäätään voidaan sanoa että valmentaja ottaa liikaa johtavaa roolia?
    • Jokainen meistä on yksilöllinen oppija, eikä ole välttämättä helppoa löytää itselleen sopivaa oppimistapaa. Haluan oppia kuinka tukea valmennettavien oppimista ja auttaa heitä löytämään itselleen sopivin tapa oppia.
    • Kuinka valmentaa tiimiä toimimaan yhdessä, tukemaan toisiaan ja asettamaan yhteisiä tavoitteita, jos tiimi koostuu todella erilaisista yksilöistä joilla on erilaisia tavoitteita?
    • Tiimiakatemia-kulttuurin jalkauttaminen yhä paremmin Liman Tiimiakatemialle.
    • Kulttuuritaustan vaikutus tiimioppimismallin omaksumiseen – minkälaista valmentamista tarvitaan erilaisessa kulttuurisessa ympäristössä?
  • Kielitaito ja kulttuurin tuntemus
    • Oman espanjan kielen taidon kehittäminen niin, että uskallan tuottaa puhetta ja selviydyn arkisista tilanteista ja keskusteluista (kaupassa, ravintolassa, kuulumisten vaihto).
    • Perulaisen kulttuurin ymmärtäminen ja sen vaikutus tiimioppimisprosessiin.

 

  1. Minkälaista arvoa tuotan asiakkaalle/asiakkaan rooli projektissa
  • Asiakkaitani ovat niin Liman Tiimiakatemia ja sen valmentajat, kuin myös sen tiimiyrittäjät, joiden apuvalmentajana toimin.
  • Houston call johtamishaasteena
    • Tiimiakatemiakulttuurin tuominen sekä toisaalta oman kulttuurin luominen Liman Tiimiakatemialle.
    • Pohditaan yhdessä toimistokulttuuria, miksi tiimiyrittäjien on tarpeellista työskennellä yhdessä toimistolla, minkälaisen toimistokulttuurin haluamme luoda?
    • Miksi vahvareita pidetään? Millaista sisältöä sinne halutaan, minkälaista sisältöä odotamme?
  • Helpottaa tiimiyrittäjien matkaa Suomeen
    • Suomi survival kit helpottamaan selviytymistä suomalaisessa kulttuurissa, Jyväskylässä kaupunkina sekä itsenäisenä asujana.
    • Vuoro viikot jyväskyläläisille tiimeille – järjestetään vuorotellen Suomi-ohjelmaa perulaisille tiimiyrittäjille.
    • Pölyttäminen: vähintään yhdet treenit viikossa.
    • Asiakaskäyntien sopimisen helpottaminen/kannustaminen asiakaskäynneille
    • Tutustuminen jyväskyläläisten tiimien projekteihin
  • Tiimiyrittäjänä olen muille tiimiyrittäjille helposti lähestyttävä ja pystyn kertomaan omista kokemuksistani Tiimiakatemialla.

 

  1. Mitä teoriaa projektissa sovelletaan?
  • Dialogi – William Isaacs
  • Ei enään koskaan yksin – Timo Lehtonen
  • Viisi toimintahäiriötä tiimissä – Patrick Lencioni
  • Tiimivalmentajan parhaat työkalut – Johannes Partanen

 

  1. Mitä osaamista ja taitoja tämän projektin toteuttaminen vaatii?
  • Dialogitaitoja
  • Ihmistuntemusta sekä halua tutustua valmennettaviin, herkkyyttä ymmärtää minkälaista apua valmennettavat yksilöt ja tiimi voisivat tarvita
  • Johtamistaitoja (Houston callin järjestäminen)
  • Kykyä sopeutua uuteen kulttuuriin ja rytmiin ja ymmärtää ihmisten taustoja

 

  1. Miten tämä projekti vie meidät kohti päämääräämme/visiotamme?

Projekti vie kohti päämäärää/visiota kolmella eri tasolla. Se vie kohti Tiimiakatemian yhteistä kansainvälistä visiota kehittämällä kansainvälistä verkostoamme ja sen vuorovaikutusta sekä hiljaisen tiedon jakamista yli kansallisten rajojen. Projekti vie myös kohti tiimini Dimangian yhteistä päämäärää. Päämääränämme on mahdollistaa yhdessä jokaiselle yksilölle valoisa tulevaisuus ja auttaa jokaista löytämään oma juttunsa. Visiomme kuuluu näin: Toimimme niin että meitä jäädään kaipaamaan niin tiiminä kuin yksilöinä. Tämä projekti mahdollistaa pitkäaikaisen unelmani päästä työskentelemään ulkomailla ja luomaan omaa kansainvälistä verkostoani ja uraa. Kolmas taso on siis henkilökohtaiset päämääräni ja tavoitteeni.

 

Täytyy myöntää, että olen käyttänyt esimotorolaa hävyttömän vähän projekteissani. Mielestäni se on kuitenkin erittäin hyödyllinen työkalu oman projektin tavoitteiden ja päämäärien jäsentämisessä, ja toisaalta auttaa myös kirkastamaan sitä kuuluisaa ”Miksiä” – Miksi minä teen tätä projektia?

Summasummarum, Tiimivalmentajan parhaat työkalut sisältää monta työkalua, jotka ovat hyödyllisiä niin tiimiyrittäjälle käytännön työskentelyn avuksi ja oman oppimisen seuraamisessa, kuin myös tiimivalmentajalle valmennettavien kehityksen seuraamisessa sekä tiimiyrittäjien tukemiseen. Parhaan hyödyn kirjasta saa irti juuri niin kuin se itsekin opettaa – soveltamalla teoriaa käytäntöön.

 

Minna Saukkonen, +358 505 540 003

Osuuskunta Dimangia Innovations

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!