Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tiimiytys ja sen läpivienti

Kirjoitettu 30.11.15
Esseen kirjoittaja: Heidi Aittanen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiytys ja sen läpivienti
Kirjan kirjoittaja: Antti Skyttä
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimiytys ja sen läpivienti

 

Luin Antti Skytän kirjan, Tiimiytys ja sen läpivienti. Moni asia kirjassa oli jo entuudestaan tuttua, mutta tämä kirja toi minulle monia uusia oivalluksia. Oivalluksia asioista jotka ovat jo olleet tuttuja, mutta joita en ole oikeasti koskaan miettinyt niin tarkkaan. Ennen kaikkea kirjasta löytyi paljon konkreettisia neuvoja omalle tiimilleni, Ideaosuuskunta Aitolle. Olemme Aiton kanssa painineet jo jonkin aikaa valetiimivaiheessa. Hetken kerkesin jo luulla että olemme ottaneet suunnan pois sieltä matalikosta, mutta kirjan luettuna tajusin että kahlaamme edelleen samoissa vesissä. Valetiimivaiheesta poistuminen vaatii mielestäni asian tiedostamista ja ymmärtämistä. Se vaatii sitä että olemme valmiita kehittämään toimintaamme tiiminä, unohtamalla minä –asenteen ja keskittymällä siihen, että perusasiat ovat kunnossa sekä suuntaamalla energiamme ulospäin asiakkaisiin.

 

Tiimisopimus

Mietitään ensin asioita mitkä Aitolla eivät ole ihan vielä kunnossa. Heti ensimmäisenä törmäsin tiimisopimukseen. Tiimisopimus on ”sopimus”, joka on parhaimmillaan yhteistä prosessointia, jonka avulla toimintaa suunnataan kohti kulloisiakin päämääriä ja tavoitteita. Huonoimmillaan se on paperille kirjattuja epämääräisiä tavoitteita, joita kukaan ei muista ja jotka eivät lainkaan ohjaa toimintaa. Tiimisopimusta tarkastellaan aika ajoin ja päivitetään tarvittaessa. Itselleni tiimisopimus toi mieleen yksilön oppimissopimuksen, sovellettuna tiimiin. Tarkoitus ei ole asettaa rajoja, vaan huolehtia siitä, että opimme ja suuntaamme oikeaan suuntaan. Aitolla ei ole koskaan ollut oikeaa tiimisopimusta, sillä aikaisemmin enemmistö koki ettei sille ole tarvetta. Nyt syksyllä olemme kuitenkin avanneet tiimisopimuksen tarkoitusta ja hyötyä uudestaan ja päädyimme siihen, että se kannattaa ehdottomasti tehdä. Kirjassa esiteltiin hyvä runko sopimukselle, jäljelle jää vain sisällön tuottaminen. Ikävintä on kuitenkin se, että meillä kerran aloitettu asia jäi kesken. Tavoitteena oli luoda tiimisopimus ennen joulua, jotta meillä olisi heti tammikuussa selvä suunta johon lähteä. Nyt täytyy vain lyödä päivämäärä lukkoon, jotta asia menisi oikeasti käytäntöön.

 

Klikit

Valetiimivaihe kuulostaa tiivistettynä seuraavanlaiselta:

– Ei osata käsitellä konflikteja

– Kaikki junnaa paikallaan

– Kaikki ovat turhautuneita ja yhteinen päämäärä puuttuu

– Tiimiytys ei etene yhtenäiseksi tiimiksi, vaan klikeiksi

 

Klikit. Mielenkiintoista tässä syksyssä oli huomata, että olen kyllä huomannut Aiton sisällä syntyneitä pieniä klikkejä. En vain ole huomannut, että kuulun itse yhteen, melko vahvaan klikkiporukkaan. Otimme Aiton kanssa puheeksi eräissä treeneissä päällä polskuttavan valetiimivaiheen, keskustelu ajoi meidät sopimaan tiimin ”puhdistuspalaverin”. Olemme käyttäneet puhdistuspalaveri nimeä kokoontumisista, joissa käydään läpi meitä painavia asioita, sekä yksilöiden, että tiimin välillä. Nimensä mukaisesti meidän puhdistuspalaverissa puhdistetaan ilmaa, keskustelemalla negatiivisista ja ikäviltä tuntuvista asioista. Pidimme siis puhdistuspalaverin, liittyen valetiimivaiheeseen ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin. Yllätyksekseni huomasin meidän klikkiporukan olevan aika suuressakin roolissa, aiheuttaen muille hankaluuksia toimia tiiminä. Mielenkiintoista oli se, että tämä tuli täysin yllätyksenä meille klikkiläisille, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna asiahan on ollut selvää pässinlihaa. Tilanteessa arvostin kuitenkin Aitolaisten rehellisyyttä ja ongelman esiin tuomista. Tästä oivalsin sen, että jotkut asiat eivät olekaan kaikille selviä. Olin itse sortunut aina paheksumaani olettamiseen. Niin kuin tässä lukemasssa kirjassanikin kerrottiin, ”yhtä tärkeää kuin pulmien työstäminen, on niiden kuunteleminen.” Mitä näihin klikkeihin tulee, juuri asiasta puhuminen ajoi ainakin minut tajuamaan asian ja kiinnittämään huomiota sen tietoiseen poistamiseen. Vaikka emme ole ehkä suuntaamassa vielä pois valetiimivaiheesta, olen huomannut kuitenkin pieniä steppejä oikeaan suuntaan. On helpottavaa huomata se, että valetiimivaihe on kaikilla edessä, se kuuluu tiimin kehitykseen ja siitä ei ole kuin suunta eteenpäin.

 

Tunneäly

Erityinen kolahdus kirjassa oli tunteiden ilmaisemisen taidot. Olen ollut aina tunteellinen ihminen, olen kehittynyt Tiimiakatemia aikana tunteiden hallinnassa, mutta koen sen edelleen haastavaksi. Asiat tuppaavat menemään tunteisiin, varsinkin silloin kun stressitaso on jo valmiiksi koholla. Tiettyjen ihmisten sanomat asiat kolahtavat syvemmälle kuin toisten, vaikka tiimissä jokaisen sanalla tulisi olla yhtä paljon painoa. Sain syksyn palautetreeneissä palautetta siitä, että lähden ikävän usein mukaan riitatilanteisiin, mukaan siihen myllytykseen, mitä itse yleensä paheksun. Tunnistin kolmesta päätunnetyypistä itseni. Kuulun voimattomiin, joudun helposti tunteiteni valtaan ja tunteet ottavat välillä hallintansa voimakkaasti. Kärpäsistä tulee härkäsiä ja ikävät tunteet vaikuttavat liikaa ja niitä on tapana jäädä märehtimään. Huomaan myös itsessäni sen, että joskus ylpeys on vaikeaa niellä ja vaikeinta on uskaltaa myöntää joku heikkous. Ehkä se korostuu juuri niissä riitatilanteissa joihin lähden turhan helposti mukaan, tunteet estävät järkeä ajattelemasta. Kirja tarjosi tähän kuitenkin erinomaisen vinkin, jolla voi kehittää tunteiden tuomaa yliotetta: ”Miettiessä mennyttä tilannetta, mitkä olivat ne tunteet, jotka minussa aktivoituivat? Miten minun olisi mahdollista havaita nämä tunteet aikaisemmin?” Tämän avulla voidaan pikkuhiljaa saavuttaa sellainen tila, jossa tunteet havaitaan jo ennen niiden suurta purkautumista. Tämä on melko hyvä vinkki koko Aitolle, meiltä löytyy temperamenttisia tyttöjä, joilla tunteet kuumenevat välillä turhankin nopeasti.

 

Ideaosuuskunta Aitossa olemme myös aika laiskoja avun antamiseen, sen pyytämiseen ja sen tarjoamiseen. Ehkä se on monille kolaus ylpeyteen, varsinkin avun pyytäminen. Itse sorrun turhan usein marttyyriuuteen ja teen asian mieluummin kokonaan itse, kuin että pyytäisin apua. Meidän pitäisi koko Aitossa ottaa avun tarjoaminen käytännöksi, kun apua tarjotaan, on sitä myös helpompi pyytää. Pinkkuvuoden haavat saattavat vielä painaa meitä. Silloin meillä esiintyi avun pyytämistä, mutta avunsaanti jäi hyvin vähäiseksi. Siitä on syntynyt katkeruutta, jotka olemme kuitenkin jo selvittäneet. Mutta jotkut arvet jäävät ja se saattaa myrkyttää apukäytäntöä.

Katkeruus on myrkkyä. Ja kuinka katkeruudesta pääsee eroon, on tietenkin anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen. Suunnittelin tekeväni jääkaapin oveen kirjassa esitellyn anteeksiannon prosessin. Prosessi toimii hyvin sekä akatemiaelämään, että yksityiselämään.

  1. Tunnista väärinteko, kuvaa se tarkasti
  2. Kuvaa tarkasti oma reaktiosi väärintekoon
  3. Tee tietoinen päätös antaa anteeksi, mitä voit
  4. Sen jälkeen päätä antaa anteeksi loputkin!

Näinkin yksinkertainen kaava, mutta voi niin toimiva. Kaivoin sisimmistäni asiota, joista olen ollut tiimiläisilleni katkera. Jo asian läpikäyminen päässä tämän avulla auttoi päästämään irti asioista, joiden olen antanut häiritä itseäni.

 

Kysymisen taito

Nyt syksyllä olen törmännyt paljon erilaiseen kyseenalaistamiseen. Osasyynä se, että kysymys ”miksi?” on kirkastunut mieleeni JTC –koulutusohjelman tiimoilta. Sen jälkeen olen kiinnittänyt huomioni kyseenalaistamiseen. Siihen, että yksilöt eivät tee sitä epäilläkseen, ei vaan saadakseen esille ajatuskulkuja ja mielipiteitä. Kirjassakin neuvottiin, hyviä kysymyssanoja ovat; kuka, mitä, missä, koska ja kuinka? Nämä siitä syystä, että mihinkään kysymykseen ei voi vastata kyllä tai ei, eivätkä nämä sanat ole ollenkaan johdattelevia. Aitossa ongelmana on kuitenkin vielä se, että kysely koetaan välillä uhkana. Tietysti asia riippuu kysymyksestä ja siitä kuinka ja kuka kysymyksen esittää. Mitä yksilön vastuulle jää, on se että kysymyksistä ei tarvitse loukkaantua, eikä ottaa niitä uhkana. Kysymisen ja kyseenalaistamisen taito on jotain, joka pitää oppia. Olen itse vasta matkalla sinne, mutta hyvänä vinkkinä olen kokenut sen, että vielä tärkeämpää kuin muiden kyseenalaistaminen, on oman itsensä kyseenalaistaminen. Yhtälailla itseltään voi, ja pitääkin kysyä, ”miksi?”.

 

Tämä kirja oli minulle itselle päräyttävä, vaikka siinä olikin paljon jo ennestään tuttua tietoa. Syksyn 2015 kovin oppi on ollut oivaltaminen oman pohdinnan kautta, ja sitä tämä kirja tosiaan sai aikaan.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!