Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

To the forest and maybe back

Kirjoitettu 20.11.18
Esseen kirjoittaja: Jyri Ruokonen
Kirjapisteet: 1
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

To the forest and maybe back

 

Toinen viikkomme Tiimiakatemiassa alkoi jollain lailla jännittävissä merkeissä, sillä lähdimme liikkeelle melko vähillä tiedoilla jonnekin metsään. Tiedossa oli varustus ja se, että niitä ei juurikaan tarvitse kantaa. Oli siis helppoa pakata makuupussi, makuualusta, vaihtovaatteet, uimahousut, hammasharja ja vähän evästä matkaan. Pikkureppuun vähän purtavaa ja reilusti juotavaa, sillä jonkun tiedon mukaan kävellään kunnollinen matka, ehkä 14 kilometriä.

Ei tietysti ole yhdentekevää, millä kengillä reissua lähtee tarpomaan. Pohdiskelun jälkeen ja sääennusteisiin nojaten otin kuitenkin mukaan kahdet lenkkarit. Vettä reppuun, lenkkarit jalkaan ja vielä verkkareiden vaihtariksi shortsit – näillä päätin selviytyä päivän marssiosuudesta.

Päivä valkeni kauniina ja pilvettömänä. Söin runsaan, mutta nopeasti sulavan aamiaisen. Oli arvoituksellinen päivä tulossa. Saimme naapuritiimin kaverin kanssa kyydin Akatemialle, jossa jakaannuimme omiin tiimeihimme valmistautumaan. Lähtö koitti pian ja muistan hyvin tunteen, miten vapauttavaa oli asettaa kännykkä pussiin muiden kännyjen joukkoon. Sama fiilis on toistunut useita kertoja, kun syystä tai toisesta kännykkä ei ole ollut käytettävissä. Seurailin sivusilmällä bussin matkaa ja totesin, että meidät jalkautettiin Laukaan takamaastoon.

Olimme Tofu-tiimi vielä työnimellämme, toinen tiimi oli saanut nimekseen Kebab. Meille annettiin lähtövuoro yksi. Kebab jäi odottelemaan ja antoi meille sopivasti kaulaa, koska emme maastossa nähneet kertaakaan. Heti alkuun saimme kannettavaksemme kiven, joka löysi tiensä melko pian reppuun. Seuraavaksi saimme tehtäväksi tuunata tiimipaita ja sen sai päälleen nuorin mies. Arvasimme, että rasteja tulee pikkuhiljaa lisää ja lisää, kun kartta vei aina rastilta rastille vain muutaman kilometrin matkan. Loimme uudenlaisen suunnistusjärjestelyn. Karttaa tutkittiin ensin huolella porukassa, mutta lopulta viimeinen mies vahti perää ja karttaa, tunnustelijat keulilla pyysivät tarvittaessa ohjeita takaa. Päivän patikointi ja tehtävät rasteilla olivat parasta tiimiytymistä. Opimme viimeisetkin nimet ja kannustimme hyvin toisiamme.

Kapusimme soisen maaston jälkeen rinnettä ylös mäkeen, jossa odotti ensimmäinen varsinainen tehtävä. Piti syödä erilaisia pieniä makupaloja, kokonaisaika ratkaisi voittajatiimin. Taisimme unohtaa ajankulun, kun useammallekin sattui epämieluisaa evästä ja sen aiheuttamaa yökkäilyä. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta jos ei tykkää homejuustosta, simpukoista, oliiveista tai oluesta, niin sitten ei tykkää. Itselleni olisi sopinut oikeastaan kaikki muut hiukopalat, paitsi raaka chili. Mieto olisi varmasti mennyt, mutta tosi tuliset salpaavat hengitykseni. No, eipä kohdalleni chiliä sattunut ja sain pari ylimääräistäkin evästä, kun muutama tiimistämme oli kipeänä.

Seuraavana oli hakeutuminen korkean kallion laelle, jossa saimme tehtäväksi asetella vaatteemme mahdollisimman pitkään jonoon. Maisema oli kauniissa auringon paisteessa huikea, Laukaan asuntomessualueelle näkyi hyvin. Lämpötila oli noussut syyskuun alkuun nähden tavallista parempiin lukemiin, joten vaatteiden riisuminen oli varsin mieluisaa. Vaatteet muodostivat polulle huomattavan pitkän jonon, vaikka muutama häveliäskin porukasta löytyi. Toisaalta tiimin pärjäämisen vuoksi varsin moni oli ilkosillaan.

Rasteja ja niiden välistä suunnistamista jatkettiin. Välipalarasti, kupilla vettä olan yli -rasti, lankku&kori -rasti ja lopulta hernesopparasti Tupasvillan perinnekylässä. Rasti rastin jälkeen yhteistyömme parani. Itse muistan muutaman ärräpään lipsahtaneen, kun putosin toistamiseen lankulta. Sopan jälkeen tuli aika pystyttää teltat. Saimme epäedukkaasti jenkkiteltan, kun toisena vaihtoehtona oli Suomen armeijan puolijoukkueteltta. Jenkkiteltan pystyttäminen oli meille kaikille uusi kokemus ja sen kyllä lopputuloksesta huomasi. Sen sijaan olimme hyvin kekseliäitä, kun haimme pystytykseen apukeppejä maastosta.

Oli vielä yksi mieliinpainuvimmista rasteista jäljellä. Lipunryöstö yhdistettynä vesipallosotaan. Miljöö oli vanhojen armeijan kuorma-autojen, tiehöylien, lumiaurojen ja kaikenlaisen museokaluston seassa vertaansa vailla. Maitohappo, testosteroni, estrogeeni ja hiki virtasivat, kun tavoittelimme voittoa. Kebabin tiimillä oli hyvä taktiikka ja joukossaan muutama pikajuna sekä höyryveturi. Vaikka laitoimme kovasti kampoihin, oli vastus liian nopea, mutta hauskaa oli.

Saunottiin savusaunassa, juteltiin Tiimiakatemian väen kanssa, uitiin, hypittiin pellehyppyjä, osa seilasi jättimäisillä tukeilla, paistettiin makkaraa ja pidettiin lystiä. Oli hauskaa, että vanhemmista tiimeistä oli hyvin edustusta paikalla. Oli mukavaa kysellä väen kuulumisia ja opetella pikkuhiljaa lisää nimiä.

Oli vielä viimeisen kilvoittelun aika. Saimme hyvin aikaa harjoitella näytelmän, jonka dialogiin kuului kolme koodisanaa. Pääsin kertojaksi näytelmäämme Lumikki ja kuusi pientä kääpiötä. Lopulta huumorilla ja alastomuudella veimme voiton. Se ei kuitenkaan ollut kuin osavoitto, Kebab korjasi pääpotin.

Telttamme oli resuisesta pystytyksestä huolimatta syyskuun alun lämpimässä yössä mitä mainioin paikka nukkumiseen. Oli puhetta jonkinlaisesta kaupankäynnistä kaminan suhteen, kun team-kebab sai pystytysvoittonsa vuoksi haltuunsa meidänkin kaminamme. Ennusteiden perusteella yön alimmaksi lämpötilaksi luvattiin +13°C, joten kaupankäynti ei meitä kiinnostanut. Yö laskeutui pilvettömän tähtitaivaan myötä, ihastelimme tähtiä, satelliitteja ja planeettoja. Otavan ja pienen karhun löysimme vaivattomasti ja niiden avulla kuningatar Kassiopeijan. Hyttysiä ei ollut, ei myöskään kärpäsiä, saati paarmoja.

Kylkien kääntöä, makuupusseihin asettumista, kuorsaamista ja lopulta tasaista tuhinaa, jonka katkaisi väkivaltainen kongi joskus yhden jälkeen. Siteet silmillä, paidat päässä, makuupussin pussit silmien peittona, kuka mitenkin saimme aloittaa matkamme kohti tuntematonta letkajenkan malliin. Pitkältä tuntuvan vaelluksen jälkeen päädyimme savusaunan terassille uskomattoman hyvään discomeininkiin. Kreisibailausta kesti lähes kaksi tuntia ja sitten vetäydyimme onnellisina nukkumaan. Hyvin nukutti.

Aamulla meitä oli useampikin aamu-uinnilla. Järven pinta oli ennen loiskaamistamme aivan peilityyni ja sileäksi se muuttui taas pian meidän jälkeemme. Purimme majoitukset, pakkasimme tavaramme, söimme aamupalan ja oli aika hypätä bussiin kohti Jyväskylää. Tiimiytyminen onnistui yli odotusten, kaikilla oli hauskaa ja startti uuden opinahjomme kanssa sai hyvän alkusysäyksen kohti uusia haasteita.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!