Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kathryn valitaan yhtiön toimitusjohtajaksi, tiimin vuorovaikutusta pitäisi muuttaa, jotta siitä tulisi toimiva. Kaikilla jäsenillä on tarpeeksi kokemusta ja tietoa liiketoiminnasta, mutta jokin ei vain toimi. Johdosta lähtöisin oleva vääränlainen kanssakäyminen jumiuttaa yrityksen toimintaa. Kathryn näkee, että ainoastaan muuttamalla kanssakäymistä voidaan yhtiön tulevaisuus pelastaa.

Tiimiakatemialla voitaisiin monessa tiimissä miettiä, olenko itse tässä tiimissä kehittämässä vai jarruttamassa tiimin kehitystä? TIimiliiderillä on Kathrynin tavoin tietysti mahdollisuuksia vaikuttaa teoilla, päätöksillä ja tapakulttuurin asettamisella tiimiyritykseen, mutta jokainen tiimiyrittäjä kantaa vastuun ihan yhtä suurelta osin tiimiyrityksen kanssakäymisen toimivuudesta. Yhtiön sisäisen kanssakäymisen toimiessa pääsee jokainen yksilökin helpommin tavoitteisiinsa. Nähdäkseni myös tältä osin myös muut tiimiläiset ovat vastuussa toisten tekemisistä, sillä toimivassa tiimissä pystytään avoimesti sanomaan ongelmakohdista.

Jokaisen tiimiläisen pitäisi olla kiinnostunut toisten tiimiläisten projekteista ja olla näin kartalla tiimiyrityksensä tilasta. Meillä Gravissa tämän osalta on vielä tekemistä, sillä täysin ei voida sanoa tietävämme toisten tekemisistä. Parempaan suuntaan olemme kuitenkin menossa. Lähtökohtaisesti kaikkia varmasti kiinnostaa toisten projektit joissa ei itse ole mukana, viestintää täytyy kuitenkin pystyä parantamaan. Vaikka meillä riittäkin vielä parannettavaa, uskon meidän olevan tässäkin vertailussa Tiimiakatemian kärkipäätä. Eräistä tiimeistä tulee sen suuntaista viestintää ettei oltaisi edes kiinnostuneita toisten projekteista.

Olemme Gravissa jo tutustuneet toisiimme sen verran hyvin, että toinen kehitettävä kohteemme löytyy suoraan puhumisesta. Kuten kaikessa muusakin, tälläkin osa-alueella menemme eteenpäin kun jotkut tiimiläiset uskaltautuvat ottamaan vastuuta ja kyseenalaistamaan terveesti myös toisten tekemistä. Tämän pystyy näkemään välittämisenä tiimistä ja yksilön tekemisestä. Hätäisimmät ja epävarmimmat voisivat tulkita nämä hyökkäyksinä itseä vastaan, mutta myös arvostelua pitääi pystyä kuuntelemaan jotta pystymme kehittämään toimintaamme. Henkilökohtaisesti lähden, ehkä liian helposti peesailemaan eroaviakin mielipiteitä konfliktin pelossa. Kuitenkin avoin konflikti vahvasti mielipiteiisin pohjautuvissa asioissa on nopein ja tehokkain keino selvittää vaikeatkin asiat. Toisien tunteminen on tärkeää, jotta uskaltaa puhua suoraan. En sano tuntemattomalle, että keititpä pahaa kahvia; tyttöystävälle sanon varmasti.

Kirjassakin oletan Kathrynin saaneen muutettua yhtiönsä suunnan. Me ollaan menossa koko ajan oikeaan suuntaan joten muutamien pieniltä tuntuvien asioiden hiomisella ja jatkuvalla parantamisella saadaan hyvät tulokset aikaiseksi. Tästä kirjasta otan käytäntöön suoraan puhumisen ja näin pyrin myös omalta osaltani kantamaan vastuuta muiden toiminnasta kehittääkseni tiimiyritystämme.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!