Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Toimivat rutiinit = menestys kaikessa mitä haluat saavuttaa!

Kirjoitettu 14.10.20
Esseen kirjoittaja: Liisa Jamsa
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pura rutiinit atomeiksi (Atomic habits)
Kirjan kirjoittaja: James Clear
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tldr; lue tämä kirja, ihan super hyvä!

Fun fact: luin kirjan ja aloitin tämän esseen jo 5 kuukautta sitten. Katsotaan, miten rutiinien kanssa on käynyt!

Olen varma, että tie menestykseen käy rutiinien kautta. Olen kuitenkin kauhean kärsimätön luonne, ja pitkäaikaisten rutiinien luominen on todella vaikeaa.

Pienten muutosten merkitys

Clear kertoo kirjassaan brittipyöräilijöistä, jotka olivat kertakaikkisen surkeita, mutta uusi valmentaja alkoi tekemään yhden prosentin parannuksia epäolennaisilta tuntuviin yksityiskohtiin: hiukkasen viileämmät harjoitteluasut, paremmat sängyt urheilijoille tai pölyhiukkasten syynäys heidän kilpapyöristään kuljetuksen jälkeen. Ja tulokset olivat, kun nämä prosentit muodostivat yhdessä merkittävän luvun – huikeita.

Kuntosalirutiini aiheuttaa haasteita

Tällä hetkellä kehitän edelleen salirutiinia, ja huomaan miten kerta kerralta salilla käynti antaa enemmän kuin se ottaa. Siinä on kyse siitä, että olen oppinut pienenpieniä asioita, jotka tekevät salisession mukavaksi tai epämukavaksi.

Aluksi kaikki oli pielessä. Nyt osaan valita oikeat vaatteet ja musiikin sekä kellonajan tarkasti omaa fiilistäni analysoiden. Aloitin kuntosaliharjoittelun ensimmäistä kertaa yli viisi vuotta sitten, ja nyt vasta tuntuu, että kyseessä on rutiini eikä pakko.

Nykyään: Salirutiinini ei ollut vielä tuolloin täydellinen, vaan vaati liikaa energiaa ja tahdonvoimaa edelleen lähteä jumpalle. Rutiinin tulee olla helppo, tulla kuin itsestään, ja siinä asiassa salille lähteminen on aika vaikea rutiini – se vaatii vaatteiden vaihtamisen, itse matkan salille…

Nyt minulla on lempeämpi rutiini käytössä. Luin, että 30 minuuttia sykettä nostavaa liikuntaa riittää ylläpitämään aivojen terveyttä; muistia, mielialaa, keskittymiskykyä! Tuo tutkimustulos toimii kuin auktoriteettina, johon luottaa, ja tukee rutiinia. Et voi luoda kestävää rutiinia mutu-tuntumaan perustuen.

Siispä liikun joka päivä vähintään 30 min, oli se sitten salilla tai mitä tahansa muuta. Salille voin siis hyvin lähteä sillä verukkeella, että vispaan aerobic laitteessa vartin ja toinen vartti menee matkoissa. Kynnys on siis todella matala, ja yleensä siinä käykin niin, että liikunnan flow sinkauttaa minut puolentoista tunnin lihaskuntotreeniin.

Clear huomauttaa, ettei nämä pienet muutokset päde pelkästään tekemiseen, vaan myös esimerkiksi asenteeseen. Jos vaikkapa huomaat ajattelevasi muista tai itsestäsi pahaa, tee siitä loppu. Se voi muotoutua salakavalasti osaksi luonnettasi.

Millaisia tapoja haluan kultivoida?

Olen yrittänyt tehdä kitaran soitosta rutiinia, ja tällä hetkellä kokeilen seuraavaa: 10 minuuttia päivässä ja yksi teoriavideo Youtubesta viikossa. Alussa tuntui turhauttavalta, varmasti jokainen tietää tunteen: kuulostaa aivan kauhealta.

Soittoni ei edelleenkään hivele korvia, mutta tuntuu palkitsevalta, kuinka oma-aloitteisesti ollenkaan itseäni patistamatta ajaudun harjoittelemaan soittamista. Ja 10 minuutin sijaan olen tänäänkin soittanut melkein kaksi tuntia. Hyvä fiilis tulee siitä, että ymmärrän mitä soittamisesta tykkääminen merkitsee; siitä on tulossa tapa.

Nykyään: Rutiini toimi, sillä opin soinnut, näppäilyä ja jopa musiikin teoriaa. Mutta tein tietoisen päätöksen luopua rutiinista, sillä musiikillisesti se ei enää ole päätavoitteeni. Nykyään haluan oppia soittamaan pianoa, joskin minua jumittaa se fakta, ettei minulla ole pianoa.

Musiikin opiskelu on koko elämäni ajan ollut minulle tärkeää, mutta asia jota en ole saanut yksin aikaiseksi. Korjasin senkin ongelman tänä syksynä ottamalla jopa 3 kansalaisopiston kurssia. Joka viikko laulan kuorossa, olen improlaulukurssilla sekä kurssilla, jossa tehdään biisi alusta loppuun.

Rutiinit voi siis myös ulkoistaa. Pakko mennä, onhan niistä jo maksettu eikä halua tippua kelkasta.

Menetelmät tärkeämpiä kuin tavoitteet

Tavoite on se suunta, jonne haluat päästä, ja se on tärkeää päättää ja sitä kannattaa myös välillä arvioida uudelleen. Mutta se ei itsessään takaa menestystä, vaan ne menetelmät, joita käytät. Menetelmään kuuluu esimerkiksi, miten, missä ja milloin. Kuinka usein teet ja miten suhtaudut haasteisiin. Mitä tapahtuu saavutettuasi tavoitteen? Muistatko palkita itseäsi siitä vaikkapa vaan hurraamalla itsellesi?

Muutoksen kolme kerrosta

Haluamme liian usein muuttaa saavutuksia. Minun tavoitteena huhtikuulle oli muun muassa kuvata ja editoida yksi video. Nyt ymmärrän, miksei se tapahtunut. Yritin muuttaa lopputulosta: videottomasta Liisasta tulisi videollinen Liisa. Oikeasti minun olisi pitänyt keksiä menetelmä, ja purkaa se atomeiksi.

Sukelletaan syvemmälle kerroksiin.

Miten minun olisi tullut muuttaa menetelmää, jos olisin halunnut saada tuon videon tehtyä? No, kyseessä oli uusi asia, kokeilu nimittäin, joten minulla ei ollut siihen menetelmää ollenkaan. Oli todella vaikeaa aloittaa koko homma, kun ei tiennyt mitä ja milloin pitäisi tehdä.

Mutta tässä voidaan mennä vielä syvemmäksi: olisin voinut muuttaa uskomuksiani, identiteettiäni. Se on tietysti vaikeaa ja luonnollisempaa itsestään ajan kanssa, mutta joskus rutiinin syntymistä estävä tekijä löytyy syvältä itsestään emmekä sitä edes tiedosta.

Uskon nimittäin, että ajattelin että en ole videoita editoiva ihminen. Meidän tiimissä on paljon videontekijöitä, joten jokin kapinallinen individualisti sisälläni halusi ajatella nimenomaan päinvastoin. Minä en ole yksi niistä, jotka tekevät videoita. Ytimeni siis taisteli koko ajatusta vastaan.

Okei okei, nyt menee epäkäytännöllisen diipillä tasolla ja pätee ehkä ennemmin sellasessa casessa kuin että koko elämänsä ylipainoinen ihminen alkaa lenkkeillä tai muuta vastaavaa. Pidän oikeasti itseäni nimenomaan ihmisenä joka tekee ihan kaikkea.

Rutiinit pysyvät parhaiten, kun mietit tarkkaan, millainen ihminen haluat olla.

Nykyään: Hemmetti sentään, edelleen haluaisin tehdä videon enkä ole saanut sitä tehtyä. Jos siitä oikeasti haluaa rutiinin tehdä, prosessi tulee purkaa stepeiksi. Kuvaaminen ensin? Ei muuten toiminut; kuvasin niin rutosti materiaalia keväällä etten jaksanut editoida niitä.

Päivä kerrallaan – joka päivän materiaalit editoidaan illalla osaksi videota tai muuten ne poistetaan turhina? Voisi toimia.

Mistä osasista koostuu rutiini?

Rutiinin osat on hyvä tiedostaa, sillä niihin voi tietoisesti vaikuttaa. Osia on neljä, ja jokainen niistä on äärimmäisen tärkeä ja ne menevät aina tässä samassa järjestyksessä. A ja B ovat tässä erilaisia vaihtoehtoja ärsykkeille!

Osat ovat:

  1. Ärsyke:
  2. näet youtubessa, että kaverisi on tehnyt taas uuden videon ja mietit, miksi olet itse niin saamaton
  3. herätyskello soi joka toinen päivä kello kahdeksan videoeditoinnin merkiksi

 

  1. Ärsykkeen synnyttävä tarve:
  2. halu välttyä saamattomuuden tunteelta
  3. halu jatkaa innostavaa videoprojektia

 

  1. Tarpeen synnyttämä reaktio:
  2. Editoit niin kauan kunnes et jaksa enää
  3. Menet valmistelemallesi työpisteelle, otat mukavan asennon tietäen, että tulet käyttämään seuraavan vartin työhön – ei enempää eikä vähempää – ja aloitat tekemään.

 

  1. Palkinto
  2. Katsot kelloa ja toteat, että olet tehnyt 5 tuntia töitä, eli selkeästi olet yrittänyt parhaasi ja voit nyt vihdoin mennä nukkumaan.
  3. Painat play-nappia ja katsot, miten juuri lisäämäsi sisältö menee sulavasti eteenpäin. Tiedät, että jos teet saman vielä viikon ajan, video tulee valmiiksi. Tai jos vaikka voit poistaa kamerasta editoidun materiaalin ja ”siivota” sen odottamaan uutta materiaalia (tykkään siivota).

Halusin tuoda jokaiseen kohtaan huonon (a) ja hyvän (b) vaihtoehdon, sillä omat rutiinini ovat aina menneet a- kaavan mukaisesti. Touhu ei ole ollut säännöllistä eikä aidosti palkitsevaa. Ärsykkeestäkin tulee jo mieleen tuo epäonnistumisen tunne.

Seuraava askel on identifioida, mistä huonot rutiinini koostuvat ja luoda hyviä rutiineja tekemällä ärsykkeestä mahdollisimman näkyvä, tarpeesta innostava, reaktiosta helppo ja palkinnosta tyydyttävä.

Aion myös viljellä ärsykkeitä ympäri asuntoani. Olenkin jo huomannut, miten paljon enemmän aloin soittamaan kitaraa ja laulamaan teipattuani sanat ja soinnut seinään kiinni.

Nykyään: Otin kaiken tuon roskan pois seiniltä, koska niihin kyllästyi nopeasti ja samalla koko touhuun. Laitan Bullet journalini kanteen aina kaikkea minkä haluun muistaa; venäläiset kaunokirjaimet ja nuotit.

Tee toimintasuunnitelma.

Kun kysyy itseltään, miten, missä ja milloin aikoo jotain tehdä, tulee sen tehneeksi huomattavasti todennäköisemmin. Sillä voi olla merkittävän suuri vaikutus, jos et tietoisesti päätä, alatko editoimaan ruokapöydän ääressä vai vaatekaappiisi rakentamassasi toimistossa (vain koronajutut).

Kun siis päätät tehdä jotain, päätä se mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Yksi toimiva rutiini, jonka avulla olen saanut esseitä kirjoitettua, on mennä Espressohouseen tekemään työtä. Yhdistän sen jo vahvasti nimenomaan esseilyyn. Tunnen oloni ihan kirjailijaksi, kun olen kahvilassa, niin kuin J.K. Rowling kirjoittamassa Harry Pottereitaan (me muuten käytiin Rowlingin lempikirjoituskahvilassa Portugalissa! Julkisuuden pilaama: pieni kuppi kahvia maksoi varmaan 5 euroa ja oli pahaa)

Porttirutiini: jos haluaa vaikka mennä lenkille, kannattaa rutiiniksi ottaa aluksi vaikka vaan laittaa lenkkihousut jalkaan. Sitten, kun sen on tehnyt, on mennyt tietyn kynnyksen yli ja itse lähteminen on helpompaa.

Tai kun pitäisi kirjoittaa essee ja päätät ainakin avata wordin. Mulla ainakin kirjottaminen alkaa aika sutjakkaasti, kun se tiedosto on avattu.

Ympäristön vaikutus: luo kitkaa huonoon rutiiniin ja helpota hyviä rutiineja. Nosta karkkipussi korkeimmaille hyllylle ja pilko porkkanat valmiiksi illalla, jotta napostelisit niitä mieluummin.

Välittömän palkinnon merkitys: pakko olla palkinto! Ihminen on sellanen! Ja sen kannattaa olla jotain mikä vahvistaa haluttua identiteettiä, ei siis niin, että jos on treenannut, nii saa palkinnoksi syödä mäkkäriruokaa. 😀

Huomioi luontaiset kykysi, kun luot rutiineja. Valitse se pelikenttä millä pelaat. Tee niitä juttuja, jotka ei tunnu sulle työltä, vaikka muille tuntuu. Mä esim. rakastan suunnittelua ja uusiin ihmisiin tutustumista, asioiden syiden miettimistä ja ongelmien syyn etsimistä.

Siinäpä kaikki kirjan vinkit! Nyt aion hyödyntää tätä esseenkirjoitus-tilannetta poikkeuksellisen tarkoituksenmukaisesti:

Millaisia rutiineja tarvitsen tämän hetken haasteisiini?

  1. Suunnittelen ja mietin liikaa, miten asiat kannattaa tehdä, vaikka samassa ajassa tekisin ne asiat 😀
  2. Innostun uusista asioita ja jätän kesken aikaisemmat eli en saa mitään aikaiseksi
  3. Mietin liikaa, mitä kannattaisi tehdä sen sijaan, että tekisin mitä intuitioni sanoo

Alright! Voisiko rutiineista olla näihin kevyisiin life-long-ongelmiin jeesiä?

Ylisuunnittelu ja aikataulun hinkkaaminen: ajantuhlausta

  1. Tässä on kyse minulle rakkaasta sticky-note-rutiinista. Läppärini näytöllä on to-do-list ja viikon aikataulu, ja jään usein hienosäätämään ja tarkentamaan ja uudelleenpriorisoimaan taskeja. Olen aikatauluni suhteen perfektionisti.

Miten saisin rutiinista sellaisen, joka innostaa tekemään pienet asiat saman tien, purkamaan isot pieniksi, sitten priorisoimaan top 3 akuuttia tehtävää ja aloittamaan akuuteimmasta?

Ahaa! Rutiinin ongelma on ollut, että tsekkaan aikataulun niin monta kertaa päivässä. Menen saman tien poistamaan tehdyn tehtävän, koska se on niin satisfying (palkinto).

Minun ei tarvitsisi katsoa sitä kuin aamulla aloittaessani hommat ja päivän päätteeksi, jotta lisäisin sinne mahdolliset uudet tehtävät.

Ikävää luopua tuolta palkitsevuudesta, minkä perfektionismi rutiiniin tuo, mutta koska oikeasti tarvitsen rutiinia tehdäkseni työtä, sen hyöty itsessään on palkinto. Ja toki päivän lopussa pääsen poistelemaan tehtyjä taskeja oikein monta kerralla!

Asioiden kesken jättäminen

Todella kinkkinen kysymys ja jos tähän keksin rutiinin niin oon voittanut elämän.

Kun innostaa, niin tekemiselle on kuin ilmaista energiaa. Mutta vaativuustaso on minulla korkea, koska visiokin on niin laadukas. En siis mitään paskaa halua saada aikaiseksi, joten minun täytyy suunnitella. Ja rakas lukija, jo tiedät että suunnittelu on minulle kuin syvä kuoppa josta en haluakaan nousta ylös kun sinne putoan.

Eli!

Kun innostun jostain, minun on pakko alkaa saman tien tekemään. Mitä konkreettisempaa ja muille näytettävämpää, sen parempi. Pakko oppia sietämään sitä, jos lopputulos on ihan surkean kurja ja hävettää. Silloin todennäköisesti innostun korjailemaan ja parantelemaan. Kunhan on saanut aloitettua ja karkeasti saatu eka vedos tehtyä.

Ensi kerralla siis, kun jostain innostun, annan itselleni tunnin aikaa tehdä asialle jotain(joko heti tai jos jotain on kesken, määrään kalenteriin sille spotin ja laitan sekuntikellonkin tikittämään) tai uhkaan tappaa idean. Katsotaan, miten käy.

Kuluttava ylistrategiointi

En voi uskoa että korjasin juuri kaksi suurimmista ongelmistani. Vielä tämä, jota olen tässä syyslomallakin pallotellut.

Mulla jää usein suorittaminen päälle. Työajalla se on ihan huikee flow-moodi, robottimainen jopa. Mutta on ikävää jos se jää vapaa-ajallekin päälle.

Yritän kyllä huolehtia itsestäni tekemällä kivoja asioita, yritän palautua. Mutta se on sellaista kontrolloivaa; käynpäs nyt kävelyllä, jotta saan liikuntaa, syön nyt suklaata, jotta nauttisin elämästä.

Ongelma on se, että jos seuraan intuitiotani aivan vapaasti, olen aivan hillitön. Teen asioita about 5 sekuntia ja vaihdan seuraavaan. En jaksa itsekään sellaista katsella. Mutta se on kyllä hyvin palauttavaa, sellaista adhd-puuhastelua

Olen liian tietoinen omasta tekemisestäni, ajattelen koko ajan paljon. Toivoisin, että voisin hetkeksi sammuttaa aivoni ja vaan tehdä jotain pientä näperryshommaa.

Siinäpä se!

Rapsuttelin eilen hyvin keskittyneenä hintalapputarroja irti kosmetiikkatuubeista. Kun sain sen valmiiksi, tuntui että olisin ollut monta tuntia eri maailmassa, oli tosi fresh ja resetoitu fiilis.

Oikeasti siis tein sitä vain muutaman minuutin, mutta tuo aivojen sammuminen oli yhtä tehokasta kuin 20 minuutin unen rajoja hipovat päikkärit (parasta).

Harvemmin teen mitään käsilläni, mutta voisin kyllä kokeilla uutta tai alkaa taas punomaan ketjuja, mikä oli lapsuudessani rakas harrastus.  Tarvikkeet siihen voisi asettaa jonnekin näkyvälle paikalle, jotta niihin olisi helppoa tarttua kun siltä tuntuu.

Jos luit tämän esseen vapaaehtoisesti loppuun asti, olen hyvin otettu ja pahoillani pituudesta.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!