Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Toksinen kolminaisuus – Destructive Leadership

Kirjoitettu 18.10.18
Esseen kirjoittaja: Ville Vuolle
Kirjapisteet: 2
Kirja: The toxic triangle: Destructive leaders, susceptible followers, and conducive environments
Kirjan kirjoittaja: Art Padilla, Robert Hogan & Robert B. Kaiser
Kategoriat: 4. Johtaminen, 9.04. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Toksinen Kolminaisuus: Tuhoisat johtajat, alttiit seuraajat sekä näitä edistävät ympäristöt.

Art Padilla, Robert Hogan, Robert B. Kaiser

 

The Leadership Quarterly –tiedejulkaisussa vuonna 2007 esiintynyt tutkimus oli yksi ennakkotehtävistä Emerging Leadership Programmessa, jota kävimme lävitse noiden kolmen kurssipäivän aikana.

 

Simppeli ”konsulttikolmio” auttoi jäsentelemään omiakin ajatuksia seuraavasta syystä:

Nykypäivänä on trendikästä luopua työntekijän kontrollista ja valvonnasta, sillä siten voidaan saavuttaa mm. säästöjä keskijohdon työntekijäkuluissa. Puhutaan ”yhdessäohjautuvuudesta” ynnä muusta, mutta unohdetaan kuitenkin, että hyvillä tarkoitusperillä voi olla negatiivisia vaikutuksia.

 

Otetaan esimerkiksi vaikkapa ajankohtainen poliittisen debatoinnin kohde:

Työntekijän irtisanomissuojan heikentäminen. OECD:n keskitasolla irtisanomissuojassa olevan Suomen ajatellaan hyötyvän, mikäli huonoista työntekijöistä pääsisi helpommin eroon. Julkisuudessa nähdään elinkeinopuolen edustajia toitottamassa, että eihän kukaan hyvää työntekijää potkisi ulos yrityksestä. Tosi kuin vesi. Mutta unohdetaan että kaikissa ihmisryhmissä riittää myös oman edun tavoittelijoita, eivätkä he piittaa muille aiheutuneista harmeista.

Tässä esseessä tarkastelemme asiaa erityisesti irtisanomissuojan kannalta.

 

Näyttökuva 2018-10-18 kello 12.06.26

Edistävä ympäristö

Mielivaltaisella irtisanomisella uhkailevat yritykset saattavat onnistua kiristämään työntekijöitään venymään jaksamisensa äärirajoille ja hyötyä silloin rahallisesti, jolloin heidän yrityksensä tulee rahallisesti kustannustehokkaammaksi. Edellinen pihalle hänen uupuessaan, ja uutta ”ihmisresurssia” tilalle. Tässä vaiheessa työntekijöistään parempaa huolta pitävät yritykset joutuvat tiukkaan kilpailutilanteeseen, varsinkin matalakatteisilla aloilla, joilla uusia työntekijöitä voi kouluttaa tehtävään nopealla aikataululla. Kannuste työntekijöiden jaksamisen hyväksikäyttöön siis varsin todennäköisesti kasvaa.

Toksisen kolminaisuuden kehyksessä tämä lakimuutos menisi ”Lack of checks & balances and ineffective institutions” –kategoriaan. Madalletaan siis tasapainon rimaa ja mahdollistetaan koijareiden hyötyminen.

Painotan, että tämä ei tarkoita, että kaikki lakimuutosta ajavat olisivat koijareita. He eivät vain välttämättä näe asian toista puolta, tai ovat saattaneet olla tilanteessa, jossa haitallisesta työntekijästä on ollut vaikea päästä eroon. Työntekijän erottaminen ei kuitenkaan ole mahdotonta Suomessa, kunhan noudatetaan tiettyä protokollaa. Korkeimman oikeuden päätöksistä voi käydä lukemassa, että millainen ennakkoasetelma & prosessi on ollut pätevä syy työntekijän erottamiselle ja millainen ei.

Tuhoisat Johtajat

Irtisanomissuoja-asiassa tuhoisiksi johtajiksi voidaan laskea ne henkilöt & järjestöt, jotka pää-äänenkannattajina ajavat tätä lakimuutosta. He ovat usein muutoksesta hyötyvien eturyhmien edustajia, joka on täysin luontevaa. On kuitenkin vaikea löytää tutkimusnäyttöä, joka todistaisi yhteiskunnan hyötyvän helpommin irtisanottavista työntekijöistä, edes rahamittareilla. Sen lisäksi inhimillistä kärsimystä on mahdotonta mitata, jota jatkuvassa irtisanomisen uhassa olevat työntekijät kokevat.

Johtajat ovat usein kylmän karismaattisia, jotka ovat profiloituneet yhden asian ajajiksi. ”Alttiiden seuraajien” ihailemana he ovat saattaneet sokaistua ja uskoa itsekin, että ovat taistelemassa suuremman oikeuden puolesta. Esimerkiksi Kokoomuksen Juhana Vartiainen usein inttää twitter.com:n mikroblogissaan, kuinka tämä lakimuutos on ihan perus järkeenkäypä asia, jonka voi selittää maalaisjärjellä. Toisaalta, hän haluaa profiloitua myös ekonomi-intellektuellina, mutta perusteluita kysyessä hän ei ainakaan minun tietääkseni ole onnistunut pääsemään pidemmälle anekdoottisista todisteista. Kumma.

 

Alttiit seuraajat

Vähemmän vaarallisia seuraajista ovat ne, jotka näkevät asian kääntöpuolen, mutta yrittävät silti päästä kompromissiin työnantajan edun mukaisesti. Voin sanoa, että jopa arvostan näitä ihmisiä, joiden kanssa voi päästä järkeviin keskusteluihin. Siksi heitä ei välttämättä voisi edes laskea toksisen kolmion palasiksi. Vaarallisempia ovat he, jotka tietoisesti tai tiedostamatta ajavat asiaa.

 

Tietoisesti; ”Colluders”:

Tässä joukossa voi varmasti olla henkilöistä, jotka näkevät hyötyvänsä siitä, että voisivat kiristää omia alaisiaan tai työntekijöitään. Tälläkin hetkellä voi nähdä kasvavana trendinä 0-tuntisopimusten pelin hengen.

Kaupan alalla ei ole harvinaista, että työntekijä tekee vaihtelevasti 0-40 tunnin viikkoa. Näissä nollatuntisopimuksissa työntekijä voi periaatteessa kieltäytyä työvuoroista, mutta tunnen monia henkilöitä, jotka tarjotusta vuorosta kieltäytyessään eivät enää saa täysiä tunteja. Menepä siis sanomaan pienipalkkaiselle perheelliselle työntekijälle, että ”kyllähän sinä nollatuntisopimuksen kanssa voit kieltäytyä työvuorosta, jos se ei sinulle sovi”.

Sivuhuomio, minulla ei ole ideologiaa nollatuntisopimuksia vastaan. Ne ovat käteviä esimerkiksi opiskelijoille. Mutta kaupan- sekä ravintola-alalla ketjutetaan jopa useita vuoden mittaisia määräaikaisia 0-tuntisopimuksia, vaikka työntekijä olisi erittäin halukas vakituiseen työsuhteeseen saadakseen esim. asuntolainan.

 

Kategoriaan sopii myös huonot arvot omaavat poliitikot. ”Suomi voi hyötyä ilmastonmuutoksesta” on ehkä tuttu vertauskuva ympäristöpolitiikan parista. Vaikka maailma ympärillämme on tulessa, niin ainakin teimme kaikki voitavamme pääoman eteen. Mitkä ovat sinun arvosi?

 

Tiedostamatta; Conformers:

Tässä kategoriassa voisi mielestäni olla yllättävä taho. Ne, jotka ovat vastoin tahtoaan pitkäaikaistyöttömiä kovasta työllistymisestä huolimatta.

Evidently, poor people living in daily fear are easier to control.

Tutkimuksessa kuvattiin, kuinka Saksan, Neuvostoliiton sekä Italian kurjuuden ja nälänhädän kynnyksellä oleva kansa uskoi seuraavan trion johdattavan heidät pois tuosta jokapäiväisestä tuskasta: Hitler, Stalin sekä Mussolini. Myös Charles Mansonin kultin seuraajat kokivat olevan heidän olevan eristetty muusta yhteiskunnasta, jolloin heidät oli mahdollista värvätä kultin jäseniksi.

Lähes jokainen tuntemani työtön kokee jollain tapaa olevansa epäonnistunut työelämässä, vaikka he ovat sitkeästi yrittäneet saada lähes mitä tahansa töitä – jopa vuosien ajan siinä onnistumatta. Toistuvien takaiskujen jatkuessa yksilön itsetunto ottaa kolauksia. Tästä syystä mielestäni on tärkeää, että työttömiä – tai mitään muitakaan ihmisryhmiä – ei missään tapauksessa saa alienisoida, tai ajatella heidän olevan yhteiskunnan ”ulkokehällä”.

Loppusanat

Mitkään asiat eivät ole yksiselitteisen hyviä tai huonoja. Toksinen kolminaisuus vaatii kaikki kolme elementtiä toimiakseen, mutta yksittäinen tärkein tekijä on kuitenkin mielestäni ympäristö. Organisaatioissa ihmiset vaihtuvat, mutta jos diktaattorien valtaannousun estävät prosessit, joista pidämme kiinni, niin voimme laskea olevamme turvassa.

Tämä kuitenkin saattaa vaikuttaa ”vanhoista rakenteista kiinnipitämiseltä” sekä konservatismilta, sillä startuphype-kulttuurissa kaiken täytyy muuttu jatkuvasti. Asioita muutetaan – koska kyllähän uudistua pitää jatkuvasti. Mutta jokin taho saattaa kääntää hyvissä tarkoitusperissä aikaansaamasi muutokset päälaelleen, mikäli hän voi hyötyä niistä.

Jos mitä tahansa protokollaa ollaan muuttamassa, niin kysy itseltäsi, että miksi tämä typerältä kuulostava tekstinpätkä on aikoinaan kirjoitettu. Sieltä saattaa löytyä useampikin järjen hiven.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!