Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Total Recall

Kirjoitettu 02.12.14
Esseen kirjoittaja: Jake Vitikainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Arnold Schwarzenegger - Uskomaton elämäntarinani
Kirjan kirjoittaja: Arnold Schwarzenegger ja Peter Petre
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 4. Johtaminen, 6. Markkinointi, 8. Henkinen kasvu, 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olin kuullut kavereiltani paljon kehuja ”Arskan” elämänkerrasta. Siispä aloitin kirjan lukemisen kesällä hetki ennen Tiimiakatemialle astumista. Millään en olisi malttanut keskeyttää, mutta eteeni tuli tottakai niin paljon kaikkea muuta tekemistä uuden koulun aloittamisen johdosta. Alku sekamelskan jälkeen kuitenkin pääsin kirjojen lukemisen makuun (joskin hieman myöhässä kirjapiste tavoitteiden ei toteutumisen johdosta), ja päätin jatkaa Arskan loppuun. Tässä nyt siis muutamia juttuja legendaarisen Arnold Schwarzeneggerin elämänkerrasta.

Kirjan alussa Arska kertoo paljon menneisyydestään kohti maailman parasta ja uuden ajan edelläkävijää painonnoston maailmassa. Ja sitä kautta hänen unelmansa mahdollistamista. Pienestä pojasta asti hän oli unelmoinut joskus pääsevänsä Amerikkaan. Arskahan siis syntyi Itävaltaan pieneen kylään nimeltä Thal. Hänen lapsuutensa oli varsin yksinkertaista ja vaatimatonta, sillä hänen perheellään ei liikoja ollut rahaa. Jo nuorena poikasena pyöriessään kotikylänsä suositulla uimarannalla hän näki lihaksikkaita miehiä, joilla oli paljon naisia aina seurueessaan. Pikku hiljaa Arskan tutustuttua näihin ”lihaksikkaisiin” miehiin selvisi, että miehet harjoittivat painonnostoa.

Tästä kiinnostuneena Arska alkoi ottaa selvää painonnostosta ja ryhtyi harjoittamaan sitä, koska näki sen mahdollisuutena kohti parempaa elämää. Päästyään treenaamaan itseään hän huomasi, että on lahjakas kyseisessä hommassa, sillä hänen lihaksensa kasvoivat huimaa vauhtia treenaamisella. Arskan tapauksessa treenaaminen ja tutustuminen toisiin painonnostajiin kannatti, sillä sitä kautta hän otti ensimmäiset askeleet verkostoitumisen maailmaan, joka lopulta auttoi hänet pois köyhyydestä kohti suuruuksia.

Lopulta voitettuaan ensimmäisen Mr. Universe kilpailun toisella yrittämällään vuonna 1968 Lontoossa, Arska saavutti sen, mitä oli jo nuoresta pojasta asti unelmoinut. Eli pääsy Amerikkaan palkinnoksi siitä, että oli kaikkien aikojen nuorimpana voittanut Euroopan Mr. Universe- tittelin. Hän sai voitosta kutsun astetta kovempaan kisaan eli Amerikan omaan Mr. Universe kilpailuun, jossa sijoittui toiseksi. Arska otti pettymyksen raskaasti vastaan, joten päätti jäädä treenaamaan Kaliforniaan, kehonrakentajien Mekkaan, sillä sieltä hän sai parasta treeni seuraa ja tietämystä. Tämä oli oikea ratkaisu, sillä kovalla työllä hän saavutti loppujen lopuksi painonnostosta kaiken mahdollisen voitettavan ja monesti.

Arska kertoo kirjassa paljon välietapeista, joita kohti kulkemalla ja kovasti työtä tekemällä niiden eteen hän saavutti ne. Tätä mielestäni mekin tarvitsemme omassa tiimissämme, eli Osuuskunta Bisnerassa. Asetetaan paljon välietappeja, joita pitkin kuljemme pienin askelin matkalla kohti suurta unelmaamme eli visiotamme.

Yritysmaailmaan Arska alkoi siirtyä painonnosto mentorinsa ja liikemies Joe Weiderin avustuksella. Hän aloitti pitämällä harjoitusmenetelmä seminaareja. Sen jälkeen siirtyi omaan postimyyntibisnekseen kotoaan käsin, jolla tienasi lisärahaa perustaakseen remontointifirman ystävänsä kanssa. Tämä oli tärkeä vaihe hänen elämässään, sillä se avasi silmät ja ovet kiinteistöbisnekselle. Hän huomasi, että pienet sijoitukset kiinteistöihin kasvattivat rakennuksen arvoa huomattavasti. Hän päätti tämän huomattuaan alkaa säästämään rahaa sivuun, mahdolliselle sijoituskohteelle.

Suunnitelmissa hänellä oli aloittaa opiskelu kiinteistömaailman saloihin tekemällä perinpohjaista taustatutkimusta markkinoista usean vuoden ajan. Hän päätti aloittaa pienistä vuokra-asunnoista, joita fiksusti remontoimalla hän kasvatti tasaisen varmasti tulojaan. Tällä tiellä hän kasasi fiksusti pääomaansa kiinteistösijoittamalla. Ja lopulta auttoi koko Kaliforniaa erinäisillä tavoilla kiinteistöjen kunnostuksesta edeten jopa loppujen lopuksi osavaltion kuvernööriksi.

Henkilökohtaisesti sain oppia kirjasta monessakin asiassa. Haluan muistaa sen mitä Arskakin painotti ja mikä on peräisin jo antiikin Kreikasta, että mielen ja kehon täytyy molempien olla tasapainossa. Arskakin opiskeli paljon, vaikka se ei maahanmuuttajana ollut helppoa ilman vastoinkäymisiä erinäisten viisumien takia. Hän piti tärkeänä, että ihminen pitää kehoaan kunnossa, mutta yhtälailla aivojaan.

Toinen asia mistä otan kopin, niin on se, että pitää uskaltaa kokeilla ja ei saa pelätä epäonnistumisia. Pitää tähdätä kohti niitä omia unelmia ja tehdä etappeja välimatkalle. Mielestäni tiimimmekin tulee seurata Arskan esimerkkiä oman tiensä kulkemisesta peilaten koko Tiimiakatemiaa.

”Koko (Amerikan) rento meininki oli suurenmoista, mutta tehtäväni Amerikassa oli selkeä. Kuljin omaa tietäni.” –Arnold Schwarzenegger

Mielestäni sekä tiimimme kannalta, että henkilökohtaisesti, kirjan yksi tärkeimmistä ajatuksista on omien heikkojen kohtien kehittäminen. Tässä liikemaailman alkutaipaleella tulee helposti keskityttyä jo olemassa oleviin vahvuuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin, jolloin heikkoudet ja oikeasti tarvittavat kehityskohteet jäävät varjoon. Mielestäni jokaisen tiimimme jäsenen tulee aika ajoin miettiä omia heikompia kohtiaan ja pyrkiä kehittämään niitä, jotta tiimimme kehityksen tasapaino ei horjuisi ja menestys olisi mahdollista.

”Haasteena oli hankkiutua eroon heikkouksista. On inhimillistä kehittää niitä asioita, joissa on jo valmiiksi hyvä. Jos on hyvät hauikset, haluaa tehdä loputtomasti hauiskääntöjä, koska tuottaa suurta tyydytystä nähdä mahtavien hauisten pullistelevan. Menestyäkseen on kuitenkin oltava säälimätön itseään kohtaan ja keskityttävä heikkoihin kohtiinsa.” – Arnold Schwarzenegger

Kaiken kaikkiaan kirja oli todella mielekästä luettavaa. Olen jo pienestä pitäen tykännyt Arskan leffoista ja muutenkin on tullut seurattua hänen elämäänsä. Oli mielenkiintoista lukea hänen nuoruudestaan enemmän, sekä erilaisista bisnes toimista, joita hän on tehnyt. Pidin häntä kuitenkin ennen tätä kirjaa vähän sellaisena hölmönä lihaskimppuna, aivottomana ”terminaattorina”, mutta se osoittautuikin aivan vääräksi luuloksi.

Lopuksi tähän vielä hauska lause, joka lupaa bisnesten sujuvan osuuskunnallamme suhteellisen hyvin, mikäli kirjaa on uskominen. 😀

”Vieraileva luennoitsija kertoi meille UCLA:ssa, että myynnissä päti nyrkkisääntö, jonka mukaan mitä isokokoisempi myyntimies oli, sitä enemmän hän aikoi myydä. Minusta tämä oli kiehtova ajatus, koska olen isokokoinen kaveri. Ajattelin, että minähän painan 113kg, joten kun minä lähden myymään jotakin, minun bisnekseni pitäisi olla valtavaa.” – Arnold Schwarzenegger

 

Jake Vitikainen

Bisnera

 

 

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!