Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Muistan, kuinka jo ala-asteella meillä oli oppitunteja mediakriittisyydestä ja erilaisten agendojen ja ideologioiden syövyttämistä artikkeleista, joilla yritetään vaikuttaa ihmisen mielipiteeseen ja saada aikaan vastakkainasettelua. Meille näytettiin leikattuja valokuvia ja uutisartikkeleita, joihin nämä kuvat oli liitetty. Eräässä näistä artikkeleista oli sotilaita ja siviilejä. Kuvassa oli sotilaita osoittamassa aseillansa siviilejä kohti. Kuva oli yhdistetty artikkeliin, joka liittyi jollain tapaa sotarikoksiin, joita sotilaat olivat tehneet Lähi-Idässä.

 

Tällainen kuva-artikkeli -yhdistelmä saa tunteet heräämään, ja ihminen yleensä valitsee puolensa ideologioiden ja agendojen välisessä taistelussa. Ihminen valitsee yleensä sen puolen, jonka läheisetkin valitsevat. Valinta tapahtuu sen kummemmin ajattelematta oman valinnan seurauksia tai perusteita, koska ryhmän paine on yllättävän vahva työkalu. Se, kuka pystyy kontrolloimaan massoja luomalla ”yleisen” mielipiteen, hallitsee koko laumaa. Eriävät mielipiteet sivuutetaan ja ihminen ei oikeastaan edes uskalla olla eri mieltä tai haastaa vallalla olevaa käsitystä, koska pelko ryhmästä ”sulkemista” kohtaan on suurella osalla ihmisistä valtava, vaikka sama suuri osa ihmisistä kieltää tämän. Ihminen haluaa kuulua joukkoon ja se on aivan luonnollista. Auktoriteetti määrää ja ihminen seuraa, vaikka tietäisi tekevänsä väärin, kuten Stanley Milgram osoitti tämän jo vuosikymmeniä sitten tottelevaisuuskokeissaan.

 

Tämä kirja avasi silmäni uudelleen, kun ajattelen mediakriittisyyttä ja luen mitä uutisia milloinkin eri lähteistä. Onko vanha kunnon luotettava (mikäli se on koskaan sitä täysin ollut) journalismi kuollut internetin ja sen tuomien uusien paineiden ja asenteiden myötä? Mistä oikeastaan tulee se tieto, mitä lehdistä luemme?

 

Lehdessä on aina rajatut sivumäärät ja palstatilat, mutta internetissä tätä ongelmaa ei ole. Internetissä media voi tuottaa sisältöä oikeastaan loputtomasti lukijoilleen ja katselijoilleen. Ja totuus on, että mitä enemmän yhdellä medialla näitä on, sitä enemmän he saavat mainostuloja. Internetmedian ansaintamallin vuoksi eri medioita ja niiden toimittajia voi fiksu markkinoija käyttää törkeästi hyväkseen. Salaisuus tähän on; anna heille sitä mitä he niin kipeästi tarvitsevat.

 

Ja mitä useammin, se mitä he tarvitsevat on katselukerrat ja klikkaukset. Ja tottakai, mitä enempi, sen parempi. Eli suomeksi, anna heille mehukkaita juoruja, juttuja ja aiheita, etteivät he voi sivuuttaa helppoa tilaisuutta saada aikaan mehukas juttu joka vetää luokseen paljon korvia ja silmiä.

 

 

Syötti

 

Koko internetin mediakenttä elää mainostuloilla. Mainostuloja he saavat uutisten katselukerroista ja klikkausmääristä. Mitä enemmän kumpaakin on, sitä korkeammalle he voivat hinnoitella mainostilansa. Internetissä on myös loputon määrä erilaisia ”uutis” -sivustoja tai blogeja, jotka julkaisevat tarinoita ja sisältöä lukijoilleen ja saavat sitä kautta rahaa. Mitä mehukkaampi tarina, sitä enemmän tuloja. Muutenkin, toimittajan työ tällaisissa firmoissa on erittäin hektistä, ainakin Amerikan maalla, kun päälliköt vaativat kuukausittaisten lukukertojen tavoitteiden täyttymistä jokaiselta reportterilta.

 

Ryan Holiday kertoo, kuinka helppoa näitä toimittajia on vetää nenästä. Heillä on niin kiire, etteivät he edes vaivaudu tarkistamaan lähteitänsä, he vain sanovat ”kiitti moi”.

 

 

Miten tämä sitten toimii oikeasti käytännössä?

 

Aloita siitä, että lähetät ”uutisia” matalan standardin medioihin tai sellaisiin, joiden tiedät tarvitsevan kipeästi kirjoitettavaa. Esimerkiksi sensaatiolehdet voisivat Suomessa olla hyvä kohde. He julkaisevat kaikkea mahdollista, joilla saadaan lisää lukijoita ja lisää mainostuloja. Ensimmäinen syötti on syötetty.

 

Kun tämä uutinen on huomattu tarpeeksi hyvin, isommat sivut kiinnostuvat, hekin tietysti lukijat ja rahankiilto silmissään. Uutinen on nyt noteerattu isommalla sivustolla ja sen matka on alkanut hyvin. Siitä on tullut enemmän ”oikea” uutinen, koska isompi ja luotetumpi sivusto on julkaissut sen, vaikka sisältö ei olisikaan lainkaan heidän omaa tuotostaan. Tätä samaa kaavaa näkee mediassa todella usein. Postataan jonkun muun sisältöä omille sivuille, jotta lukijoilla on jotain kulutettavaa.

 

Kyse on siis siitä, että mediat kirjoittavat omat juttunsa niistä jutuista, joita on jo toisilla sivuilla julkaistu. Se on ainoastaan kopiointia, mutta se kannattaa, koska sillä saa lukijoita omille sivuilleen. Jokaisella sivulla on kuitenkin aina omat vakiokäyttäjänsä. Kun tietää mitä tekee, tällä tavoin voi säästää isot mainosrahat ja saada ilmaista julkisuutta. Lehdet kirjoittavat sitä, mitä ihmiset haluavat lukea ja kuluttaa.

 

Jotta tämä toimisi hyvin, kannattaa lukea muutamia eri medioiden uutisia, jotta osaat muokata omaa juttuasi samanlaiseen aiheiden viitekehykseen, kuin kohteenasi oleva media tekee.

 

 

Peppukipeyden (ja muiden tunteiden) hyväksikäyttö

 

Monestiko olet todistanut median julkaisevan oikeasti positiivisia uutisia? Ja jos oletkin, paljonko ne ovat saaneet huomiota kaiken muun ohella? Kuka muistaa positiiviset uutiset ja jaksaa puida niitä kavereidensa kesken? Vaikuttaisi siltä, että ei ainakaan kovin moni. Kannattaakin siis oikeastaan luoda vastakkainasettelua tarkoituksella, jos haluat huomiota.

 

Ihmisen näkyvimpiä tunteita, joita myös puretaan muille, ovat viha ja suuttumus. Lehdet rakastavat tätä. Siitä saa aikaan niin hyviä ja mehukkaita juttuja. Ehkä tälle oikea sana on skandaali.
Muistan ainakin yhden tapauksen sen kummemmin tutkimatta internetin syövereitä. Se tapahtui suomessa, kun Olvi oli markkinoinut uutta Leguana -lonkeroaan mainoksella, jossa oli kuva leguaanista ja jossa oli teksti Legualize. Porua tästä syntyi mediassa siksi, koska kannabiksen laillistamista kannattavat käyttävät ”tunnuslauseenaan” sanaa Legalize – laillistakaa. Olen itse sitä mieltä, että Olvilla tämä oli selkeästi tiedostettu päätös, jotta saadaan huomiota ja kohua aikaan uuden juoman tiimoilta, sekä samalla säästetään tuhansia euroja markkinoinnissa. Minusta tämä on hyvä oppikirjamainen esimerkki siitä, miten omalla tavallaan näitä ongelmia voi käyttää hyväksi myös koto-suomessa.

 

Itse kirjan kirjoittaja on tehnyt näitä tempauksia monta kertaa. Hänen ystävänsä Tucker Maxin uuden Hilarity Ensues -kirjan ollessa julkaisuvalmis, piti sitä markkinoida. Hänen ideansa oli alunperin pelkkä vitsi, mutta loppujen lopuksi siitä syntyi huikea kampanja, joka sai osakseen mahdottoman paljon mediahuomiota lähes ilmaiseksi.

 

Jos tutustuu Tucker Maxiin ja hänen tarinoihinsa hänen nettisivuillaan (tuckermax.com), tietää, ettei puhuta mistään varsinaisesta kultapojasta tai unelmavävystä. Hänen kirjoittamat tarinansa kertovat lähinnä siitä, kuinka mulkku hän on ja koostuvat muutenkin suurimmaksi osaksi päihteiden käytöstä, seksistä ja hauskoista sattumista.

 

No, tästä lähti sitten ajatus, että Tucker lahjoittaisi 500 000 dollaria Planned Parenthood -järjestölle uutta aborttiklinikkaa varten. He kävivät oikeasti neuvotteluja siitä, että pitäisikö tarjous ottaa vastaan, mutta lopulta päätös oli kuitenkin yksimielinen ”ei”. Voit jo varmaan arvata, kuinka mehukkaan jutun tästä saa aikaan mediassa. Tämä kaikki tapahtui Teksasissa, kun Planned Parenthood oli menettänyt päärahoittajansa tuen. He olivat siis oikeasti lahjoituksen tarpeessa, mutta eivät halunneet ottaa lahjaa vastaan Tucker Maxin kaltaiselta henkilöltä.

 

Holiday tajusi, että tästä saa hyvän mediaporun aikaiseksi, ja laittoi koneen pyörimään median suuntaan, jotta uusi kirja saisi julkisuutta. Sitä se saikin, ilmaiseksi, koska juttu oli niin mehukas että sillä mässäiltiin mediassa pitkänkin aikaa. Lopulta myös PETA -järjestö astui kuvaan mukaan, sanoen että he ovat valmiita ottamaan Maxin rahat vastaan, josta vanha uutinen sai vielä lisää virtaa ja Maxin uusi kirja julkisuutta.

 

Tämä kaikki toimi siksi niin hyvin, että se aiheutti ihmisissä suuttumusta, koska kaikki tiesivät entuudestaan, kuka Tucker Max oli. He tiestivät, koska hänen tekemisistään oli aiemmin tullut ulos elokuva, jota Holiday oli myös markkinoinut.

 

Elokuvan markkinoinnissa käytettiin samoja asioita; ihmisen äärimmäisiä tunteita. Elokuvasta julkaistiin traileri, joka lyhykäisyydessään jo osoittaa, mikä Tucker Max on miehiään. Lisäksi Holiday osti mainostilaa yhden ison tienvarsikyltin verran, jonka hän kävi itse töhrimässä spraymaalilla. Hän otti töhritystä mainoksesta kuvan ja lähetti sen saatetekstin kanssa lehtiin tekaistusta sähköpostiosoitteesta. Lehdet tarttuivat syöttiin samantien ja parin päivän päästä Tucker Max ja hänen elokuvansa oli kansallisissa uutisissa uutisaiheena. Juttu jatkui vielä niin, että ihmiset oikeasti jakoivat netissä töhrittyjä Tucker Maxin mainoksia, joka ainoastaan auttoi häntä ja hänen elokuvansa markkinointia. Ja kaiken lisäksi, tämä oli juuri se lopputulos, mitä Max ja Holiday olivat halunneet. Vihaisia huutelijoita vastaan asettuivat tietenkin Tucker Maxin fanit, joiden mielestä hänen huumorinsa ja tarinansa olivat hauskoja. Taistelu jatkui ja ilmaista mainosta saatiin tuhansien dollareiden edestä. Markkinointi toimii, kun se herättää tunteita.

 

Myös sinunkin ystäväsi jakavat todennäköisesti somessa niitä uutisia, jotka saavat heidän verensä kiehumaan tai tuntemaan surua.

 

 

Valheesta tulee totta

 

Kun valhetta toistetaan tarpeeksi, siitä tulee lukijoiden silmissä totuus. Kaikki on saanut alkunsa syötistä, jonka joku on asettanut pienelle medialle. Isompi media syö pienemmän julkaisemalla oman juttunsa jo valmiiksi raportoidusta asiasta ja taas suurempi määrä ihmisiä tietää artikkelin perusteella valheellisesta ”totuudesta” tai perättömästä huhusta, mitä ikinä jutun sisältö onkaan. Oikeastaan jutun ei edes tarvitse olla uutinen, kunhan on jotain sisältöä, jota ihmiset kuluttavat ja joka synnyttää katselukertoja ja klikkauksia. Kuitenkin, kun samaa mehukasta asiaa toistetaan ja toistetaan, isompi syö aina pienemmän samojen rahojen toivossa ja valheesta on tullut totta. Juttu vanhenee nopeasti. Vaikka jutusta syntyisi valtakunnallinen sensaatio, on alkuväitteitä vaikeaa haastaa, koska yleinen mielipide on saattanut jo muodostua.

 

 

Kun vahinko on jo tehty

 

Perättömästä huhusta alkunsa saanut juttu, joka on levinnyt kulovalkean tavoin muualle mediaan, aiheuttaa tottakai vahinkoa, koska se ei ole totta. Kaikkein hävyttömimmät mediat mässäilevät aiheella lisää, tietysti aina sen mukaan, mikä sopii heidän agendaansa. Mitä useammin heidän agendansa on tienata lisää rahaa. Juttu on julkaistu, naamoja häpäisty ja vahinkoa on tehty. Joku on osoittanut huhut perättömiksi ja vääriksi, mutta ellei se saa samanlaista mediahuomiota (mikä on hyvin epätodennäköistä sensaation puutteen vuoksi) kuin ”uutisena” julkaistu juoru, jää ihmisten mieliin se, joka sai enemmän huomiota.

 

Oikeastaan näitä hävyttömiä medioita ei edes haittaa olla väärässä, koska he tietävät, että suurin osa lukijoista, jotka tietäisivätkin heidän olleen väärässä, palaa seuraavan sensaation ilmetessä. Kaiken lisäksi, mikäli jutun oikaiseminen tai väärässä olemisen myöntäminen on heille edullista, he tekevät sen kyllä. Korjaamalla tai oikaisemalla vanhaa uutista saadaan kaksi uutista samasta aiheesta, joka tietysti tuo taas lisää lukukertoja. Kaikki pyörii klikkausten, katselukertojen ja sitä myötä rahan ympärillä. Toimittajat tienaavat leipänsä mehukkailla jutuilla. Samalla kun tästä ajattelee, että tämä on siistiä ja ei malttaisi olla kokeilematta tätä, on se myös sairasta ja perverssiä, koska valheellisin tiedoin toimitettu ja julkaistu juttu on täyttä paskaa, joka voi aiheuttaa oikeasti paljon vahinkoa. Virheellisen jutun kirjoittanut toimittaja saa oikaisemalla uuden uutisen ja lisää lukijoita, joten miksi ei? Internetissä kollektiivisen muistin pituus ei ole päätähuimaava, koska uutta sisältöä julkaistaan niin kovalla sykkeellä jatkuvasti.

 

 

HARO

 

Jenkeissä toimii internetpalvelu nimeltä Help A Reporter Out. Tämä palvelu on sellainen, josta toimittajat etsivät itselleen ”asiantuntijalähteitä” omiin juttuihinsa. Ongelma piilee kuitenkin siinä, että sivustolle voi kirjautua kuka tahansa ja esiintyä ”asiantuntijana” milloin mistäkin aiheesta. Käytännössä se toimii niin, että toimittajat postaavat sivuille pyyntöjä, esimerkiksi: Tarvitsen purjevene -asiantuntijan. Joku purjeveneasiantuntija tai ”purjeveneasiantuntija” huomaa tämän ja vastaa toimittajalle, jonka kommentit toimittaja lisää omaan kirjoitettuun uutiseensa. Oikeasti toimittaja on jo kirjoittanut uutisen, mutta tarvitsee asiantuntijan kommentit siihen, että se näyttää vielä luotettavammalta.

 

Moni suurikin uutistalo käyttää tätä palvelua, joten voi vain kuvitella, kuinka helposti me ihmiset, median asiakkaat, uskomme näitä juttuja, jotka voivat olla ihan tuulesta temmattuja. Holiday oli itse esiintynyt muun muassa vinyylilevyasiantuntijana ja veneiden talvikuntoon laittamisen asiantuntijana. Tässä pitää tietää, että Herra holiday ei ole koskaan omistanut vinyylilevyjä tai minkäänlaista venettä.

 

 

Minä

 

Kun tein keväämmällä Oliverin mediatiedotushommia, en suoranaisesti toiminut mediamanipuloijana. Huomasin kuitenkin, että mitä enemmän jaksoin tehdä niitä töitä, mitkä kuuluvat oikeasti toimittajalle, sitä helpommin uutinen julkaistiin. Kirjoitin jutut valmiiksi yhdessä Jarin kanssa ja sen jälkeen lähetin ne sähköpostilla niiden medioiden toimittajille, joita halusimme lähestyä. Soitin vielä perään ja varmistin, että posti oli mennyt perille.
Mitä helpommin toimittaja saa hyvän jutun aikaan, sitä varmemmin hän sen myös julkaisee. Muokkasin itse vielä uutisen tekstiä aina hieman erilaiseksi jokaiselle medialle, jotta ”sama” uutinen ei menisi useammalle sivulle. Oikeasti uutinen oli sama, mutta hieman erilaisilla sanavalinnoilla. Tämän perusteella siis uskon, että oikeissa käsissä hyvä mediamanipuloija voi tehdä myös Suomessa ihmeitä ja vetää koko konetta nenästä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!