Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tuhonomia

Kirjoitettu 02.05.16
Esseen kirjoittaja: Janita Mikkola
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tuhonomia
Kirjan kirjoittaja: Valtteri Karjula
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.02. Yhteisöllisyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Silloin kun kuulin ensimmäisen kerran tiimiyrittäjäkollegani Valtterin kirjoittavan kirjaa, halusin ehdottomasti tukea häntä, vaikka en Valea tuntenut oikeastaan ollenkaan vielä silloin. Hädin tuskin vieläkään tunnen, muuten kuin tiimiliiderifoorumin kautta. Minusta on hienoa lukea ihmisten tarinoita elämästään erityisesti, jos edes jollain tavalla tiedän tai tunnen heidät henkilökohtaisesti. Esimerkiksi Taivas + Helvetti –kirjoihin en ole ”päässyt sisälle” läheskään niin hyvin kuin esimerkiksi äitini tai Valen kirjoittamaan kirjaan, koska en vaan tunne heitä ennestään.

Tilasin Tuhonomian ennakkoon, ja oli mahtavaa saada se Kumppanuuspäivillä käteen koko kevään odottamisen jälkeen. Taas yksi kirja, mitä oikein odotti innolla päästä lukemaan. Näitä tulee vastaan suht harvoin – tai ehkä en vain yleensä osaa valita oikeita kirjoja.

Johdannossa Vale kertoo, että vaikka kirja kietoutuukin aika tiukasti Tiimiakatemian ympärille, siitä löytyy siltikin oppeja ulkopuolisillekin. Yritin välillä ihan huvikseni asettaa itseni sellaisen ihmisen asemaan, joka ei tunne Tiimiakatemiaa ollenkaan. Täytyy sanoa, että vaikeaa se on varmasti silti, vaikka Vale selventääkin uusia termejä aina sitä mukaa kun niitä tulee esille. Jotenkin sitä taas havahtui, kuinka oma heimonsa Tiimiakatemia on. Mietin tätä samaa viikko sitten kun tapasin mentoriani Santtu Mäkistä Elosen kahvilassa; jos viereinen pöytä kuunteli keskustelujamme pölyttämisestä, 24h-synnytyksistä, pinkuista ja täpityksestä johtamistyökaluna, niin saattoi heillä olla hieman wtf-fiilis. Mietin myös Kumppanuuspäivillä, kun lavalla kehotettiin ”Ristipölyttäkää toisianne!”, että olikohan se kiusallista asiakkaille vai vain hyvin hämmentävää. Kukaan ei ainakaan edes hymähtänyt!

Iso perhe

Noh, takaisin Tuhonomian pariin. Minuun iski kohta, jossa Vale puhuu Tiimiakatemian yhteisöstä ja sen merkityksestä yksittäiselle tiimiyrittäjälle. Suurimmalle osalle Tiimiakatemia on ensimmäinen suurempi yhteisö, ja näin ollen tiimiyrittäjät joutuvat pähkäilemään omaa sitoutumista uuteen yhteisöönsä. Omalla kohdallani en ole hirveästi joutunut pähkäilemään, sillä se vei minut melkein heti mukanaan. Ehkä enemmän aikaa minulla kesti kotiutua Jyväskylään kuin itse Akatemialle, ja tämänkin Vale kirjoittaa havainneensa monissa uusissa tulokkaissa.

Muistan kuitenkin ensimmäisen syksyni alussa ihmetelleeni ääneen monille, että miksi tiimiakatemialaiset eivät juuri käy tavallisissa opiskelijabileissä muiden AMK-opiskelijoiden ja yliopistolaisten kanssa. Tampereella viettämäni vuosi ”tavallisessa” opiskelijaelämässä mm. haalaribileet olivat se paikka missä luokan yhteishenki todella tiivistyi, ja niissä tutustuttiin muidenkin koulutusohjelmien ihmisiin. En siis ymmärtänyt, mistä Tiimiakatemialla oli tässä suhteessa kyse. Vasta nyt keväällä Bilbaossa, kun kerroimme opiskelijoille Tiimiakatemian meiningistä, tajusin yhteisömme olevan kuin iso perhe. Jokainen tiimiyrittäjä teoriassa pystyisi tekemään ja oppimaan kaiken tämän ilman Akatemiaakin; lukemaan kirjoja, keksimään liikeideoita, kokoamaan ympärilleen projektiryhmän, verkostoitumaan tapahtumissa. Useimmilla ei vain ole draivia, kannustusta tai tarpeeksi turvallista ympäristöä tehdä niin.

Siksi tarvitaan Tiimiakatemiaa. Siksi meillä on paljon omia yhteisöllisyystapahtumia. Ne rakentavat meitä niin paljon tiiviimmäksi. Olen henkilökohtaisesti todella ylpeä siitä, että käytämme ja näytämme TA-spirittiä Tiimiakatemian kulttuurissa, eikä se ole vain instituution sanahelinää. Jokainen tiimiyrittäjä otetaan joukkoon mukaan, eikä vain juhlissa vaan myös arjessa (kuten vahvareissa). Pienimmilläkin asioilla, kuten treenien check-inillä, on vaikutuksensa höpöttelykulttuurin syntymiseen, jossa jokainen tietää että voi mennä juttelemaan toiselle tiimiyrittäjälle, vaikkei tietäisi hänen nimeään, ja silti saada tsemppausta ja vinkkejä vaikka senhetkiseen projektiinsa.

Itse myönnän ainakin, että en olisi pärjännyt alussa kovin hyvin ilman tätä ilmassa vellovaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se on antanut minulle jo nyt niin paljon, että tiedän sen olevan vaikeaa lähteä täältä puolentoista vuoden päästä.

Palautteen vastaanottaminen

Wediassa viime syksyn kehityskeskustelut käytiin koko tiimin kesken yksi tiimiläinen kerrallaan. Se oli kokeilu, joka ei kuitenkaan osoittautunut kovinkaan hyödylliseksi; tuntui, että treeneissä olisi voinut käydä läpi jotain hyödyllisempääkin, ja niinpä vaihdoimme kevääksi kehityskeskustelut taas valmentaja-Riikan kanssa käytäviksi. Osa wedialaisista on selittelijöitä, osa taas nöyrtyy palautteenantotilanteessa. Ihmettelin välillä suuresti erityisesti selittelyn määrää. Oliko se tosiaan niin, että muut näkivät yhden henkilön toimivan puutteellisesti, ja ainoastaan kehityskeskustelun kohde tiesi toimivansa oikein? Epäilen. Ihmisellä on luontainen taipumus puolustella tekojaan, koska häpeää olla väärässä tai tehdä virheitä.

Vale jakaakin hyvän opin Juhana Torkilta: Palautetta saataessa on olennaista olla selittämättä yhtään mitään ja vain kuunnella. Jos joku toinen on kokenut minun toimineen jotenkin, en voi sanoa hänelle oliko hän oikeassa vai väärässä, sillä se on hänen henkilökohtanen kokemuksensa.

Niin, ei sitä aina pysty näyttämään kaikille, mitä on saanut aikaiseksi, vaikka olisikin saanut paljon aikaiseksi. Vaikka negatiivisenkin palautteen muotoilisi rakentavaksi, sitä on silti yllättävän vaikea ottaa vastaan, koska se tarkoittaa, ettet yltänyt parhaimpaasi. Mutta camoon, ainahan on parannettavan varaa. Rakentava palaute ei aina tarkoita, että olisi tehnyt huonosti!

Myyntimiäs

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en vieläkään tunne Valtteria kunnolla. En esimerkiksi tiennyt yhtään hänen olevan kova myyntimies, saati edes myynnistä niinkään kiinnostunut, ennen kuin luin Tuhonomian. Kirjan kautta huokuu avoin ja kehityksenhaluinen asenne tuota useita akatemialaisia vaivaavaa myyntityö-mörköä kohtaan, puhumattakaan muutamista hyvistä vinkeistä. Olen itse hieman kärsimätön myyntihommissa vaikka ne kiinnostavatkin, varsinkin hitaanpuoleisissa kaupoissa joita täytyy lämmitellä pitkään. Sitä en ole onnistunut vielä hallitsemaan, vaikka LeaDroid-projektini kohdalla sitä tarvitsen. Taas opin jotain uutta, ehkä voin konsultoida Valea tämän haasteeni kanssa…

Janita Mikkola

Osuuskunta Wedia
janita@wedia.fi
puh. 040 521 2920

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!