Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tunne lukkosi

Kirjoitettu 30.04.18
Esseen kirjoittaja: Neea-Eveliina Mäkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tunne lukkosi
Kirjan kirjoittaja: Kimmo Takanen
Kategoriat: 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Takasen Tunne lukkosi –kirja on päänsisäistä self-helppiä parhaimmillaan. Kokonaan sisäistettynä, tämä teos auttaa hahmottamaan monia oman elämän ongelmakohtia, ja tarjoaa ratkaisuja niistä selviämiseksi. Tunnelukot ovat elämiimme harmillisesti vaikuttavia käyttäytymismalleja, jotka estävät meitä toimimasta neutraalisti ja/tai haluavallamme tavalla. Ne ovat lapsuudesta opittuja kaavoja, suojautumismalleja, jotka ovat syntyneet joidenkin tarpeidemme tyydyttämättä jättämisestä. Tunnelukkoja on yhteensä 18 ja lähes 100 prosenttisesti jokaisella tämän maailman ihmisellä on vähintään yksi niistä. Niitä voi olla eri vahvuisia ja yhdellä henkilöllä voi olla useampi kerrallaan. Pääset lukemaan niistä yksityiskohtaisemmin www.tunnelukkosi.fi :stä.

Netissä voi tehdä tunnelukko testin, jossa 54 kysymyksen avulla pääsee hahmottamaan omat haitalliset käytösmallinsa. Tein tuon kyseisen testin ja minulle tuli kunnon ”kerää koko sarja” –efekti. Testin mukaan minulla on lähes puolet tunnelukoista ja lähes kaikki todella vahvoina. En koe itseäni mitenkään vajavaiseksi, ongelmalliseksi tai tunnevammaiseksi (ja minulle ehdottomasti saa kertoa, jos olen väärässä), miten sitten voin olla näin täynnä lukkoja (=käytöshäiriöitä). Ja jos täysin tunnelukotonta ihmistä ei ole, miten ”normaali” ihminen käyttäytyy? Tästä pääsen taas samaan aiheeseen, mitä mietin jokaisen persoonallisuuksia ja käytöstä käsittelevien kirjojen kohdalla; tässä maailmassa ei ole normaalia, eikä parasta. Aina voi parantaa itseään, mutta ei ole mitään normia sille, millaiseksi sitä mallaat. Ihmiset peilaavat käytöstään toisista ja koska me kaikki olemme tavalla tai toisella luonnevikaisia, täydellisyyttä ei löydy.

Mutta nyt tunnelukoista puhuttaessa, tässä päätunnelukot, jotka minulla 100% tiedostetusti löytyy, mistä ne yleensä syntyvät ja miten kehitän niitä.

 

Vaativuuden tunnelukko

Tässä tunnelukossa on siis kyse siitä, että vaatii itseltään liikaa, siihen pisteeseen, ettei mikään meinaa riittää. Osittain, ei edes sisäistä, että vaatimukset itseään kohtaan ovat todella korkeat. Jos vaatimukset eivät toteudu, se tuottaa älytöntä pahanolon tunnetta sekä ahdistusta ja jo pelkästään epäonnistumisen ajattelu aiheuttaa stressiä. Niin minä, kuin lähimmäiseni voivat varmasti allekirjoittaa, että minulta jotain tämän tapaista löytyy. Olen periaate ja moraali ihminen ja jos joku asia ei vain mene sillä vauhdilla, kuin toivoisin, stressi ja ahdistus ovat läsnä aina. Pelkästään se, että vietän vapaa-aikaa, on suorite ja minun on toteutettava sekin mahdollisimman produktiivisesti tai ”epäonnistun”. Kuulostaa ihan naurettavalta, mutta itseäni ei hymyilytä, jos käytin lauantaista neljä tuntia YouTubessa, vaikka olisin voinut tehdä jotain hyödyllistä. Ja oikeastihan minun olisi pitänyt tehdä työjuttuja tai vähintään lukea.

Tällainen käytös, ainakin Takasen mukaan, juontaa juurensa lapsuudessa syntyneeseen käytösmalliin. Hänen teoriansa mukaan, joku on joskus lapsuudessamme vaatinut meiltä paljon ja käytöksellään ilmaissut, mikä hänestä on meille riittävää (yleensä vain huippusuoritukset). Näin ollen olemme olleet jatkuvan suorituspaineen alla, missä selviytymiskeinoksi on muodostunut vaativuuden tunnelukko. Löydän tuosta kuvauksesta kyllä oman elämäni tekijän, äitini. Kyseessä ei siis nyt ole se, että äitini olisi ruoskinut minua kymppeihin tai, että hän olisi tehnyt mitään tietoisesti. Takasen mukaan hyvin usein lapsuutemme vaikuttajat omaavat myös itse näitä käyttäytymismalleja, jotka ovat muotoutuneet heille heidän lapsuudessaan ja tätä kautta passiivisesti siirtyneet taas omalle jälkipolvelle. En siis ikinä syyttäisi ihanaa äitiäni mistään, vaikka tiedostankin hänen olleen hyvin vaativa, kun olimme siskoni kanssa pieniä.

Miten siis voin päästä yli tästä tunnelukosta? Miten murran sen? Takasella on myös jatko-osa ”Tunne lukkosi” –kirjalle, nimeltä ”Murra tunnelukkosi”, joka minun tulisi varmaan myös lukea. Aloitan ensiavun kuitenkin jo ennen sitä, koska suorittaa pitää. Olen ruvennut reflektoimaan (ja myös taulukoimaan) työtehtäviäni sen pohjalta, kuinka tärkeitä ja kiireellisiä ne ovat. Olen tehnyt tätä ennenkin ja tiedän, ettei se sellaisenaan toimi, joten olen aloittanut myös positiivisuus/mindfulness harjoittelut. Nämä siksi, koska koen olevani parempi, tehokkaampi ja kykeneväisempi ihminen, kun en ole ahdistunut ja stressaantunut. Silloin pystyn tekemään myös parempia päätöksiä, eikä stressipyörre vie minua niin helposti mukanaan. Olen myös ryhtynyt kyseenalaistamaan (terveesti) itseni ja muiden asettamia deadlineja. Kyllä niihin on edelleen päästävä, mutta pelkästään epäonnistumisen seurauksien kartoittaminen aiheuttaa minulle mielenrauhaa, koska ne harvoin ovat mitenkään tuskaisat. Näiden lisäksi olen alkanut erottaa työaikani ja vapaa-aikani tarkemmin. Yritän luoda itselleni ajankohtia viikolla, jolloin olen ”ansainnut” vapaan ja silloin minun ei oikeasti tarvitse tehdä töitä. Tämä toimii hieman vaihtelevasti, mutta yritän parhaani.

 

Alistumisen ja hyväksynnän haun tunnelukot

Minulla on todistetusti myös jossain muodossa nämä tunnelukot ja syy sille, miksi kirjoitan niistä samanaikaisesti, on, että ne ovat minulla hyvin vahvasti yhteydessä toisiinsa. Sanoisin, että omalla kohdallani ne kuuluvat jopa vaativuuden tunnelukon alle, koska näen, että alistumiseni ja hyväksynnän hakuni johtuvat suurimmaksi osaksi omasta vaativuudestani. Vaadin itseltäni, että olen pidettävä ja kaikin puolin miellyttävä. Alistumisen tunnelukossa on kyse siitä, että haluaa olla kaikille (ventovieraat mukaan lukien) mieliksi. Ei saa/halua olla hankala tai aiheuttaa vaivaa, vaan toimia niin, että kaikilla on mukavaa. Tässähän ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta kun ei pysty ilmaisemaan itseään aina toisen edessä, sitä ajautuu helposti toisten kontrolloitavaksi. Ja kun ei syystä tai toisesta saa sanotuksi/pääse tilanteesta eroon, se patouttaa inhottavia asioita pinnan alle, jotka aika ajoin purkautuvat juoruiluna. Hyväntahtoinen juoruilu on lähes nautinnollista, mutta tässä tapauksessa kyse on siitä pahan puhumisesta, koska jollekinhan se raivo on purettava.

Hyväksynnän haun tunnelukko on aika itsestäänselvä, siinä halutaan kaikkien pitävän itsestään. Tämä ulottuu aika pitkälle, kaveruuden halusta aina ”en voi tehdä näin koska sitten se ja se katsoo minua oudosti” –asti. Hyväksynnän haun tunnelukko estää oman persoonan läpi puskemista. Vaikka omia haluja ja mielipiteitä olisi, niitä ei voi kaikille tuoda ääneen, koska eihän sitä tiedä, jos he eivät vaikka haluakkaan nähdä sinua enää. Naurettavimpana puolena on se, että vaikka miten sydänjuuriasi myöten inhoaisit jotain ihmistä, silti huomaat olevasi hänelle jatkuvasti mieliksi ja muovaavasi käyttäytymistäsi, jotta hän pitäisi sinusta. Aika sairasta.

Omaksi onnekseni olen pikkuhiljaa kasvamassa ahdistavan harjoittelun seurauksena ulos alistumisen tunnelukosta. Ja alan vähitellen seisoa omilla jaloillani elämässä, enkä niin muiden vaikutuksen virtauksessa. Voin antaa palautetta ja esittää tiukkojakin mielipiteitä kaveripiirini sisällä, vaikkakin vähemmän tuttujen kanssa on vielä tekemistä. Akatemia on auttanut huomattavasti oman luonteeni muovaamisessa ja näiden kahden tunnelukon poistamisessa. Olen oppinut tervettä itsekkyyttä, sekä omien mielipiteitteni ilmaisemista. On ollut hieman pakkokin, koska muuten en olisi osannut olla tiimiläisilleni hyödyksi. Eriävät mielipiteet ovat kuuntelemisen opettamista ja mahdollisuuksien antamista. Kukaan ei kehity, jos häntä ei kyseenalaisteta. Näistä syistä olenkin opettanut itseäni näkemään kommentoimiseni ja eriävyyteni auttamisena ja se on helpottanut minua kakaisemaan asioita ulos.

Nämä kaksi tunnelukkoa vaativat paljon rohkeutta ja harjoitusta, jotta niistä pääsisi eroon. Netissä pyörii paljon korulaiseita siitä, kuinka ”olet täydellinen itsenäsi” ja ”sinulla on oikeus mielipiteisiisi” ja ”jos joku ei pidä sinusta tuollaisena, hän ei ole arvoisesti”. Näissä on paljon perää, vaikka kyseenalaistettavissa ovatkin. Aina voi olla eri mieltä olematta väärässä, mutta nimenomaan se, miten sen tuo esiin on tärkeää. Kun olen päässyt yli sanomatta jättämisen vaiheesta, opettelenkin sitä, kuinka sanoa asiat niin, etteivät ne satuta ketään ja ne olisivat mahdollisimman asiallisia. Tähän en ole löytänyt vielä parempaa opettelumallia kuin katso, kokeile ja kyseenalaista (ja pyydä tarvittaessa anteeksi).  Aina muiden suutahtaminen ei ole omasta käytöksestä kiinni, joten on tärkeää kyseenalaistaa sitä, oliko se oikeasti oma kommentti, joka aiheutti suuttumuksen. Joka tapauksessa on vaikea oppia olematta mieliksi, kun se kuitenkin tulee osittain tehdä olemalla mieliksi.

 

Tunnelukot ovat vaikeita asioita. Itse näen, että ne kaikki jotenkin johtuvat toisistaan tai ovat yhteydessä keskenään, koska ne ovat kaikki syntyneet noin samaan aikaan ja ne ovat kaikki vaikuttaneet yhtä aikaa elämäämme. Takala kuitenkin kirjassaan painotti, että niistä voi päästä eroon, joten ehkä meillä jokaisella on mahdollisuutemme olla superihminen, täytyy vain olla valmis kehittymään ja pysymään epämukavuusalueella. Jihuu.

 

 

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!