Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tunne lukkosi

Kirjoitettu 17.09.20
Esseen kirjoittaja: Roosa Tiainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tunne lukkosi
Kirjan kirjoittaja: Kimmo Takanen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

VIHDOIN sain tämän kirjan päätökseen! Eihän siihen mennyt kuin koko kesä. Halusin ottaa luettavaksi kesän alussa jotain vähän rennompaa ja tämä valikoitui, kun olin tätä jo muutaman kerran miettinyt, että pitäisi lukea. Itseasiassa minä vielä kuuntelin tämän kirjan. En saa kunnolla kirjasta irti, jos kuuntelen sen tai jos se on tällainen psykologinen kirja. Kuunnellessa sitä harhautuu tekemään muita juttuja ja huomaa lopulta ajatuksen karkaavan eikä muista, mitä on juuri kuunnellut. Eli siis täytyy vain muistaa, että valitsee sen aidon kirjan. Äänikirjoissa on vain se helppous, että sitä voi kuunnelle ulkoillessa ja kotitöitä tehdessä, muistiinpanot jäävät silloin vain vähälle. Tykkään myös yleensä lukea enemmän aihe kirjoja kuin näitä ”psykologisia”. Veikkaan kyllä, että vika ei ole kirjassa vaan en osaa tulkita sitä niin, että saisin siitä irti sitä olennaista.

Kirjassa oli testejä, mitkä auttoivat hahmottamaan paremmin omia tunne lukkoja. Kun pystyin kunnolla keskittymään vain kirjaan, niin se sai minut ajattelemaan asioita syvällisemmin. Nyt seuraavaksi niistä.

 

Toisten miellyttäminen

Pidän itseäni aivan äärettömän mukavana ja kilttinä ihmisenä. En haluaisi aiheuttaa tahtomattani kellekään mitään pahaa. Monesti teen sitä, että saatan jälkikäteen palata johonkin aiempaan käytyyn keskusteluun ja mietin etteikö vain toinen loukkaantunut sanomisistani tai jos hän ymmärsi minut väärin. Monesti saatan vielä pahoitella jälkikäteen sanomisiani ja toinen ei ymmärrä, miksi pahoittelen puheitani. Tästä olisi hyvä päästä eroon, koska tämä vie minulta välillä liikaa energiaa. Toivoisin vain, että jokainen ihminen tuntisi minut, etten halua mitään pahaa.

 

Uusi piirre minussa: puolustautuminen

Nyt päästääkin sitten uuteen aiheeseen. Vaikka puhuin edellisessä kappaleessa toisten miellyttämisestä, niin olen nykyään puolustuskannalla, jos koen, että minua kohdellaan väärin. Veikkaan, että minulle on tullut lapsena tunne lukkoja, kun minua on syrjitty pienempänä. Silloin en osannut puolustautua vaan lukkiuduin vain enemmän omaan kuoreeni. Näin vanhempana minulle on tullut lisää itsevarmuutta ja olen löytänyt oma polkuani kulkea. Olen siis huomannut, että saatan herkästikin nousta puolustus kannalle ihmistä vastaan, joka on minulle hiemankin ilkeä. Suojelen sitä sisäistä lastani, jota on joskus kiusattu. Tästä sisäisestä lapsesta ja vastuullisesta aikuisesta puhuttiin paljon kirjan loppu puolella. Tällä piirteellä taidan tunnistaa lapsen ja aikuisen itsestäni. Puolustautuminen kärjistyy minussa silloin eniten, kun olen ottanut alkoholia. Tietenkin. Silloin huomaan tai varsinkin jälkikäteen, että pyrin pysymään tuolloin rauhallisena ja menemään tilanteesta pois, koska eihän silloin osaa käyttäytyä järkevästi.

Olen huomannut sen, että minun kaveripiirini alkaa kokemaan muutoksia. Veikkaan, että tämä piirre on saanut minut huomaamaan sen. Minä muutun ja kaverit ympärilläni muuttuu. En tarkoita nyt sitä, että minä olen suututtanut jonkun tai minut olisi suututettu verisesti. Vaan tunnen olevani kasvanut tietyn kaverisuhteen yli. Mikä on periaatteessa harmi, kun pidän heistä kaikista, mutta en pysty enää täysin rentoutumaan kaikkien seurassa tai olemaan oma itseni. Vielä ei ole mitään kauhean radikaalia erkautumista tapahtunut, mutta veikkaan ettei se päivä ole enää kaukana.

 

Koko elämäni

Ei hätää en aio kirjoittaa mitään pitkää elämänkerta romaania, vaikka otsikko hämääkin. Kirjassa oli tehtävä käydä elämä läpi siitä asti, kun alkoi muistamaan asioita. Muisteleminen siis aloitettiin lapsuudesta ja siitä tähän päivään. Tämä oli aika tunteita nostattava ja pelotti aluksi. Mietin ensiksi, etten halua muistella sitä. Alakoulu ja yläaste ajat olivat vaikeita aikoja. Minulla oli vaikeaa saada kavereita, koska olin todella ujo ja helposti jouduin kiusatuksi, koska en uskaltanut puhua kellekään. Koulu muutenkin tuotti vaikeuksia, koska en osannut käsitellä epäonnistumisia ja moni asia pelotti. Mietin edelleen, mikä minulle aiheutti tämän ongelman. Enkö joutunut ikinä nuorempana käsittelemään ongelmia, kun en osannut sitä koulussa tehdä. Äitini on sanonut minulle, että minun herkkyyteni on vahvuus nykypäivänä. Tavallaan se onkin. Välillä ihan yllätyn, kun mietin, miten olen nykyään aivan erilainen ihminen kuin silloin. Tuntuu, että se lapsuus oli vain pahaa unta.

Laitoin kirjan paussille ja aloin miettimään kulunutta elämääni. Olen tehnyt mielettömän kasvun ns. Roosana. Käynyt vähän erilaisen polun, mitä monet muut lapset eivät käy. Mutta kaiken kaikkiaan se on kasvattanut minusta vahvan ja herkän ihmisen.

 

Milloin olen tehnyt tarpeeksi? Milloin riitän itselleni?

Se lause pysäytti minut hetkeksi. Elisa kysyi minulta, kun pidin oppimissopimusta, että milloin minä riitän itselleni. En yksinkertaisesti tiedä. Minulla on tavoitteita, mutta kun pääsen tavoitteisiini, niin luon itselleni heti uusia. Olen miettinyt tuohon kysymykseen vastausta jo yli viikon, mutta en vain osaa sanoa. Tässä huomaa kuinka pyrin vain täydellisyysteen ja menestykseen. Periaatteessa hyviä piirteitä, mutta voi aiheuttaa uupumusta. Olisi kiva, jos joku vain sanoisi minulle, että nyt olet tehnyt tarpeeksi tai että tämä riittää. Mutta tuo täytyy kyllä määritellä itse.

Koen myös itsessäni sellaista näyttämisen halua, aika paljonkin. Haluan todistaa varsinkin läheisilleni, että minulla menee hyvin ja että menestyn. Minä suoritin ja näytin tiimilleni silloin ensimmäisenä vuonna, että olen ahkera ja luotettava tekijä. Halusin todistaa heille, että olen hyvä. Nyt se todistelu on onneksi loppunut, kun pidän itseäni yhtenä tiimin jäsenenä. Palatakseni tuohon, miten todistelen läheisilleni menestystäni. Minulta ei millään lailla vaadita tätä eikä läheiseni odota, että olisin jokin presidentti joskus. Tiedän, että he vain toivovat, että olen onnellinen. Haluan vain kenties, että minusta ollaan ylpeitä.

 

Tunne lukkoja vanhemmiltani

Aivan varmasti äitini opit vaikuttavat nykypäivänä itsessäni. Kiitän äitiäni siitä kuinka järkevän ja ahkeran ihmisen hän on minusta kasvattanut. Olen vain huomannut sen, että tietynlainen riskin otto työelämässä on olemattomissa meidän perheessämme. Meille ei ole yrittäjiä suvussa niin minussa ei ole sitä tiettyä yrittäjän verta. Minun oli tosi vaikea lopettaa työni palkka työssä Tiimiakatemian ajaksi. Lopulta se alkoi uuvuttamaan niin paljon ja eikä tuonut minulle enää mitään uutta. Kaiken mitä siis tiedän yrittämisestä, niin olen oppinut Tiimiakatemialla. Monet kuitenkin ovat varmasti oppineet jo tästä kotona, jos ovat kasvaneet yrittäjä perheessä. Joudun myös monesti akatemialla muokkaamaan omia ajatuksiani asiasta, koska pelaan yleensä varman päälle. Olen hyvin saanut itsestäni kitkettyä pois tuota varovaisuutta. Yrittämisessä täytyy uskaltaa ottaa riskejä. Mistä sitä tietää, jos olen tulevaisuudessa ensimmäinen yrittäjä suvussani.

 

Jatkossa

  • Määrittelen vastauksen kysymykseen ”Milloin riitän itselleni?”
  • Vähennän sitä, että murehdin omia sanomisiani jälkikäteen.
  • Valitsen oikeita ihmisiä elämääni, enkä pidä myrkyllisiä ihmisiä lähelläni.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!