Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tunteet ei kuulu työpaikalle? Vai kuuluuko?

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Camilla Tuomainen on tutkimuksia ja monia kirjoja kirjoittanut kirjailija ja kertoo jokseenkin kärjistetysti työelämän säröjä siitä miten vieläkin vuonna 2020 ihminen ei pysty ilmaisemaan omia tunteitaan työpaikalla haluamallaan tavalla. Johtuuko se sitten osaamattomuudesta vai uskalluksesta, se varmasti on jokaisen henkilökohtaisen pohdittava.  

Niinkuin Sitra 2020 raportissa  

“Tunteet ovat tulevaisuuden, yritysten ja jokaisen yksilön toiminnan takana oleva näkymätön voima. On ratkaisevaa teemmekö vai luovutammeko, menemmekö vai jäämmekö, kerrommeko vai olemmeko hiljaa?” 

Tulevaisuuden kilpailuetua ei siis luoda vain kirja tiedon lisäämisellä, tulevaisuuden työtaidoista yhä oleelliseksi nousee miten opimme hallitsemaan epämääräisiä, epälineaalisia taitoja. Näitä taitoja varmasti ovat tiimiakatemiallakin vaalitut luovuus, kohtaaminen, hiljaisten signaalien lukeminen, asioiden yhdisteleminen ja tunteiden ymmärtäminen.  Eri tunteisiin  pitää pystyä päivätasolla latautumaan monella eri tunne skaalalla ja näiden käsitteleminen pitää ymmärtää mistä mikäkin tunne johtuu. Olenko innoissani vai jännitänkö? Sama fyysinen ilmiö syke nousee hengitys tihenee, tunnistatko kuitenkin kumpaa tämä tunne on. 

Gravia on ravistellut lähi aikoina niin  tiimin sisäinen kasvukipu kun varmasti tiimin ulkopuolinen kasvukipu. Olennaista on miten pystymme reagoimaan tulevaan tunteeseen. Ollaanko pystytty auttamaan niitä ketä potkitaan päähän ja saa enemmän kantapääopistoa kuin niitä hyviä onnistumisen ja voimaantumisen tunteita? Yksilöitä on varmasti pystytty tukemaan jo kantapää opiston jälkeen, mutta tiimi on horjunut kun olisi pitänyt ottaa syyt koko tiimin voimin. Miksi? Siihen en osaa vastata. 

Toinen ilmiö, mikä näkyy on kasvukivut ulospäin. Jos on tullut työtarjouksia ulkopuolelta saa merkittävän saavutuksen ja virstanpylvään. “Olen jo tarpeeksi hyvällä tasolla”. On pystyttävä tiiminä iloitsemaan toisen menestyksestä, mutta samalla on huomattavissa toisen haaveilevan jo muualle. “Olen parempi kuin te, ette tarjoa minulle tarpeeksi haastetta tai tukea”. Kuinka pystytään tiimin suunnasta tukemaan ilman, että tarraudumme menestyneisiin yksilöihin ja saamme heille tunteen “olet korvaamaton”, kaikki meistä voidaan korvata. Jokainen meistä tavoittelee sen oman jutun löytämistä ja oman yrityksen tai työtarjouksen tuloa kuitenkin emme saa tarrautua näihin yksilöihin liikaa ja aiheuttaa efektiä, että ydin pelaajista tuleekin vapaamatkustajia ja he eivät enää kehitä omia taitojaan tai kehity. Camilla on nostanut Adam Gratin tutkimuksen työyhteisöistä tuloksia esiin useassakin kohtaan: “optimaalinen työyhteisö koostuu antajista, jotka kaikki haluavat nähdä yhteisen hyvän kasvavan ja haluavat osallistua siihen. Jos joukossa on yksikin ottaja, systeemi lakkaa toimimasta, sillä antajat lopettavat antamisen, kun he huomaavat, että heitä käytetään hyväksi. “ 

Suomalainen työasenne sisulla, uhrautumisella ja kärsimyksellä saadaan kirkkain kruunu on varmasti historiaa. Sisulla ehkä, mutta ei kärsimällä. Tommy Tabermann on kirjoittanut mahtavia runoja jo aikaisemmin ja sai tämänkin runon ansiosta pysähtymään, että millaisen elämän haluan elää? (Runo alla.) Tästä mahtava muisto jo alkusyksystä meidän Artun puheenvuorosta treeneissä.  -” Onko unelmasi auttaa muita ja toteuttaa muiden unelmia vai haluatko olla toteuttamassa omia unelmiasi? “  

Camilla kirjoittaa myös elämän paradoksista, kuinka luulemme että ihmiset eivät pysty tai halua antaa yhtään enempää. Hän on varmasti oikeassa ja varmasti väärässä. Nykyihminen enää 2020 luvulla ei halua enää yhtään kiirettä, vaan janoamme merkitystä, tilaisuutta antaa syvemmin itsestämme ja auttaa muita. Onko kukaan ikinä kysynyt sinulta mikä on sinun unelma? Onko unelmasi auttaa muita nousemaan ja kasvamaan? Saada itse mainetta ja mammonaa? Tai menestyä yhdessä saada ympärillä olevista ihmisistä suurin mahdollinen potentiaali irti jotta he voivat saada myös sinusta? 

 

jotkut meistä rimpuilevat aikansa, antavat sitten periksi. Jotkut eivät koskaan toivu pettymyksestä vaan särkyvät iäksi, leviävät jalkoihimme kuin pullon sirpaleet. Ja muut kulkevat tuon mallin mukaisesti tiensä kehdosta uurnaan, ahdistuksen kruunu otsallaan. Tätä sanotaan tavalliseksi elämäksi.” 

-Tommy Tabermann- 

 

Tunteiden ja potentiaalin tunnistaminen ei ole kilpailu. Jokaisen on tunnistettava oma lähtötason ja yrityksen on tunnistettava omansa. Näyttääkö johto meillä tunteita? Onko tunteet normaali asia? Tunteet tarttuvat ja tarttuvat lujaa, hersyvä nauru ja ystävällinen avoin ilmapiirin aistii jo kaukaa. Korona vuoden aikana olemme joutuneet täysin uuteen paikkaan näyttää tai olla näyttämättä tunteitamme. Miten tunne välittyy webbikameran saatikka kirjoitetun tekstin muodossa.  On keskityttävä enemmän niihin pieniin kohtaamisiin, mitä on mahdollistettu. Yhteiset kahvihetket, kuka ehtii aamulla ennen kaikkien treenejä keittää kahvit kaikille.  Ihminen on tunne älykäs ja kyvykäs vaistoamaan päälle liimatun ilmapiirin tai tunteen. Yhdelläkään työ yhteisöllä ei ole varaa ottaa riskiä, että tunteet valuvat organisaatiossa alaspäin ja päätyvät asiakkaan korviin.  Miten voitaisiin näyttää tunteita ja välittämistä enemmän myös koronan aikana? Ennen olemme kokoontuneet jakamaan palkintoja ja muistamaan munauksia ja voittoja. Juhlistamaan rakettipäivien muodossa jokaisen tiimin merkityksellisyyttä, kiitosta että olette tulleet paikalle. Vahvuus laskenta sam juttu, mutta nykyään on hankala ahtaa 12 ihmisen kuulumiset ja tunne hörsyt 2min esitykseen joka esitetään videona vaikka ollaan livenä paikalla. 

Tunteita voi oppia johtamaan ja tunnistamaan. Niiden johtaminen pitäisi olla yksinkertaista, mutta vaikeaa. Se vaatii, että olet laskenut ensin omat muurisi, olet haavoittuvainen ja kuuntelet. Älä ainakaan neuvo ensimmäisenä. Kuuntele ja esittää lisäkysymyksiä. Tunteita ei pidä peitellä vaan ne pitää tunnistaa ja valita järkevästi, toki järkeä ei aina tarvitse suunnattomasti kuunnella.  

Varmasti meidän ongelma niin kuin monien muidenkin on päälle liimattu kiireellisyys ja nopeat neuvot. Yksitehokkiamista ja varmasti toivotuimmista keinoista selvittöö tilanteista on myötätuntoinen kuuntelu. Usein empaattinen tukena oleminen riittää tämä osoittaa myös arvostusta toisen ongelmaa tai ylipäätänsä kohtaan. Miten niitä kohtaamisia ilman kiirettä sitten luodaan tiimiläisten kun akatemia tasolla valmentajien ja tiimi yrittäjien välille? On varmasti sellainen haaste mikä pitää meidän vielä murtaa!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!