Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tuotteistaminen

Kirjoitettu 09.10.18
Esseen kirjoittaja: Aaro Virkkala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tuotteistaminen
Kirjan kirjoittaja: Jari Parantainen
Kategoriat: 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tuotteistaminen

 

Luin markkinoinnin kurssin tiimoilta Jari Parantaisen kirjan Tuotteistaminen. Kirjan tarkoituksena on tarjota palvelubisneksen parissa toimivalle tai sellaisen aloittamista suunnittelevalle yrittäjälle (tai muulle henkilölle) ohjeet tuotteistaa palvelu onnistuneesti kymmenessä päivässä. Kirjan alkusanoissa Parantainen kertoi todenneensa suurimman osan tuotteistamista opettavasta kirjallisuudesta turhan teoreettiseksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi, jonka takia hän oli päätynyt tekemään omasta kirjastaan mahdollisimman käytännönläheisen; kirjan ohjeet pohjautuvat Parantaisen aitoon henkilökohtaiseen kokemukseen asiantuntijapalvelun tuotteistamisesta.

Kirjan rakenne on looginen ja selkeä. Alkupuolella Parantainen käy läpi tuotteistamisen peruskäsitteitä ja mm. antaa esimerkkejä hyvin tuotteistetuista palveluista kuten franchising- periaatteella toimivista Kotipizzasta ja McDonaldsista. Kirjan havainnollistavat osuudet ja esimerkit pyörivät muutenkin usein ravintoloiden maailmassa.

 

Yksi kirjan omasta mielestäni olennaisimmista asioista tulee vastaan jo sivulla 13, jossa Parantainen on kiteyttänyt tuotteistamisprosessin kuuteen askeleeseen:

 

  1. Osa toimintamalleista erottuu joukosta
  2. Palvelu alkaa hahmottua
  3. Toimitussisältö vakiintuu
  4. Palvelu alkaa monistua perimätietona
  5. Palvelu alkaa monistua yrityksen ulkopuolella
  6. Palvelu muuttuu jälleenmyytäväksi

 

Tiivistettynä prosessi kulkee siten, että alussa asiantuntija ryhtyy monistamaan hyväksi kokemiaan toimintamalleja tai käytäntöjä joita voi soveltaa eri projekteihin. Toisessa vaiheessa palvelu nimetään ja sen hinta alkaa hahmottua. Kolmannessa vaiheessa palvelun toimitussisältö on jo vakiintumaan päin, ja myyjä saattaa jo kieltäytyä asiakkaan pyynnöstä muuttaa sitä. Neljännessä vaiheessa, joka on Parantaisen mukaan yksi ratkaisevista vaiheista, asiantuntija voi opettaa kollegojaan toteuttamaan palvelun samalla tavalla kuin hän itse on sen toteuttanut ja palvelu voi alkaa monistumaan. Viidennessä vaiheessa palvelun vaiheita aletaan dokumentoimaan, ja sen voi viedä vaikka alkuperäisen yrityksen ulkopuolelle, jossa se dokumentaation ansiosta voidaan toteuttaa ilman alkuperäisiä asiantuntijoita. Kirjassa myös sanotaan että palvelu kannattaa jakaa moduuleihin, joita voi tarpeen mukaan yhdistellä eri tavoin tilanteen mukaan. Kuudennessa vaiheessa palvelu on valmis paketti, jota voidaan myydä, lisensoida ja kehittää eteenpäin. Omasta mielestäni tuotteistamisen perusidea on kiteytetty todella hyvin näihin kuuteen askeleeseen, ja kuten kirjassa myöhemmin tehdäänkin, voidaan näitä askeleita soveltaa helposti toimialaan kuin toimialaan. Tästä esimerkkinä Parantaisen vertaus palvelun moduuleista ravintoloiden ruoka-annoksiin.

Kun perusvaiheet on kahlattu läpi, keskittyy kirja seuraavaksi katteen kasvattamiseen tuotteistamisen keinoin, tuotteen markkinointiin sekä tarinan luomiseen tuotteen tai palvelun ympärille. Kirja käy läpi tuotteistamisprosessissa, tuotteen markkinoinnissa ja myynnissä sekä asiakkaiden kanssa toimimisessa usein vastaan tulevia ongelmia, ja tarjoaa toimintatapoja niiden ratkaisemiseen. Parantainen on selvästikin löytänyt pitkän uransa aikana lainalaisuuksia asiakkaiden käytöksestä, ja opettaa lukijaa hyödyntämään tiettyjä käytösmalleja omaksi edukseen.

 

Vaikka kirja ei olekaan tuoreimmasta päästä, löytyy siitä runsaasti hyödyllistä tietoa joka ei käsittääkseni ole millään tavoin vanhentunutta. Vaikka minulla ei vielä olekaan tuotetta tai palvelua mihin voisin kirjan oppeja soveltaa, tulen varmaankin palaamaan kirjan äärelle myöhemmin tiimiopintojeni edetessä. Jari Parantaisen Tuotteistaminen on kattava tietopaketti jota voisin suositella ystävillenikin luettavaksi.

 

Tagit: ,