Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Unelmahommia

Kirjoitettu 12.05.19
Esseen kirjoittaja: Tino Parhiala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Unelmahommissa
Kirjan kirjoittaja: Satu Rämö & Hanne Waltari
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Unelmahommissa on Satu Rämön ja Hanne Waltarin kirjoittama kirja unelmien tavoittelemisesta työelämässä. Molemmat naiset ovat onnistuneet tekemään blogien kirjoittamisesta itsellensä ammatin. Hienoa on se, että tekee työssä semmoisia asioita, joita tekisin vapaa-ajallakin, ja joista olisivat valmiita jopa maksamaan. Satu ja Hanne ovat vain kehitelleet näistä kiinnostuksen kohteista itselleen työpaikan. Itselle mielenkiintoisinta heidän hommissa on se, että työ ei ole sidottu mihinkään aikaan tai paikkaan. Töitä voi tehdä kotona, kahvilassa tai mökillä.

Miten minä löytäisin oman unelmahommani? Oma unelmani ei todellakaan ole kirjoittaa blogeja, mutta minua kiinnostaa työ, jota voisin tehdä, milloin itse haluan paikasta riippumatta. Sain kirjasta monia pointteja unelmahomman saavuttamiseen ja ne tulevatkin nyt aika ripotellen ja teksti saattaakin olla aika tönkköä.

Yksi kirjan kopeista oli, että mieti ketkä ovat auttaneet sinua eteenpäin? Kirjoittajien mukaan unelmat saavuttaa, kun auttaa ensin muita tekemään samoin. Minua ovat auttaneet perhe ja ystävät. Heitä autan myös mielellään saavuttamaan omat unelmansa. Joskus tuntuu, että teen enemmän heidän hyväkseen, kuin itseni, mutta nautin läheisten auttamisesta. Samaan aiheeseen liittyy kirja lause ”Onnellisuus on menestyksen tärkein muoto”. Allekirjoitan tämän täysin, koska onnellinen elämä on itselleni tärkeä asia. Silloin kun olen onnellinen, teen työni hyvin ja keskityn myös muihin kuin itseeni. Yhdessä menestyy huomattavasti paremmin kuin yksikseen. Learning Circus on tiivistänyt meidän tiimiämme ja tunnemme toisemme paremmin kuin ennen reissua. Toivon, että kaikki saavat hyödynnettyä reissun tuomat kopit myös aksun arkeen ja asiakaprojekteihin. Lähden innolla yhdessä miettimään uusia prokkiksia.

 

Sano kyllä niin kauan, kunnes et voi sanoa kyllä

Lause kuvastaa todella hyvin tiimiakatemian ajatusta tekemiseen tarttumisesta. Pitää tarttua tilaisuuksiin niin kauan, kunnes et enää voi tehdä sitä, koska kalenterisi on täynnä. Pitää uskaltaa kaatua eteenpäin hieman hullunrohkeastikin ja joskus vain toivoa parasta lopputulosta. Ilman yrityksiä ei ole myöskään tuloksia, eikä unelmahommia.

Jotta löytää unelmansa, on tunnettava itsensä ja vahvuutensa. Minä uskon tuntevani itseni ja tällä hetkellä vahvuuksiani ovat organisointi ja myynti. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä töitä tehdessä ja tulen monenlaisten tyyppien kanssa toimeen.

Kirjoittajat sanovat kirjassaan, että ilma rahaakin voi onnistua. Totta kai voi, mutta raha auttaa saavuttamaan tietyillä aloilla lopputuloksen nopeammin ja helpommin. Blogin kirjoittaminen ei varmasti vaadi rahaa niin paljon kuin esimerkiksi kuljetusyrityksen toiminta. Ymmärsin kirjoittajan pointin, mutta halusin myös nostaa asian, koska pyörimme saman asian äärellä myös akatemialla. Kaikkea ei pysty tyhjätaskuna toteuttamaan, mutta niille voi kyllä luoda pohjaa tulevaisuutta ajatellen.

 

Kuka maksaisi unelmani toteuttamisesta? 

Siinäpä vasta kysymys. Kuka olisi valmis maksamaan taidoistani? Miltä markkinoilta ostajat löytyvät? Kirjassa nostettiin alumnien tärkeyttä verkostojen luomisessa ja niitähän tiimiakatemialta löytyy. Ajattelinkin aloittaa kartoituksen alumneista, jotka työskentelevät minua kiinnostavilla aloilla tai työpaikoilla.

Suunnitelman tekemistä tavoitteiden saavuttamiseksi painottivat myös tämän kirjan kirjoittajat. Olenkin asettanut tavoitteita verkostojen suhteen ja tehnyt suunnitelman, että myös tavoitan haluamani ihmiset ja mahdolliset ostajat/asiakkaat projekteillemme.

Aihe unelmahommat ovat ajankotainen koko tiimillemme. Euroopan reissun aikana tarkoituksemme oli miettiä, mitä haluamme tehdä tulevaisuudessa ja istumme sitten yhdessä alas ideoimaan mitä mahtavimpia projekteja. Matkailu avartaa niin sanotaan ja näin kävi tälläkin kertaa. Reissu oli täynnä mahtavia kokemuksia, mutta täytyy sanoa, että on Suomi vaan hyvä maa. On matkustettava kauas nähdäkseen lähelle. Monessa maassa asiakaspalvelu oli todella aliarvoista ja palvelupolkua ei oltu mietitty yhtään. Näistäkin aiheista voisi vaikka projektin päräyttää tulille.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!