Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Yli kasvanut heinähattu

Kirjoitettu 22.11.20
Esseen kirjoittaja: Elisa Sihvonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Unelmahommissa
Kirjan kirjoittaja: Hanne Valtari ja Satu Rämö
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Unelmahommissa

Kaipaan tämän pohtimista.

 

Hieman itsesäälistä

Syksy on ollut vahvasti läsnä ja olen ollut mieleltäni hieman kuollut. Kaikki väsyttää ja kuormittaa. Nekin asiat joista saan yleensä iloa, kuormittaa minua. Olen mestari angstaamaan tekemisistäni ja tekemättömyydestäni.

En ole enää sallinut itseni nauttivan vapaa ajastani, vaan koen siitä aina syyllisyyttä, koska se ei edistä tulevaisuuttani. Kuinka sairasta. Kaikki asiat joista nautin eniten, on salaisesti mielessäni väärin. Ei ihme, että elämä tuntuu välillä siltä kuin olisi ripulit housussa julkisella paikalla.

Koen vääryyttä olla se, mitä olen.

Nuorempana en keskittynyt suorittamiseen vain elämiseen ja kokemusten keräämiseen. Pidin itsestäni ja olin ylpeä siitä mitä olin ja tein. Jossain vaiheessa tunne kasvoi siihen, että en voi elää sellaista elämää ja haluan saada elämälläni jotain merkittävää tehtyä. Aloin pelätä tulevaa.

Tuntuu, että rakastamani elämän tyyli oli pelkästään sallittua nuorelle heinähatulle. Nyt kun vanhenen tätimoonikaksi, se ei enää sovikaan. Olen todella hyväksyvä ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan, mutta todella ahdasmielinen itseäni kohtaan. Sisäinen heinähattuni ei ole hävinnyt minnekään, mutta yritän teoillani hukuttaa sitä. Olen hukuttamassa omia vahvuuksiani oman maailmankäsitysten takia. Kuinka kukaan muukaan voisi minua arvostaa tai kunnioittaa jos en itse aloita sitä. Minun pitäisi hyväksyä itseni sellaisena kuin olen ja antaa itseni loistaa.  En ole vain sitä mitä olen saavuttanut.

 

Mistä sytyn?

Minua ei oikeasti kiinnosta mikään muu kuin ihmiset, ihmistenväliset suhteet, yhteiskunta, kulttuuri ja kyseenalaiset asiat. Kaikki taidehommat kiinnostavat myös, mutta en halua myydä taidettani. En halua pistää rahallista arvoa itsestäni. Perinteinen busines ei kiinnosta mua pätkän vertaa. Harmitus akatemialla syntyy, kun en halua/pysty tehdä sitä mitä pitäisin. Korjaus, mitä luulen että pitäisi tehdä. Tunnen oloni epäonnistuneeksi akatemialla ja elämässä.

Ansaitsenko asemani tiimiyrityksessä jos olen enemmänkin humanisti kenen pitäisi olla opiskelemassa opoksi tai sosiologiaa. Pidän fantasiasta, toteemeista, spirit animaleista, testeistä, itseesi tutustumisesta, väreistä ja mangasta.

Unelma hommissani haluaisin yhdistää intohimoni ihmisten henkiseen auttamiseen, saada muita kukoistamaan, luoda jotain käsillä, fiilistellä tunnelmaa, kuunnella ja nauttia musiikista, nauraa yhdessä, keskustella pintaa syvempie keskusteluja, tavata ihmisiä eri taustoista, kuluttaa kulttuuria ja taidetta, saada ajattelulleni ruokaa ja tehdä töitä hauskassa porukassa.

 

Mielen tutkimusmatkalle

Kirjan nimi oli unelmahommissa. Olen tällä hetkellä niin solmussa itseni kanssa, etten tiedä mitä se itseni kohdalla olisi. Unelmahommian löytäminenkin stressaa ja ahdistaa. Siitäkin jaksan ottaa paineita.

Minun pitää lähteä tutkimusmatkalle. En tee enää niin kuin periaatteessa pitäisi tehdä. Lähden tutkimusmatkalle ja katson mihin se vie minua. Katson ja luen sitä mikä minua aidosti kiinnostaa. Kunhan pysyn liikkeessä ja opiskelen. Vaikka se olisikin sitten noitakirjojen lukemista niin teen sen silti. Jos joku kyseenalaistaa niin sitten kyseenalaistaa. Ei sitä tiedä jos oma alani onkin myydä lemmenjuomia ja suorittaa rituaaleja. On aika laajentaa näkökulmiani. Haastaa itseäni ja haastaa muita. Mitä sitten jos saan kiksit ja inspiraation noitaoppaasta enkä simon sinekin johtajuuden kirjasta. Eri paikoissa lojuu viisautta jos sen vain haluaa ottaa vastaan.

Tutkimusmatkani lähtee siitä, että katson mitä tapahtuu jos antaudun niille asioille joista saan kiksit. Kaatuuko kaikki muu niskaani? Ehkä antaa kaiken hetkeksi kaatua. Mitä jos aloitan sillä, että sallin itseni käyttää aikaa muiden auttamiseen ja heidän kanssaan höpöttämiseen. Annan itseni lukea sosiaalipsykologiaa tai jotain muuta, minkä koen mielenkiintoiseksi.

Kirjoitan raportteja havainnoistani. Kirjaan ylös keskusteluni ja mitä niistä opin. Ryhdyn reflektoimaan keskusteluja joita käymme tiiminä ja mitä niistä olen oppinut.

Sama näissä kirjaesseissä. Koen syyllisyyttä siitäkin, kun en osaa kirjoittaa tietopohjaista tekstiä. Syljen paperille ajatuksiani ja tunteitani, koen tämän terapiamaiseksi. Ei ole syytä kokea syyllisyyttä tästä. Voin tehdä näin niin kauan ennen kuin se kielletään.

 

Loppusanat

Lopeta ruoskimasta itseäsi siitä mitä olet. Jännittävää nähdä, mitä tapahtuu, jos päästän kontrollista irti ja testaan missä raja kulkee.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!