Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Vedetään peloilta matto alta

Kirjoitettu 26.10.15
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Oivallukset tästä kirjasta tulivat vasta ihan viimeisillä sivuille, kärsivällisyyttä siis koeteltiin aika paljon.. Mutta lopulta se oivallus olikin hyvä, tässä kirjassa olikin pointtia! Nimittäin lopussa Hyppönen kirjoittaa, että hän halusi ottaa pelolta sen maagiset voimat pois ja muuttaa sen hyvin konkreettiseksi ja tieteellisesti mitattavaksi ilmiöksi. Se onkin jotain, jolle voi laittaa kampoihin. Koko kirjan ajan mietin, että mitä saan irti jostain tutkimuksista. Sinänsä ihan mielenkiintoisia, mutta vaikea soveltaa omaan elämään. Nuo loppusanat johtivat sitten oivallukseen ja auttoivat ymmärtämään koko kirjaa.

 

”Pelko on vahvin ja mahdollisesti eniten ihmisen käytökseen vaikuttava emootio.”

Kun joutuu pelon valtaan, se on jotain selittämätöntä. Joskus arjessa sitä ei edes tajua; toimistolla soittelusta tulee ahdistava tunne, mutta sitä ei osaakaan liittää siihen, että oikeasti kyseinen asia pelottaa. Kirjassakin todetaan, että pelko on hyvin alkukantainen tunne. Sen alkuperäinen tarkoitus on ollut pitää meidät hengissä ja suojella vaaroilta. Se on siis iskostunut jonnekin hyvin syvälle, mutta nykymaailmassa sen vain laukaisee jotkin ihan muut tekijät kuin hengenvaaralliset tilanteet. Pystymme nimittäin jopa tähän:

”Voimme olla huolissamme asioista, jotka eivät ole tapahtuneet tai jotka eivät tule välttämättä edes tapahtumaan.”

 

MINÄ

Yritin miettiä tilanteita, joissa olisin viime aikoina ollut todella peloissani. Mieleen tuli oikeastaan vain korkeanpaikankammooni liittyviä tilanteita. Joskus korkeissa paikoissa saattaa vaan tulla päälle sellainen jäätyminen, hätääntyminen ja totaalilukko. Se on kuitenkin kohtuu konkreettinen pelko; tiedän miksi se tulee ja mitä pitää tehdä ja etten kuitenkaan kuole. Mutta syy siihen miksi halusin lukea tämän kirjan on se, että tuntuu etten saa akatemialla itsestäni kaikkea irti. Ja mikään ei seiso tielläni, vain minä itse. Ja epäonnistumisen pelko. Mutta se on jotain paljon abstraktimpaa, se on jossain syvällä, eikä sitä miellä aina peloksi. Ja silti nämä pelon mystiset voimat pääsevät jylläämään. Kirjassa todettiin, että pelkotilanteissa tuntuu siltä, kuin meillä ei olisi vapaata tahtoa, vaan alistumme tunteidemme vietäväksi.
Heti ensimmäisenä pelon mieltää joksikin paniikinomaiseksi, kuten vaikka se korkeanpaikankammo. Tätä kirjaa lukiessa kuitenkin opin ymmärtämään, että esimerkiksi se epäonnistumisen pelko on aika salakavala. Teen asioita akatemialla, sitä ei voi kiistää, mutta silti tiedän, että minusta olisi parempaan. Jokin jähmettää. Ja siitä on seurannut ahdistusta, kun koko ajan on yrittänyt vaatia itseltään enemmän.

Mutta jos nyt menisi konkreettisemmin asiaan. Eli ehkä eniten ahdistusta aiheuttava asia arjessa on asiakaskäynnit ja soittelu. Niitä ei pahemmin tule tehtyä. Ja kirjan pohjalta aloin sitä vähän psykologisoida; mistä tuo johtuu? Pystyn aina perustelemaan asian sillä, että en halua soittaa epävarmana ja mennä ”turhalle” asiakaskäynnille. Mutta kun sain pohdittua pidemmälle, tuli mieleen, että kerran alkuvuodesta soittelin asiakaskäyntejä ja sain vastaukseksi: ”Ai siis, että te tekisitte jotain projektia ja mun pitäis maksaa siitä? Ei kiitos. Tuut tuut…” Voipi olla, että yksistään tuo tapaus on iskostunut mieleeni. Se oli epäonnistuminen ja nyt välttelen samankaltaisia tilanteita. Ikävä kyllä joskus muistini on vähän liian tarkka.

 

”Epäonnistumista pelkäävä ihminen alkaa vältellä tilanteita, joissa hän pelkää epäonnistuvansa.”

Viihdyn todella hyvin mukavuusalueella, siellä missä olen hyvä, onnistun ja mikään ei mene pieleen. Siellä muutkin ovat minuun tyytyväisiä ja saan kehuja. Tiedän kuitenkin, että parhaat onnistumisen tunteet ja opit tulee muualla. Toivon, että edes tuon tapauksen seurauksien tiedostaminen auttaisi. Ja toki tiimin tuki ja paine.

Koko Driimillä on ollut aika kehnosti nyt syksyllä toimintaa asiakasrajapinnassa, mutta siihen on tulossa muutos. Koska kuten joku viisas sanoi: ilman asiakkaita ei ole yritystä. Luotan siihen, että muutos on mahdollinen myös minun kohdallani, sillä tuleva asiakaspäällikkömme Matleena on luvannut ottaa agendakseen henkilökohtaisen ohjaamisen. Tosin tie saattaa olla pitkä, sillä kirjan keinoista tilanteeseeni sopii parhaiten siedättäminen: ”pelon aiheuttaja on kohdattava niin monta kertaa ettei se saa enää järjestelmiä hälyttämään.” Satunnaisuus ei riitä, sen on oltava jatkuvaa. Kamala ajatus 😀 Yritän kuitenkin uskoa kirjan sanoja, että epämiellyttävyys on lopulta pieni hinta elintilan kasvusta. Kuten sanoin, nyt tuntuu, että en saa itsestäni kaikkea irti. Kuinka mahtavaa se sitten olisikin, kun huomaisi joku päivä, että tuntee pystyvänsä mihin vaan. Se on visioni siitä, mitä haluan akatemian aikana saavuttaa.

 

TIIMI

Yhteisöissäkin vaivaa pelot. Pelätään toisten reaktioita, mielipiteitä ja sitä, että pettää toiset. Itse olen kehittynyt tässä jo kohtuu paljon, palautteen annossa voisin olla suorempi. Kuitenkaan ei voi vielä sanoa, että tiimimme olisi tällä hetkellä kaikille sellainen täysin turvallinen ympäristö, jossa uskaltaa ilmaista itseään täysin vapaasti. Luottamuksen kanssa joutuu varmasti aina aika ajoin tekemään töitä. Ja tänä syksynä olemme olleet tiiminä niin paljon erillään, että luottamus on vähän kärsinyt. Se kuitenkin rakentuu pitkälti yhdessäolon aikana. Tästä ongelmasta on puhuttu Driimin kanssa ja minä luotan aina vahvasti meihin: kyllä se siitä järjestyy, kunhan siitä keskustellaan.
Sellainen asia kuitenkin johon kiinnostaisi (toivottavasti) tulevana viestintäpäällikkönä tarttua on, miten me viestimme toisillemme. Onko keskusteluilmapiiri sellainen, jossa jokainen voi pelkäämättä ilmaista itseään? Monesti on esimerkiksi tänä syksynä tullut bongattua alas ampumista. Olen sitä niin monesti pohtinut, että meillekin tekisi hyvää jokin Bisneran turinatorstain tapainen tilanne. Tila, jossa vain keskustellaan ja heitellään ideoita eikä kukaan saa torpata niitä.

”Kun ihmiset eivät pelkää tai ole ahdistuneita, he ovat sosiaalisesti auki, luovassa mielentilassa ja energiaa riittää niin asiakkaille kuin muihin työtehtäviin.”

Tiedän, että esimerkiksi meidän Teemu on luova tyyppi, mutta ei ole päässyt kukoistamaan. Ja voisin väittää, että se johtuu ainakin osittain siitä, että me muut emme ole tarpeeksi vastaanottavaisia. Ja kirjassakin kerrottiin paljon siitä, kuinka korkean tason luovuus pystyy kukkimaan vasta sitten, kun tuntee olevansa täysin turvassa. Ja voin allekirjoittaa sen ainakin omalla kohdallani. Aina kun käyn kotona Jämsässä, jossa irtaudun arjesta ja kaupan päälle ei tarvitse tehdä kotihommia, alkaa aivoni laukata ihan eri tavalla. Siellä olen “turvassa.”

 

Lisäksi tiimiä kokonaisuutena voi vaivata pelot. Pelko lähteä yhdessä samaan suuntaa tai tehdä jotain rohkeaa. Ja kuten kirja kertoo, on pelolla bisneksessä tappava vaikutus. Kun ihmiselämässä sen tarkoitus onsuojella, johtaa se bisnesmaailmassa kuihtumiseen ja kuolemaan. Näin synkät ajat ei meillä sentään ole, mutta tuo on muistettava. Meillä on onneksi mielestäni sellainen vahvuus, että reagoidaan asioihin aika nopeasti. Tällä hetkellä esimerkiksi tilanteemme ei ole mitenkään ideaali: olemme yksityisyrittäjiä, joille tiimi mahdollistaa laskuttamisen. Mutta se on nyt todettu yhdessä, seuraava steppi on tehdä sille jotain. Meidän kehittyminen tiiminä ja tiimiyrityksenä vaatii nyt rohkeutta tehdä asioita erilailla kuin ennen. Olemme taloudellisesti aika onnekkaita, joten rahapaine ei ole ajanut meitä eteenpäin. Laakereille ei voida kuitenkaan jäädä lepäämään. Tänään on niin idealistinen päivä, että uskon kyllä, että tehdään vielä hyvinkin rohkeita juttuja niin tiiminä kuin yksilöinä!

 

Kirjan lopusta löytyi hyvin konkreettisia keinoja pelkojen poistamiseen. Yhteisölle toimivia olivat mm. täydellinen avoimuus ja läpinäkyvyys sekä enemmän dialogia. Avoimuus ja läpinäkyvyys toimivat mielestäni meillä muun muassa talouden seurannassa aika hyvin. Käymme kuukausittain talouden treeneissä tarkasti läpi. Mutta dialogia voisi olla enemmän. Kuten totesin, meillä pitäisi olla enemmän aikaa yhdessä. Monday Meeteistä, SCRUMeista ja tietty treeneistä olisi pidettävä vielä paremmin kiinni. Näin pienellä osuuskunnalla kun keskustelu menee aika ohueksi jos treeneistä puuttuu useampi kuin yksi. Arjen lisäksi kaikki erilainen tekeminen on meille hyväksi. Viime viikolla puserrettin joukolla asiakastapahtuma kasaan, jota rakentaessa minulla ainakin oli hyvä fiilis siitä, että teimme yhdessä. Sitten viime viikolla myös juhlimme synttäreitämme. Oli ihan huippumukavaa ja palkinto oli kyllä ansaittu. Oli hyvä olla koko porukalla yhdessä, muualla kuin arjen ympyröissä.

 

Miten tästä eteenpäin?

  • Minulle siedätystä. Tavoitteita lukkojen voittamiseen ja kunnianhimoa kehiin.
  • Tiimille yhdessäoloa ja rohkeutta.
  • Oppi: pelko on konkreettista, joten sille voi tehdä jotain. Se on vaan mindgame!

 

”Itseä koskevat pelot estävät sinua tekemästä parastasi, kun taas muihin liittyvät pelot estävät tekemästä sinun omaa juttuasi.”

 

 

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!