Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Viimeinen.

Kirjoitettu 03.12.16
Esseen kirjoittaja: Aleksi Halsas
Kirjapisteet: 1
Kirja: A Brief History of Everything
Kirjan kirjoittaja: Ken Wilber
Kategoriat: 9.07. Innovointi

Viimeinen., 4.5 out of 5 based on 2 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.5/5 (2 votes cast)

Viimeisen ja sekavimman kirjapisteen aika on tullut, olettaen että aika on jokin mitattavissa oleva suure. Oikeastihan aikaa ei ole olemassa, joten aika ei tullut, aikaa ei edes ole… Hetken aikaa kirjoja on tullut akatemialla luettua ja kaiken näköisiä verkkokursseja katseltua. Välillä esseiden kirjoittamiseen on ollut suurempi motivaatio välillä pienempi. Pidän kirjapiste järjestelmää lähtökohtaisesti loistavana sen takia, että se on sai minut alun perin lukemaan. Ennen akatemiaa en juuri lukenut tai opiskellut vapaa-ajallani, nyt en enää juuri muuta teekkään… Tai no kyllä minä oikeasti muutakin teen, mutta suuriosa vapaa-ajasta menee kyllä opiskellessa. Vapaa-aika on yleensäkin käsitteenä kyllä vähän hämärä.
Tänään on tullut taas katsottua useampia ted talkseja ja muita videoita, oikeastaan täysin viihteellisesti. En minä noista Ted talkseista mitään oikein jaksa kirjoittaa, vaikka kirjapisteiden takia kirjoitankin. Kärjistetysti sanottuna voisi sanoa, että luen huvikseni ja kirjoitan kirjapisteiden takia. Viime aikoina on kyllä tullut Linkedinin puolelle kirjoitettua myös oppimaani ja se tulee kyllä jatkumaan jatkossakin.

Viimeiseen kirjapisteeseen sain inspiraation oikeastaan hetken mielijohteessa, kun otin käteeni kirjan joka on minulla itseasiassa edelleen kesken. Se on ollut kesken siitä saakka kun sen sain. Olen lukenut kyseistä kirjaa varmasti pidempään, kuin yhtään muuta kirjaa, mitä olen ikinä lukenut. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että olen lukenut tässä välissä jo varmaan 10 muuta kirjaa, jonka takia tämä kirja on ehkä hieman hitaasti edennytkin.

Kirja jonka pohjalta tulen nyt kirjoittamaan on Ken Wilberin A Brief history of everything. Kirja joka summaa kaiken historian muutaman sadan sivun sisälle. Ei pelkästään ihmisten kirjoittamaa historiaa, ei pelkästään fyysistä todellisuutta käsittelevää historiaamme, vaan kaiken. Teos on kaikessa sekavuudessaan ja monimutkaisuudessaan suorastaan nerokas, jonka takia tuon inspiroimana aionkin nyt kirjoittaa.

Ken Wilberin päällimmäisenä teoriana on nelikenttä malli, jota en vieläkään monen kuukauden jälkeen oikein kunnolla käsitä. Se jakautuu neljään osaan:

  1. Interior individual (Sisäinen yksilöllinen) –I
  2. Exterior individual (Ulkoinen yksilöllinen) –IT
  3. Interior collective (Sisäinen kollektiivinen) -WE
  4. Exterior collective (Ulkoinen kollektiivinen) –ITS

quadrant_levels

Eri asteikot tässä mallssa kuvastavat kehitystä kyseisessä kontekstissa. Oman ymmärrykseni mukaan malli juontaa juurensa Wilberin yrityksestä luoda tarkkaa karttaa totuudesta. Kartan luomisen seurauksena Wilber kuitenkin huomasi, että on mahdotonta luoda yhtä karttaa, jolloin hän tavallaan loikin 4 karttaa jotka toimivat rinnakkain. Neljä perspektiiviä, jotka muodostavat kokonaisen totuuden.

Eric Edmeadesin oppien mukaan yritän opettaa tämän nyt ymmärrettävästi niin, että tämänkin pohjalta voisi ymmärtää mistä tässä on kysymys.

Ken Wilberin teorian mukaan tiettyä perspektiiviä voi ymmärtää vain sen perspektiivin kautta. Toisin sanoen omaa subjektiivista kokemusta ei voi ymmärtää objektiivisin mittarein, eli teorian mukaan tieteen on mahdotonta ymmärtää subjektiivista kokemusta. Mietitäänpä tätä hetken aikaa, neurotiede hän pyrkii kuitenkin ymmärtämään subjektiivista kokemusta, jota myös tietoisuudeksi kutsutaan.

Tällä hetkellä neurotiede on ymmärtääkseni kuitenkin siinä päätelmässä, että minuus on illuusio, jota ei ole olemassa. Kiehtovaa siinä mielessä, että monet henkiset gurut puhuvat myös minuuden illuusiosta. Ja ihan vain näin välihuomautuksena, tässä tekstissä ei tule olemaan mitään faktapohjaista, vain ajatuksia minun mielestäni. Jotka tulevat jostakin riippumatta minusta, niin kuin meidän kaikkien ajatuksemme.

Palataanpa sitten nelikenttään. Vasen yläkulma selittää siis subjektiivista kokemustamme, oikea yläkulma tieteellistä objektiivista näkökantaa, mitä nuo kaksi muuta kohtaa sitten selittävät? Vasen alakulma kuvastaa kulttuurillisia tekijöitä, uskomusjärjestelmiämme. Ihmiskuntana elämme tällä hetkellä kokonaisuutena jossain mystisen ja rationaalisen maailmankuvan välimaastossa. Usko Jumalaan tai muuhun yliluonnoliseen kuuluu mystisyyden piiriin, kun taas rationaalinen maailmankuva pyrkii selittämään asioita objektiivisten mittareiden kautta.

Mitenkä tämä vaikuttaa nyt sitten yhtään mihinkään? No siten, että jos esimerkiksi salama iskee puuhun, ihmiset pari tuhatta vuotta sitten pitivät sitä taikuutena. Jossain vaiheessa alettiin sitä pitämään Jumalten merkkinä jostakin, kunnes nykypäivänä moni osaa selittää tapahtuman jo rationaalisesti järkeillen. Toisin sanoen se kulttuuri, tietynlainen kollektiivinen tietoisuus, arvomme määrittelee mitä oikeasti tapahtuu meidän näkökannaltamme.

Viimeisenä palasena nelikentässä on ”sosiaalinen” palanen, joka kuvaa ulkoisen maailman kokonaisuuksia. Elämme informaatio aikakaudella ja tätä edelsi teollinen aikakausi. Nämä ovat kollektiivisia objektiivisia asioita, kun taas kulttuurilliset asiat olivat kollektiivisia mutta subjektiivisia asioita.

 

”Lets say I have a thought of going to the grocery store. When I have that thought, what I actually experience is the thought itself, the interior thought and its meaning – the symbols, the images, the idea of doing to the grocery store. Thats upper Left.

While I am having this thought, there are, of course, correlative changes occurring in my brain – dopamine increases, acetylcholine jumps the synpases… Those are observable behaviors in my brain. They can be empirically observed, scientifically registered. And that is Upper Right.

Now  the internal thought itself only makes sense in terms of my cultural background. If i spoke a different language, the thought would be composed of different symbols and have different meaning. If I existed in a primal tribal society a million years ago, I would never even have the thought ”going to the grocery store.” It might be, ”Time to kill the bear.” The point is that my thoughts themselves arise in a cultural background that gives texture and meaning and context to my indivudual thoughts…(Lower left)

But my culture itself is not simply disembodied, haninh in idealistic midair. It has material components, much as my own individual thoughts have material braind components. All cultural event have social correlates. These concrete social components include types of technology, forces of production, concrete institutions, written codes and patterns…. And there material, social, empirically observable components – the actual social system – are crucial in helping to determine the types of cultural worldview.(Lower right)”

Tuossapa nyt tämä teoria kokonaisuudessaan epäselvän selvästi. Vielä semmoinen asia tuosta jäi sanomatta, että nuo kehitykset eri perspektiivissä eivät ole hierarkisia vaan ”holarchical” systeemejä systeemin sisällä. Siirryttäessä teolliselta-aikakaudelta informaatioaikakaudelle teollisen aikakauden tunnusmerkit eivät siis katoa, vaan ovat informaatioaikakauden sisällä.

No joo nyt sitten siihen asiaan, omaan matkaani akatemialla.

 

Ajatuksieni kulkua akatemia ajalta

Akatemian sisällä elää melkoisessa kuplassa. Kuplan sisällä on kuitenkin mahdollisuus kehittyä valtavasti. Tietty sosiaalinen suht vakiona pysyvä konteksti mahdollistaa kehittymisen muilla osa-alueilla.

Itsellä akatemia aika on ollut ajattelun kannalta aaltoilevaa. Alun perin olin niin pihalla, että luulin tietäväni. Pikku hiljaa ymmärsin eri asioissa, että en tiedä mitään josta päädyin tietynlaiseen rationaalisuuteen ja objektiivisuuden palvontaan. Matkalle on sattunut myös kaikennäköistä ei niin rationaalista ja nyt mennään vahvasti objektiivisuuden tuntumassa kuitenkin huomioiden subjektiivinen kokemus. Luotanpa siis omaan kokemukseen, mutta ulkoisista asioista luotan vain ja lähes tulkoon ainoastaan tieteeseen, en niinkään muitten kokemuksiin. Näin sen ehkä pitääkin olla, joskaan ei se aivan näin mustavalkoista ole, mutta kuitenkin.

Olisi ehkä parempi sanoa, että luotan tieteelliseen metodiin, en siihen mitä tiede sanoo tällä hetkellä. En luota mihinkään sääntöihin markkinoinnissa tai tieteen nykykäsitykseen ravinnosta, mutta tiedän että testaamalla totuus selviää ajan kanssa. Tieteen nykykäsitys ravinnosta on tämän hetken todennäköisin tieto, siinä on kuitenkin isoja virheitä ja testaamalla selviää sillä hetkellä tehokkain myyntisivu, jossa on kuitenkin edelleen paljon korjattavaa.

Sopivan simppeliä, mutta kuitenkin jopa häiritsevän sekavaa oman pääni sisällä, niin kuin akatemia yleensäkin. Opinahjo, joka on kaikessa nerokkuudessaan samaan aikaan maailman paras ja maailman huonoin oppilaitos. Oma kuvani akatemiasta oikeastaan on se, että ajatus akatemian takana alun perin oli loistava. Tekemällä oppiminen kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Tiimioppiminen siinä sivussa on ajatuksena suorastaan typerä tai ehkä jopa naurettava. Sen sivutuotteena syntyy kuitenkin jotakin nerokasta. Ristiriitoja täynnä oleva kokonaisuus, jossa ei ole mitään järkeä. Oppiva organisaatio, jossa ei näennäisesti ole hierarkiaa, mutta on kuitenkin hyvin hierarkinen. Ja hierarkiset organisaatiot elävät tyhmyydestä, kun tuo tyhmyys loppuu ne myös kuolevat.

Akatemialla on kuitenkin mahdollisuus nousta tuon hierarkian yläpuolelle, olla oikeasti litteä. Nyt se on kuitenkin kaukana siitä. En tiedä olisiko tuommoinen litteä organisaatio edes oikeasti mahdollinen, se vaatisi sitä että valmentajilla ei oikeasti olisi määräysvaltaa tiimejä kohtaan. Ei oikeastaan edes olisi tiimejä nykyisessä muodossaan. Olisi kaaosta, johon nousisi hetkellisesti hierarkisia järjestelmiä, jotka olisi tehty tuhoutumaan.

Monet nykyisellään vitsailevat siitä, että akatemia on diktatuuri ja niinhän se onkin. Tuon diktatuurin jalustalla ovat valmentajat, eivät vain päävalmentajamme Ulla. Demokratia tuskin olisi tätä diktatuuria parempi, mutta olisi se tätä diktatuuria oikeuden mukaisempi. Toisaalta kaikki koulut ovat nykyisellään diktatuureja, ei oppilailla ole valtaa. Akatemialla on vain tehty se virhe, että meille oppilaille on annettu jonkin verran vapautta tuosta vallasta. Ja kun ihminen saa maistaa vapautta, haluaa se lisää vapautta. Vapautta jossa ei ole ennalta määriteltyä hierarkiaa, on vain hetkellisiä hierarkioita, vähän niin kuin tiimien sisällä olisi mahdollista. Jos kulttuuriin ei sisältyisi johtoryhmät.

Riippumatta siitä onko johtoryhmiä ongelmana tiimin kohdalla on se, että se on liian pieni yksikkö ollakseen isossa mittakaavassa merkittävä litteänä organisaationa. Se on vielä niin pieni yksikkö että se ei luo kaaosta ympärilleen samaan tapaan, kuin akatemia kokonaisuutena voisi luoda. 10 ihmistä ei aiheuta vielä vallankumousta. Todennäköisesti ei vielä satakaan ihmistä, mutta sata ihmistä on jo paljon lähempänä mahdollisuutta aiheuttaa vallankumous.

Vallankumous jota järjestelmämme kaipaisi. Vallankumousta, joka siirtäisi fokuksen keskittymisestä hajauttamiseen. Tällä hetkellähän osaaminen keskittyy tiettyihin asioihin, vaikka olisi paljon hyödyllisempää jos se hajautettaisiin kaikkien maailman asioiden kesken. Meidät kaikki lyödään samaan muottiin, kun jokaisesta olisi parempi luoda oman näköisensä. Akatemialla tuo muotti on hieman väljempi, joka mahdollistaa kapinan heräämisen ihmisissä. Se herättää ajatuksen siitä, että ehkä asioita voisikin muuttaa. Ehkä koulujärjestelmää voisikin muuttaa. Samaan aikaan se kuitenkin törmää oman muottinsa reunoihin ja toteaa, että se ei ole mahdollista.

Näin itsekin olen tehnyt. Olen luovuttanut akatemian suhteen. Koulun joka voisi kaaoksen myötä nousta muiden yläpuolelle, mutta joka piipertää Jyväskylässä pienen pienenä valopilkkuna pimeydessä ja joka levittää pienen pieniä valopilkkuja ympäri ääretöntä maailman kaikkeutta.

Tiimiakatemialla ihmiset kehittyvät lähes tulkoon väkisin minuudessaan pidemmälle kuin normaalissa koulussa. Me ihmiset yksilöinä emme ole enää rajoittavia tekijöitä kehitykselle akatemia kontekstissa. Me voimme kyllä hidastaa kehitystä, mutta rajoite me emme ole. Meidän käsityksemme kokonaisuudesta jopa huutaa muutosta, toisien enemmän toisien vähemmän. Ajan myötä ajaudutaan varmasti tilanteeseen, että riittävän suuren massan kokemus huutaa muutosta tarpeeksi, jolloin muutos meistä tulee muutosta eteenpäin vievä voima. Sitä emme vielä ole.

Kulttuurimme on kuitenkin jumissa, me kollektiivina olemme jumissa. Tiimioppimisessa, yrittäjyydessä, valmentamisessa ja vaikka missä muussa. Tiimiakatemian nerokkuus on ollut siinä, että se nostaa yksilöt täysin uudelle tasolle. Nykyinen nerokkuus jatkuu kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka, ei enää sen jälkeen. Siitä tulee rajoite. Tällöin järjetelmä vaatii muutosta. Jos akatemia olisi litteä organisaatio tuo muutos tapahtuisi kaaoksen kautta. Nykyisellään tuo muutos vaatii tapahtuakseen kuitenkin johtajuutta niiltä, joilla valtaa on. Sellaista johtajuutta, jota Partasella oli kun hän laittoi Tiimiakatemian alulle.

Johtajuutta joka tuhoaa Partasen perinnön. Joka tuhoaa Tiimiakatemian sellaisena, kuin se on niin kuin Partanen aikoinaan tuhosi pienen pienen osasen koulujärjestelmästä. Erona tässä muutoksessa on se, että tässä panokset ovat korkealla. Partanen pystyi ottamaan koulujärjestelmästä huomaamattoman pienen palasen, kun Tiimiakatemialla nyt pitäisi laittaa kaikki peliin. Tuhota se ainoa pienen pieni palanen ja luoda jotain uutta, niin kuin Partanen aikoinaan.

Tällä hetkellä tuo muutos näyttää mahdottomalta. Se vaatisi rohkeutta, jota kenelläkään ei tunnu olevan. Pitäisi tuhota jotakin, joka on parempaa kuin muut jotta voitaisiin saavuttaa jotakin täysin ylivertaista. Jotakin joka mullistaisi maailmaa. Pitäisi todeta, että nykyisessä kontekstissa huippu on saavutettu, nyt on luotava jotain täysin uutta.

Niin kuin Einstein loi suhteellisuus teorian. Hän ei yrittänyt hioa pientä palasta vaan loi uuden teorian, joka selittäisi lähes kaiken. Todennäköisyydet olivat häntä vastaan, mutta hän silti voitti. Eikö tämä ole sitä mistä yrittäjyydessä on kysymys? Mielestäni on, monen muun mielestä ei ole. Suurin osa meistä tulee epäonnistumaan yrittäjinä, jos sille tielle päädymme. Jotkut harvat onnistuvat. Se joka yrittäjäksi lähtee ottaa kuitenkin riskin, jossa todennäköisyydet ovat yrittäjää itseään vastaan.

Minä toivoisin, että Tiimiakatemialla oltaisiin valmiita ottamaan tämä riski. Itse en jaksa sen puolesta enää taistella, koska koen että voin vaikuttaa tähän maailmaan vahvemmin muualla. Todennäköisemmin pystyn luomaan tyhjästä jotakin jota niin lähellä akatemia jo on, kuin pystyisin auttamaan akatemiaa ottamaan sen viimeisen askeleen.

No tässäpä tuli nyt pitkälti summattua ajatukseni akatemian ajalta. Kollektiivi joka on niin lähellä nerokkuutta, mutta niin kaukana tuosta nerokkuudesta. Joka kaikessa typeryydessään saa ihmisen ajattelemaan niin paljon, että se synnyttää nerokkuutta tyhmyydellään. Ehkä tällaiset ihmisten keskittymät ovat vain ihmisten summa ja sitä kautta eivät pysty näkemään omaa tyhmyyttään, niin kuin eivät sen sisällä olevat ihmisetkään omaa tyhmyyttään.

Tuota tyhmyyttä kuin vain osattaisiin ylistää niin syntyisi jotakin paljon enemmän. Jotakin paljon suurempaa. Niin ihmisillä, kuin tällaisilla ihmisten keskittymilläkin. Tiede itsessään on jotakin tuollaista poikkeuksellisen suurta, mutta tiede elääkin siitä että se on väärässä. Sen tyhmyys on sen nerokkuus. Tiede on sen ymmärtänyt tai tieteestä se on ymmärretty. Tiimiakatemialla ja meissä ihmisissä itsessämme se on vielä ymmärtämättä.

Ehkä jonain päivänä tuo vielä ymmärretään. Se vaatii muuntautumista joksikin uudeksi. Ihmisen kohdalla se vaatii luopumista, luopumista tarpeesta olla oikeassa. Akatemian kontekstissa se vaatii jotakin, mitä en vielä ymmärrä, mutta toivottavasti vielä joskus ymmärrän. Sitten kun sen joku akatemian sisällä ymmärtää, niin muutos saa varmasti alkunsa. Vielä tuota ei ole kukaan ymmärtänyt, joten muutos junnaa paikallaan. Tyhmyys loistaa, mutta ei kasva ja kukoista.

Noh eipä ole lopulta minun asiani, toisaalta ei kenenkään muunkaan asia, ehkä tuota asiaa ei edes ole olemassa, saatika sitä joka voisi tuon asiakseen ottaa. Joka tapauksessa asiat muuttuvat ja ainoa vakio on muutos, mutta ollakseen vakio sen täytyy muuttua joten ei se ole vakio kuitenkaan. Tästä päädyn siis kahteen loppu tulemaan, joko akatemia ja koko maailmankaikkeus ovat suuria paradokseja kaikessa typeryydessään tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä, minä jatkan elelyäni niistä huolimatta.

Akatemialla ja akatemian jälkeen, paradokseista tai olemattomuudesta huolimatta, tässä nerokkaassa paradoksissa jota ei ole olemassa.

 

 

 

Keskustele artikkelista

2 kommenttia to “Viimeinen.”

  1. Henry Vesin sanoo:

    Kirjoitat jokseenkin samoista asioista kuin minä kaksi-kolme vuotta sitten (http://esseepankki.tiimiakatemia.fi/sisainen-raivoni-kasvaa/ ja sen jälkeen http://esseepankki.tiimiakatemia.fi/saantoja-rikkova-muutos-voi-saada-alkunsa-mista-tahansa/)

    Oon ollut raivoissani jo silloin. Mussa syttyy noita esseitä lukiessa vieläkin se sama raivo siitä apatiasta mitä näin jo tuolloin Savelan aikoina. Ja se ei muutu hiljaisuudella, eikä edes sanoilla. Se muuttuu teoilla, jotka huutaa muutosta. Kapinaa. Vallankumousta. Teoilla, joita joutuu pyytämään anteeksi jälkikäteen, mutta jotka sysäävät muutoksen kulttuurin eteenpäin. Kyse on suuremmasta kuin mitä vain minä saan, kyse on siitä millaisen perinnön me jätämme tuleville tiimiakatemialaisille.

    Tiiätkö missä on meidän esseiden ero? Olin silloin ja oon edelleen sitä mieltä että vaikutan Tiimiakatemiaan ja sen kulttuuriin. Mää en oo luovuttanu sen suhteen mihin Tiimiakatemia pystyy. Oon ehkä poissa fyysisesti, mutta verkosto elää. Verkosto seuraa mitä Tiimiakatemialla tapahtuu. Ja verkosto haluaa nähdä sen muutoksen. Verkosto on valmis tukemaan vallankumousta.

    Yhä ja edelleen, Tiimiakatemia, viva la revolution

  2. Henry Vesin sanoo:

    Ps. Olen kyllä erittäin samaa mieltä muutoksesta ja vallankumouksesta josta kirjoitat. Ja teen kaikkeni täältä ulkopuolelta että se voisi tapahtua. Ja meillä on vielä kahvittelut tarinankerronnan ääreltä käymättä, laitahan aikataulujas niin sorvataan!

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!