Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Viisi toimintahäiriötä Dimangiassa

Kirjoitettu 05.07.18
Esseen kirjoittaja: Minna Saukkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Viisi toimintahäiriötä tiimissä
Kirjan kirjoittaja: Patrick Lencioni
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut

Viisi toimintahäiriötä Dimangiassa, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Olen jo pitkään halunnut lukea Lencionin kirjan viidestä tiimin toimintahäiriöstä. Olen kuullut puhuttavan kirjasta paljon, ja viime keväänä teimmekin treeneissä oman tiimini Dimangian kanssa Lencionin kirjan testin – testasimme siis tiimimme toimintahäiriöt. Testin antama tulos oli, että Dimangialla saattaa olla kolme viidestä toimintahäiriöstä: Konfliktien pelko, sitoutumisen puute sekä tulosten huomiotta jättäminen.

Ennen kuin aletaan käsitellä meidän toimintahäiriöitämme, kelataanpa hieman taaksepäin. Lencionin kirjan mukaan on olemassa viisi toimintahäiriötä, jolle jokainen tiimi on altis:

 

36726917_10209849905002572_7855111635214532608_n

 

Sanotaan nyt heti suoraan, että vaikka tekemämme testi antoi tulokseksi vain kolme mahdollista toimintahäiriötä, tunnistan kyllä tiimissämme piirteitä lähes jokaisesta. Toimintahäiriöt linkittyvät kaikki toisiinsa, jonka vuoksi on normaalia että jos jossain sakkaa, sakkaa todennäköisesti muissakin osioissa. Osittain näkemykseni johtuu varmasti myös siitä, että tunnen etten ole itse ollut viimeisen puolen vuoden aikana kovinkaan hyvä osa tiimiämme. Olin 5 viikkoa työreissussa Perussa ja välimatka luonnollisesti erkaannutti minua tiimistämme, mutta olen myös ollut todella keskittynyt omiin tavoitteisiini ja omaan tulevaisuuteeni. Minusta on tuntunut, että tiimiläisillämme on niin erilaisia mielenkiinnonkohteita ja tavoitteita kuin minulla, että olen tietyllä tapaa antanut itselleni luvan laittaa oman urani etusijalle. Johannes Partanen sanoi mielestäni osuvasti: Jokaisessa tiimissä on Juudas. Ja Juudaksen rooli voi vaihtua henkilöltä toiselle. Koen, että minä olen ollut viimeiset puoli vuotta Juudas, joka on näennäisesti sitoutunut yhteisiin päätöksiin, muttei kuitenkaan ole ollut aivan täysillä mukana ja laittanut tiimin etua ensisijaiseksi.

Luottamuspula

Tästä päästäänkin hyvin aasinsiltana ensimmäiseen toimintahäiriöön, luottamus pulaan. Mielestäni olemme jo aika hyvällä tasolla luottamuksen kanssa Dimangiassa, tunnemme toisemme hyvin myös yksityiselämänpuolella ja uskon että loppujen lopuksi kaikki me haluamme toisillemme vain hyvää ja menestystä. Kuitenkin mitä tulee työntekoon, päätöksiin ja kiperiin aiheisiin tiimissä, en voi sanoa että olisimme saavuttaneet täyttä luottamusta. Minusta tuntuu ettemme halua myöntää asiaa ääneen ja voinkin puhua vain omasta puolestani, mutta aistin saman myös muissa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut, etten halua olla haavoittuvainen tiimini edessä. Luultavasti tämä johtuu siitä että pelkään että näkökulmani tulee jyrätyksi, ja minusta tuntuu ettei minua arvosteta. Todennäköisesti tämä johtuu hyvin erilaisista vuorovaikutustavoistamme tiimissä, mikä minusta tuntuu jyräämiseltä saattaa toisesta olla tervettä haastamista. Meillä on kuitenkin ollut mielestäni tapana tehdä päätöksiä niin, että lopulta äänekkäimmät saavat tahtonsa läpi. Tämän huomaa siitä, että päätöksenteko on meille vaikeaa ja se vie aikaa, ja monesti huomaan että vain muutama ihminen puhuu ja muut ovat hiljaa – eivät sano asiaan juuta eikä jaata.

Luottamuksen perustana on, että jokainen luottaa aidosti toisten hyviin tarkoitusperiin, ettei kenenkään haavoittuvuutta käytetä hyväksi ja että jokainen pyrkii tekemään kaikkensa tiimin eduksi. Luottamuspulasta hyvänä esimerkkinä ovat yhteiset tiiminhommat, yhtenä viimeisistä varastomme siivoaminen. Sovimme treeneissä päivämäärän jolloin se tehdään, eikä juuri kukaan sanonut poikkipuolista sanaa. Kuitenkin paikalle ilmestyi vain kourallinen ihmisiä. Näissä tilanteissa emme luota siihen, että niillä jotka eivät ole paikalla on aidosti hyvä syy olla tulematta – aistin että mietimme kaikki mielessämme missä nuo tyypit ovat, mutta emme sano asiaa ääneen, korkeintaan heitämme sarkastista läppää aiheesta.

Konfliktien pelko

Seuraavana vuorossa on konfliktien pelko. Mielestäni olemme kehittyneet tässäkin hurjasti, nostamme kyllä kissoja pöydälle, mutta edelleen emme ehkä aina puhu ihan oikeista asioista. Treenimme ovat usein tylsiä, sillä emme antaudu avoimeen väittelyyn. Silloinkin kun niin teemme, usein lopputuloksena ilmaan jää leijumaan outo fiilis, tunne siitä että kaikki eivät ole tyytyväisiä ja hyväksy lopputulosta, että jotain on jäänyt taas sanomatta. Tiimissämme on muutama tyyppi joita ihailen, sillä he uskaltavat ottaa hankalatkin asiat puheeksi ja eivät pelkää kohdata vastustusta, mutta meidän kaikkien täytyisi opetella puhumaan suoraan ja sanomaan mielipiteemme ääneen. Ehkä yksi lääke tähän on se, että kun konflikti on syntymässä, kannustamme toisiamme puhumaan suoraan. Olen herkkä aistimaan ilmapiiriä ja jännitteitä, ja siksi minun tulisi itsekin rohkaistua ns. kaivelemaan asioita, siis rohkaisemaan toisia ja itseäni puhumaan. Näin konfliktit saataisiin aidosti käsiteltyä niin, että kaikki saavat sanoa sanottavansa ja tulla kuulluksi, eivätkä asiat jää kaivelemaan ketään. Olen tunnistanut viime aikoina itsessäni konfliktien välttelijän piirteitä. Olen sovittelija, en halua loukata ketään ja haluaisin päästä lopputulokseen jossa kaikki ovat tyytyväisiä. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että asiat riitelevät eivätkä ihmiset. Kaikki eivät voi aina olla samaa mieltä ja se on hyväksyttävä, mutta tärkeää onkin että kaikki tuntevat että heidän näkökulmansa on tullut aidosti kuulluksi ja otettu huomioon päätöstä tehtäessä. Tässä tullaan myös takaisin luottamukseen, siihen että tiimiläiset voivat luottaa että konflikti ei ole hyökkäys heitä kohtaan, vaan että kaikkien tiimiläisten perimmäisenä ajatuksena on tiimin etu ja yhteisten päämäärien saavuttaminen.

Sitoutumisen puute

Yksi mielenkiintoisimmista oivalluksista, jonka sain viime kevään aikana liittyi meidän Dimantsujen vaikeuksiin sitoutua yhdessä tehtyihin päätöksiin. Jos ihmisiltä puuttuu uskallus sanoa kaikkia ajatuksiaan ääneen, heittäytyä terveelliseen väittelyyn ja olla haavoittuvaisia, eivät he myöskään sitoudu yhteisiin päätöksiin. Olemme useaan otteeseen kokeneet tiimissämme vaikeuksia sitoutua tekemään ja saattamaan loppuun ne asiat, joista on päätetty. Minulle tämä näkyi hyvin selvänä Näkee Ketkä Auttaa -kampanjan loppuunsaattamisessa. Sitoutumisemme oli pitkin kevättä rakoillut, emmekä olleet saavuttaneet tavoitettamme joka oli myydä 3 hyväntekeväisyyssynnytystä. Aloimme jo pohtia, että tulisiko meidän vain myöntää mokanneemme kampanjan suhteen mutta Pilvi halusi kuitenkin että teemme vielä viimeisen rutistuksen ja yritämme vielä viimeisen kerran soitella ja myydä. Ajatuksena oli, että sitten olisimme ainakin yrittäneet kunnolla. Päädyimmekin lopulta siihen, että soittelemme vielä viimeisen kerran seuraavissa treeneissä. Tämän päätöksen aikaansaaminen oli todella raskas ja vaivallinen prosessi, sillä äänessä oli suurimman osan ajasta ehkä kolme ihmistä, toiset eivät juurikaan ottaneet kantaa. Vaikka minä olin yksi niistä jotka puhuivat, en kuitenkaan sanonut ääneen kaikkea mitä ajattelin. Minusta tuntuu, että tiimissämme, niin kuin itsellänikin, vallitsi ajatus siitä että no jos kaikki muutkin niin kyllä minäkin, vaikken oikeasti haluaisi tai uskoisikaan tähän juttuun. Päätimme että jokainen soittaa seuraavissa treeneissä 10 puhelua. Sovimme myöskin että jokainen etsii itselleen tietyn määrän kontakteja valmiiksi tuolle päivälle. Kun aika koitti, ei suurin osa ollut etsinyt itselleen lainkaan valmiita yhteystietoja, ja päädyimme taas keskustelemaan soittamisen merkityksestä ja hetken aikaa tuntui siltä, että emme sittenkään aio soittaa lainkaan. Lähdimme kuitenkin soittamaan, mutta tulokset olivat laihat – juuri kukaan ei soittanut sovittua 10 puhelua, jotkut soittivat vain 3.

Uskon että tuonkin tilanteen olisi saanut hoidettua niin paljon paremmin, kun olisimme kaikki uskaltaneet sanoa mielipiteemme suoraan ja osallistua keskusteluun. Voi olla että puhun taas vain omasta puolestani, mutta voin myöntää etten ollut avoin ja rehellinen siitä mitä oikeasti ajattelin päätöksestämme. En tuntenut että mielipiteeni tuli aidosti kuulluksi, ja siksi päätin vain jättää asioita sanomatta. Näissä tilanteissa meidän tulisi rohkaista itseämme ja toisia puhumaan, kun huomaamme että joku on hiljainen tai tulee tunne ettei joku ole tyytyväinen päätökseen. Jotain imtä tiimimme tulisi oppia on se, ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä voidakseen sitoutua. Minusta tuntuu että väittelymme menevät hyvin usein siihen, että pyrimme perustelemaan toisillemme miksi oma kantamme on oikea, muuttamaan toisen mieltä. Oikeampi lähestymistapa olisi aidosti kuunnella toisen näkökulma ja hyväksyä se, ottaa hetki ja miettiä yhdessä mikä olisi paras ratkaisu tiimille. Usein yritämme kiivaasti tuoda omia näkemyksiämme esille ja saada muut ymmärtämään ne niin, että unohdamme aidosti kuunnella muita. Huonokin päätös on päätös, meidän pitäisi pelätä tehdä päätöstä vain koska emme ole varmoja. Huipputiimi uskaltaa muuttaa suuntaa kun se todetaan tarpeelliseksi.

Vastuun välttely

Vastuun välttelyyn liittyy tiiviisti alhaiset laatuvaatimukset. Kun tiimi välttelee vastuuta, sen jäsenet tyytyvät keskinkertaiseen suorittamiseen eivätkä vaadi toisiaan tilille suorituksista tai käytöksestä, jotka eivät ole yhteisten päätösten mukaisia. Meidän tiimissämme tämä näkyi hyvin aiemmin kertomassani NKA-kampanjassa. Kuten kerroin, sovimme yhdessä että jokainen etsii itselleen valmiiksi yhteystietoja ja soittaa vähintään 10 puhelua treenien aikana. Kuitenkin kun juuri kukaan ei päässyt tavoitteeseen, asia sivuutettiin hyvin sulavasti. Vaikka olen rehellisesti sanottuna ylpeä siitä, että me kuitenkin soittelimme ja suurin osa soitti vähintään sen 7 puhelua, en voi kieltää sitä tosiasiaa että emme päässeet yhdessä sovittuun tavoitteeseen. Jotkut tiimin jäsenistä eivät soittaneet ollenkaan tai vain muutamia puheluita, ja sekin vain hyväksyttiin hiljaa ilman mitään kommentteja.

Olemme jutelleet aiheesta tiimissämme, ja yhä uudestaan esiin nousee ajatus, mikä monella meistä on: ”kuka minä olen vaatimaan tuota toista tilille?”. Kun oma suorittaminen ei ole kunnossa, ei uskalleta haastaa toisiakaan – silloinhan joutuisi itsekin tekemään asialle jotain. Itselleni hyvä esimerkki on myynti. Olen parhaimmillanikin keskinkertainen myyjä, myyminen on jotain mitä suoraan sanottuna inhoan. Taannoin puhuimme treeneissä, kuinka Pilvi ja Reetta toivoisivat että haastaisimme heitä enemmän ryhtivaljasmyynnissä ja vaatisimme tuloksia. Minusta tuntuu kuitenkin naurettavalta alkaa vaatimaan heiltä myyntituloksia, kun itse tuskin yltäisin edes samoihin tuloksiin joita he nyt ovat saavuttaneet. Ehkä minun tulisi kuitenkin ymmärtää, että vaikka en itse pystyisi samoihin asioihin kuin Reetta ja Pilvi, voin silti vaatia heiltä tuloksia heidän itselleen asettamaansa tulokseen nähden. Siispä vaatia heitä olemaan tilivelvollinen niistä tavoitteista, jotka on asetettu. Ruokimme alisuorittamisen kierrettä sillä, ettemme vaadi toisiamme tilille ja suoriutumaan niistä asioista jotka on sovittu. Joskus syynä on se, että pelätään ihmissuhteiden kärsivän, mutta nurinkurista onkin että oikeasti suhteet kärsivät niistä asioista joita ei sanottu ääneen.

Tulosten huomiotta jättäminen

En ole täysin varma ymmärsinkö, mitä tämä viimeinen toimintahäiriö tarkoittaa. Ymmärsin kuitenkin, että kun tiimi välttelee vastuuta eikä vaadi jäseniään tilille, keskinkertaiset suoritukset hyväksytään eikä tiimin huomio kiinnity tuloksiin, joita yhdessä halutaan saavuttaa. Tämä taas saa tiimin jäsenten huomion keskittymään johonkin muuhun, esimerkiksi omaan yksilökeskeiseen suoritukseen tai uraan. Tuloskeskeiset jäsenet jättävät tiimin ja tiimi junnaa paikoillaan. Meillä tämän huomasi hyvin viime keväänä, kun kolme tiimimme jäsentä lähti tiimistämme. Kaksi heistä olivat jo pitkään keskittyneet selvästi omaan henkilökohtaiseen uraansa, ja pohjimmiltaan myös kolmaskin. Olen myös itse ollut tänä keväänä risteyskohdassa, sillä olen alkanut löytää oman juttuni aika vahvasti: Keskitynkö omaan uraani ja tulevaisuuteni, omiin projekteihini, vai haluanko olla täysillä mukana kehittämässä Dimangiaa. Näen että meissä on tiiminä hurja potentiaali, mutta pohdimme myös tiiminä yhdessä olemassa olomme tarkoitusta: kuinka ollaan huipputiimi joka tekee töitä yhteisten tavoitteiden eteen, kun yksi keskeinen yhteinen tavoite on että jokainen löytää itselleen oman juttunsa ja rakentaa oman tulevaisuutensa? Haluammeko me edelleen panostaa täysillä Dimangiaan? Minun kohdallani vastaus on kyllä. Haluan yrittää selvittää toimintahäiriömme ja nähdä mitä meistä voi tulla yhdessä tiiminä. Mutta kuten Lencionin kirjassa todetaan, vaatii toimintahäiriöistä yli pääseminen jatkuvaa työtä, sitä että kiinnitämme järjestelmällisesti huomiota käytökseen joka aiheuttaa toimintahäiriöitä.

 

Minna Saukkonen

+358 505 540 003

minna@dimangia.com

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!