Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Viisi toimintahäiriötä tiimissä, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Luin aikaisemmin Patrick Lencionin Paras mahdollinen joukkuepelaaja -kirjan ja pidin siitä kovasti. Mielestäni kirja auttoi minua tulemaan paremmaksi tiimipelaajaksi tai ainakin antoi uutta näkökulmaa ja ajatuksia aiheesta. Koska Lencionin kirja oli niin hyvä halusin tueksi lukea hänen toisen kirjansa aiheeseen liittyen: Viisi toimintahäiriötä tiimissä.

 

Kirja oli miellyttävä ja helppolukuinen sillä siinä tarinan avulla käsiteltiin vaikeaa asiaa ymmärrettävästi. Olen vasta ensimmäistä syksyä Tiimiakatemialla ja oli erittäin hyödyllistä lukea kirja tässä vaiheessa sillä osaan jatkossa paremmin tunnistaa tiimimme toimintahäiriöitä. Koska tiimimme on vasta alkutaipaleella koen, että kaikki toimintahäiriöt ovat vahvasti läsnä tiimissämme.

 

Luottamuspula

Luottamuspula johtuu haluttomuudesta olla haavoittuvaisia ryhmän sisällä. Tiimin jäsenet eivät ole aidosti avoimia toisilleen ja kertoa itsestään aidosti virheistään ja heikkouksistaan. Silloin on mahdotonta rakentaa perustaa luottamukselle.

Luottamuspula on varmasti tiimien yksi ensimmäisiä toimintahäiriöitä. Meidän se ainakin on. Tunnistan itsestäni sen, että en uskalla sanoa suoraan ihmisille ja en halua jakaa kaikille jokaista ajatustani. Emme ole suoranaisesti tästä asiasta keskustelleet mutta uskon että suurin osa tiimistämme tiedostaa tämän myös itsestään mutta eivät uskalla siitä sanoa. Olen yrittänyt kehittää itsessäni tätä suoraan sanomista, mutta tuntuu että minut on ”jyrätty” hiljaiseksi jos olen nostanut asioita esille. En tiedä enkö sano asioista tarpeeksi ymmärrettävästi tai sitten muut eivät ole valmiita kuulemaan asioita. Monien samankaltaisten tilanteiden takia olen hieman luovuttanut, enkä uskalla sanoa mitään. Tiimissämme on myös paljon vahvoja persoonia, joiden takia hieman hiljaisemmat eivät pääse kunnolla ääneen. Olisi mukava kuulla mitä muutkin ovat asioita mieltä. Tämän takia ainakin itse olen keskustellut tiimimme jäsenten kanssa yksitellen , jotta tiedän mitä muut asioista ajattelevat. Tämä ei ole mikään paras keino, sillä toivoisin että asioista pystyisimme juttelemaan koko tiimin voimin. Toivon, että pidämme palautekeskustelun koko tiimin kesken, sillä silloin jokainen pääsee antamaan rakentavasti hyvää ja huonoa palautetta jokaiselle tiimiläiselle. Toivon, että olemme silloin siinä vaiheessa että jokainen uskaltaisi sanoa asiat suoraan sillä ilman sitä tiimimme ei kehity. Ilman suoraan sanomista palautteen anto taitomme ei parane ja ilman sitä palautteen vastaanottaja ei välttämättä opi mitä voisi jatkossa kehittää itsessään ja näin tiimi ei kehity eteenpäin.

 

Ristiriitojen pelko

Jos epäonnistumme luottamuksen rakentamisessa se vaikeuttaa seuraavan toimintahäiriön ratkaisemista. Seuraava toimintahäiriö tiimissä on Ristiriitojen pelko. Ihanteellinen tilanne tiimissä olisi se, että esimerkiksi treeneissä tiimi kykenisi antautumaan lentävään keskusteluun ja väittelyyn esimerkiksi uusista ideoista. Sen sijaan tiimissämme turvaudutaan laimeisiin keskusteluihin ja varovaisiin kommentteihin. Syksystä ristiriitojen pelko ja luottamuspula on laimentunut hieman ja se on erittäin positiivista tiimimme kehityksen kannalta. Olen luonteeltani kiltti, ehkä liiankin. Siksi yritän välttää mahdollisimman paljon kaikkia konflikteja ja riitoja. Astelma ei tiimin kannalta ole kovin hyvä, sillä olen tottunut siihen, että en sano aina ääneen sitä mitä ajattelen vain miellytän muista jotta en joutuisi konflikteihin. Iän mukana tämä piirre on minusta vähentynyt ja Tiimiakatemian avulla uskon kasvavani pois tästä piirteestäni. Toivon, että tiimistämme kuoriutuu porukka, joka ei pelkäisi konflikteja.

 

Sitoutumisen puute

Tiimissämme ei ole sattunut mitään isompi konflikteja. Uskon, että niin olisi jo käynyt jos jokainen uskaltaisi sanoa suoraan toiselle. Konfliktien puutteen vuoksi tiimissämme vallitsee sitoutumisen puute. Olemme päättäneet jo monista asioista ja luottamuksen puutteen vuoksi, en ole täysin sitoutunut ja tyytyväinen päätöksiin. On uskomatonta huomata tämä itsestään kirjaa lukiessa, sillä en ole tajunnut tätä aikaisemmin. Olen mennyt vain keskustelun mukana eteenpäin ja myöntynyt lähes kaikkeen mitä olemme puhuneet. Myöhemmin sitten harmittaa ja olen tyytymätön tiimimme toimintaan vaikka olisin voinut sanoa mielipiteitäni ääneen. Ehkä tämän takia emme ole saaneet monia asioita tiimissämme lopullisesti päätettyä vaan mietimme ja pohdimme samaa asioita monta tuntia.

 

Vastuun väittely

Silloin kun todellinen hyväksyntä ja sitoutuminen puuttuu neljäntenä toimintahäiriönä esiintyy vastuun välttely. Olemme tehneet tiiminä jonkin verran hommia, mutta todellinen tiiminä työskentely mielestäni puuttuu. Monet toimivat yksilöinä tiimissä. Olen itse tiimipelaaja henkeen ja vereen mutta se on vaikeaa jos vastuuta vältellään. Jokainen on vastuussa tiimissä vaikka et olisi teamleader tai muu tiimin johtoryhmän jäsen. Siksi olen vältellyt vastuuta, koska olen miettinyt että tiimimme leaderit pohtivat miten tiimi voi mennä eteenpäin koska heidät on tähän pestiin nimitetty. Minä ja varmasti monet muut miettivät samaa, että jokainen jossain vaiheessa sen tulee toivottavasti  ymmärtämään, että tiiminä toimiminen ei voi jatkua näin vaikka olemme vähän menneet jo eteenpäin. En tiedä olenko liian kärsimätön, mutta näen miten paljon tiimissämme on potentiaalia ja turhauttaa, että emme ole kehittyneet niin paljon miten olisimme voineet. Tässä tilanteessa olisin itse voinut sanoa asiasta mutta pelkään konflikteja. Pitäisi vain repäistä laastari ja uskaltaa puhua suoraan.

 

Tulosten huomiotta jättäminen

Haluaisin, että jokainen panostaisi saman verran tiimiin. En tiedä onko se mahdollista, mutta nyt tiimistämme näkyy tiimin viides toimintahäiriö tulosten huomiotta jättäminen. Muistan kun syksyllä asiakasviikoilla painoimme hommia yhteen hiileen ja kaikki olivat innoissaan, mutta nyt tämä asiakasviikkojen yhteishenki on hiipunut. Mielestäni monet tiimin jäsenet panevat henkilökohtaiset tarpeensa (esim egon, arvostuksen) tiimin yhteisten tavoitteiden edelle. Ymmärrän, että monet tekevät töitä Tiimiakatemian ohella ja se on pois tiimimme yhteisestä ajasta. Se on kurjaa, koska itsekin olen sellaisessa elämänvaiheessa jossa minun pitäisi tehdä töitä mutta päätin panostaa Tiimiakatemiaan. Elämä on valintoja, mutta kaikki nämä valinnat ovat pois itse tiimistä. Tottakai tiimistämme voi tulla hyvä silloinkin vaikka osa tekisi töitä tai monilla menisi omat jutut tiimin edelle mutta silloin meistä ei voi tulla huipputiimiä.

 

”Tiimityö heikkenee, jos yhdenkin toimintahäiriön annetaan rehottaa.”

 

Kaikkien vaikeuksien rinnalla olen pyrkinyt omaksumaan myönteisen lähestymistavan ja kirja kertoo kuinka käyttäytyvät aidosti yhtenäisen tiimin jäsenet:

  1. He luottavat toinen toiseensa.
  2. He antautuvat aitoihin konfliktikeskusteluihin ideoista.
  3. He sitoutuvat päätöksiin ja toimintasuunnitelmiin.
  4. He vaativat toisensa tilille toimimisesta vastoin päätöksiä ja suunnitelmia.
  5. He keskittyvätyhteisten tulosten saavuttamiseen.

 

Tämä olisi mielestäni ihanteellinen tiimi ja se kuulostaa yksinkertaisemmalta mitä se on. Teoriassa se on helppoa, mutta käytännössä entistä vaikeampaa. Tämän olemme saaneet käytännössä syksyn aikana kokea.