Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Pat Rileyn kirjoittaman teoksen The Winner Within. Kirja painottuu Rileyn kokemuksiin koripallovalmentajana, ja sisältää hienoja kertomuksia tiimin huippuhetkistä ja huonommista hetkistä, jotka ovat todella helposti peilattavissa suoraan bisnesmaailmaan ja tiimiyrittäjänä toimimiseen.

Oli miten oli, näillä mennään. Aina ei ole valinnanvaraa haalia kokoon kaikkein parhaimpia yksilöitä, oli sitten kyseessä koripallojoukkue tai projektiryhmä. Tätä ei pitäisi koskaan pitää kuitenkaan ongelmana tai edes haasteena. Ajatellaanpa esimerkkinä Suomen jääkiekkomaajoukkuetta. Suomessa on lajin harrastajia huomattavasti vähemmän kuin muissa isoissa jääkiekkomaissa, eikä maamme parhaimmat yksilöt ole maailman mittakaavassa sitä terävintä kärkeä. Maajoukkueen päävalmentaja ei saa koskaan niitä kaikkia parhaimpia pelaajia mukaan turnaukseen. Silti se joukkue taistelee jostain kumman syystä joka vuosi tosissaan mitaleista MM-kisoissa. Tämä asia on kautta aikain aiheuttanut päänvaivaa ja hämmennystä koko jääkiekkoilevassa maailmassa. Ei voi olla sattumaa, tai muiden huonoutta että piskuinen Suomi pärjää niin hyvin.

Hyvän hengen ja kokonaisuuden omaava tiimi ei ole riippuvainen sen kyvykkäimmistä yksilöistä. Tämä vaatii organisoitumistaitoa ja joustavuutta, mikä tietysti on kiinni myös tiimin koosta. Seitsemän hengen tiimiyrityksessä käytännössä jokainen on avainpelaaja, sillä yksikin poisjäänti aiheuttaa muille jäsenille huomattavasti lisäduunia. Hyvä ohje kuitenkin jokaiselle tiimin jäsenelle roolista riippumatta on, että ne jotka pelaavat ovat paikkansa ja palkkansa ansainneet. Oli tiimistä se kovin myyntiykki tai ahkerin asiakkaisa kävijä pois, niin heidän peräänsä haikailu ei auta. Poisjäännit on unohdettava. Siinä vaiheessa täytyy mennä niillä ketä on, ja jos homma toimii niin heidän tilalleen löytyy uusia tekijöitä. Tiimin ”tähtipelaajat” ja värikkäimmät persoonat ovat ne, joihin huomio yleensä kiinnittyy kun tiimin saavutuksista puhutaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että saavutuksien taustalla on myös muita tekijöitä. Ilman jokaisen panostusta kohti yhteistä päämäärää ei tavoiteltu lopputulos tule saavutettua. Erityisen tärkeää tiimin sisällä on muistaa motivoida jokaista jäsentä antamalla kiitosta tehdystä työstä ja yhteisestä tavoitteesta, jotta jokainen tuntee roolinsa yhtä tärkeäksi ja arvokkaaksi.

Kirjassa kerrottiin tarina Los Angeles Lakersin kaudesta 1980-1981, jolloin joukkueella oli mahdollisuus voittaa mestaruus toisen kerran peräkkäin. Joukkueen tähtipelaaja Earvin ”Magic” Johnson loukkasi polvensa ja hänet passitettiin sairastuvalle sadan päivän ajaksi. Johnson oli kantanut Lakersia pitkälti voitosta voittoon, joten poisjäänti oli takaisku. Johnsonin poissaolon ajan niin lehdistö kuin kannattajatkin hehkuttivat päivittäin vain hänen paluuottelunsa päivämäärää. Asia mikä jäi vähemmälle huomiolle oli se, miten muu joukkue pärjäsi Johnsonin poissaolon ajan. Joukkue voitti yli 70% otteluista, mikä on äärimmäisen kova suoritus. Pelaajat, jotka eivät kantaneet tähtipelaaja statusta saivat tuona aikana paljon itseluottamusta, kun huomasivat pystyvänsä samoihin tekoihin kuin joukkueen kirkkain stara. Tämä ja pitkä sairasloma vaikuttivat myös Johnsonin peliotteisiin tämän palattua tositoimiin. Paluuottelu jäi kaiken hypetyksen jälkeen varsin laimeaksi. Huonosti alkaneet pudotuspelit saivat karun lopun, kun joukkue putosi ennakkoon heikointa vastustajaa vastaan.

Tarina kuvaa Rileyn kertomaa Disease of Me:ta, jonka 7 hälyttävää merkkiä ovat:

  • Kokemattomuus yllättävästä menestyksestä
  • Aliarvostettu tunne
  • Vainoharha siitä, ettei saa itselleen kuuluvaa palkkiota menestyksestä
  • Erimielisyys muiden kelpoisuudesta rooleihin
  • Oman suorituksen parantaminen vain saadakseen itsensä näyttämään paremmalta kuin tiimikaverit
  • Olematon johtajuus klikkien ja sisäisen kilpailun vuoksi
  • Turhautumisen tunne, vaikka joukkue onnistuu

Odottamaton menestys voi tapahtua hyvinkin pian ja yllättäen. Menestyksen tuomat seuraukset tulee osata käsitellä, tai yllämainiutut oireet Disease Of Me:sta syö vähitellen potentiaalin tiimistä, jonka menestys lopulta murtuu jopa nopeammin kuin se kasvoi. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy urheilumaailmasta paljon. Ilmiötä kutsutaan nimellä mestaruuskrapula. Kun joukkue, joka voittaa mestaruuden pitkän tauon jälkeen, tai muuten vastoin oodotuksia, ei kovin useasti ole seuraavalla sesongilla parhaimmillaan.

Riley kertoi kirjan alussa myös ensimmäisestä training campistaan New York Knicksien valmentajana. Joukkueeseen oli hankittu pelaaja nimeltään Xavier McDaniel. McDaniel oli tunnettu kovista otteistaan ja tunteella pelaamisesta, jonka tavoite oli olla aina kentän dominoivin lihaskimppu. Knickseissä oli myös samaan aikaan hyvin samanlainen tulokas nimeltään Anthony Mason. Kumpikin tiesi toistensa maineen, ja pitkiä katseita vaihdettiin heti alusta, eikä aikaakaan kun kaksikko otti toisistaan mittaa. Kumpikaan ei luovuttanut, eikä taistossa löytynyt voittajaa. Tapahtumien jälkeen McDaniel ja Mason olivat kuin parhaimmat kaverit.

Jokaisessa tiimissä on aina jonkinlaisia konflikteja, ja joskus helpoin tapa ratkaista ne voi olla rehellinen yhteenotto. Riitely opettaa lopulta ymmärtämään toista paremmin, minkä vuoksi kaikkia asioita ei pidäkään painaa aina villaisella ja hyväksyä hiljaisesti. Tiimiyrityksessä fyysinen yhteenotto ei ole ehkä järkevää, mutta tasa-arvoisina jäseninä jokaisella on oikeus tuoda mielipiteensä esille, mikä voi joskus aiheuttaa väärinkäsityksiä. Välillä toivoisin itsekin, että asiat sanottaisiin meidänkin tiimissä suoremmin. Sanaharkkaa siitä voi syntyä, mutta asioille saadaan todennäköisesti nopeampi ratkaisu.

”Some of us are like wheelbarrows -only useful when pushed, and very easily upset.” -Jack Herbert