Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Yhtenä – kun minästä kasvaa me!

Kirjoitettu 23.05.13
Esseen kirjoittaja: Linda Heikkilä
Kirjapisteet: 3
Kirja: Yhtenä - kun minästä kasvaa me
Kirjan kirjoittaja: Heikki Peltola
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Heikki Peltolan kirjan Yhtenä – kun minästä kasvaa me, ja mietin, miksi kummassa en lukenut tätä jo syksyllä. Mielestäni tämä oli hyvä kirja tiimin kannalta, vaikka osa tietysti oli melko itsestäänselvää asiaa.

Ensimmäinen asia, joka minulle jäi mieleen kirjasta oli se kuinka päästä flow-tilaan! Ensinnäkin, täytyy keskittyä tekemiseen eikä tavoitteisiin. Eihän vuorikiipeilijäkään kohdista huomiotaan huipulle pääsemiseen, vaan huomio menee seuraavan askelman miettimiseen. Toisena, palautetta täytyy saada jatkuvasti, jotta asioita voi tehdä paremmin. Palautteen ei aina tarvitse tulla edes toiselta ihmiseltä. Kun itsellä on kirkas kuva siitä miten asioiden tulisi mennä, niin poikkeamiin osaa reagoida itsekin ilman, että joku on siitä sanomassa. Jotta työ sytyttää ilon tekemiseen, on tehtävän oltava sopivan haastava. Kun onnistuakseen tehtävässä tarvitaan paneutumista, heittäytymistä ja itsensä haastamista, on tekeminen usein mieleistä ja mielenkiintoista. Neljäntenä ja viimeisenä ehtona on se, että ikinä ei saa lopettaa kesken. Kun emme usko osaavamme tai pystyvämme johonkin, emme edes viitsi yrittää. Kun kerrankin tartumme johonkin haastavaan tehtävään, ponnistelut ja pitkä yrittäminen kyllä varmasti palkitaan.

Näitä keinoja aion takuulla pitää mielessä, jotta itse saavuttaisin mahdollisimman usein aidon flow-tilan.

Tiimissämme on lähiaikoina ollut suurena närästyksen aiheena raha ja se, kuinka sitä tehdään lisää. Tämän takia onkin tullut sellainen tunne, että raha on tiimissämme se tärkein asia. Tottakai rahaa pitää sen verran olla, että saamme pakolliset kulut katettua. Kirjan mukaan vain keskinkertaisille yrityksille taloudellinen tulos on tavoitteista tärkein. Meidän tulisi keskittyä enemmän toimintaan ja keinoihin, joilla täytämme asiakkaidemme toiveet ja tehdä sitä kautta rahaa lisää. Loppujen lopuksi, yrityksethän ovat olemassa siksi, että sen asiakkaat tarvitsevat yrityksen tarjoamia tuotteita tai palveluja. Ja minä itse taas pidän rahaa tärkeämpänä sitä kaikkea oppia mitä Tiimiakatemialta saamme. En sitä, kuinka paljon rahaa saamme. Ihanteellisintahan olisi se, että oppiprojektien ja unelmaprojektien kautta saisimme rahan virtaamaan, eikä kenenkään tarvitsisi olla ”mikä tahansa työ käy” – asenteella.


Idioottimaisen tehtävän tekeminen ei ole mikään saavutus. Ei kannata tehdä hyvin sitä, mitä ei kannata tehdä ollenkaan”


Yksi suurista inhokkiaiheistani on tavoitteet. Sen ei pitäisi olla inhoittava aihe, sillä jokaisen yrityksenhän ne pitää luoda, jotta työntekijät voivat mennä tavoitteita kohti. Ehkä se meidän asioissa junnaaminen ja aikaansaamattomuus turhauttavat minua niin paljon, että koko tavoitekeskustelu nyppii. Minusta välillä tuntuu, että sovimme epärealistisia tavoitteita vain koska tavoitteita täytyy olla. Sitten kun huomaamme, että asettamamme tavoitteet eivät täytykään, niin koko tiimi turhautuu. Meidän tulisi muistaa tavoitteiden asettamisessa, että numeraalisten tavoitteiden lisäksi kannattaisi asettaa myös laadullisia ja henkisiä tavoitteita. Myös jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet ovat tärkeitä.

Tiimiakatemialla keksitään jatkuvasti uusia mittareita, joilla tavoitteita ynnä muita voidaan mitata. Kirjan mukaan mittaamiseen pohjautuvassa johtamisessa ei kuitenkaan arvosteta sitä, mitä ei voida nähdä eikä mitata, kuten kunnioitusta, ystävällisyyttä, luottamusta, rohkaisua ja erilaisuutta. Kunhan vain tehdään sitä mitä mittarit mittaavat ja saavutetaan keskinkertaisia tuloksia. Tästä olen vahvasti samaa mieltä, mutta myös vahvasti eri mieltä. Mielestäni on loistava juttu, että meillä on mittareita joiden avulla voimme seurata kehitystämme ja toimintaamme. On kuitenkin totta, että näillä mittareilla emme pysty mittaamaan tärkeitä asioita joita emme konkreettisesti näe. Meidän pitää siis muistaa, että emme kangistu vain tekemään sitä, mitä mittarit ”käskevät” tehdä.


Loppuun laitan kymmenen mielenkiintoista teesiä, jotka kuvaavat miten paradoksit ilmenevät ryhmässä:

    1. Jokainen saa olla oma itsensä, mutta kukaan ei saa tehdä mitä lystää

    2. Ihmisiä voi johtaa, mutta alistaa ei saa

    3. Pitää olla eri mieltä, jotta syntyisi yksimielisyys

    4. Voi olla eri mieltä olematta eri puolilla

    5. Pitää jaksaa, mutta osata myös lopettaa

    6. Kuri on tapa rohkaista eikä keino rangaista

    7. Ei pidä muuttaa sitä, mikä toimii

    8. Tunteita voi ohjata

    9. On kivaa, koska on kovaa

    10. Onnistuminen on prosessi eikä päämäärä

     

     

    Linda Heikkilä

    linda.heikkila@idealeka.fi

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!