Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Yksilöinä yhtenä ryhmässä, what?

Kirjoitettu 11.05.15
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 3
Kirja: Yhtenä - kun minästä kasvaa me
Kirjan kirjoittaja: Heikki Peltola
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mikä on tiimi?

”vuorovaikutteisesti yhteiseen päämäärään pyrkivä ryhmä ihmisiä. Tiimissä toimitaan yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti.” – Ruohotie & Honka

”ryhmä ihmisiä, jotka ovat hyvin riippuvaisia toisistaan pyrkimyksessään saavuttaa yhteinen tavoite tai saada joku tehtävä suoritetuksi.” – Parker

”Aidosti yhteinen tavoite yhdistää ihmiset” – Peltola

Olemmeko me tiimi? Miksi ei/kyllä? Mitä on tehty oikein? Mitä voidaan parantaa?

Driimin vuosi starttasi ehdottomasti hyvin, sillä ensimmäisenä tehtävänä joululoman jälkeen oli pusertaa kasaan kevään GamePlan: visuaalinen esitys, jossa näkyisivät meidän tavoitteemme keväälle sekä tehtävät, joiden avulla ne saavutetaan. Nyt opintojenkirjaustenkin lähestyessä voi vasta reflektoida tuon synnytyksen merkitystä. Heikki Peltola kirjoittaa kirjassaan: ”Kriisi, haaste tai yhteinen unelma saa liittoutumaan.” Tuon GamePlanin seuraaminen oli meille suuri haaste, mutta sisälsi myös unelmia, kuten LC:n ja kesätöitä kaikille firman kautta. Itselle ainakin nuo tavoitteet onnistuivat iskostumaan mieleen toimintaa ohjaamaan. Ja samalla huomasi, että ollaan kaikki samalla sivulla asioista. Ei enää haitannut, vaikkei joka sekunti voinut nähdä kaikkia ja tietää missä mennään. Oli tunne, että mennään samaan suuntaan joka tapauksessa. Jännää, että yhteisten tavoitteiden laittaminen paperille kasvattaa luottoa. ”Me-mieli ja upeaa arkea tuottava lataus edellyttävät tahtoa sisäistää yhteinen tehtävä”, Peltola sanoo. Olin itse GamePlan vastaava; hommanani oli muistutella ihmisiä tavoitteistamme ja kertoa edistymisestä. Se oli tuskaista välillä, olisi ollut helpompaa joskus haudata koko GamePlan ja olla ajattelematta sitä. Mutta kait se muistuttelu oli hyväksi, edesauttoi sisäistämään yhteiset tehtävät, kuten Peltola sanoo. Tuntuu nimittäin, että keväällä muodostui yhteinen tekemisen ilmapiiri, positiivinen pöhinä.

Tavoitteiden asetannassa näkyi taas Tiimiakatemian ihme. Meillä on normi, että tavoitteet asetetaan yhdessä. Jokainen sai sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa. Lisäksi tavoitteissa ei panostettu numeerisuuteen. Toki joitain lukuja oli mukana, mutta esimerkiksi taloudellista tuloslukua ei ollut. Kyse oli jostain muusta. Näin ollen GamePlanimme täyttää Peltolan asettamat hyvän tavoitteen kriteerit: laadullisuus ja henkisyys numeroiden rinnalla, itse asetettu, inspiroiva ja todella ohjaa toimintaa. ”Ihmiset asettavat itse huikeimmat tavoitteet” – väittämä kävi toteen. Nyt tajuaa olla ylpeä. Kävimme nimittäin Learning Circuksella GamePlanin toteutumista lävitse, ja tuli huomattua, että aika moni kohta oli toteutunut.

 

Olen aina pitänyt meidän tiimiä aika vapaana, meillä on annettu aika paljon löysää ihmisille. Itsestä ainakin tuntuu, ettei väen väkisin ole yritetty ketään tunkea mihinkään Driimin raameihin, vaan jokainen on saanut kulkea tätä taivalta omalla tavallaan. Peltola kirjoittaakin, että vahva ryhmä muodostuu vahvoista yksilöistä. Ja, että vapautta on vain sillä edellytyksellä, että ymmärtää ryhmän tarkoituksen. Eli jotkut suuntaviivat on oltava, jokaisen on ollut joustettava, tultava vastaan. Tästä Peltola käyttää termiä ”säätää egot oikealle tasolle”. Tästä on ehkä sitten syntyneetkin ne vastoinkäymiset. Nyt olo on aika seesteinen, mutta se johtuu siitä, että aikaa on kulunut. Talvella fiilikset oli välillä aivan erilaiset. Muistan, että käytiin monia treenejä läpi, joissa puhuttiin, että tiimiyrityksellä menee hyvin, mutta tiimillä ei. Silloin taustalla vaikutti luottamuksen puute, ja sen kanssa kipuillaan silloin tällöin edelleen. Peltola kirjoittaa, että kaiken yhteistyön edellytys on halu yrittää ymmärtää toisia, mikä on myös puuttunut usein. Kun on tyytymätön ja stressaantunut, näkee vain omat asiansa, sulkee silmänsä ja korvansa toisilta. Näitä turhauttavia tilanteita on ollut paljon. Jokainen haluaa vain sanoa sen oman huolenaiheensa, eikä toisia pysty kuulemaan. Kirjan pohjalta tehdyistä muistiinpanoistani löytyykin kohta: mielessä ei tilaa toisille, ei näe toisiaan –> ei ihmettä. Näinpä.

 

Kirjassa oli mahtavan simppeli kaavio, josta löytyy nopeasti syy siihen, miksi yhteistyö ei toimi tai jossain ei onnistuta.

Lataus riippuu siis kolmesta tekijästä: tarkoituksesta, ihmisistä ja systeemistä.

Tarkoitus: mitä tehdään ja miksi
Ihmiset: ja heidän välit toisiinsa, toimeentulo ja toisten kohtelu
Systeemi: periaatteet eli arvot, työnjako ja prosessit, säännöt ja mittarit

”Millainen lataus, sellainen tulos.”

Voin suoralta kädeltä sanoa, että jokainen kohta on joskus ontunut tiimissämme ja tulee tekemään niin jatkossakin. Ehkä ihmissuhteet ovat aina se monimutkaisin osuus tässä. Jokainen meistä kasvaa tämän prosessin mukana koko ajan ja se ei ole kivutonta.

 

Alun perin halusin lukea tämän kirjan, koska halusin tietää mitä voisimme tehdä paremmin. Mikä auttaisi tiimimme lukkokohdissa. Parhaiten apu ehkä kirjassa tiivistyy kohdissa, joissa Peltola kirjoittaa arvonannosta. Hän korostaa nimenomaan jälkimmäistä sanaa ’anto’ eli se on antamista. Ei sitä, että odotellaan toisten arvostusta, kuten usein tehdään. Arvostaminen on ansaittava, on tehtävä jotain sen eteen. Aika kaksipiippuinen juttu; on osattava antaa arvostusta toisille, mutta itse ei kannata odotella. ”Kuvittele kiitos, jota et kuule”, oli aika pysäyttävä lause. Lisäksi kerrottiin kolme yksinkertaista asiaa, joilla saa toisen tuntemaan olonsa arvostetuksi: kysy, kuuntele, luota. Arkisia, mutta todella haastavia sanoja. Itse pyrin kuljettamaan noita mukana aina varsinkin treeneissä, mutta että saataisiin ne koko tiimin toiminnan pilareiksi, siinä on hommaa. Mutta oikeaan suuntaan ollaan mielestäni menossa.

Ongelmakohdissa voi jokainen myös katsoa peiliin. Kirja kuljettaa koko ajan hyvin vierekkäin yksilö ja/tai ryhmä näkökulmia. Yhdessä kohdassa puhutaan egon heikosta hallinnasta, joka ilmenee kilpailunhaluna, haluna puolustella, pätemisen tarpeena, huomion kerjäämisenä sekä haluna olla hyväksytty. Eli jokaisen henkilökohtaisia ongelmia. Kuitenkin samaan hengenvetoon kerrotaan, että ryhmän suhteiden ollessa terveet näitä ominaisuuksia ei ole. Keskitytään tekemiseen, ei egoihin. Ei mikään ihme, että maailma on niin yksilökeskeinen, onhan tässä tiimitouhussa pahuksen monta liikkuvaa osaa! Loistavasti kirjassa ilmaistiinkin kuinka paradoksaalinen ryhmä on: jokainen saa olla oma itsensä, mutta kukaan ei saa tehdä mitä lystää. Pitää olla erimieltä, jotta voi syntyä yksimielisyys. Voi olla eri mieltä olematta eri puolilla. Onnistuminen on prosessi, ei päämäärä.
Hullun hommaa, mutta kai se niin on, että mahdottoman kautta syntyy mahdottomat lopputulokset.

 

Kirja jätti aika miettiväiselle tuulelle. Muistiinpanoja tein lähes kolme sivua ja tähän yhdistelin silmiin sattuneet oleellisimmat. Säästän kuitenkin muistiinpanot, sillä niihin voin palata tulevaisuudessakin. Miten Driimi pääsee huipusti eteenpäin, selviää kunnolla näyttötyössämme, kun synnytämme yhdessä seuraavat askeleet kesää ja syksyä ajatellen.
Nostetta, hohtoa, ihmeitä, niillä mennään.

”Tehtävä on vahvin liima, mutta tuottavuutta lisää ylpeys kuulua ryhmään.”

 

T: ylpeä Driimiläinen #lennossa

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!