Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
You're a Badass, 4.7 out of 5 based on 3 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.7/5 (3 votes cast)

You’re a badass: How to Stop Doubting Your Greatness and Start Living an Awesome Life

Jen Sincero, 2013

 

 

 

 

1.    Johdanto

 

 

Näin ensilumen yllättäessä havahduin siihen, että syksy alkaa olemaan ohi ja akatemian aloittaessa tehdyt tavoitteet tulisi olla pian paketissa joulua varten.

Viimeisen parin viikon sisällä olen miettinyt ajankäyttöäni ja syksyn aikana saavuttamiani asioita.

Tuntuu kyllä, että syksyn aikana tekemistä on ollut enemmän kuin tarpeeksi,

ainakin ajan kuluttamisen näkökulmasta, mutta en koe olevani täysin tyytyväinen saavutuksiini.

Tämän parin viikon mietiskelyn ja itsetutkiskelun aikana olen tullut siihen lopputulokseen, että suurin hidaste ja este tavoitteideni saavuttamiseksi on ollut negatiivinen ajattelu itsestäni, sekä tietynlainen pelko lähteä tavoittelemaan tähtiä.

 

Onneksi tiimiläisistäni on ollut tosi paljon apua rohkaistumisessa.

Olen saanut tosi hyvin keskusteltua siitä, miten mietin liikaa, mitä muut ajattelevat ja miten pelkään muiden tuomitsevan minut. Erityisen hyvä pointti oli, ettei tule välittää mitä muut ajattelevat. Se vie hirveästi energiaa ja ei edistä unelmiani millään tavalla.

Otin myös avukseni Jen Sinceron vuonna 2013 julkaiseman kirjan You’re a Badass: How to Stop Doubting Your Greatness and Start Living an Awesome Life.

Kirja todellakin sai pohtimaan ongelmani taustaa, nykytilannetta ja ratkaisua syvällisemmin kuin olisin odottanut.

 

 

2.    Taustojen kaivelua

 

 

Negatiivinen ajattelutapa omasta itsestäni, pelko muiden menettämisestä ja tuomitsemisesta ovat lapsuudesta juurtuneita ajatusmalleja, ja olenkin siitä hyvin tietoinen.

Erityisesti koen suurta turhautumista koulumaisessa ympäristössä, jollainen Tiimiakatemiakin on omalla tavallaan, sillä olen kokenut koulukiusaamista suurimman osan elämästäni.

Vasta lukioon mennessäni aloin toipua tästä noin kymmenen vuoden jatkuvasta kiusaamisputkesta.

Kun jokin asia on jatkunut niinkin pitkään ja pinttynyt niin takaraivoon kuin selkärankaankin, on ollut todella haastavaa päästä vanhoista ajattelumalleista irti.

 

Lapsuus ja nuoruus ovat todella herkkää aikaa ihmiselle. Kirjassa mainittiinkin hyvin, miten maailmankuvamme, arvomme ja uskomuksemme elämää kohtaan muodostuvat. Ympäristömme on pommittanut meitä erilaisilla viesteillä jo hyvin nuoresta pitäen, muodostaen sen maailmankuvan, johon me nyt uskomme.

Vaikka meillä on lapsena intuitiivinen ymmärrys siitä, ketä me olemme ja miten asiat teemme, varttuessamme lopetamme sisäisen äänemme kuuntelemisen. Ympäristömme alkaa muokata meitä vuosi vuodelta yhä enemmän muiden mielipiteiden mukaiseksi, sellaiseksi, miten muut haluavat meidän olevan.

 

Kirjassa käytiin todella hyvä esimerkki siitä, miten ympäristön viestintä vaikuttaa alitajuntaamme ja siihen, miten päätämme elää elämäämme.

Jos lapselle todetaan jatkuvasti edes ohimennen, miten kukaan perheessä ei ole ikinä osannut tehdä rahaa, ja miten se on täysi mahdottomuus, jää lapselle niin sanotusti ’’tahra takaraivoon’’.

Lapsen kasvaessa hän voi pitää typeränä ajatuksena sitä, että edes vaivautuisi yrittämään tekemään enemmän rahaa, kuin kukaan perheessä aikaisemmin, sillä eihän se onnistuisi kumminkaan. Alitajunta huutaa: ’’Sehän on täysi mahdottomuus! Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tyytyä siihen, mitä on. Älä ole tyhmä, et onnistu kumminkaan.’’

Alitajuntaisesti ihminen voi alkaa tahattomasti sabotoida omia yrityksiään muuttaa asioita ja tulla paremmaksi, ja jättää mahdollisuudet kehittyä taka-alalle.

 

Esimerkki kolahti minuun todella kovaa, sillä se sai minut välittömästi ymmärtämään negatiivisten ajatusmallieni juuret.

Otetaan esimerkiksi pelkoni puhua ja esiintyä ryhmätilaisuuksissa. Pelko on jatkunut niinkin pitkälle asti, että vielä parikymppisenäkin pelkään sanoa omia asioitani ääneen tiimimme treeneissä. Pelkään tulevani torjutuksi ja kiusatuksi, koska niin on käynyt aina aikaisemminkin. Jo ennen kuin avaan suuni treeneissä, alkavat negatiiviset ajatukset tarrautua kurkkuni ympärille estäen itseni ilmaisemisen.

Olen tottunut siihen, että ihan sama, mitä sanot, olkoon se oikein tai väärin, ihmiset tuomitsevat sen kumminkin. Millään ei ole mitään logiikkaa, muuta kuin se, että olen tyhmä ja erittäin väärässä.

On hankala selittää, miten vahvasti tämä on minuun juurtunut ja miten paljon se on vaikuttanut elämääni kaikilla sen osa-alueilla. Esimerkiksi minun on todella hankala uskoa, että joku ihminen täysin pyyteettömästi haluaisi auttaa tai pitäisi minusta. Minulla on jatkuva ja kalvava tunne siitä, että kaikessa on koira haudattuna.

 

 

3.    Ratkaisumallien kehittäminen

 

 

Kirja sai todellakin jäsentelemään ajatuksiani itsestäni ja omasta tavastani ajatella eri tilanteita, ja haastoi minua haastamaan vanhoja ajatusmallejani.

Se ei antanut minulle suoria ratkaisua, vaan kysymyksiä, joilla pystyn punnitsemaan itseäni kriittisesti sekä reflektoimaan omaa käytöstäni.

Olikin varsin mielenkiintoista lähteä miettimään oman itseni uudelleen rakentamista. Jo parissa vuodessa olen päässyt jo melko hyvin jaloilleni. Puhumattakaan siitä, miten paljon lyhyt aikani Tiimiakatemialla on vaikuttanut minuun positiivisesti.

 

Kukaan ei tee muutoksia puolestani, vaan kaiken on lähdettävä omasta rohkeudesta lähteä muuttamaan ympäristöään radikaalisti.

Jos ympäröi itsensä ihmisillä ja ystävillä, jotka lyttäävät sinut ja ideasi maan tasalle joka kerta, kun yrität saada ilmaa siipien alle, olet todellakin väärässä seurassa.

Vaikkakin oma negatiivinen ajattelu omasta itsestään on mielestäni suurin ongelma, mikä estää minua tavoittelemastani unelmiani, on myös tärkeä ymmärtää ympäristönsä merkitys.

Kirjassa todettiinkin, jos tunnet olevasi aliarvostettu neropatti arjen oravanpyörässä, olet luultavasti esimerkiksi väärässä työpaikassa, ja on aika muuttaa asioita.

Muutoshan on ainut varma asia elämässä. Ja siihen olen tottunutkin. Olen kasvanut epätasapainoisissa oloissa koko nuoruuteni, mikä on toisaalta ollut kirous ja toisaalta erittäin kasvattava kokemus.

Elämä ilman turvaverkkoa on tehnyt minusta todella sopeutuvaisen ja ymmärtäväisen ihmisen, mutta toisaalta se on luonut minulle kauhean janon saada muiden hyväksyntää.

 

Silloin kun elinympäristöni oli hyvin negatiivinen, toivoton ja masentava, myrkytti se myös minun oman asenteeni elämää kohtaan.

En osannut edes kuvitella, miten paljon elämässä on hyvää ja saavutettavaa, tai mihin asti voin omalla työlläni päästä.

Heti kun aloin pikkuhiljaa erottautua ympäristöstä ensin omilleen muuttamalla, ja lopulta kotikaupungistani kohti Jyväskylää, elämänasenteeni alkoi muuttumaan paljon positiivisemmaksi ja aloin uskomaan itseeni enemmän, kun muut ihmiset eivät lannistaneet vaan kannustivat.

Esimerkiksi Tiimiakatemialla oleminen kasvattaa ja sparraa minua tosi hyvin päivittäin. On ihana nähdä, miten ihmisillä on unelmia, ja miten he työskentelevät niiden eteen.

 

Miten tämä ympäristö sitten vaikutti minuun?

Vaikka sain hyväksyntää ja tukea omana itsenäni, sekä koin itseni tärkeäksi yrittäessäni pelastaa ihmisiä vääriltä teoilta ja päätöksiltä, voin todella huonosti.

Unohdin täysin sen, mitä joskus haaveilin olevani, ja tunsin olevani aivan tukossa. Tunsin olevani suljetussa, pimeässä ja ahtaassa laatikossa.

Ajatusmaailmani tuntui supistuvan päivä päivältä yhä pienempään kippuraan, siihen pisteeseen, että tunsin voivani räjähtää millä sekunnilla hyvänsä.

 

Niinä aikoina aloin tajuta oman arvoni ihmisenä. En ole ikinä ollut tyhmä, ja olen aina tietyissä asioissa pitänyt pääni.

Aloin miettiä omia etenemismahdollisuuksiani elämässä. Olin pärjännyt koulusta hyvillä arvosanoilla, vaikka sielläkin oli ollut todella vaikeaa.

Minulla on mahdollisuus käydä pääsykokeissa, mahdollisuus lähteä muualle, ja aloittaa alusta.

Vaikka noina aikoina tunsin olevani täysin eksyksissä, tiesin sen, että ansaitsen parempaa.

Vaikka ympäristöni oli monen vuoden ajan lytännyt ja sitten syönyt potentiaalista energiaani sisältäpäin, päätin vielä koettaa jotakin radikaalia ja muuttaa elinympäristöni täysin.

 

Tein juurikin niin, miten kirja neuvoo eksyksissä olevaa tekemään. Tämän ymmärtäessäni tiesin ainakin silloin tehneeni oikean päätöksen.

Ja yllättäen, pääsinkin opiskelemaan jo samana vuonna Jyväskylän ammattikorkeakouluun, ja seuraavana päädyin Tiimiakatemialle.

Edellisten kokemuksieni rohkaisemana päätin myös lähteä kokeilemaan Tiimiakatemiaa. Vaikka olinkin vaihtanut ympäristöni parempaan jo Jyväskylään muuttaessani, en ollut todellakaan tyytyväinen silloisen kouluni Jyväskylän ammattikorkeakoulun toimintaan.

Mielestäni se ei tarjonnut parasta mahdollista ponnistusalustaa potentiaalilleni.

Kuitenkin tuon Jyväskylän vuoden aikana olin oppinut itsestäni niin paljon, että osasin arvostaa itseäni niin paljon, etten jää paskaan rypemään.

Siksi lähdinkin taas kokeilemaan uusia tuulia Tiimiakatemian purjeiden alla. Ja on ollut muuten paras päätös elämässäni tähän mennessä.

Kun ympäristö on turvallinen ja kannustaa jatkuvasti eteenpäin, on se kirjan mukaan välttämättömyys menestykselle. Kun saa muokattua elinympäristönsä omaa unelmaansa tukevaksi kokonaisuudeksi luottamusta, kannustusta ja uusia mahdollisuuksia, ei mikään voi estää voittamasta elämän pelissä.

Kirjaa lainaten, tulee luoda ympäristönsä elämän tarkoituksensa ympärille.

 

 

4.    ‘’Fake it till you make it’’

 

 

 

Kirjan pääpaino kannusti olemaan semmoinen ihminen, kun haluaa olla, eikä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen.

Täytyy arvostaa sitä juttua, mitä tekee. Jos sitä ei arvosta itse, niin ei kukaan muukaan.

Varsinkin koen itselleni tämän ongelmalliseksi, sillä olen vielä alitajuisesti

epävarma itsestäni.

Kirja antoi hyvän vinkin siihen, miten lähtee tällaistä ’’kynnystä’’ ylittämään.

Asioita kannattaa lähestyä avoimin ja leikkisin mielin, kuten lapsi. Jos on intohimo oppia asia, ei tule koettua niin paljon paineita onnistua ja todistella omaa uskottavuuttaan.

Epäonnistumisen pelko hälvenee, ja asiat suhteellistuvat, jolloin ei jännitäkään niin paljoa.

Kun ajattelee itsestään positiivisesti ja kuvittelee, että on se ihminen, joka haluaa olla, toimii alitajunnan kautta. Niin kuin kirjassa mainitaankin, ’’fake it till you make it’’.

Ajattelu ja mielikuvaharjoittelu on voimakas työkalu itsensä kehittämisessä.

Parhaillaan ne ohjaavat juurikin sinne, minne haluamme elämässä mennä. Toisin kuin taas negatiivinen ajattelu, joka pitää meitä paikoillaan.

 

Kirjan työkalujen avulla pystyn mielikuvaharjoituksilla kehittämään itseäni. Olen esimerkiksi ehkä maailman pahin esiintymisjännittäjä.

Mielikuvaharjoittelun avulla voin visualisoida itselleni, kuinka onnistunut suoritus tehdään, eikä kuvitella jokaista pahinta skenaariota, joka voisi tapahtua.

Vaikka olen maailman pahin esiintymisjännittäjä, ainainen haaveeni on ollut esiintyä.

Kirja neuvookin kuvittelemaan itseni juuri sellaisena huippuesiintyjänä, millainen haaveilen olevani. Mutta vaikka mielikuvaharjoittelu on yksi hyvä työkalu, muistuttaa kirja myös aktuaalisen harjoittelun tärkeydestä. Mikään ei tule ilmaiseksi, eikä mitään tapahdu, ellen astu mukavuusalueeni ulkopuolelle.

On ollut liian helppo lavalla heittää mikrofoni viereiselle kaverille.

 

Varsinkin kun olen nyt Tiimiakatemian rekrytointiryhmässä, haluan päästä kehittämään esiintymistaitojani. Olen todella innoissani, että pääsen kertomaan Tiimiakatemiasta muille kouluille ja Jyväskylän ammattikorkeakoululle, josta tiimiläiseni kanssa vastaamme.

Tässä tehtävässä pääsen kehittämään puhumistaitojani ja äänenkäyttöäni, sekä madaltamaan kynnystä esiintyä ja puhua julkisesti.

Täytyy vain luopua tekosyistä ja antaa mennä.

 

 

 

 

Ella Eronen

Osuuskunta Mahtia

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!