Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Yrityssuunnistus 18.01.2018

Kirjoitettu 12.02.18
Esseen kirjoittaja: Samuel Pöyhönen
Kirjapisteet: 1
Kirja: TL4 yrityssuunnistus 18.01.2018
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Yrityssuunnistus TL4 18.01.2018

 

Crazy Town -Yritysten yhteisö

Crazy Town on yhteisöllinen paikka, jonne jokainen voi tulla oman yrityksensä kanssa jakamaan osaamista ja kasvamaan huipun yhteisön voimin. Crazy Towneja on tällä hetkellä Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Crazy Townin toiminnassa on paljon käytetty Tiimiakatemian perusoppeja.

On hienoa nähdä, että Tiimiakatemian opit siementävät eteenpäin yritysmaailmassa. Mukava vertailla, miten Crazy Town on tuotteistanut oppeja eteenpäin. Käyttävätkö he jotain toimintatapaa, mikä meistä ei tunnu hyvältä tai on hyvin epäolennainen? Mikä sopii heille, ei välttämättä sovi meille.

Crazy Town:nin perustaja Mikko Markkanen on valmistunut tietojeni mukaan Tiimiakatemiasta edellisinä vuosina. Ajatuksena oli perustaa yhteisö, jossa toimitilojen lisäksi saa muutakin, kun katon päänsä päälle. Toimiva yhteisö sparraa, antaa voimaa ja kasvattaa liiketoimintaa.  Yrityksessä on yhteisiä tiloja, johon jokainen voi tulla tekemään töitä, jakamaan neuvoja ja kokemuksia. Joka ikinen perjantai on sellainen päivä, että jokainen Crazy Townin yhteisön jäsen haluaa olla paikalla. Nimittäin silloin on viikkokahvittelun aika, jossa rupatellaan ja keskustellaan työkehityksestä kysymyksellä ”Miten voimme tehdä yhteisöstä vieläkin paremman?”. Crazy Town järjestää myös joka kuukausi asiakaskahvit, joihin kutsutaan yhteisön asiakkaita rupattelemaan ja kehittämään toimintaa. Jokainen yksilö voi saada lisää mahdollisuuksia toisten yksilöiden asiakkaista ja toistenpäin. Kuulostaa aika mahtavalta, eikö vain?

Onhan se niin, että mitä parempi henkilöstötyytyväisyys niin sitä paremmin yritys kasvaa ja menestyy. Crazy Townilla onkin visio olla Pohjoismaiden menestyvin co-working place 10 vuoden päästä. Olisi hienoa olla töissä tälläisessä firmassa tai yhteisössä.

 

 

Finnchat 

Finnchat tuottaa chat- palveluita yritysten nettisivuille. Asiakkaasta riippuen tarjolla on asiakaspalvelua tai yrityspuolen liidejen kartoitusta. Finnchat on kasvanut myös kansainvälisesti esimerkiksi Saksaan. Toimitusjohtajana toimii tiimiakatemialainen Roope Räsänen. Finnchat on myös litteä organisaatio.

Oli hienoa, nähdä mitä kaikkea Finnchatin työympäristössä olikaan. Heti ovesta rappusia ylös löytyi treenitila, jossa penkit ympyrässä tuttuun tapaan.  Pasi Suojala oli meidän kierroksen isäntä ja hän kertoi meille Finnchatin toiminnoista ja antoi myös aikaa kysymyksille.  Pasi kierrätti meitä ympäri yhteisöä ja sieltä löytyi esimerkiksi vuosikello, jota meidän tiimi vahvasti hyödyntää tällä hetkellä. Yhteisön seiniltä löytyi tauluja, jossa oli positiivisuuteen ja motivaatioon liittyviä rohkaisevia lauseita. Keskeltä työympäristöä löytyi niin sanottu keskuskatu, josta sai myös kahvia. Keskuskadulta työn tekeminen onnistuu myös loistavasti. Ja lopuksi yhteisöstä löytyi myös saunatilat ja iso parveke.

Itsekkin haluaisin akatemian seinille lisää tauluja, jossa on jotain voimallisia sanontoja, kuten ”If you can dream it you can do it”. Niistä saa jotenkin voimaa ja energiaa päivään. Olen kuullut, että akatemialla on niitä ollut, mutta muuttojen aikana niitä on hävinnyt.

 

Business Jyväskylä

Päivä lähenee loppujaan ja päästään lounaalle Jyväskylän kaupungin talolle. Lounaan jälkeen päästäänkin kuulemaan Jyväskylän yrityskulttuurista.

Jyväskylään kasvaa 1400 henkilöllä joka vuosi, joten kaupunki on nopeiden kasvava alue Suomessa. Jyväskylässä on muutenkin hyvät puitteet yrittäjyydelle ja muulle elämiselle. Tällä hetkellä Jyväskylässä on kolme isompaa projektia, Hippos2020, Sairaala Nova ja Kangas Invest. Näissä riittää tekemistä vuosiksi ja tämän avulla Jyväskylä saattaa nousta suuremmaksi kasvukeskukseksi.

Jyväskylään voisin itse perustaa oman firman, jos geologisella määritteillä ei ole väliä. Olen myös huomannut, että akatemian ulkopuolisesta ympäristöstä tulee sellainen fiilis, että yrittäjyyteen kannustetaan.

Tälläisiä kaupunkikierroksia tulisi järjestää enemmän, jotta pääsisi tutustumaan alueen yrityksiin. Yrityksiin voisi myös kehitellä jotain workshopin tapaisia tapaamisia. Tai vaikka järjestää yhteisiä virkistymispäiviä yrityksien kesken. Samalla tutustuu alueen yrittäjiin ja sitä kautta saattaa poikia vaikka mitä uutta menestyksellistä. Nyt miettimään mitä tiimini voisi näille yllä oleville yrityksille tarjota!

Finn Chat:in yksi tauluista :)

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!