Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 11.02.19
Esseen kirjoittaja: Sara Engman
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 1.5. Oppimisen klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mikä ihme on Zen ja kuinka sen voi oikein saavuttaa? Nämä olivat ajatukseni kun aloin lukemaan Eugen Herrigelin kirjaa Zen ja jousella ampumisen taito. Eugen Herrigel oli saksalainen filosofian professori, joka tutustui zeniin 1920-luvulla Japanissa harjoittelemalla jousella ampumisen taitoa useita vuosia mestarinsa Kenzo Awan opastuksella. Kokemuksiensa kautta hän johdattaa lukijansa Zenin maailmaan.

Aluksi tuntui, että kirjasta ei ymmärrä mitään eikä siinä ole mitään järkeä. Pikkuhiljaa eteenpäin luettua alkoikin jotkut asiat tuntua ihan järkeenkäyviltä. Paras hetki tätä kirjaa lukiessa oli se, kun perjantaina menin akatemialta kotiin ja olin kerrankin yksin rauhassa kotona. Luin kirjaa pari tuntia putkeen, jonka jälkeen olo oli todella rauhallinen. Olin vain rauhassa itseni kanssa eivätkä ajatukseni pyörineet hullun lailla kaikenmaailman asioissa niin kuin yleensä viimeaikoina. Juuri tällaista kirjaa olenkin kaivannut viime aikoina, jotta mieleni osaisi hieman rauhoittua. Jos puhutaan rauhallisista zen-hetkistä, mieleeni tulee lämpimät kesäpäivät, jolloin ei tunnu olevan mitään huolia ja murheita. Voi vain makoilla takapihalla nurmikolla tai loikoilla hiekkarannalla ja kuunnella aaltojen liplatusta. Tällöin tuntee sisäistä rauhaa, jota mikään ei voisi häiritä. Tällaisia hetkiä pitäisi koittaa saavuttaa myös kiireisen arjen keskellä. Joskus olen vain laittanut huoneessani valot kiinni ja makoillut lattialla ajattelematta sen kummemmin mitään tai antaen ajatusen vain virrata. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tämä oikeasti auttaa, jos pää meinaa hajota kiireeseen ja sekaviin ajatuksiin.

Kirjassa ei suoraan avattu, mitä Zen on, eikä sen saavuttamiseen saanut konkreettisia ohjeita. Uskon, että Zen on tietynlaista mielenrauhaa. Sitä kuinka olla täysin sinut itsensä ja elämänsä kanssa, turhia ajattelematta. Sitä kuinka osata keskittyä yhteen tiettyyn asiaan kerrallaan, irtautumalla täysin itsestään ja heittäytymällä tekemänsä asian valtaan. Usein kun koittaa keskittyä vaikkapa kirjan lukuun, ajatukset alkavat harhailemaan yhtäkkiä sinne sun tänne. Kun on lukenut jonkin lauseen, se alkaa muodostaa päässä omia ajatuksia eikä muista lukea kirjaa eteenpäin. Mutta kun oikeasti keskittyy kirjaan, ei edes huomaa lukevansa. Edessään ei näe mustia sanoja valkoisella pohjalla, vaan mielikuvia lukemastaan. Varsinkin, jos lukee jotain tarinaa, näin tapahtuu. Tällöin ei myöskään kuule tai näe mitään mitä ympärillä tapahtuu. On yhtä kirjan kanssa. Tällaisista asioista myös kirjassa puhuttiin. Eugen Herrigelillä meni vuosia harjoitella siihen, että hän oli yhtä jousen, nuolen ja maalitaulunsa kanssa. Hän ei enää ajatellut itseään, eikä tietoisesti sitä, mitä hänen pitää milläkin hetkellä tehdä jousta virittäessään ja ampuessaan. Hänen tuli päästää irti jousesta ajattelematta sitä laisinkaan. Vasta silloin ampuminen onnistui täydellisesti, kun hän ei ajatellut hetkeä milloin päästää irti jousesta. Hän ei enää saanut ajatella tekevänsä sitä itse, vaan “se” teki sen. Kirjassa “sillä” tarkoitettiin ilmeisesti Buddhaa tai jotain korkeampaa voimaa. Hän ei myöskään tietoisesti saanut tähdätä maalitauluun tai ajatella sitä. Silti kun tarpeeksi kauan harjoittaa taitojaan ja mieltään Suuren Opin mukaan, niin maalitauluun osuu, vaikka sitä ei ajattelekkaan.

Ajatus siitä, että oman itsensä kanssa ei loppupeleissä ole enää mitään tekemistä sen kanssa mitä tekee, kuulostaa järjettömältä. Miten voi osua maalitauluun jos siihen ei itse tietoisesti tähtää? Toisaalta tässä on myös jotain fiksua. Kun tarpeeksi kauan harjoittelee asiaansa, niin siinä kehittyy niin hyväksi että ei tarvitse enää tietoisesti ajatella mitä tekee. Tähän voin omista harrastuksistakin verrata tanssia ja ratsastusta. Aloitin viime syksynä katutanssin, eli tanssin, jossa tanssitaan hiphop-musiikkiin. Aluksi kaikki liikkeet tuntuivat haastavilta ja vaikeilta, mutta nyt jo reilu puoli vuotta tanssittuani alkaa osa liikkeistä painua muistiin niin, että niitä ei tarvitse enää miettiä. Kun jotain sarjaa harjoitellaan yhä uudestaan ja uudestaan, ei enää tarvitse miettiä erikseen jokaista tulevaa liikettä, vaan ne tulevat itsestään, ennen kuin liikettä on ehtinyt edes ajatella. On niin kuin olisi yhtä tanssin kanssa. Osittain tämä selittyy sillä, että askeleet ja tekniikat jäävät lihasmuistiin, jolloin niitä ei tarvitse enää miettiä. Siihen, että uskaltaa esiintyä ja olla sinut itsensä ja tanssinsa kanssa tarvitaan kyllä itsensä unohtamista ja asiaan heittäytymistä. Tämäkin varmasti on zeniä, mutta en osaa ajatella mitään ylempää, itsensä ylittävää voimaa mikä vaikuttaisi siinä taustalla. Myös ratsastusta voi käyttää esimerkkinä tilanteesta, jossa unohtaa itsensä ja suorittamisen. Varsinkin esteradalla sitä vain viilettää radan läpi ja esteellä fiilis on mahtava, siinä voi tuntea olevansa yhtä hevosen ja esteen kanssa. Ratsastuksessa tähän vaaditaan useiden vuosien työ. Kymmenenkin vuoden ratsastuskokemuksen jälkeen on hyvin harvoin ratoja jotka menevät sulavasti liikaa ajattelematta. Siksi tykkäänkin ratsastuksesta, siinä voi koko ajan oppia lisää ja lisää, koskaan ei ole valmista.

Zen-ajattelua voisi soveltaa muuallakin kuin harrastuksissa. Jopa Tiimiakatemian arjessa pienissä asioissa. Esimerkiksi, kun pitää soittaa puheluita johonkin, se jännittää, koska on jotenkin liian tietoinen itsestään. Jos pystyy edes hetkeksi unohtamaan itsensä, luulen, että se voisi auttaa. En tiedä onko tässä ajatuksessa mitään järkeä, mutta luulen, että ihmiset jotka jännittävät eniten vaikkapa esiintymistä tai sosiaalisia tilanteita ovat tietoisempia itsestään kuin ne, jotka eivät jännitä. Kun miettii liikaa omaa olemustaan tai sitä mitä muut itsestä ajattelevat, se alkaa tietenkin jännittämään. Näissä tilanteissa pitäisi vaan päästä irti liiasta tietoisuudesta, koska silloin uskaltaa olla paremmin oma itsensä. Itse olen juurikin liian tietoinen itsestäni, mikä on suuri este omana itsenään olemisessa. En tiedä meneekö tämä jo ohi Zen-ajattelusta, mutta kuitenkin. Mitä nyt Zenistä ymmärsin, niin sitä olisi kyllä oikeasti hyvä harjoitella. Ihan jo sekin, että keskittyy yhteen asiaan kerrallaan auttaa mieltä rahoittumaan. Esimerkiksi kun syö, niin ei tee mitään muuta samalla, keskittyy vain syömiseen. Kun juttelee kaverin kanssa, niin keskittyy oikeasti siihen eikä esimerkiksi käytä puhelinta samalla. Kaaos syntyy, kun pitäisi tehdä monta asiaa yhtäaikaa, eikä pysty keskittymään vain yhteen kerrallaan. Aikaa kyllä on tässä maailmassa yllin kyllin, oleellista on se mihin sitä käyttää. Uskoisin että mielenrauhan voi saavuttaa, kun oikeasti keskittyy asioihin. Se on tärkeää.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!