Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 13.12.18
Esseen kirjoittaja: Paula Karjula
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

Zen ja jousella ampumisen taito, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Kirjailija kertoo kirjassaan, kuinka hän tutustui jousiammunnan ja zenin saloihin Japanissa ollessaan. Hän kertoo, kuinka taidon on muututtava ”taiteettomaksi taiteeksi”, joka ei ole osaamista, vaan suoraan tiedostamattomasta nousevaa toimintaa. Jousiammunta ei merkitse vain urheilua, vaan taitavuutta. Sillä on syvempi merkitys itsensä tutkiskelussa ja minäkuvan tuntemuksessa ja sen moninaisuuden pohdinnassa. Siinä selvitellään välejä itsensä kanssa. Se tuo myös esille ajatuksen siitä, kuinka täytyy tuntea itsensä ennen kuin voi tuomita muita.

”Miten paljon hänen onkaan voitettava ja jätettävä taakseen ennen kuin hän löytää totuuden. Miten usein häntä matkan varrella kiusaakaan lohduton tunne, että hän tavoittelee mahdotonta. Ja kuitenkin tuo mahdoton on jonakin päivänä mahdollista, jopa itsestään selvää.” Kaikilla menestyneillä ihmisillä on varmasti ollut samoja tunteita joskus vaikeina hetkinä. Ajatus rohkaisee itseäkin tekemään rohkeita valintoja, ja kokeilemaan jotain uutta ja tuntemattomampaa. Olen kuullut Tiimiakatemialla ollessani usein lauseen ”synnytämme rohkeita tiimiyrittäjiä”, joka on myös ensimmäinen lause, jonka näkee avatessaan Tiimiakatemian nettisivut. Mielestäni tätä rohkeutta saisi olla talossa enemmänkin, ja olisi hienoa, jos tiimiyrittäjät uskaltaisivat tehdä vielä enemmän rohkeita kokeiluja Tiimiakatemialla ollessaan.

Jousiammunnassa on tietty hengitystekniikka, jonka avulla laji on helpointa. Sitä voi suoraan yhdistää meditointiin tai joogaan, jossa hengityksellä on suuri rooli. Lähes kaikki elämänsä aikana suuria asioita tehneet ihmiset kertovat meditoivansa, ja se on heille tärkeä osa henkistä hyvinvointia ja jaksamista. Se vie ajatukset hetkeksi pois ikuisesta arjen oravanpyörästä. Olen itse yrittänyt molempia, sekä joogaa että meditointia, mutta kumpikaan laji ei ole oikein saanut tulta alleen. Pidän molemmista, mutta se liiallinen pysähtyminen ja paikoillaan olo saa minut levottomaksi. Juuri siitä syystä minun pitäisi esimerkiksi meditoida, että oppisin olemaan hetken rauhassa ja tekemättä mitään.

Kirjailijaa opettanut jousiammunnan mestari ei ollut heti opettanut kirjailijalle oikeaa hengitystekniikkaa. Kirjassa sanotaankin, että ”Jos mestari olisi aloittanut opetuksensa hengitysharjoituksilla, hän ei olisi koskaan saanut vakuuttuneeksi teitä siitä, miten ratkaisevasti hengitys vaikuttaa asiaan. Teidän omien yritystenne oli ensin kärsittävä haaksirikko, ennen kuin olitte valmis tarttumaan pelastusrenkaaseen, jonka hän ojensi teille.” Minulle tulee esimerkiksi mieleen meidän tiimin alkusyksy, ja valmentajamme suhtautuminen tiimiin. Pakka oli levällään, ja säntäilimme eteenpäin vailla suuntaa. Teimme paljon ja saimme asioita aikaan, mutta tekeminen oli aika sekavaa eikä erityisen suunnitelmallista. Treenejä ei suunniteltu, niissä ei ollut kunnon agendaa, eikä niistä edellä mainituista syistä johtuen saanut hirveästi irti mitään. Jossain vaiheessa syksyä tiimissämme tapahtui eräänlainen herääminen. Huomasimme suunnittelun ja tavoitteiden asettamisen tärkeyden. Vaikka valmentajamme oli huomannut ja tiedostanut kehityskohteemme, hän ei ollut sanonut meille siitä, vaan antoi meidän itse huomata minkä piti muuttua. Näin muutos tuli meistä itsestämme, ei ulkopuolelta.

”Miten usein olinkaan salaa kadehtinut mestarin oppilaista, jotka kuin lapset antoivat hänen tarttua heitä kädestä ja johtaa itseään. Miten onnelliseksi tunteekaan itsensä, jos voi tehdä sen varauksitta. Tuollaisen asennoitumisen ei tarvitse johtaa välinpitämättömyyteen eikä henkiseen lamaan. Saavathan lapset sentään – kysyä paljon.” Tämä kohta herätteli minua vahvasti. Olen todella huono kysymään, jos en osaa tai ymmärrä. Minun on vaikea myöntää osaamattomuuteni ja kokemattomuuteni muille. Olisi tärkeää säilyttää se lapsenmielinen into kysellä ja selvittää asioita sekä tutkia maailmaa. On viisautta kysyä, jos ei tiedä. Mitä enemmän kysyt muilta, sitä enemmän opit.

Kirjailija avaa myös Japanissa opettajan ja oppilaan välistä suhdetta. Oppilaalla on kritiikitön kunnioitus opettajaansa kohtaan, ja opettajalla on suuri vastuu, joka ulottuu myös hänen varsinaisen opetusalansa ulkopuolellekin. Mentorit ja esikuvat ovat tärkeitä meille kaikille menestyksen kannalta, kuten kirjakin asiaa avaa. Heiltä voi oppia paljon ja saada myös hiljaista tietoa, jota ei kirjoista opi. Siihen, kannattaako omia esikuvia kohtaan olla täysin kritiikitön, suhtaudun hieman epäilevästi. Japanilaisissa taiteen lajeissa ja zenissä se ehkä kuuluu prosessiin, mutta muilla elämän osa-alueilla koen, kriittinen ajattelu ja pohtiminen on olennainen osa ihmisen kehittymistä yksilönä.

Teos oli todella filosofinen ja korkealentoisia ajatuksia sisältävä. Koin tekstin olevan jopa liian korkealentoista paikoittain. Olen lukenut monia muitakin hieman vastaavia kirjoja, kuten Eckhart Tollen Läsnäolon voiman ja Paulo Coelhon Alkemistin, mutta jostain syystä nekään eivät avaudu minulle ikinä täysin, enkä saa niistä hirveästi irti. Ehkä ajatusmaailmani ei ole vielä tarpeeksi kypsä vastaanottamaan ja ymmärtämään kirjoissa käsiteltyjä asioita, ja kun aika on oikea, niihin kätketyt ajatukset avautuvat minulle.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!