Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Zen ja jousella ampumisen taito

Kirjoitettu 20.05.13
Esseen kirjoittaja: Sakari Lehto
Kirjapisteet: 3
Kirja: Zen ja jousella ampumisen taito
Kirjan kirjoittaja: Eugen Herrigel
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.5. Oppimisen klassikot, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Aloittaessani lukemaan kirjaa, Zen ja jousella ampumisen taito, mietin kuinka oikein reflektoisin tätä. Voinko yhdistää tämän jollain tapaa esimerkiksi myyntityöhön? Nopeasti minulle kuitenkin valkeni, että teos ei anna mitään vinkkejä menestyksekkäämpään työelämään, kyse on henkisestä kasvusta, havahtumisesta. Kuinka koen itseni ja koko elämäni ja mitä siltä odotan? Hallitsenko mieltäni, vai annanko mielen hallita minua? Miten suhtaudun oppimiseen, suorittamiseen ja saavuttamiseen.

Tuntuu jollain tapaa pelottavalta kirjoittaa Zenistä, koska en ymmärrä sitä lainkaan. Tiedän sen olevan mystinen voima, jota itämaiset mestarit voivat hallita, mutta näin länsimaisena siitä on vaikea sanoa mitään. Nyt kuitenkin jo kunnioitan itämaista ajattelua. He hallitsevat henkisen keskittymisen taidon, minkä minä länsimaalaisena näen yleensä hölynpölynä.

Olen tähän asti uskonut, että ajattelu on ihmisen suurin voimavara. Kirja sai minut kuitenkin pohtimaan, onko jokin vielä suurempi keskittymisen taso? Tiedostamaton taso, jossa ajatusten sijaan ”se” ohjaa toimintaa. ”Se” on jokin, jota ei voi kuvata, sen voi ihminen vain itse kokea, äärimmäisen keskittymisen tilassa. Tuon tason voi saavuttaa, kun on mieleltään täysin vapaa, ei ajattele, keskittyy vain hengittämiseen. Näin sen ainakin ymmärsin. En usko että voisin ehkä tuota tasoa koskaan saavuttaakaan, mutta huomasin minulla olevan paljon kehitettävää oman mielen hallinnassa ja keskittymisessä. Ajattelen enemmän kuin pitäisi, tai ajattelen vääriä asioita. Toisinaan yritän ratkaista ongelmat yrittämällä ajatella liikaa, ehkä minun ei pitäisi keskittyä itseeni ja ajatteluuni. Riittää kun keskittyy hengittämään puhtaasti ilman mitään tarkoitusta. Näin saatan parhaillaan kokea havahtumisen.

”Kun kaikki on kiinni siitä, että antaudutaan tapahtumaan kokonaan itsensä unohtaen ja ilman mitään tarkoitusta, niin tapahtuman ulkoisten puitteiden täytyy toteutua kuin itsestään, ilman johtavaa ja valvovaa harkintaa.”

En silti näe tällaista toimintatapaa millään tapaa sovellettavaksi työelämän ongelmien ratkaisuihin. Kuulostaa jopa naurettavalta ”Sen” ratkaisevan yrityksen ongelmia. Tai ehkä ajattelen taas liian länsimaalaisesti. Yhdistän Zen-tyylisen harjoittelun fyysiseen harjoitteluun, kuten jousiammuntaan tai kamppailulajeihin. Vaikka harjoittelun tulokset kumpuavat henkiseltä tasolta, Zen vaatii ilmetäkseen fyysisen harjoittelun muodon. Esimerkiksi jousiammunnassa jousi, nuoli, maali ja henkilö ovat välineitä, jotka havainnollistavat henkisen kasvun tapahtuman konkreettisella tasolla. Kaikki työ on oikeasti tapahtunut pään sisällä ja sydämessä, mutta se ilmenee vasta jousella ammuttaessa.

”Kuta enemmän hän koittaa saada miekan käyttöään ylivoimaiseksi käyttäen harkintaa, soveltaen taitoaan tietoisesti, luottaen taistelukokemukseensa ja taktiikkaan, sitä enemmän hän estää sydämen työskentelyn vapaata liikkumista”

Kuinka minä länsimaisena pystyn ottamaan opiksi Zenistä, koska täällä siihen ei ole pätevää opettajaa, mestaria, ja kirjoista lukeminenkin on vain pintaraapaisu tuohon henkimaailmaan? No vaikka totuus on se, että en koskaan voisi täysin tuota filosofiaa ymmärtääkään, voin silti siitä oppia jotain. Ei minusta koskaan tule mestaria, mutta ei se tarkoita ettei mitään kehitystä voisi tapahtua. Sovellan lukemiani asioita Zenistä omalla tapaani käytäntöön ja pyrin toteamaan kehityksen. Minun pitää yhdistää se johonkin fyysiseen taiteenomaiseen harjoittelumuotoon. Voisinko esimerkiksi koittaa soveltaa samoja tekniikoita kiekonheittoon frisbeegolfissa? Sehän on parhaimmillaan taiturimaista koko kehon hyödyntämistä heitossa ja lopulta maaliin osumista. Kuulostaa kyllä hieman pöllöltä verrata sitä historialliseen jousiammuntaan, mutta eikö sama ideologia päde siihenkin. Tai sitten hankin uuden mystisen harrastuksen, olisihan sekin arvokas kokemus…

Oli miten oli, jos pystyn kasvamaan henkisesti harjoittelemalla Zenin tapaan, voin viedä siitä saamani opit myös muuhun elämään. Työ mukaan lukien. En ehkä näkisi yleisesti asioita enää niin länsimaiseen tapaan simppelisti, vaan osaisin katsoa niitä pintaa syvemmälle. Sillä onhan sekin todettu että yrittäminen ja opiskelu Tiimiakatemiassa vaativat ihmiseltä melkoisia henkisiä voimavaroja. Menestyvälle yrittäjälle se on oikeastaan jo vaatimus.

Oppi saavuttamisesta – ”Jousiampujan maali on hän itse”

”Huonot laukaisut eivät saa ärsyttää, sen te jo tiedätte. Muistakaa myös, ettei saa iloita hyvistä laukaisuista. Teidän täytyy lopettaa heilahtelu mielihyvän ja mielipahan välillä. Teidän täytyy oppia rauhallisen tyynenä olemaan niiden yläpuolella ja iloitsemaan sillä tavalla kuin joku toinen ettekä te olisi ampunut hyvin. Myös tuota asiaa täytyy harjoittaa väsymättömästi – te ette aavistakaan miten tärkeää se on”

Saavutus on usein pitkän keskittymisen tulos. Ennen maalia on koettu useita vastoinkäymisiä, joiden suhteen on kehotettu olemaan näyttämättä minkäänlaisia tunteita, etteivät ne pysäytä keskittymistä. Harvemmin puhutaan kuitenkaan saavutukseen suhtautumisesta. Pidetään itsestään selvänä että silloin on ilon aika ja se pitää näyttää ulospäin. Kyseessähän on kuitenkin sama asia kuin vastoinkäymisissä, tunteet vain ovat eriävät – Kun annat tunteillesi vallan, keskittyminen katoaa ja estät etenemisen.

En silti usko että ihmisen pitäisi olla täysin tunteeton edetäkseen. Eri asia on; annatko tunteille vallan ja menetät näin keskittymisen, vai hallitsetko tunteesi ja säilytät keskittymisen, mikä kuitenkin sinut tähän saavutukseen on johtanut? Sillä vain ehdoton välinpitämättömyys saa sen uusiutumaan.

Eikä ulkoinen saavutus kuten raha, esine, fyysinen kehitys tai muiden osoittama kunnia ole kelpo päämäärä. Tärkeämpää on nähdä henkinen kehitys itsessään. En siis ammu osuakseni maalitauluun, tähtään omaan henkiseen kasvuun, missä todellinen maalini sijaitsee. ”Jousiampujan maali on hän itse”

Sakari Lehto 044 291 4171

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!