Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

 25 Ways To Win With People 

Kirjoitettu 29.01.21
Esseen kirjoittaja: Nella Manninen
Kirjapisteet: 1
Kirja:  25 Ways To Win With People 
Kirjan kirjoittaja: John Maxwell
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

25 Ways To Win With People

 

 

Joulu lomalla kaipasin jotain kuunneltavaa kävelylenkeilleni. Matiakselta saa aina hyviä kirja vinkkejä ja hänen innoittamanaan aloin kuuntelemaan 25 Ways To Win With People kirjaa. Kirjaan oli todella helppoa keskittyä mikä oli onni, koska suurimmalta osalta olen todennut, että äänikirjat eivät ole minua varten. Sain paljon ajatuksia ja uusia ideoita kirjan pohjalta.

 

 

Sano jotain kannustavaa

 

Ihmiset arvostavat sitä, että heidät huomioidaan. Tarvitsemme kaikki tietynlaista hyväksyntää sekä huomiota muilta kaltaisimmiltamme. Kirjassa esitetään 30 sekunnin sääntö se kehottaa antamaan keskustelun toiselle osapuolelle kehun, keskustelun ensimmäisen 30 sekunnin aikana. Silloin toinen osapuoli kokee itsensä arvostetuksi ja haluaa aidosti kuunnella mitä muuta sanottavaa sinulla on. Hyvästä ensi vaikutelmasta ei puhuta turhaan ja jos saat ihmisen voitettua puolellesi ensimmäisen 30 sekunnin aikana jäät varmasti mieleen hyvänä muistikuvana. Kehu on myös kaikista tehokkain, kun sanot sen ääneen julkisella paikalla niin, että muutkin kuulevat sen.

 

Anna ihmisten huomata, että tarvitset heitä

 

Johtajakin voi pyytää apua, kaikesta ei voi selviytyä yksin. Siksi olemmekin tiimiyrittäjiä. Kaikilta meiltä löytyy omat vahvuudet ja myös heikkoudet. On tärkeää osata pyytää apua ja näyttää muille, että tarvitset heitä. Kun joku pyytää minulta apua ja saan näyttää omia taitojani siitä, tulee kieltämättä hyvä olo. Tiimissä meidän pitää muistaa pyytää ja vastanottaa apua. Tarvitsemme joka ikistä tiimin jäsentä, jotta voimme olla paras mahdollinen versio Kaukasta.

 

Ei sanat vaan teot

 

Tästä meillä on ollut paljon puhetta tiimin sisällä. Sanoilla ei ole mitään merkitystä, jos ne eivät vastaa tekojasi. Voit luvata kuun taivaalta, mutta jos et tuo kuuta käsiini sanojen merkitys katoaa. Sen jälkeen, kun olet puhunut paljon, mutta et ole tehnyt mitään luottamus katoaa. Asioista puhutaan paljon, mutta ne pitää myös osata konkretisoida teoilla. Voimme tiiminä ideoida ja haaveilla vaikka mistä projekteista, mutta jos emme tee mitään konkreettista niiden eteen ne eivät tule koskaan toteutumaan. Lupaa vähemmän ja tee vielä enemmän kuin vaaditaan.

 

Lempinimet

 

Mikä on lempi asia, jonka kuulet toisen sanovan, suurimalle osalle ihmisistä se on oma nimi. Oman nimen kuuleminen on tutkitusti ihmisille hyvin tärkeää. Aina kun keskustelet asiakkaan, tuttavan tai vaikka oman kaverisi kanssa mainitse heidän nimensä keskustelussa se saa heille olon, että arvostat heitä. Varsinkin puoli tutulle tai asiakkaalle voi olla iso asia, että muistat heidän nimensä ja sen osoittaminen ääneen tuo suuren merkityksen. Mitä sitten teet, kun et muista ihmisen nimeä? Yksi hirveimpiä tilanteita on, kun joku tulee tervehtimään sinua ja muistaa nimesi, mutta sinulle ei ole mitään hajua heidän nimestään. Minulle tuo tilanne on todella tuttu, sillä minulla on maailman huonoin nimimuisti. Kirja antoi minulle hyviä vinkkejä näitä tilanteita varten.

 

Vinkki nro 1.Kun kuulet toisen nimen ensimmäistä kertaa toista se ääneen niin se jää paremmin mieleesi. Esimerkiksi ”Hei nimeni on Amanda” vastaa:  ”Mukava tavata Amanda, mitä sinulle kuuluu?”.

 

Vinkki nro 2.Kun kuulet toisen nimen yhdistä se johonkin asiaan, joka on sinulle mieleinen tai tuttu. Esimerkiksi kun Teemu esittäytyy minulle, ajattelen ilta teetäni ja seuraavan kerran kun näen Teemun yhdistän hänet lempi asiaani, jonka kautta voin helpommin muistaa hänen nimensä.

 

Vinkki nro 3.Kun olette jo esittäytyneet ja sinun pitäisi jo muistaa nimi niin silloin sinun pitää keksiä kysymys, jonka avulla saat ihmisen paljastamaan oman nimensä ennen kuin hän ehtii huomata, ettet muista sitä.

 

Jaa salaisuus

 

Salaisuuden jakaminen, jonkun kanssa on aina hyvin henkilökohtaista ja se tuo toiselle ihmiselle tunteen, että hän on sinulle tärkeä, voit luottaa häneen ja turvaudut häneen, kun tarvitset apua. Salaisuuden ei tarvitse olla maata mullistavaa, kunhan vain varmistat, että toinen ajattelee, että turvaudut vain häneen ja haluat kertoa salaisuuden juuri hänelle, etkä kenellekään muulle.

 

Mitä vien tiimille

 

Kirja opetti minulle, että ihmisistä pitää olla aidosti kiinnostunut. Hyvä johtaja ottaa muut huomioon. Pienet asiat kantavat kauas, kehut, salaisuudet, rohkaiseminen, toisen nimen muistaminen ja arvon tunnistaminen. Liiderinä haluan johtaa tiimiämme kehujen ja kannustamisen kautta. Haluan myös, että tiimissä jokainen oppii pyytämään apua ja jakamaan työtakkaansa muiden kanssa. Tärkeää on saada avoin ja luotettava ilmapiiri, jossa kaikkien on hyvä olla. Koen tärkeänä innostaa ja motivoida muita sekä saada aikaan avointa kommunikaatiota koko tiimin välille.

 

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!