Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ihmisyyden Rajalla

Kirjoitettu 02.03.14
Esseen kirjoittaja: Timo Kasurinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Ihmisyyden Rajalla
Kirjan kirjoittaja: Viktor E. Frankl
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ihmisyyden Rajalla

Viktro E. Frankl – Ihmisyyden rajalla: Holokausti, keskitysleiri, kärsimys, elämän tarkoitus ja logoterapia. Tässä menee ihmisellä jo lukiessa mieli aivan ymmälle ja sitten pitäisi vielä lähteä kirjoittamaan Tiimiakatemiaan peilaavaa esseetä. Muiden esseiden benchmarkkauskaan ei tuonut toivottuja tuloksia. Suunilleen jokaisella on ollut tämän esseen aloittamisessa samanlaisia ongelmia. Seuraa siis pitkiä lainauksia ja filosofista tekstiä.

Aloitetaan sitten vaikkapa lyhyellä esittelyllä. Nyt ei tosiaan ole kyseessä johtamisen, tai markkinoinnin kirja vaan tutustutaan vähän ihmismielen syövereihin. Kirja kertoo Itävaltalaisen psykiatrin Viktor E. Franklin tarinan. Hänet tunnetaan Wieniläisen psykoterapian kolmannen koulukunnan, logoterapian, kehittäjänä. Logoterapian hän loi ja testasi ehkä rajuimmassa mahdollisessa ympäristössä, keskitysleirin syövereissä, toisen maailmansodan riehuessa taustalla.

Frankl huomasi, että jokaisessa ihmisryhmässä on hyviä ja pahoja ihmisiä. Ne jotka löysivät oman tarkoituksensa elää pystyivät säilyttämään inhimmilisyytensä ja henkiriepunsa huomattavasti paremmin, kuin ne joilla tarkoitusta ei ollut. Näitä ihmisiä kuvaa hyvin seuraava lainaus Franklin kokemuksista:

”Me, jotka elimme keskitysleirissä, voimme muistaa ihmisiä, jotka kulkivat parakeissa lohduttaen muita, antaen pois viimeisen leipäpalansa. Heitä oli ehkä lukumääräisesti vähän, mutta he antavat riittävän todisteen siitä, että ihmiseltä ei voi ottaa pois viimeistä inhimillistä vapautta — vapautta valita oma suhtautumisensa mihin tahansa annetuun tilanteeseen, vapautta valita oma tiensä.”

Vapaus valita onkin yksi Franklin johtavia ajatuksia. Ajat voivat olla kurjat, mutta kukaan ei voi ottaa pois sinulla olevaa valtaa valita miten suhtaudut tilanteeseen. Alatko häikäilemättömästi tavoitella vain omaa etua? Luovutatko? Vai muistatko vielä vaikeimmillakin hetkillä auttaa lähimmäistäsi?

”Älä kysy elämältä mikä sen tarkoitus on, sillä se kysyy jo sinulta: mikä on elämäsi tarkoitus?”

Älä kysy minulta lähdettä tuohon lainaukseen. Suoraan sanottuna en muista oliko se tästä kirjasta vai jostain aivan muualta, mutta se sopii kuvaamaan logoterapiaa täydellisesti.

Logoterapia keskittyy muista psykoterapioista poiketen ennenkaikkea ihmisen tulevaisuuteen. Kuten ylempänä jo totesimmekin, Franklin mukaan ihmisten perimmäinen turhautuminen johtuu elämän tarkoituksen puutteesta. Logoterapia pyrkiikin auttamaan ihmisä löytämään tämän mystisen asian.

Miten se sitten onnistuu?

Aina ei voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu, mutta omaan asennoitumiseen pystyy vaikuttamaan aina” – Viktor E. Frankl

Franklin mukaan elämän tarkoituksen löytämiseen on kolme simppeliä keinoa. Voit valita näistä itsellesi sopivimman:

  1. Tee jokin teko – Anna jotain merkittävää maailmalle.
  2. Koe – Nauti jostain tunteesta: Rakasta, ihaile, matkusta ja niin edelleen.
  3. Kärsi – Valitse arvokas suhtautuminen tilanteeseen, jota et voi muuttaa. Esimerkiksi parantumaton sairaus.

Frank tunnisti ensin omaksi tarkoitukseksi leirillä elämäntyönsä. Hän koki velvollisuutenaan toimittaa havannoimansa tiedot ja logoterapian koko maailman saataville. Myöhemmin hän kuitenkin tunnisti kaikista syvimmäksi arvoksi rakkauden vaimoonsa.

Muutenkin Frankl koki, että rakkaudella on ihmiseen suurin vaikutus. Vaikka vangeilta oli hävinnyt seksuaaliset halut aliravitsemuksen takia, eikä heissä herättänyt parin viikon leirilläolon jälkeen kuolevatkaan minkäänlaista reaktiota, nosti rakkaista keskustelu aina tunteet pintaan. ”Kun ihminen tuntee olevansa vastuussa toiselle ihmiselle jota rakastaa, ei hän yksinkertaisesti suostu heittämään henkeään pois” – Viktor E. Frankl.

Oli sitten mikä tahansa näistä reiteistä minulle tai sinulle suunnattu, tärkeintä on että ei jää makaamaan ja odottamaan onnea, vaan aktiivisesti pyrkii toteuttamaan sitä. Muista: ”Älä kysy elämältä mikä sen tarkoitus on… ”

Tästä pidin myös logoterapiassa. Se ei jää analysoimaan minkä tyyppinen masennus potilasta vaivaa, tai mistä se on tullut, vaan se pyrkii aktivoimaan heidät samantien tekoihin. Valaistuminen lähtee liikkeelle todella pienistä asioista.

Niin, mitä sitte?

Ajatuksia kirja herättää vaikka miten. Yritän tähän viimeiseen kappaleeseen summata tärkeimpiä juttuja ja koittaa välttää turhaa päivittelyä.

Muiden esseitä ja mietteitä katsellessa huomasin että monella ensimmäinen reaktio on ettei enää kehtaa valitella omia vaivoja kun tälläistä on tapahtunut ja tapahtuu vieläkin. Vaikka maailman epäoikeudenmukaisuus tuskin tulee kellekkään yllätyksenä, niin kirja kyllä muistuttaa asiasta taas kovalla otteella.

Itse olen kuitenkin tästä vähän eri mieltä. Vaikka onkin vaikea sulattaa kaikkea vääryyttä maailmassa ja tiedän meillä täällä lintukodossa menevän erittäin hienosti verratuna moneen muuhun paikkaan, ei se tarkoita sitä että täällä ei saisi valittaa omista ongelmista.

Valittaminen on minusta suotavaa ja välttämätöntä tiettyyn pisteeseen saakka. Kaikkea ei tietenkään tarvitse muille vuodattaa, mutta kuten Kai Suikkanen sanoi: ”Tyytyväisyys tappaa kehityksen”. Eli epäkohdat täytyy tiedostaa, eikä tyytyä keskinkertaisuuteen. Ymmärrän, että omasta tilanteesta valittamisesta voi tullu huono omatunto, mutta kun saa omat asiat ovat hyvin kuntoon, on myös paljon enemmän mahdollisuuksia auttaa niitä, jotka kärsivät elämän todellisista vääryyksistä.

Tästä pääsemmekin hienolla aasinsillalla itse asiaan, eli isoimpaan koppiin koko kirjasta. Tämä on sellainen asia minkä unohtaa liian monessa tilanteessa. Kirjoitan siis muistutuksen itselleni: MUISTA, että sinulla on AINA vapaus valita ASENTEESI!

Monesti syyllistyn siihen, että haluan kontrolloida kaikkea. Aina ei elämässä kuitenkaan ole yksinkertaisesti keinoa päättää omasta tilanteestaa. Kun tämä realisoituu se lannistaa helposti, tuntuu että ei ole kontrollissa. Kirja kuitenkin antaa tähän uuden lähestymistavan. Tilannetta ei voi aina hallita, mutta kukaan tai mikään ei voi ottaa pois vapauttasi asennoitua tilanteeseen niinkuin itse päätät!

Timo Kasurinen

+358 445 534

timo@mittava.fi

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!