Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

One from many

Kirjoitettu 03.03.14
Esseen kirjoittaja: Unna Ahokas
Kirjapisteet: 3
Kirja: One from many: VISA and the Rise of Chaordic Organization
Kirjan kirjoittaja: Dee Hock
Kategoriat: 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen aina ollut lukutoukka. Olen lukenut monipuolisesti kirjoja: kaunokirjallisuutta, runoutta, faktapohjaisia kirjoja, fantasiaa ja scifiä, sarjakuvia, lehtiä, käytännössä kaikkea mitä olen käsiini saanut. Peruskoulussa luin kirjat ahkerasti kannesta kanteen. Nyt Tiimiakatemialla olen lukenut liiketalouteen ja elämänhallintaan liittyviä kirjoja. Opariin liittyviä kirjoja lukuunottamatta olen pian taas vapaa nappaamaan minkä vaan kirjan hyllystä. Se on suuri vastuu, sillä kirjoja julkaistaan sellaista tahtia etten mitenkään ehdi niitä kaikkia ikinä lukemaan. One from many innosti minua, sillä se oli pohjimmiltaan aika filosofinen kirja, kuitenkaan käytäntöä unohtamatta. Se avasi silmiäni uudenlaiseen ajattelutapaan, ja se on mielestäni kirjojen tarkoitus. Hyvät kirjat eivät kerro miten asiat ovat, vaan jättävät asioita lukijan mielikuvituksen varaan. Täten luodaan tila, jossa uudet ideat syntyvät.

One from many ei ollut sellainen kirja mitä olin odottanut. Ainoa asia jonka tiesin Dee Hockista oli hänen teoriansa johtamisesta. Visan synnystä en tiennyt mitään. One from many muodostuu kahdesta yhtä aikaa kulkevasta osiosta: tarinasta Visan muodostumisesta sekä Hockin omista mietteistä maailman ja organisaatioiden muodosta nyt ja tulevaisuudessa. Kirja oli pitkä, monet lauseet tuli lukea useampaan kertaan ja kymmentä prosenttia englanninkielisistä sanoista en ymmärtänyt. Kuitenkin tämä pitkä prosessi oli ehdottomasti sen arvoinen.

Hallinta on yksi tärkeimpiä asioita liikemaailmassa. Pitää olla kyky hallita ihmisiä, tilanteita, tavaroita, myyntiä, kommunikaatiota, kaikkea mikä liittyy johdettavaan organisaatioon. Kykyä hallita näitä asioita kutsutaan johtamiseksi. Hockin mukaan hallinta on yhtä kuin kuolema. Elämä on hallisematonta ja täynnä yllätyksiä, tunteita ja asioita joita ei voi määritellä. Tämä on mielenkiintoinen ajatelma, sillä ainakin meidän yrityksessämme otetaan hallinta itsestäänselvyytenä. Johtoryhmä hallitsee muuta tiimiä, Tiimiakatemia hallisee koko tiimiämme. Kirjassa oli näkökulma, jonka mukaan Innomoa ei ole olemassa, on vain me ihmiset. Olen moneen kertaan kuullut tiimiläisteni puhuvan ”Kun Innomo vaatii…”. Kuitenkaan mitään ”Innomoa” ei ole, on vain 12 ihmistä. Kuka meitä siis hallitsee, ja voiko kukaan hallita toista ihmistä? Onko sellaiselle tarvetta, ja jos on niin miksi? Mihin hallinta pyrkii? Miksi kellään meistä olisi halu puuttua toisen ihmisen elämään? Miksi Jamkilla tai Tiimiakatemialla on halu hallita meitä? Miksi minun pitäisi antaa heidän tehdä niin?

Visan organisaatio perustuu ajatukseen, että kukaan ei hallitse muita. Kaikki pankit jotka liittyvät Visan ”omistajiksi” ovat samanarvoisia. Kaikki päätökset tehdään yhdessä, ja jokainen on vapaa julkaisemaan Visan nimissä uusia ideoita. Kukaan ei muutu miljardööriksi Visan vuoksi, eikä ketään käytetä hyväksi. Kuitenkin on olemassa kanavat kommunikoida ja tavat muuttaa ideat käytännön teoiksi. Tällainen järjestelmä on siis yhtäaikaa kaoottinen (chaos) ja järjestelmällinen (order) eli chaordic. Lyhyesti: No part knows the whole, the whole does not know all the parts, and none has any need to.

Voiko tällainen tällainen järjestelmä toimia? Voiko se levitä muuallekin? Hock on ottanut elämäntehtäväkseen lähteä tutkimaan ja levittämään tätä järjestelmää, tai ainakin ideaa sen takana.

Kun mietin asiaa omasta näkökulmastani, en ole varma haluanko tällaisia järjestelmiä. Mahdollisuus rikastua, istua sikarikerhossa ja lennellä omalla lentokoneella houkuttaa minua. Se houkuttaa suurinta osaa väestöstä. Meidät on opetettu ihailemaan rikkautta, keräämään omaisuutta ja haalimaan valtaa. Dee Hock teki töitä matalalla palkalla vuosikymmeniä ja uskoo ainakin kirjan mukaan siihen, että jotakin voi omistaa vasta kun on luopunut siitä täysin. Itse en todellakaan ole tuollaisella tasolla. Enkä tiedä haluanko olla. En halua myöskään lähteä muuttamaan ajatusmaailmaani yhden kirjan perusteella. Mielessäni heräsi kuitenkin ajatuksia joita olisi mielenkiintoista lähteä tutkimaan ja katsomaan onko tulevaisuuteni siellä suunnassa.

Dee Hock rakastaan luontoa ja idea Visan tapaisesta järjestelmästä on syntynytkin juuri sieltä. Koko eliökunta ja maapallo toimii ilman hallintaa, yhtäaikaa kaikkien yhteistyöllä ja kilpailulla. Olen huomannut, että ihmisillä on tarve keksiä jokin voima, jumala, kuolema tai kohtalo, joka hallitsee kaikkea. Kun katson muurahaista työssään tai lehtiä heilumassa puun latvassa, on mahdoton kuvitella jokin voima käskemässä niitä. Jokainen meistä on oman itsensä herra ja samaan aikaan riippuvainen toisista elementeistä.

Hock kyseenalaistaa vahvasti meidän nykyaikaisen organisaatiomallimme. En voi kieltää niitä negatiivisia vaikutuksia joita jättiyhtiöt ovat maailmaan ja ihmisille aiheuttaneet, puhumattakaan valtioista ja sodista. ”Mekaaninen organisaatiotoiminta” kuten Hock sitä kuvaa, on niin iso osa yhteiskuntaamme että on vaikea erottaa sitä. Minulle ei ole koskaan tullut mieleen kyseenalaistaa sen muotoa. Kyse ei ole siitä, että otetaan mukaan vähän kaverijohtajuutta tai villejä ideoita. Kyse on kaiken nykyisen tuhoamisesta ja uuden luomisesta. Se vaatii oman maailmankatsomuksen ja tapojen muuttamista. Jopa Tiimiakatemialla tapahtunut mielenmallien muutos ei riitä siihen, mitä tarvitaan tällaisten organisaatioiden toimimiseen. Kuten kirjassa todetaan, uusia ideoita ei voi saada, jos pää on täynnä vanhoja.

Hockin kuvaaman organisaation yksi suurimpia kulmakiviä on ihmisiin uskominen. Hock uskoo, että jokainen ihminen on tärkeä. Hänen mielestään organisaation tulee houkutella ihmisestä paras ulos sen sijaan, että se vaatisi tietynlaista käytöstä. Nämä ovat mielenkiintoisia ajatuksia sillä ne puhuvat monen eri teorian vastaan. Esimerkiksi Jack Welch uskoo, että 10% ihmisistä on sellaisia, että heitä ei kannata palkata. Ero on suuri näiden miehien ajatusten välillä. Toisaalta Welch edustaa sitä mistä Hock puhuu negatiiviseen sävyyn, yhden ihmisen vallasta. Hockin näkemys on, että suurin osa johtajista on tyranneja, vaikka heidät nähtäisiinkin hyvinä johtajina. Uskon, että Welchin teoria toimii nykyisen kaltaisissa organisaatioissa. Kysymys kuuluukin, ovatko nykyiset organisaatiot sellaisia joihin haluamme panostaa? Haluanko itse kuulua organisaatioon, jossa pienen prosentin suuri menestyminen nähdään hyvänä asiana, ellei jopa välttämättömyytenä?

Jos otetaan pois tittelit, ihmisten laittaminen järjestykseen ja johtajat, mitä tapahtuu? Miten sellainen toimii esimerkiksi Tiimiakatemialla niissä tiimeissä joissa ei johtoryhmää ole? Tällöin itsensä johtaminen astuu kehiin. Pääsemme nyt siis Hockin 50-25-20-5 malliin. Luulin, että kirjassa kerrottaisiin enemmänkin tästä mallista, sillä sitä on toisteltu paljon Tiimiakatemialla. Selvisi kuitenkin, että malli on juuri niin yksinkertainen kun miltä se vaikuttaakin. Itsensä johtaminen on ensi sijainen tehtävämme. Jokainen tekomme on itsensä johtamista, mutta myös muiden. Tulenko ajoissa, teenkö hommani, kohtelenko muita hyvin. Tämä aiheuttaa suuren paineen, sillä kukaan ei ole koko ajan täydellinen. Samaan aikaan se antaa myös suuren mahdollisuuden, sillä voimme vaikuttaa itseemme ja muihin joka päivä.

Tämän jälkeen astuu kuvaan johtajien johtaminen. Kyse ei chaordic organisaatiossa ole Hockin mielestä täysin johtajien poistamisesta, vaan minun ymmärrykseni mukaan enemmän heidän tehtävänsä muuttamisesta. Joten, johtajia tulisi johtaa myös. Minun elämässäni se tarkoittaa valmentajien, tiimiliiderin tai vaikkapa Jamkin rehtorin johtamista. Tämän jälkeen on tehtävänä johtaa vertaisiaan. Olen mieltänyt tämän tiiimiläisteni johtamiseksi, mutta kirja laajensi ajatuksiani. Vertaisiani ovat myös muut tiimiakatemialaiset, asiakkaat tai vaikkapa kaupan kassa. Vain pienen osan ajastamme käytämme johtamalla alaisiamme.

Dee Hock malli vaatii toimiakseen sen, että muut ympärillä käyttävät sitä myös. Jos johdettavat eivät johda itseään, heihin joutuu käyttämään enemmän aikaa. Tässäpä päästäänkin tärkeään asiaan: johtajan tehtävä on saada muut käyttämään Hockin mallia. Elikkä johtajan on houkuteltava ihmisistä paras ulos eli autettava heitä johtamaan itseään ja ympärillä olijoita. Tällöin minun näkemykseni mukaan poistetaan se johtajan tehtävä joka monesti nähdään tärkeänä, eli alaisten opettaminen käskyjen tottelemiseen. Tämä ajatus muuttaa täysin johtajan käyttäytymisen tavat. ”Lead yourself, lead your superiors, lead your peers, employ good people and free them to do the same.”

Hockin mukaan organisaatio ei tarvitse käskyjä ja pakotteita. Ainoat mitä tarvitaan on ’purpose, principles and people’ eli tarkoitus, periaatteet ja ihmiset. Chaordic organisaatiossa ’clear sense of direction, a compelling purpose and powerful beliefs’ korvaavat ’mechanical plans, detailed ocjectives and predetermined outcomes’. Tiivistettynä annetaan valta kaikille ihmisille, ei yhden ihmisen suunnitelmalle. Edelleen tämä ajatus on haastava minulle, sillä olen hyvä tekemään juuri noita suunnitelmia, enkä niinkään auttamaan muita löytämään oman tiensä. Hockin mukaan ei ole johtajuutta johtaa silloin kun kaikki tiedot ovat tiedossa. Johtamista on valintojen teko ja vastuullisesti toimiminen silloin kun ei ole varmuutta, mutta on vähän visiota ja arvot kohdallaan.

Toivon, että toivoisin Innomossa kaikkien menestymistä. Kaikki tekoni ja ajatukseni eivät vielä tue tavoitettani. Tiesin jo ennaltaan, että tämä ei ole lyhyt prosessi. Lähtöni Turkkiin tulee hienoon ajankohtaan, sillä pääsen harjoittamaan muiden johtamista kauempaa. Ehkäpä pääsen lähemmäs ’leadership’-tilaa kuin ’management’-tilaa. Toivon myös, että kun olen kauempana, ihmiset jotka eivät nyt saa tarpeeksi tilaa, pääsevät ottamaan sitä.

Hockin tarina sai minut ajattelemaan mahdollisuuksia. Moni ihminen toivoo olevansa laulaja, kirjailija tai julkkis. Kuitenkaan suuresta osasta ei tule niitä. Minä uskon, että kenestä vain voi tulla mitä vain he haluavat. Kyse on siitä, mitä on valmis maksamaan lopputuloksesta. Hinta voi olla perhe, onni, raha, maine, ulkonäkö tai vapaa-aika. Nyt kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Turkkiin, minun on tehtävä se. Joudun luopumaan asioista, mutta minun on otettava riski. Riskien välttäminen on suurin riski, sillä se voi johtaa itsensä vihaamiseen ja katkeruuteen.

”Be careful of what you wish for” on lause jota suurin osa ihmisistä ei noudata. Toivotaan asioita, mutta ei olla valmiita tarttumaan tilaisuuksiin kun ne tulevat. Tilanne on harvoin täydellinen uudelle työpaikalle, raskaudelle tai rakastumiselle. Puhuin esseen alussa siitä, ettei elämää voi täysin hallita. Tämä on pelottava ajatus. Kuitenkin se on totta, sillä elämän täysi hallitseminen vaatisi tiedon kaikesta tapahtuneesta ja tulevasta. Se ei ole mahdollista ja siksipä on opittava nauttimaan tiedon puutteesta. On myös pystyttävä tarttumaan tilaisuuksiin ja oltava valmis suuriinkin uhrauksiin jos tilanne sitä vaatii. Vain osalla ihmisistä on rohkeus siihen.

Asiat eivät aina mene kuten haluaisimme. Projektit venyvät ja niiden vuoksi voi joutua taistelemaan. Tähänkin on oltava valmis. Lopputulokseen ei pääse niin nopeaa kuin haluaisi tai toivomallaan tavalla. Kun osaa etukäteen (henkisesti) valmistautua on helpompi lähteä toimimaan. Hockin mukaan ”Failure is not to be feared. It is from failure that most growth comes, provided that one can recognize it, admit it, learn from it, rise above it, and try again.” Epäonnistumisen myöntäminen on todella vaikeaa. Olen kokenut sen muun muassa Liekkirockissa ja Kaadossa. Aina ei myöskään pysty heti käsittelemään asioita. Tärkeää on tehdä se heti kun pystyy, vaikka siihen välillä meneekin aikaa. Toivon ajan myötä kasvavani sellaiseksi ihmiseksi, joka voi myöntää virheensä heti.

Hockin tapa tehdä asioita on inspiroiva. Pidän Hockin tavasta toimia erilaisissa tilanteissa. Lisäksi monet Hockin ympärillä olleet henkilöt ovat selvästi hienoja ihmisiä. Yksi asia jäi selkeästi mieleeni. Hock puhui kaikissa tilanteissa totta, vaikka se välillä vaati häneltä itseltään paljon. Myös Hockin pankissa ollut pomo on mahtava innostaja, sillä hän kuunteli hienosti. Lisäksi hän kysyi jokaisen palaverin päätteeksi ”Did this meeting serve your purpose?”. Hän myös puhui ihmisten ”lainaamisesta” sen sijaan, että olisi antanut heille uuden tehtävän, projektin tai ylennyksen. Hän kiitti kaikkia ihmisiä jos he antoivat hänelle aikaa, vaikka olikin itse pomo. Miten hieno ja nöytä ajattelutapa!

Visan tarina kertoo esimerkin siitä, miten hienot asiat syntyvät ihmisten kyvystä nähdä miten jonkin asia ”tulisi olla”. Kun syttyy palava halu muuttaa asioita, ei jää miettimään mikä on mahdollista. Hock toistelikin jatkuvasti mantraa ”Possibility cannot be determined by opinion, only by attempt”. Eli seuraavan kerran kun minulle ehdotetaan jotain, en mieti onko se mahdollista, vaan mietin, että onko se jotain jota haluamme todella tehdä. Sillä suurin osa asioista on mahdollisia, kyse on vain siitä kuinka paljon töitä olemme valmiit tekemään niiden eteen.

Minunkin paikkani maailmassa löytyy kunhan kuuntelen tarkasti, puhun totta, toimin arvojeni mukaisesti, lähden toteuttamaan sitä miten asiat pitäisivät olla, autan muita toimimaan Hockin mallin mukaisesti ja uskallan tarttua tilaisuuksiin ja ottaa riskejä. Mikään näistä ei ole helppoa, mutta en minä helppoa ole pyytänytkään!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!