Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Medici-ilmiö

Kirjoitettu 20.02.16
Esseen kirjoittaja: Marie Holmstedt
Kirjapisteet: 3
Kirja: Medici-ilmiö - Huippuoivalluksia alojen välimaastossa
Kirjan kirjoittaja: Frans Johansson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mikä ihmeen Medici-ilmiö?

Medici-ilmiössä on kyse eri alojen ja kulttuurien välisten raja-aitojen rikkomisesta. Medici-ilmiö sai alkunsa 1400-luvulla Italiassa, kun eri toimialojen työntekijät, kuten kuvanveistäjät, tiedemiehet, runoilijat, arkkitehdit jne kokoontuivat yhteen. He oppivat toisiltaan ja rikkoivat alojen väliset rajat, jonka tuloksena syntyi uusia ideoita ja innovaatioita. Itse ilmiö sai nimensä firenzeläisen pankkiirisuvun mukaan, joka rahoitti eri alojen taitureita ja mahdollisti heidän yhteenkokoontumisensa.

Nykyaikana pystymme uudelleen toistamaan Medici-ilmiön halutessamme. Monet supertrendit ovat varmasti syntyneet sen pohjalta. Esimerkiksi Magic: The Gathering on maailman ensimmäinen ja pelatuin keräilykorttipeli. Se on saanut alkunsa välimaastoideasta. Pelin keksijä yhdisti innovatiivisesti keräilyharrastuksen ja korttipelin, tuloksena maailmanlaajuinen trendi ja pelaajien verkosto. Itselleni peli ei ole lainkaan tuttu, mutta luettuani pelin synnystä, ei voi muuta sanoa, kuin että aivan nerokas idea. Peli kartuttaa jatkuvaa tuottoa – pelaajat koittavat saada käsiinsä harvinaisia tai uusia kortteja ostamalla lisää korttipakkoja. Yhteisöllisyys on myös suuri osa peliä. Pelaajat ottavat mittaa toisistaan ja etsivät mahdollisia erikoiskorttien myyjiä tai vaihtajia ympäri maailman.

Medici-ilmiössä on olemassa kahdenlaisia ideoita – välimaastoidea ja määränsuuntainen idea. Välimaastoideat synnyttävät määränsuuntaisia ideoita. Monet yritykset kehittävät tavallisesti juuri määränsuuntaisia ideoita. Määränsuuntainen tarkoittaa sitä, että idealla on jokin suunta ja tiedetään, mihin se on menossa. Mitä määritellympi idea on, sen enemmän asiantuntemusta se vaatii. Esimerkkinä, yritys kehittää uuden idean, jonka se toteuttaa yhdessä lokaatiossa, jonka jälkeen “räätälöi” eli määrittelee sen toiseen kaupunkiin sopivaksi. Tällaiset määritellyt ideat ovat yrityksille monesti hyödyksi, mutta ne eivät ole mitään superinnovaatiota normaalisti.

Välimaastoinnovaatiot sen sijaan muuttavat maailmaa suurin harppauksin kohti uusia suuntia. Nämä ideat eivät vaadi yhtä paljon asiantuntemusta kuin määränsuuntaiset ideat. Välimaastoideoita voi kehittää siis käytännössä kuka tahansa. Jos esimerkiksi mietitään Magic -peliä, sen keksijällä ei varmastikaan ole ollut tietämystä kaikista keräilyharrastuksen käsitteistä tai miten se tarkalleen toimii, se riittää, että ymmärtää asian pääpiirteittäin käytännössä.

Välimaastoidean piirteitä

  • yllättäviä ja kiehtovia
  • harppauksia uusiin suuntiin
  • avaavat uusia aloja
  • antavat ihmisille, ryhmälle tai yritykselle oman tilan
  • saavat kannattajia, jonka ansioista ideoiden toteuttajat voivat päästä johtavaan asemaan
  • toimivat määräsuuntaisten innovaatioiden lähteenä vuosia tai vuosikymmeniä
  • voivat vaikuttaa maailmaan ennennäkemättömin tavoin

 

Kuinka luon itse Medici-ilmiön?

Kirjassa neuvotaan, miten ilmiötä pystyy itse toteuttamaan ja hyödyntämään sekä miten kulttuurien välimaastosta voi löytää uusia ideoita. Ensin on tärkeintä päästä välimaastoon.

Välimaastoon päästään yhdistelemällä yhden alan käsitteitä toisen alan käsitteisiin. Esimerkiksi yhdistämällä juurikin keräilyharrastuksen käsitteet pelikäsitteisiin. Välimaastoidean syntyä pystyy myös itse teoillaan jouduttamaan. Yksi tärkein asia on oman osaamisen monipuolistaminen. Eli opettelee uusia taitoja, kokeilee erilaisia asioita. Jos keskittyy vain yhteen asiaan, on hyvin vaikeaa keksiä välimaastoidea, joka on nimenomaan eri alojen yhdistelmä.

Toinen asia, joka jouduttaa idean syntyä on työskentely erilaisten ihmisryhmien kanssa. Näin on mahdollista onkia ideoita juuri eri alojen välistä. Keskustelu ja verkostoituminen on siis hyvin olennaista. Tässä vaiheessa kirjaa lukiessa löysin itselleni merkityksen verkostoitumistapahtumiin osallistumiselle. Koskaan ei voi tietää, keneen törmää, minkä alan ekspertin kanssa tulee juteltua ja mitä ideoita keskustelun pohjalta voi syntyä. Minulla, kuten joka ikisellä ihmisellä, on mahdollisuus oivaltaa välimaastoidea, joka mullistaa maailmaa. Tietynlaisen kunnianhimon omatessa tämä on varsin kutkuttava idea mielestäni. Olisi huikeeta saada omana elinaikanaan jotain niin suurta ja siistiä aikaan. Jotain, mikä auttaa ihmiskuntaa uuteen suuntaan ja on hyödyksi tuleville sukupolville sekä toimii uusien määränsuuntaisten ideoiden pohjana.

Välimaastoidea ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se vaatii paljon aivotyötä, ideointia, fyysistä jalkatyötä, asiantuntijoiden neuvoja, jonka jälkeen siitä hioutuu timanttinen innovaatio. Suuri prosessi, mutta kaikki lähtee oman pään sisältä oivalluksen ja luovuuden yhteistyöstä.


Marie Holmstedt
Osuuskunta Stiimi

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!