Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

4D-brändimalli

Kirjoitettu 03.03.14
Esseen kirjoittaja: Teo Tarri
Kirjapisteet: 2
Kirja: 4D-brandimalli
Kirjan kirjoittaja: Thomas Gad
Kategoriat: 1. Oppiminen, 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin 4D-brändimallin, jonka on kirjoittanut Thomas Gad. Hän kirjoittaa kirjassaan kuinka alkoi tutkia noudattavatko kaikki huippubrändit tuttua kaavaa. Hän halusi käynnistää brändinluomisen systemaattisella tavalla. Kuvata ja kertoa miten brändi rakennetaan asiakkaan mieleen. Nämä ulottuvuudet esittelen 4D-brändimallin perustana. Kirjoitan samalla myös mieleeni nousevia ajatuksia brändin muodostumisesta ja siitä miten se vaikuttaa minuun.

Miten edustaisin parhaimmalla mahdollisella tavalla yritystä, jossa työskentelen? Kuvitellaan nyt esimerkiksi jotain yritystä, jonka toimintaa en ole ollut mukana käynnistämässä. Joku iso yritys, jonka osaksi minut on valittu. Tässä vaiheessa minun on eittämättä ymmärrettävä yrityksen brändistä jotain. Minä olen tutustunut yrityksen toimintatapoihin sekä parhaimmillani minun on jaettava arvot ja missio. Haluttava toteuttaa näitä työssäni ja lopulta toteuttaa työtehtävääni. Kuvittelen, että kriittisin hetki on se piste, jossa työntekijä valitaan työhönsä. Siinä vaiheessa tavotteiden, arvojen ja toiminnan on kohdattava yrityksen toiveet. Yrityksen on tunnistettava, että he saavat oikeanlaisen tyypin.

Nämä ovat mielestäni myös juuri niitä asioita, joista Gad kirjoittaa huippubrändeistä. Hän kirjoittaa 4D-brändimallin ytimessä olevasta brändikoodista, jonka rakentavat yrityksen arvot ja visio, tavoitteet, tyyli ja asemoituminen. Juuri täydellisest kysymykset selvitettäväksi työssähakijasta ja uudesta yrityksestä. Miten brändimalli tämän koodin ympärille sitten rakentuu?

 

”Pysyt hyvissä väleissä jos saat ihmiset luottamaan itseesi ja ymmärtämään itseäsi. Myös liike-elämässä, saattaa olla tärkeämpää kuin parempi tuote tai hinta.” – Thomas Gad

Brändikoodi liittyy myös jokaiseen ihmiseen, eli tähän esimerkkiini työhakijasta. Minun on pystyttävä kertomaan voimista, jotka ohjaavat työtäni. Tyyli voi mielestäni tarkoittaa ensivaikutelmaa, joka käyttätymisestä ja hakemuksestani selviää. Miksei ulkomuotoa ja pukeutumistanikin? Asemoituminen taas päivän selvästi kertoo vastauksen kysymykseen missä olen hyvä? Täääysin perinteinen työhaastattelukysymys!

 

4D-brändimalli syntyy nimensä mukaisesti neljästä osasta, joista Gad kirjoittaa ulottuvuuksina. Ensimmäinen näistä on toiminnallinen ulottuvuus. Siinä kiteytyy asiakkaan kokema hyöty. Hyödyt ovat fyysisiä, laadullisia, makuun, tyyliin tai tehokkuutteen liittyviä asioita. Esimerkiksi Junior Team Coach-koulutus, tiimivalmentaja koulutuksen junioriporras. Kotakahvila, hyvin selkeä toiminnallisen ulottuvuuden kokemuskuvaus, johon usein liitetään brändikoodi ”pala Lappia”. Brändi kuvaa toimivasti kahvilan muotoa ja tunnelmallisuutta.

Brändin painottuessa toiminnalisen ulottuvuuden puolelle on mainonnassa siirryttävä puhumaan todellisen hyödyn sijasta asiakkaan hyödystä. Esimerkiksi SmartWallPaintin myynnissä on osattava kertoa miten asiakkaan kokoukset ja ideointitilaisuudet parantuvat eikä kerrottava miksi maali on kestävämpää kuin tussitaulu. Asiakasta kiinnostaa hänen kokemansa todellinen hyöty.

Gad huomauttaa kirjassaan, että toiminnallisen ulottuvudeen brändeille ilmestyy helpoiten kilpailijoita. Toinen kahvila saattaa popsahtaa toisen viereen tai asiakkaalle kaupataan yhtä aikaa erilaista kokoustilasuunnittelua. On hyvin yleistä, että kilpailijat lähestyvät toiminnallista ulottuvuutta.

 

Sosiaalinen ulottuvuus on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista. Gad kirjoittaa: ” Ostajat tekevät keikilla markkinoilla ostopäätöksen subjektiivisesti sen perusteella, minkä he tuntevat parhaiten tukevan ja heijastavan heidän sosiaalista identiteettiä.” Yrityksen ostavat sieltä, mistä heidät halutaan yhdistettävän laatuun tai muuhun etua tuovaan hyötyyn. Kirjassa on esimerkki, josta selviää, kuinka suuret yritykset ostavat konsulttipalveluitaan hyvästä yhtiöstä. Tällöin markkinoilla arvostetaan yhtiön konsultteja ja yrityksen osakkeen arvo lisääntyy. Itse voin kokea tätä samaa urheiluseurojen välillä. Tunnen ylpeyttä ja tunnen saavani palan menestyksestä kantaessani seurani tai Suomen maajoukkueen ”värejä”. Brändistä voi tulla siis Applen tai Adidaksen kaltainen sosiaalinen merkki. Ne merkit kertovat jotain enemmän sinusta kuin Asus tai Sole.

Sosiaalisen ulottuvuuden arvostus on hiljaista, mutta sen tunnistaa itsessään ja ympäröivistä ihmisissä. Miksi me kuluttamme kuin kuluttammekin?

 

Psykologisesta ulottuvuudesta puhuttaessa saatetaan huomaamatta mennä edellistä syvemmälle. Brändiä käytetään hyväksi luodessa omaa identiteettiä. Brändit erottuvat tästä syystä juuri murrosikäisten keskuudessa, kyseenalaistetaan ja arvotetaan tuotteita tunnettavuuden mukaan. Tällaiset brändit toimivat kuin roolimallit. Niitä seurataan ja heitä kuluttavia julkkiksia tarkkaillaan ja kopioidaan. Brändi vahvimmillaan rakentaa ihmisen persoonallisuutta. Vaate- tai automerkkien mielikuvia on helppo käyttää esimerkkinä. On olemassa vahvoja mielipiteitä, joista on onneksi tai joidenkin epäonneksi irtautua. Kuten vaikkapa BMW tai Mercedez? GUCCI tai BOSS? Ajax tai Manchester City?

 

”Kun nouset esiin ja kerrot korkeista ihanteistasi, asetat itsesi alttiiksi kritiikille ja sinua myös kritisoidaan. Haluat pitää kiinni korkeista standardeista. Vaarana on, että alat pelätä sinuun suunnattuja aseita. Se on pahin asia mitä voit tehdä.” – Jerry Greenfield, toinen Ben & Jerry’s perustajista

Eettinen ulottuvuus tunkeutuu jälleen syvemmälle tuotteesseen tai palveluun. Tässä ulottuvuudessa kuluttaja ymmärtää brändin, tuotteen, yrityksen ja järjestelmän väliset suhteet. Tässä vaiheessa ymmärretään esimerkiksi eettiset vaikutukset. Niiden avulla brändi voidaan myös luoda. Kirjassa on esimerkkinna Body Shopin tuotteet, jotka ovat maailmanlaajuisesti suosittuja ja arvostettuja erityisesti siitä syystä ettei niiden valmistuksessa käytetä eläintestausta.

4D-brändimallin avulla selvitetään yrityksen todellinen luonne.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!