Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Myymäläympäristö elämyksen tuottajana

Kirjoitettu 27.03.17
Esseen kirjoittaja: Ella Hurskainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Myymäläympäristö elämyksen tuottajana
Kirjan kirjoittaja: Susanne Markkanen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Halusin kirjoittaa esseen liittyen pop-uppeihin, erityisesti ensi kesänä tulevaan lasikoppi pop-uppiin. Mietin pitkään, mistä aiheesta lähden liikkeelle, ja päädyin lopulta valitsemaan kirjan ”Myymäläympäristö elämyksen tuottajana.” Kirja avaa elämysmarkkinoinnin saloja, kertoo ostotilanteista ja siitä, kuinka myymälät tulevat kehittymään. Kirjasta saa konkreettisia vinkkejä siihen, mitkä tekijät herättävät positiivisia vaikutuksia myymälässä asioivilla ja, mihin myymälän luomisessa kannattaa keskittyä.

Meillä on nyt ollut kaksi EkoTeko pop-uppia, joista molemmat ovat sijainneet kauppakeskuksien sisällä. Meille tuli ajatus, että haluamme viedä pop-upit jonnekin muualle, kuin perinteiseen liiketilaan. Heittelimme ideoita, ja mielessämme kävi puisto pop-up, kontti pop-up, kompassi pop-up ja mitä vielä. Innostuimme kuitenkin kaikista eniten kontti pop-upista, eli rakennuskonttiin perustettavasta, mahdollisesti siirreltävissä olevasta pop-upista. Tartuimme heti tuumasta toimeen, ja saimme idean, että haluamme perustaa kontti pop-upin Jyväskylän Yläkaupungille. Soitimme kaupungin edustajalle ja kävimme tapaamassa häntä. Ideamme muuttui hieman tapaamisen aikana, niin kuin usein käy kun lähtee raakileen kanssa asiakkaisiin, mikä on vain hyvä! Rakennuskontti pop-up ei sovi Jyväskylän katukuvaan, mutta saimme matkaamme sitäkin paremman idean. Jyväskylän kaupungilla on yksi n. 2,5 x 2,5 m kokoinen lasikoppi, jonka saamme käyttöön heinäkuuksi. Kontti pop-uppimme muuttui siis lasikoppi pop-upiksi, mistä olen entistä innoissaan. Ideamme on ottaa mukaan neljä yritystä, kotimaisuus ja ekologisuus teemalla, ja markkinoida ja myydä kunkin yrityksen tuotteita pop-upissa viikon kerrallaan.
“Ahtaasti sisustettu myymälä synnyttää voimakkaammin asiakkaalle negatiivisia tuntemuksia, mutta mikäli myymälässä on liian vähän ihmisiä, hyllyt ovat tyhjiä, reagoi asiakas ympäristöön negatiivisesti.”

Viime jouluna ollut EkoTeko pop-uppi oli mielestäni liiketilan tavaroiden sijoittelun kannalta tosi hyvä esimerkki. Siellä ei ollut liian ahdasta, vaan asiakkaat pystyivät liikkumaan rennosti, ja myös vaunuille ja pyörätuoleille riitti tilaa. Liike näytti kuitenkin, siltä, että siellä on runsaasti tavaraa ja valikoimaa, ja tuotteet oli järjestetty selkeästi tuoteryhmittäin. Saimme myös palautetta, että liikeeseemme on helppo tulla, kun se ei ole liian pieni. Myyjät eivät hengitä niskaan, vaan saa rauhassa katsella.

Kesällä olemmekin melkoisen ison haasteen edessä, sillä konkreettinen liiketilamme, lasikoppi, on vain 2,5×2,5 metrin kokoinen. Melkoisen ahdas tila, johon tosin tuo paljon valoa se, että jokainen seinä on lasia. Olemmekin jo pohtineet ratkaisuja tähän. Pyrimme sijoittamaan liiketilamme Yläkaupungille valmiin hengailualueen viereen, jossa on penkkejä ja pöytiä. Hengailu-tila olisi vähän niin kuin osa meidän liiketilaa, jossa asiakkaat pääsisivät tilavasti oleilemaan. Aiomme myös sijoittaa tuotteita lasikopin ulkopuolelle, sillä koppiin sisälle tuleminen saattaa tuntua aluksi liian jännittävältä. Asiakas voi siis pysähtyä katselemaan tuotteita kadun varrelle, ja mennä koppiin sisälle, jos kiinnostuu niistä enemmän. Pyrimme myös somistamaan kopin sisäpuolen niin, että sinne jää tilaa myös katsella. Rakennamme kapeat hyllyt kopin laidalle, tietenkin mahdollisimman ilmavan näköiset.

“Myymäläympäristön tehtävänä on herättää tunteita ja mahdollistaa kanssakäyminen asiakkaiden kesken ja pitää huolta, että asiakas nauttii.”

Meidän lasikoppi pop-upissa, itse koppi on mielestäni vain huomion herättämiskeino. Sen ympärille täytyy rakentaa paljon muuta, että saamme siitä kokonaisvaltaisen elämyksen tuottavan myymälän. Kun asiakas astuu sisään, tässä tapauksessa pysähtyy tienvarteen, myymäläämme ensimmäisenä herätyt tunteet vaikuttavat suoraan asiakkaan mielikuvaan yrityksestä. Kuinka voisimme varmistaa, että asiakkaillemme herää positiivisia tunteita myymälästämme? Yksi iso tekijä on tietenkin me itse, asiakaspalvelijat. Kaikkien asiakkaiden huomiointi ja ottaminen positiivisesti, hymyssä suin vastaan on tärkeää. Tämän lisäksi myymälässämme pitää soida teemaan sopiva musiikki. EkoTeko pop-upissa saimme positiivista palautetta kun myymälässämme soi rauhallinen, kiireettömyyden tunteen luoma musiikki. Ei perus joululaulurallatukset niin kuin kaikkialla muualla. Mielestäni tulevaan pop-uppiimme sopisi iloinen, kesäfiilistely musiikki, joka saisi heti asiakkaat hymyilemään.

Tunteita herättää tietenkin myös se, miltä myymälässämme näyttää. Teemamme on tässäkin pop-upissa melko EkoTekon mukainen, kotimaisuus ja ekologisuus. Otamme mukaan neljä teemaan sopivaa yritystä. Liikkeemme tulee siis jollain tavalla itsekkin viestittää teemamme. Pyrkimyksenämme on siis luoda somistus ja sisustus lasikoppiin ja sen ulkopuolelle suurimmaksi osaksi kierrättämällä. Toki sekin vaikuttaa sisustukseen, kenen yrityksen tuotteet ovat milläkin viikolla pop-upissa myynnissämme.

Jotta asiakkaamme voivat olla kanssakäymisissä niin meidän kuin muiden asiakkaiden kanssa sijoitamme myymälämme hengailu-alueen viereen, niin kuin aiemmin jo kerroinkin. Tämän lisäksi voisimme keksiä myymäläämme jonkun osallistavan aktiviteetin, esimerkiksi kilpailun tms. Teemme myös pop-upin aikana tutkimusen opinnäytetyöhömme, joten toteutamme varmasti myymälässämme myös osallistavia haastatteluja. Suunnitteilla on myös järjestää viikonloppuihin pop-upille pieniä tapahtumia, esimerkiksi livemusiikkia, DJ tai jotain muuta hauskaa, mikä tuo lisäarvoa ja saa ihmiset pysähtymään.

“Hyvin suunniteltu myymäläympäristö lisää yhteenkuulumisen tunnetta, ja kuluttaja tuntee jakavansa saman elämäntyylin muiden kaupan asiakkaiden kanssa, ja näin kuuluvansa ympäristöön.”

Kuinka saamme asiakkaille tunteen, että he ovat samaa heimoa, ja kuuluvat liikkeeseemme? Miten he vielä voisivat hyötyä siitä? Ja miksi joku haluaisi kuulua meidän myymälämme kannattaja heimoon?
EkoTekossa jo nimi kertoi siitä, että kun ostat meidän liikkeestämme, teet ekologisen valinnan. Haluamme saada tämän saman viestin läpi myös tulevassa pop-upissamme. Nimi ei tule olemaan EkoTeko, mutta korostamme markkinoinnissamme sitä, että kaikki myymämme tuotteet ovat kotimaisia ja ekologisia. Asiakkaamme voivat tuntea tekevänsä päivän hyvä teon ostaessamme meidän liikkeestämme. Voisimme myös esimerkiksi ostoskasseissamme korostaa myös sitä, että kassin kantaja on tehnyt hyvän teon. Näin hän voisi viestittää omaa ”heimouttaan” muillekin.

Vielä minulla ei ole selkeää kuvaa, miltä liikkeemme tulee näyttämään, mutta kirjan avasi sitä, mitä tulee ottaa huomioon, kun aloitamme suunnittelun. Loppuun vielä Smitchin viiden kohdan tiivistys, jotka huomioon ottamalla luodaan kokonaisvaltainen elämys:
• Aistit.
• Tunteet.
• Ajatukset.
• Toiminta.
• Yhteenkuuluvuuden tunne.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!