Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Menestyksen pelikirja

Kirjoitettu 04.03.20
Esseen kirjoittaja: Aleksi Heinonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Menestyksen pelikirja
Kirjan kirjoittaja: Jukka Jalonen & Ilkka Lampi
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.4. Tiimiliiderinä ja -valmentajana toimiminen, 4. Johtaminen, 5. Valmentaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Suomen jääkiekkomaajoukkueen kahdesti maailmanmestaruuteen vuosina 2011 ja 2019 valmentanut Jukka Jalonen on yhdessä talousjournalisti Ilkka Lammen kanssa työstänyt Menestyksen pelikirjan. He kertovat havainnollisin esimerkein valmentavasta johtamisesta ja hyvän joukkuepelin tuloksista niin urheilussa kuin työelämässäkin. Minun piti lukea kirja jo syksyllä, mutta oli nyt vielä ajankohtaisempi vuokratiimiliiderinä toimimisen takia.

Kirja on jaettu 13 lukuun, joita noudattamalla tiimi voi menestyä:

  1. Menestys
  2. Päättäväisyys
  3. Ammattimaisuus
  4. Rekrytointi
  5. Vuorovaikutus
  6. Joukkuehenki
  7. Luottamus
  8. Ahkeruus ja työmoraali
  9. Palaute ja tuleute
  10. Intohimo
  11. Kärsivällisyys
  12. Rohkeus
  13. Rohkeasti eteenpäin

 

”Jos tunnet itse panneesi peliin kaiken minkä osaat ja sitten saavutat sen mitä olet tavoitellut, se on menestystä”, Jukka Jalonen

Ensimmäinen kohta eli menestys vaatii selkeiden tavoitteiden asettamista. Niiden on oltava realistisia, mutta ilman tavoitteita ei voi menestyä. Meidän tiimissä on asetettu keväälle yhteisiä tavoitteita ja jokainen luo omat viikkotavoitteet. Se ei pelkästään riitä. Tiimin pitää myös olla sitoutuneita ja päättäväisiä, jotta tavoitteet täyttyy ja siten myös menestymme paremmin. Minusta tuntuu, että meillä voisi tiimissä olla vielä konkreettisempia tavoitteita ja joku porkkana kevään päätteeksi, niin varmasti jokaisen tekemisen taso nousisi. Uusille tiimiakatemialaisille annetaan ensimmäiseksi suoritushaasteeksi ja samalla tavoitteeksi Learning Circus, joka mielestäni ajaa hyvin uudet tiimiyrittäjät tekemisen pariin.

 

”Ole esimerkillinen kentällä ja sen ulkopuolella”, Jukka Jalonen

Johtaminen on aina vuorovaikuttamista. Vuorovaikutuksessa tärkeintä taas on avoin keskustelu ja kuunteleminen. Tätä olen itse pyrkinyt tekemään vuokratiimiliiderin hommassa. Koen, että mitä enemmän olen heidän kanssaan treenien ulkopuolella tekemisissä ja kyselen, niin minulle syntyy tiimiläisten kanssa syvempi luottamus ja koko tiimissä vallitsisi parempi joukkuehenki. Suurimpana haasteena olen kokenut, että miten uusille tiimiyrittäjille saadaan aito innokkuus puhaltaa yhteen hiileen. Olen pyrkinyt painottamaan sitä, että yhdessä vietetty aika lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä luottamusta ja niiden kautta syntyy myös menestyksekkäitä tiimejä. Pinkkutiimi on ottanutkin heti alusta käyttöön tiimitorstait. Luulen, että mitä pidemmälle mennään sitä paremmaksi tiimin toiminta muuttuu, mutta täytyy vain osata olla kärsivällinen eikä alkaa liikaa höntyilemään ja vertailemaan esimerkiksi Graviin. Pyrin Jukka Jalosen tapaan johtamaan myönteisellä sävyllä ja keskittyä positiiviseen. Kirjassa myös painotetaan, että täytyy uskaltaa tehdä virheitä ja oppia niistä. Se on mielestäni hyvä oppi ihan jokaiselle.

 

”Kumpi on jossakin asiassa parempi, kielteisyys vai myönteisyys? Kummalla on suurempi vaikutus samassa tilanteessa?”, Jukka Jalonen

Kirjassa puhutaan paljon palautteesta ja sen antamisesta. Siinä mainitaan, että palaute on usein luonteeltaan taaksepäin katsovaa ja kuten meidänkin tiimissä olen huomannut, että palautetta annetaan yleensä vain palautetreeneissä tai oppimissopimuksia läpikäydessä. Menestyksen pelikirjassa esiintyi minulle aivan uusi termi eli tuleute. Käsite tulee sanoista ”feed forward”, joka tarkoittaa sitä, että annetaan tulevaisuuteen suuntautuvia myönteisiä toimintaohjeita. Mielestäni on tärkeämpää opastaa oikeanlaiseen tekemiseen kuin kertoa, miten aiemmin on tehnyt väärin. Kirjassa annetaan hyvä esimerkki minulle rakkaan lajin golfin kautta. Jos valmentaja antaa palautteen swingistä, jolloin lyönti ei ole lähtenyt hyvin ja sanoo, että taas nostit katseesi liian aikaisin pallosta ennen osumaa tai tuleuten mukaisesti, että muista pitää katse kokoajan pallossa. Näissä on mielestäni selkeä ero negatiivisen ja positiivisen sävyn välillä. Täytyy itsekin jatkossa kiinnittää huomiota sävyyn, jolla antaa palautetta tai kertoo rakentavia ohjeita tulevaisuuteen.

 

Jääkiekosta tuodut esimerkit olivat todella hyviä avaamaan tämän kirjan oppeja. Kirjasta jäi paljon asioita, joita voi viedä käytäntöön omassa tekemisessä. Ei mikään ihme, että Suomen jääkiekko on noussut viime vuosina Jukka Jalosen ollessa sekä miesten että nuorten maajoukkueiden päävalmentajana. Arvostus hänen valmentamista ja johtamista kohtaan nousi entisestään kun luin tämän kirjan. Loppuun laitan vielä kirjassa mainitun lauseen, joka muistuttaa hyvin paljon Gravissa käytettyä lausetta.

”Olkaa tosissanne, vaan ei totisena”, Jukka Jalonen

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!