Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

7 habits of highly effective people)

Kirjoitettu 09.12.15
Esseen kirjoittaja:
Kirjapisteet: 2
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tässä prokapitalististen motivaatiokirjojen putkessa on hyvä tsempata itseään näin pimeinä aikoina. Päätin lukea Stephen R. Coveyn 7 habits of highly effetive peoplen parantaakseni työni tehokkuutta ja mielekkyyttä. Kirja käsittelee niitä tapoja, jotka edes auttavat tuottavuutta ja karsivat pois pahoja tapoja. Esimerkkinä voidaan pitää liikuntaa, joka ei vie 168 tunnistasi viikossa välttämättä paljoa aikaa, mutta saa aikaan suuren konkreettisen hyödyn jaksamisessa ja kaikessa muussa hyvinvoinnissa. Kirja jakautuu nimensä mukaan seitsemään osaan joissa käsitellään tehokkaiden ihmisten tapoja.

1. Be proactive – ole proaktiivinen

Mikään tässä elämässä ei tule sinulle itsestään. Esimerkiksi jos istut kotona työttömänä ja odotat sosiaalihuollon kaivavan sinulle unelmiesi työpaikan olet selvästi väärillä jäljillä. Coveyn mukaan ihmisen tulee itse hankkia itselleen se, mitä hän haluaa. Ei myöskään ole väliä, ovatko ihmisen tavoitteet edes täysin realistisia, jos niihin on asettettu tavoitteet ja sen eteen on tehty töitä. Proaktiivinen ihminen on sellainen, johon ei vaikuta ulkoiset tekijät, kuten sää. Proaktiivinen ihminen käyttää sanoja ”aion, teen, pystyn” kun taas reaktiivinen ihminen käyttää sanoja ”voisin, ajattelin, pitäisi”. Lyhyesti ensimmäinen tapa käskee sinua ottamaan itse ohjat elämästäsi ja tekemään siitä juuri sellainen kuin itse haluat.

2. Begin with the end in ming – aloita lopputuloksesta

Kuten kaikissa amerikkalaisissa motivaatiokirjoissa unelmoinnin tärkeyttä ei tässäkään opuksessa jätetä huomiotta. Unelmointi ja vielä tarkemmin visionti on yksi tärkeimpiä ominaisuuksia ja tapoja elämässä hyvin onnistuvilla ihmisillä. Jos visiona on joskus saada esimerkiksi palkankorotus tai pyörittää omaa kyläputiikkia visio ei ole tarpeeksi suuri. Kappale kertoo teoriasta, jonka mukaan kaikki asiat luodaan kahdesti: ensin mielessä ja sitten käytännössä. Jos et pysty ekaksi kuvittelemaan millainen lopputulos onnistuneella projektilla tai yrityksellä voi olla, et koskaan pysty viemään sitä käytännön tasolle.

3. Put first things first

Keskity oikeisiin asioihin. Käytännössä kolmas tapa yhdistää ensimmäisen ja toisen tavan niin, että teet oikeita asioita saavuttaaksesi halutun lopputuloksen. On aivan turhaa käyttää aikaansa turhanpäiväisten asioiden hoitamiseen, kun on mahdollisuus tehdä jotain millä on oikeasti väliä. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan pitää tiimimme strategiapäivää, joka peruttiin sen takia, ettei sillä oikeastaan tuntunut olevan mitään annettavaa sillä hetkellä. Jos olisimme käyttäneet 13 x 8 työtuntia pohtimalla sitä, että mitä pitäisi pohtia, voidaan sanoa, että aika olisi hienosti haaskattua. Tärkeimpien asioiden arvojärjestys ei ole itsestään selvää, joten kirja ehdottaa sinua kehittymään omien tavoitteidesi ja tekojesi organisointi ja hallinnointia. Henkilökohtaisena esimerkkinä kalenterin käytön harjoittelu vaatii minulta vielä paljon harjoitusta, sillä tällä hetkellä olen listannut kalenteriini vain tärkeimmät päivät ja palaverit, vaikka siellä olisi tilaa vielä paljon muullekkin.

4. Think Win-Win

Win-Win ajattelulla ei tarkoiteta sitä, että liiketoiminnan pitää olla kilttiä ja kaikilla on mukava olla. Se on yksinkertaisesti työkalu ihmisten väliseen yhteistyöhön ja toimintaan. Ihmisillä on tapana verrata omia taitojaan kilpailullisesti: jos minä voitan, sinä häviät. Esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa käytetty Gaussin käyrä vertaa sinun tulostasi huonompiin ja mitä useampi on ollut hyvä sitä harvempi saa hyvällä suorituksella kiitettävän arvosanan. Win-Win ajattelussa yhteistyö pitää nähdä yhteistyöalustana, jossa molemmat osapuolet tukevat toisiaan ja toisen paremmuudella ei ole väliä. Tämän opetuksen voisi ottaa käyttöön varmasti myös peruskouluissa. Win-Win ajattelun omaava henkilö usein omaa kolme sille tyypillistä piirrettä:

1) Rehellisyys itseään kohtaan: Win-Win ihminen toimii aina omien arvojensa mukaan ja tekee niitä asioita, joita hän itse pitää oikeina

2) Aikuismaisuus: Win-Win ihminen osaa tuoda omat ajatuksensa julki ammattimaisesti ja ottaa huomioon muiden ajatukset omiensa lisäksi

3) Runsauden periaate: Rahaa tai mitä tahansa pääomaa riittää varmasti kaikille tarpeeksi ja toisen omaisuus ei ole itseltään pois

5. Seek first to understand, then to be understood

Otsikkokin sen sanoo: ymmärrä ennen kuin muut voivat ymmärtää sinua. Ihmisten välisessä viestinnässä äärettömän tärkeää on itse tiedostaa se asia, mitä aikoo muille viestiä. Sen jälkeen, kun olet tietoinen siitä, mitä aiot viestiä, on aika kuunnella. Kuuntelemisen taitoa ei arvosteta usein tarpeeksi ja maailman viisaimmatkin ihmiset tekevät sen vuoksi virheitä. Kenenkään ajatuksia ei voida pitää täysin tyhminä tai arvottomina keskustelulle ja aina on viisasta kuunnella.

6. Synergize

Iina kertoi treeneissä, ettei kukaan ole parempi kuin kaikki yhdessä. Tämä pätee tehokkaiden ihmisten kuudenteen tapaan täydellisesti. Toimivassa synergiassa eli synkronoidussa energiassa ihmiset toimivat yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Kyse on yksinkertaisesti tiimityöstä, joka mahdollistaa moninkertaiset tulokset yksilötyöskentelyyn verrattaessa. Kuten jokainen tiimiakatemialainen tietää, synergia ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Se vaatii jatkuvaa avointa keskustelua ja luottamusta tiimiläisten välillä. Täydellisen synergian, jos sitä on olemassa, saavuttamiseen menee varmasti useita vuosia. Synergian saavuttamisessa on äärettömän tärkeää nähdä muiden ihmisten vahvuudet ja arvostaa heidän erilaisuuttaan.

7. Sharpen the Saw

Taas yksi motivaatiokirjan prokapitalistinen lausunto: kehitä itseäsi jatkuvasti. Niin kuin lapsella myös aikuisella on into oppia uusia asioita ja jatkuvasti kehittää itseään. Itseään tulee kehittää kirjan mukaan neljällä eri osa-alueella: fyysisesti, sosiaalisesti, mentaalisesti ja henkisesti. Kun kaikkien näiden osa-alueiden jatkuva kehitys on kohdillaan, ihminen on varmasti huippukunnossa. Mitä se oikeasti edes vaatii? Mielekästä tekemistä ja tietoa siitä mikä on sinulle oikea tapa kehittää itseäsi. Esimerkiksi fyysisiä kehitystapoja on varmasti loputtomasti. Suurella osalla ihmisistä kehitys tuntuu jäämään paikalleen heidän löydettyään vakituisen työpaikan, vaimon ja perunamaan. Näistä mikään ei kuitenkaan ole este itsensä kehitykselle, se pitää pitää mielessä.

Conclusion:

Kirja tuo mielestäni seitsemän oivaa tapaa olla tehokas ja poistaa niitä defenssejä, jotka voivat olla niitä vastaan. Kirjan voi helposti lukea niin, että ”joo joo tämähän on itsestään selvää”, mutta onko se oikeasti? Kaikki maailman ihmiset itseni mukaan lukien eivät ole tehokkaita, vaikka avaimet tehokkuuteen vaikuttavat suhteellisen konkreettisilta ja järkeenkäyviltä. Näiden ohjeiden perusteella on kuitenkin mukava koettaa, millaista on tulla tehokkaaksi, ja millaista on olla tehokas ihminen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!