Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Aikaansaamisen taika

Kirjoitettu 08.02.21
Esseen kirjoittaja: Tiia Kolehmainen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Aikaansaamisen taika
Kirjan kirjoittaja: Satu Pihlaja
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuuntelin Satu Pihlajan kirjan Aikaansaamisen taika, sillä koin tarvitsevani tällaista pientä motivaatio potkua taas näin vuoden vaihteen alkuun. Kirja oli sarjassamme ehkä tämmöinen kiva ”hömppä”kirja, mutta antoi taas eritavalla ajateltavaa ja sitä mukavaa lisäboostia tekemiseen.

Kirjassa puhuttiin alussa paljon tavoitteista ja tavoitteellisuudesta. Tutkimusten mukaan vain 20 prosenttia ihmisistä asettaa itselleen tavoitteita, joka kuulosti melko vähältä. Myönnän kyllä itsekin sortuvani tähän ryhmään nykyään. Olen kyllä sellainen joka kirjaa kalenteriin sen, mitä kaikkea pitää olla tehty milloinkin, mutta se miksi asioita tekee on viime aikoina hävinnyt mielestä. Uskallan väittää itselleni, että osa syy on siinä, että on viimeinen opiskeluvuosi ja sitä omaa suuntaa pitäisi alkaa löytämään, mutta en tiedä vieläkään, mihin tahtoisin erikoistua. Toisaalta kun taas innostun jostain kunnolla, ei motivaatiota tai tavoitetta tarvitse kovinkaan paljoa etsiä. Nyt vain se innostava osa puuttuu.

Kirja sai siis itseni havahtumaan siitä, että tekemiseni ei varmastikaan ole niin tehokasta kuin se voisi olla, juuri sen takia, että en ole asettanut itselleni tarpeeksi selvää tavoitetta, mitä kohti olisin menossa. Tämä oli erittäin konkreettinen havainto itselleni ja siihen pystyy puuttumaan samantien. Olen luonteeltani sellainen, joka ajattelee kokonaiskuvaa, mutta en selvästi niinkään tavoitekeskeisesti. Hyvä esimerkki tästä on oppimissopimukset, kun luen ensimmäisiä, niissä on tosi ympäripyöreitä kokonaisuuksia, vasta viimeisimmissä edes jonkinlaisia tavoitteita, mutta nekin sellaisia, mitä ei voi oikein mitata millään. Ja kun minulla ei ole selvää päämäärää mitä kohti mennä, jää tekeminenkin helposti sellaiseen ”ei anna kaikkeaan” -tilaan.

Kirjassa oli hyvin listattu neljä eri tapaa, kuinka tavoitteet vaikuttavat suorittamiseen:

  1. Ne suuntaavat ajatuksemme oikean suuntaiseen toimintaan ja sulkevat ulos ajatukset, jotka eivät ohjaa kohti sitä.
  2. Tavoitteet energisoivat ja saavat ponnistelemaan niiden eteen.
  3. Tavoitteet lisäävät sinnikkyyttä.
  4. Ne saavat meidät etsimään ja luomaan strategioita tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kirjan teema sopi hyvin ajankohtaisesti tiiminkin tekemiseen. Meillä on tulossa yötreenit, jossa käymme taas (jo toisiksi viimeinen) oppimissopimukset läpi. Niissä tällä kertaa yhteistä on se, että sen täytyy sisältää kolme konkreettista tavoitetta, jotka tämän kevään aikana toteutuu ja niitä seurataan koko ajan. Tämä luo sitä positiivista painetta tekemiseen ja minulle henkilökohtaisesti myös siinä, että täytyy keksiä selkeä tavoite jota kohti mennä, vieläpä kolme.

Koska tavoitteiden asettaminen on haastavaa, ajattelin kokeilla niin tulevan kevään tavoitteita miettiessä kuin ylipäänsä tekemisen aloittamisessa, että asettaa itselleen kysymykset, joihin vastaa. Ja rikkoo alueet niin pieniin osiin, jotta kokonaisuus on helpompi hahmottaa. Tähän varmasti toimii erittäin hyvin 5 x miksi? -kysymykset. On totta, että kun itselleen antaa syyn tekemiselle, siitä tulee helpompaa.

 

Lupa rentoutua, miten katkaisee päivän/tekemisen, kuinka palkitsee itsensä tehdystä työstä?

Itselle tämä etätyöskentely on tuonut omat haasteensa siinä, että kotona keksii niin paljon muutakin, mitä voisi tehdä kuin sitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Itselleni vaikkapa nämä esseen kirjoitukset ovat aina sellaisia ei niin huvittavia hommia ja siksi yleensä menenkin tekemään niitä kirjastoon tai vetäydyn jonnekin hiljaiseen nurkkaan, missä voin keskittyä. Voisi kuvitella, että kotona missä saa olla rauhassa tekeminen sujuisi helpommin, mutta näin ei todella ole. Niinpä ajattelin kokeilla kirjasta paria erilaista tekniikkaa, mistä löytyisi apua tähän.

Ensimmäinen oli, että tee työtä ja keskity vain siihen 15 minuuttia. Kun aika on mennyt, saat toki jatkaa tai luvalla tehdä jotain muuta, mutta tuo on vähimmäisaika, joka sinun on keskityttävä vain yhteen tekemiseen. Ei multitaskaamiseen, ei puhelimeen, ei muihin, vain siihen, mitä teet.

Toinen oli Pomodoro -teoriaksi kutsuttu niksi. Siinä työtä tehdään 20-25 minuuttia, pidetään 5 minuutin tauko ja jatketaan. Näitä syklejä tehdään kolmesta neljään ja sen jälkeen pidetään pidempi tauko, jotta ajatukset pääsevät nollaantumaan. Ideana on, että saa työajan mahdollisimman tehokkaaksi ja pystyy keskittymään hetken aikaa vain yhteen asiaan.

Kirjassa oli myös hyvä pointti siitä, miten tauot töiden välissä käyttää. Jos teet koneen äärellä töitä ja käytät taukosi siihen, että luet sposteja tai selaat puhelinta, aivot eivät pääse nollautumaan ja keskittyminen heikentyy entisestään. Tästäkin voin käyttää hyvänä esimerkkinä Zoom treenejä. Niissä huomaa jo sen, että taukoja tarvitsee enemmän kuin normaaleissa treeneissä, jotta keskittyminen säilyy. Mutta itse huomaan kuinka helposti taukojen aikana tulee tartuttua puhelimeen automaattisesti, eli ruudun tuijottaminen jatkuu, mutta eri muodossa ja kun tauko loppuu, olo ei ole yhtään sen virkeämpi. Kirjassa neuvottiinkin tekemään ihan jotain muuta kuin sitä mitä jo tekee, vaikka venytellä, käydä ulkona, kuunnella musiikkia… Itselleni tuo ulkona käyminen olisi paras tapa, mutta laiskuuttani yleensä vain avaan parvekkeen oven ja nautin siitä raosta hieman happea. Onhan se parempi kuin ei mitään, mutta liikuntaa siinä ei kyllä saa lainkaan.

Kun etätyöstä nyt puhun (koska liittyy aika oleellisesti nykyarkeen) niin päivien katkaiseminenkin on huomattavasti vaikeampaa kuin se, että lähtee vain toimistolta ja jättää työt sinne. Olen kyllä tietoisesti koittanut tehdä niin, että neljän viiden maissa ja viikonloppuisin en tee enää mitään akatemiaan liittyviä hommia, jotta ne eivät jäisi pyörimään mieleen, mutta tämäkin on onnistunut melko vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä päivän päätteeksi lähden ulkoilemaan, jotta saan pään tyhjennettyä, jonka jälkeen suon itselleni katsoa muutaman jakson hyvää sarjaa. Tämä olisi ideaali, kuinka annan itselleni luvan rentoutua, kunnes sitten lenkillä tai jossain iskee alitajuinen stressi, että se tämä ja tuo pitäisi vielä tehdä ja rentoutuminen meneekin siinä. Vaikka kirjaankin melko hyvin ylös ne, mitä pitää muistaa tehdä, en silti osaa ottaa vapaa-aikaani täysin rennosti, mikä ei lopulta anna toivottua rentoutumista. (tätäkin esseetä kirjottaessa kello on kahdeksan illalla) Tämä on kuitenkin se asia, johon aion panostaa kevään aikana, sillä nyt on uusia rooleja ja projekteja, jotka vievät aikaa opetteluun, on tärkeää muistaa palautua kunnolla, jotta jaksaa keskittyä paremmin ja sitä kautta saa myös enemmän aikaan.

 

Viimeisenä aiheena haluaisin nostaa kirjasta mielikuvaharjoitukset. Minulta kysyttiin jo pienenä, mitä aion tehdä kun olen aikuinen ja vastauksia on tullut melko laidasta laitaan. Nykyään kun tuo sama kysymys kysytään, alan kokea ahdistusta, sillä en todella tiedä. Kaipaan sitä lapsuuden tunnetta, kun pystyi lennosta keksimään kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta nyt miettii liian yksityiskohtaisesti ja suppeasti mahdollisuuksia. Kirjan lause ”Kuvittele, millaista elämää haluaisit elää” yksinkertaisuudessaan on herättävä. Kun kuvittelee millaista tulevaisuus voisi olla, alkaa sen eteen tehdä töitä. Olen monesti myös kuullut vastaavan että kun toiveet sanoo ääneen, niin niillä on tapana toteutua. Kun nämä kaksi asiaa löytää ja yhdistää keskenään, on lopputulos varmasti myös itsensä näköinen!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!