Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Aikuisoppiminen

Kirjoitettu 16.12.13
Esseen kirjoittaja: Teo Tarri
Kirjapisteet: 2
Kirja: Aikuisoppiminen
Kirjan kirjoittaja: Jenny Rogers
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin Jenny Rogersin kirjan Aikuisoppiminen. Kirja on nimensä mukaisesti teos aikuisten kouluttamisen maailmasta, maailmasta, jonka voin kokemuksesta kertoa olevan verraten erilainen kuin lasten tai nuorten. Reflektoin tekstissäni tämän aikuisopettamisen kehittäjän, Rogersin kokemuksia sekä vertailen niitä omiini. Tämä täpityksenkin osaksi luettu teos sisältää hyviä huomioita kokeneempien oppijoiden ja vertaisryhmien keskustelunohjaukseen ja fasilitointiin. Kirjassa esitetään kappaleiden sisällä autenttisia kuvauksia ja palautteita eri oppimistilanteista. Aikuisoppiminen oli helppolukuinen, mutta jokseenkin pitkäveteinen. Kuvittelen teoksen hyödylliseksi jokaiselle korkeakouluopiskelijalle, en ehkä niinkään avoimille Tiimiakatemialaisille, mutta myös luennoitsijoille ja muille esiintyjille. Ihmettelen miksi tämä kymmenen vuotta vanha kirja on yhä osana täpitystä.  Kirja sisältää hyviä huomioita opetusryhmän hallinnasta.

 

Mitä oppiminen on?

Mielestäni se on halutun tiedon omaksumista. Sitä, että pystyy periyttämään oppimaansa eteenpäin. Ajatuksia, mielenmalleja ja kädentaitoja. Se miten onnistuu tiedon tai taitojen siirtämisessä riippuu paljon omasta ja vastaanottajan motivaatiosta. Tähän vaikuttavat esiintymis- ja puhetaidot sekä ryhmän osallistaminen. Oppiminen ilman motivaatiota ei ole tehokasta. Kuten Jenny Rogers kirjassaan esittää: ”Oppiminen on perusolemukseltaan tyydytystä tuottava inhimillinen prosessi.” Voin kertoa nauttivani uuden omaksumisesta ja itsensä kehittämisestä. Vielä enemmän tunnen iloa, siitä, että voin opettaa asioita innostavasti muille ja huomata heidän kehityksensä.

Emme halua hukata aikaamme turhan opiskeluun. Y- ja Z-sukupolven haluavat vaikuttavat yhä enemmän siihen miten opitaan ja milloin opitaan. Haluamme havaita hyödyn ja riippuvuussuhteen opetettavassa asiassa. Oppimisen laatua nykypäivän moniulotteisessa maailmassa mielestäni nostaa todellisuuden ilmapiiri. Tämä on parhaimmillaan Tiimiakatemian kaltaisessa oppimisympäristössä, jossa epäonnistumiset ja ilon hetket ovat todellisia. Seuraava aste näistä on juuri kirjassa esitetyt ryhmäroolileikit ja vastaavat simulaatiot. Tälläiset harjoitteet toimivat joissakin tapauksissa siltana teorian ja käytännön välillä. Mehän pääsemme oppimaan todellisessa maailmassa, jossa stressi ja aikapaine on aitoa. Sitoutumista tehtävien läpiviemiseen vaaditaan siis meillä enemmän kuin simulaatioissa. Kirjan mukaan johtamisen- ja opettajakouluksen alojen opiskelijoilla on käytännön elämässä todella vähän hyötyä oppimistaan teorioista. Tätä aloin jälleen kirjan luettuani jälleen ajattelemaan kuinka hyvin voin edistää omaa oppimistani juuri Akatemialla. Ihmissuhdetilanteissa on harvoin sitä yhtä ja oikeaa ratkaisumenetelmää, mutta juuri niitä pääsemme ratkomaan aikuisoppijoiden kanssa.

Olen havainnut, että oppiminen on mielestäni riippuvainen suvaitsevaisuudesta, eli siis toisin sanoen omasta asenteesta. Kun siihen pystyy vaikuttamaan, herkkyys oppia kasvaa. Tiimissä kohtaamme monesti paljon erisuuntaisia perusteltuja näkemyksiä. Johtajat ja poliitikot kohtaavat juuri samanlaisia vasta-argumentteja. Tämä vaikuttaa etenkin valetiimin ja potentiaalisen tiimin aikana tunteiden sekaantumista mielipiteisin ja faktoihin. Se kokemukseni mukaan ravistelee tiimiläisen jaksamaista tiimissä. Reenien vetäjä ja tiimiliideri ovat mielestäni vastuussa muun muassa siitä, että ettei reeneissä synny tekokonsensusta. Tiimiläisiä on rohkaistava erilaisiin mielipiteisiin, ja myös antaa tukensa niille vaikka ne eroaisivat vetäjien omista. On mielestäni hyvin epätodennäköistä, että ryhmässä voidaan saadaa muutamien tuntien ajan vellonnestaa dialogista yhtä mielinen ratkaisu. Sen voin allekirjoittaa oppineeni toimiessani tiimiliiderinä ensimmäisen vuoden ajan.

Ryhmässä on kaikesta huolimatta pyrittävä yksimielisyyteen ja varottava dominoivien henkilöiden jyrääviä kommentteja. Dominoivat tyypit ovat usein ahkeria ja tietävät asioista. On tunnusteltava, milloin he puhuvat sopivasti ja milloin heidän papatuksensa on liikaa muille. Tämän kanssa on itselläni vielä haasteita. Kuinka saisin kaikkien mielipiteen kuuluville päätöksenteon vaiheessa, siten ettei se puolista tunnu jarruttamiselta tai vastaanhankaamiselta. Voin kysyä: ”Onko asia ok?”, ”Ollaanko ymmärretty?” tai kuten Rogers mainitsee ”Jotta näen varmasti että olet ymmärtänyt asian, kertoisitko sen minulle omin sanoin?”

 

Aikuinen oppijana

Kirjassa kuvataan kuinka tutkimukset ovat osoittaneet, että lyhytmuistimme kapasiteetti pienenee vanhetessamme. Aikuisopetuksessa on käytettävä vaihtoehtoisia tiedonvälitys ja ajatustenvaihtotapoja. Aikuisilla on enemmän kokemuspohjaa, johon he voivat pohjata keskustelunsa. Tästä syystä mielestäni oppimisessa on tärkeää saada esiin heidän oma kokemuksensa ja hyödyntää sitä. Keskustelusta syntyy siten monipuolisempi ja laajempi. Se tehostaa myös omaa muistamistamme. Voimme liittää opitun asian henkilökohtaiseen kokemukseemme, johon voivat liittyä tiimissämme rahalliset tai ihmissuhdekoukerot. Nämä mielestäni tehostavan opitun muistamista.

Huomasin eräässä koulutuksessa käydessäni kuinka ryhmätilanteissa ajoittainen kahdenkeskinen ajatustenvaihto on erittäin hyvä tapa sekeyttää mitä ajattelee ja kuulla samalla hetkellä toisen näkökulman ajatuksia. Kirjassa kerrottiin muutenkin joukko ryhmän lämmittelyideoita. Mieleeni palasi vieraissa ympäristöissä itsellenikin tuttu ”hiljaisen kuoleman” ajatus. Keskustelun ohjaajan on syytä pitää huolta ensimmäisten puheevuorojen laadusta ja pituudesta. Jos esittäytyminen kestää liian pitkään, muilla osallistujilla voi käydä niin, että he hermoilvat niin kovasti ennen omaa vuoroaan, etteivät kuule mitä sanotaan. Toisaalta he omasta vuorostaan selviydyttyään ovat niin helpottuneita, etteivät keskity myöskään siihen mitä heidän jälkeensä sanotaan.

 

Tiimiläiset toistemme oppimisen ohjaajina

Se mitä tiimi tarvitsee kehittyäkseen ryhmästä tiimiksi on – luottamus. Okei vanha virsi tiedän, mutta mitä sen olen huomannut meille tarkoittavan on turvallista ilmapiiriä. Kun osa tiimiläisistä ei tunne oloaan turvalliseksi dialogi kärsii. Mitä mielestäni meidän tulisi tehdä parantaaksemme dialogimme laatua. Toisten kustannuksella pilaileminen ja nöyryttäminen tappaa tunnelman hetkessä. Tämä välittyy sanoin ja teoin, mutta reenitilanteessa myös elein ja ilmein. Emme voi sanoa jotain ja elehtiä toisin. Sellaista ihmistä on mahdotonta lukea ja turvattomuus lisääntyy. Kommenteilla ei tuoda lisäarvoa keskusteluun. Monesti letkautukset vain huonontavat keskustelua. Kirjoitettu ja puhuttu kieli on erilaista. Rogers muistuttaa meitä keskustelun avoimuudesta ja sen helpommaksi tekemisestä, siten, että esittää aina asiansa täsmällisesti ja selkeästi. Kun olet valmis perustelemaan mielipiteesi tulet mitä todennäköisimmin oikeinymmärretyksi. Hyvässä dialogissa ei siis ole tilaa mysteerisille sanoille ja heitoille tai muulle epämääräiselle.

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!