Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ajatuksia viestinnästä

Kirjoitettu 09.12.15
Esseen kirjoittaja: Sanna Peltoniemi
Kirjapisteet: 2
Kirja: Onnistu viestinnässä
Kirjan kirjoittaja: Jukka-Pekka Puro
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.1. Verkostot ja sosiaalinen pääoma, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 3. Yrittäjyys

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Otin kyseisen kirjan lukuuni, kun sain oivalluksen viestinnän tärkeydestä lähinnä kaikessa. Kirja on kirjoitettu vuonna 2004, joten aika paljon on muuttunut viestintäkanavat sen jälkeen, mutta toisaalta se antoi perspektiiviä aiheeseen. Lähinnä kirja herätteli ajatuksia eri aiheisiin liittyen ja sai miettimään eri projekteja, joissa olen ollut ja miten niissä on viestintä toiminut. Ennen kaikkea se sai kelaamaan 3,5 vuotta tiimiakatemialla ja Idealekan viestintää tiiminä.

 

 

Olen itse kehittynyt viestinnässä mielestäni huimasti. Tullessani taloon olin hiljainen ja vaikeasti lähetyttävä tyyppi. Ajattelin, että ihmiset osaavat lukea ajatuksiani ja petyin kun niin ei käynyt, sulkeuduin entisestään. Sittemmin aloin ymmärtämään, että viestintä on paljon monimutkaisempi juttu tai oikeastaan se on tosi simppeliä silloin, kun molemmat osapuolet tietävät mistä puhutaan ja heillä on yhteinen päämäärä. Ratkaisukeskeisyys tuli kuvioihin hyvin samoihin aikoihin, kun aloin ymmärtämään mistä tässä hommassa on kyse. Kuitenkin ennen kuin voidaan tehdä päätöksiä ja kivuta kohti ratkaisua täytyy pohjatyö olla tehtynä hyvin. Monesti viestintä on kaatunut siihen, että ei tiedetä mistä puhutaan ja asioita katsotaan eri vinkkelistä. Joukkoon tarvitaan aina tyyppi joka toimii rakennuspäällikkönä, hän vahtii, että kaikki palat laitetaan paikoilleen ennenkuin kattoa aletaan tsuumailemaan paikallensa.

 

On hieno tunne kun ymmärtää, että oikeasti asioita on helppo käsitellä kun pitää mielessä mikä keskustelun tarkoitus on. Joskus keskustelu vääristyy kun ihmiset ottavat henkilökohtaisia tuntemuksia ja aikaisempia kokemuksiaan mukaan ja vastaa asiaan tunteet pelissä. Vittuileva vastaus saa helposti asian väärille raiteille ja kun sille tielle lähdetään ei varmasti ratkaisua tule. Sen vuoksi olenkin itse alkanut pysähtymään tällaisissa tilanteissa kun huomaa, että nyt kyllä vi**ttaa. Palaan lähtöruutuun ja mietin mistä tässä keskustelussa olikaan kyse ja kerron myöhemmin jos jokin asia toi minulle pahanmielen. Silloin näistä tunteista voidaan keskustella niin, että kumpikin ymmärtää ja opitaan ehkä jotain uutta toistemme taustoista. Onkin tärkeää, että palavereihin joissa asioita käsitellään valmistaudutaan huolellisesti. Näin tavoitellut asiat ovat jatkuvasti keskiössä. Kuitenkin kuten kirjassa puhuttiinkin on suomalaisessa kokous kulttuurissa ehkä liiankin sunniteltu ja aikataulutettu perinne. Pidänkin siitä, että Tiimiakatemialla olen oppinut siihen, että välillä keskustelut voivat lähteä hiukan laukalle ja se on ihan toivottavaakin. Jos mietin Idealekan treenejä niin olisi niihin kuitenkin voinut laittaa ripauksen enemmän tätä suomalaista perinnettä. Ehkä tulevaisuuden tiimeissäni otan sen asian haltuuni.

 

Nyky-yhteiskunnassa viestintä täytyy olla nopeaa. Sen täytyy olla nopeaa esityksissä, palavereissa ja ennen kaikkea sen täytyy olla nopeaa somessa! Monissa projekteissa ollaankin siirrytty Whatsup -sovelluksen käyttöön, sillä sinne on helppo tehdä ryhmiä joissa keskustella ja viestit tavoittavat vastaanottajan samantien. Välillä tästä on tullut oikea taakka. Viestejä tulee yöllä klo 3 ja sunnuntai iltaisin, ihan koska vain, koska tyypit tykkäävät tehdä töitä eri aikoihin. On vaikea olla ajattelematta töitä, kun ne ovat jatkuvasti esillä. Tiestysti tässä tuleekin mieleen, että semmoista se on kun toimii yrittäjän, mutta pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä myös sitä, että töistä pääsee välillä pois. Yhtenä ongelmana näen tässä myös sen, että yhä useammin palaverit siirretään käytäväksi videon lähetyksellä tai netissä viestitellen. Mikään ei kuitenkaan korvaa kasvotusten käytyä palaveria. Somen kautta käydyt keskustelut lisäävät väärinkäsityksiä ja vievät pois yhdessä ajattelemisen ja kehittämisen mahdollisuuden. Itse haluan, että kaikissa projekteissa tavataan kasvotusten vähintään kerran viikossa ja useammin jos mitenkään mahdollista.

 

Puro puhuu kirjassaan esiintymisistä ja siitä miten esiintymistilanteissa saat helpommin anteeksi liian nopean, kuin liian pitkän puheen. Tuo pitää kyllä paikkansa ja siihen olenkin itse koittanut aina kiinnittää huomion, välillä koitan kertoa asioista niin, että asiaa tulee liian nopeasti, liian paljon ja se ei toimi! Itse en välitä esiintymistilanteista ja olenkin koittanut aina välillä laittaa itseni sellaisiin tilanteisiin oppiakseni niistä. On tärkeä muistaa, että puheen ei missään nimessä tarvitse olla virheetön ja on ihan fine pysähtyä pohtimaan ja epäröidä asioita. On paljon mielenkiintoisempaa kuunnella esitelmää jossa esiintyy persoona, eikä puhuva pömpeli. Tärkeätä on mielestäni keskittyä sanattomaan viestintään ja kehittää sitä. Sanaton viestintä on yli puolet merkityksellisempää kuin sanallinen, joten se ei ole niin mitätön juttu miltä kuulostaa.

 

Tämä kirja herätteli paljon ajatuksia ja oppeja, joita olen saanut Tiimiakatemian aikana. Näitä ajatuksia tulee jatkossakin herätellä uusissa projekteissa, että pääsisi entistäkin pidemmälle.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!