Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Alkemisti

Kirjoitettu 03.12.18
Esseen kirjoittaja: Oskari Kakko
Kirjapisteet: 3
Kirja: Alkemisti
Kirjan kirjoittaja: Paulo Coelho
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lukaisin Paulo Coelhon klassikkoteoksen Alkemisti. Alkemisti on kertomus pojasta, unelmasta ja sen tavoittamisesta. Espanjalainen paimen elää tyytyväisenä elämäänsä, kunnes tapaa vanhan naisen, joka ennustaa, että poikaa odottaa aarre kaukana Egyptissä pyramidien juurella. Siemen unelmasta on istutettu, mutta poika ei vielä uskalla jättää kaikkea tämänhetkistä hataran ennustuksen pohjalta. Vasta tavattuaan vanhan miehen, joka saa pojan vakuutettua, painen päättää jättää kaiken taakseen tavoitellakseen unelmaansa, aarretta. Alkaa pitkä ja vaiherikas matka kohti unelmaa, jonka varrella uskoa koetellaan toden teolla. Monesti on tilanteita, joissa olisi vain helpompi palata takaisin tai jäädä paikoilleen. Lopulta poika kuitenkin pääsee perille ja ymmärtää mikä aarre loppujen lopuksi onkaan.

 

Tarina kuvaa mielestäni hyvin kenen tahansa meidän elämää, jotkut saavuttavat unelmiaan, jotkut taas eivät uskalla tai halua saavuttaa niitä. Matka unelmien saavuttamiseksi on pitkä ja monesti eteen tulee erilaisia valinnan paikkoja, jossa punnitaan, onko tämä unelma kaiken vaivan arvoista. Toisaalta harvemmin joudut käymään matkan kokonaan yksin, usein matkalla tapaat esimerkiksi muita, joilla on sama unelma tai jotka ovat aikaisemmin onnistuneet tai epäonnistuneet unelmassa.

 

Miksi ihmiset eivät sitten saavuta unelmiaan? Eikö ihmiset osaa kuunnella sydäntään ja erotella oikeat unelmansa vääristä? Mistä johtuu aloittamisen pelko? Ja kun siitä on päässyt yli, miksi motivaatio loppuu niin nopeasti?

Tarinassa esiintynyt viisasten kivi voisi hyvin kuvata motivaatiota ja kulta taas symboloi kehitystä. Kun ihminen löytää tavan pumpata lisää motivaatiota unelmiaan kohti, hän on jo käytännössä saavuttanut jo unelmansa. Sillä motivoitunut ihminen on normaalia rohkeampi ja toimii järjestelmällisemmin kohti ja saa vaan lisää energiaa eteen tulevista vastoinkäymisistä.

 

Usein ainut asia, joka on onnemme ja unelmiemme edessä olemme me itse. Ja usein unelmiamme tavoitellessa opimme todella paljon uusia asioita ja toisinaan löydämme myös uusia unelmia, joita alkaa tavoittelemaan. Joskus matka saattaa olla jopa tärkeämpi kuin päämäärä. Vaikka tämän hetkinen tilanne olisi kuinka hyvä, löytyy aina vielä jotain isompaa ja tavoittelemisen arvoista. Kehitys päättyy tyytyväisyyteen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!